Herkku-puhelin
Lomalla 3
Pera

Välillä kävin lisäämässä saunaan puita ja laitoin omaa kämppääni kuntoon, olikin ihan hyvän kokoinen parisänky ja kaikki. Laitoin täysinäisen rasvapurkin yöpöydälleni ja mietin kuinka sille olisi käyttöä, merkit olivat ainakin selvät. Vartti vielä ja sauna olisi lämmin, makailin sängylläni miettien tulevaa ja samalla kuuntelin hiljaista voihketta seinän takaa, Riitta oli seinänaapurini!

Kävin vielä saunalla ja laittelin löylyvedet valmiiksi, onneksi järvestä ei sentään tarvinnut vesiä kantaa. Huikkasin sisään mennessäni että sauna on valmis kaikki saunaan. Ei täällä näköjään kaikkea tarvinnut itse tehdä, ruokapöytään oli ilmestynyt salaatit ja kinkkukiusaus jota kuulemma sai saunan jälkeen.

Porukka häipyi kerralla saunaan ja minä perässä. Hyvin lauteille sovittiin kaikki, Riittakin ilkosillaan, mutta porukka ihmeen viileetä, kukaan ei edes vihjaillut mitään. Itse katselin vaivihkaa sentäs ympärilleni ja oli hyvänkroppaista väkeä, eikä ihan tuppikulleja ollut ollenkaan. Erityisesti eräs mies pisti silmään, nimeä en ollut kuullut oli niitä jotka olivat tulleet eri reittiä. Hän oli ihanan harteikas, lihaksikas kaveri, aika litteä vatsa ja karvainen, tunsin sykähdyksen sisälläni kun katsoin vielä alemmas, komea terska näkyi karvojen seasta ja vielä kunnon varren päässä, kirosin ajatuksiani, tuskinpa hänellä olisi mitään asiaa minun huoneeseeni, naapurin kämppään kyllä varmasti. Tunsin liikettä jalkovälissäni ja oli pakko kääntää katse ja ajatukset muualle, muuten olisi ollut täysi seisokki kohta päällä. Saunominen meni nopeaa olutta juodessa ja maailmaa parantaessa. Porukka oli kuitenkin jo nälissään ja häipyi syömään. Minulla oli tietenkin saunan pesu ja kuntoon laitto ennen kuin pääsin itse syömään.

Osa oli jo syönyt kun pääsin itse ruokapöytään, meneehän tämä kuitenkin näinkin toisia passatessa, no ruoka oli ainakin hyvää. Heräsin ajatuksistani heikkoon huutoon, kuuntelin tarkemmin, siellä meidän ainut nainen sai kalua. Katselin ympärilleni kuka puuttuu ja tietenkin se karvarintahan oli poissa. Siinä meni minun mahikset sen suhteen. Hälinää oli sen verran että kaikkee ei kuullut mutta sen verran sai selvää että hyvää se ainakin teki! Koitin olla kuuntelematta ja loppuihan se meteli pian ja hetken kuluttua tämä mieheni tuli sieltä vielä puna poskillaan saunatakki päällään. Käveli suoraan jääkaapille ja otti oluen itselleen, ryystäen pitkän ryypyn tyytyväisen näköisenä, harmitti! Huomasin samalla kun se viimeinen etukäteen tulleista nousi ja meni suoraan naapurikämppään ja sulki oven. Meteli oli nyt paljon kovempi kun oli menossa MM-kisat ja peli ol alkanut , sitä nyt sitten porukka katsoi silmät tapillaan ja olihan se useimmilla hyvä nousuhumala menossa. Tämä mieheni kysyi minulta seuraanko kuinka pelejä. Oli mahtava ääni, matala, seksikäs, olisin vaikka ompelemisesta puhunut hänen kanssaan kun vain olisin saanut kuunnella häntä.

Samalla tunsin kosketuksen käsivarrellani, Asko oli siinä ja teki pienen liikkeen päällään kämppäni suuntaan. Manasin mielessäni, ei nyt, ei juuri nyt! Kokosin kuitenkin itseni ja nousin ylös ja lähdin kävelemään huoneeseeni, vilkaisin samalla mieheni suuntaan ja olin näkevinäni hämmästyneen ilmeen hänen kasvoillaan. Asko tuli perässäni huoneeseen ja suljin oven. Haluun sun persettä olen koko illan katsellut sitä, nyt on pakko saada sitä, mene vatsallesi sängylle. Tottelin kuin hyvin opetettu koira, jätin saunatakin vielä päälleni ja nousin sängylle. Laita tuo tyyny vatsasi alle, kohottauduin vähän ja asetin tyynyn alleni. Samassa takkini helmat nostettiin ylös, helvetti kun on hyvä perä ihanan pyöreä, samalla tunsin kun pakaroitani puristeltiin rajusti ja samalla tunsin hänen huulensa pakaroillani. Huokaisu pääsi huuliltani kun tunsin kielen vaossani ja kuinka sen pää meni syvemmälle, tunsin kiihottuvani. Asko kurkotti purkin pöydältä ja levitti rasvaa sormiinsa ja laittoi sitä suoraan pepulleni ja painoi sormen enempää lämmittelemättä sisääni, huokaisin kuuluvammin, nyt Asko naurahti ja sanoi, tuntuuko huorasta hyvältä? Myönsin, sain sormea hetken sisääni, oli kyllä ennenkin ollut asialla, hieroi minua ammattimiehen ottein ja lopuksi laittoi toisenkin sormen sisääni. Nyt saat kohta kyrpää sanoi Asko samalla rasvaten kaluaan. Hän asettui päälleni, levitti pakaroitani painoi kalun kerralla pohjaan, huuto mikä pääsi suustani kuului varmasti, sattui ja tuntui samalla hiton hyvältä. olihan Askolla komea kalu minkä olin nähnyt takapenkillä kun hän oli tyhjännyt lastinsa Riittan suuhun. Taisi se tuntua Askostakin hyvältä, kehui kireää reikääni ja pyöreitä pakaroitani, painaen samalla ihan pohjaan asti, koitin tietenkin lykätä vastaan minkä pystyin. Hän aloitti ensin lyhyillä työnnöillä ja kiihdytti koko ajan vauhtia....

Jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute