Herkku-puhelin
Reikien venyttelyä
Kissimirri

Mieheni ei siedä että harrastan nettiseksiä muiden miesten kanssa. Tykkään kuitenkin purkaa perversioitani aina silloin tällöin seksichateissä, ja niin tälläkin kertaa. Luulin mieheni nukkuvan, ja avasin tutun chatin. Valitsen aina helposti lähestyttävän nimimerkin, eikä aikaakaan kun juttelen tuhmia jonkun kanssa. Jutut saavat mielikuvitukseni liikkeelle, ja nopeasti huomaan kostuvani. Riisun housut, ja vien toisen käden kostuneelle mättäälle upottaen välillä sormia sisään.

Uppoutuneena jutusteluun, en yhtään huomaa että mieheni on hiipinyt selkäni taakse ennen kuin hän rykäisee:

- Mitä vittua sä täällä huoraat? Mies raivoaa. Olen yllätetty housut kintuissa, en voi edes selitellä.

- Nyt sä saat mulkkua enemmän kun ku oot koskaan aikaisemmin saanut, mies sanoo ja tarttuu tukastani kiinni. Läppäri tippuu sylistäni kun kompuroin miehen talutuksessa makuuhuoneeseen. Mies tönäisee minut sängylle mahalleen. Hän nostaa lelulaatikon sängyn viereen ja tulee taakseni alkaen asetella minua asentoon. Hän nostaa takapuoleni korkealle, asetellessaan minut polvilleen, mutta painaa olkapäät sänkyyn.

Mies sitoi ranteeni nilkkoihin ja oloni oli avuton. Perse pystyssä tyrkyllä leveässä haara-asennossa ilman pakokeinoa. Mies levittää pakaroitani, ja valuttaa öljyä pullosta anukselleni. Hän työntää sormen sisään, ja liikuttaa sitä ensin sisään ulos. Sitten mies alkaa pyörittää sormea, ja työntää pian toisen kaveriksi. Taas mies ensin työntää niitä sisään ja ulos, kunnes alkoi pyörittää sormia. Huohotan jo melko äänekkäästi kun mies upottaa kolmannen sormen pyllyyni. Hän jatkaa samaa määrä tietoista liikettään, sisään, ulos ja ympäri. Tällä kertaa mies pyörittelee sormia kauemmin, kunnes vetää sormet ulos. Mies lorauttaa taas kylmää öljyä pakaravakoon, ja levittää pakaroita. Tällä kertaa hän vie molemmat etusormet sisään. Mies painoi sormia syvemmälle, samalla venyttäen anustani yhä enemmän auki. Seuraavaksi tunnen keskisormet reiällä, ja määrätietoisesti mies työntää ne sisään. Mies levittää sormiaan, repien tiukkaa reikää yhä avoimemmaksi.

- Eiköhän se ole valmis, mies totesi vetäen sormet ulos. Hän kaivoi laatikosta pitkän kaksipäisen sinisen jellydildon, ja ohjasi dildon pään anukselleni. Auki levitetty venytetty reikä suorastaan hörppää kalun sisäänsä ja hykertelen nautinnosta kun mies työntää sen tottuneesti syvälle anukseeni. Mies taivuttaa dildon toisen pään valmiiksi kostuneelle pillulle, ja painaa sisään. Hetken mies painelee dildoa syvemmälle reikiini. Mieheni on tehnyt tämän usein ennenkin, sillä rakastan tuplapanoja. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ole miehellä mielessä, vaan yllättäen tunnen miehen sormen liukuvan dildon pintaa pitkin pilluuni. Mies upottaa toisenkin sormen pilluuni dildon seuraksi ja kiertää sormillaan dildoa. Sitten hän veti sormet ulos, ja tunnen sormet liukumassa dildon kylkeä anukseeni. Mies vetää dildon toisen pään pillustani helpottaen painetta perseessäni. Kiljaisen kun mies alkaa kuitenkin heti tunkea kolmatta sormea dildon kylkeä pitkin anukseeni. Mies odottaa hetken antaen minun vain totutella valtavaan paineeseen, kaataen toisella kädellä lisää liukastetta venytetylle reiälleni. Sitten hän alkaa liikutella sormiaan ja dildoa eri tahtiin. Tunne oli vähintään nöyryyttävä kun raiskasi anustani dildolla ja sormin.

- Nyt rentona mies sanoo vetäessään sormet ulos. Sormien tilalle mies alkaa ujuttaa dildon toista päätä, ja hiljalleen dildo uppoaa kaksin kerroin anukseeni. Puren huultani etten kirkuisi tästä perseen venytyksestä. Mies alkaa hieroa toisella kädellä pilluani koko kämmenellä päältä, välillä kastaen sormen tai kahden päätä sisällä, ja alan hiljalleen taas nauttia tilanteesta. Mies huomaa tämän ja vie sormia yhä rohkeammin sisälle pilluuni. Ensin yhden, sitten toisen ja lopulta kolmannenkin. Pyörivällä liikkeellä mies lisää vielä neljännen, ja antaa taas hetken minun vain totutella tunteeseen, ennen kun alkaa painella sormiaan ja dildoa syvemmälle. Kun huokailuni voimistuu, mies alkoi pyörittää sormiaan.

Yllätyksekseni mies vetää sormensa ulos, ja alkaa sovittaa punaiseksi kostajaksi nimeämäämme dildoa pillun suulle. Parahdin, sillä punainen kostaja oli valtava, hevosen mulkun kokoinen dildo jota käytimme vain harvoin sen suuren koon takia. Dildoa ollaan lähinnä aiemmin käytetty kun olen ollut todella humalassa, eikä mikään ole tuntunut riittävän, mutta vain kerran sen seurana on ollut anustappi, ei koskaan kaksinkertaista dildoa!

Mies pyörittelee paksua terskaa pillun aukolla, painaen sitä kokoajan sisään. Hiljalleen valtava punainen muovikullin kärki uppoaa pilluun. Huohotan voimakkaasti, miehen puskiessa kalua sisääni. Jokainen millimetrin jonka kostaja uppoaa tuntuu halkovan pilluani. En löydä enää kivun seasta nautintoa kun mies venyttää reikiäni äärimmilleen. Hiljalleen mies vetää kostajan ulos, ja alkaa jälleen sovitella sormiaan pillulleni. Kostajan jäljiltä kämmen uppoa helposti, ja mies pyöräyttää peukaloaankin sisään. Miehen käsi kiertyy nyrkkiin pillussani ja olen täynnä. Miehen naidessa nyrkillä pilluani ja tupladildolla anustani alan tuntea tuttua tykytystä, tunnen orgasmin tulevan. Pilluni yrittää sykkiä orgasmin tahdissa kipu yllättää, olen niin venytetty ettei pilluni pysty supistumaan orgasmiin. Huudan ja kiljun kun mies nussii minua armotta auki, mutta joka kerta kun orgasmi tekee tuloaan tuskainen venytys saa minut kiljumaan.

- Haluatko huora nyt orkut, mieheni kysyy yllättäen. Ynisen myöntävän vastauksen. Mies vetää hiljalleen dildon anuksestani, ja alkaa liuttaa kättään ulos. Sitten mies irrottaa köydet ranteistani. Nousen käsien varaan venytellen, asento on saanut käteni ja jalkani puutumaan. Mies istuu polvilleen haara asentoon taakseni, ja käskee minun kyykistyä syliinsä. Teen työtä käskettyä kun mies ohjaa helposti juhlakuntoisen kalunsa anukseeni. Äskeisen venytyksen jälkeen se tuntuu ihanalta, mutta jotenkin vähältä. Mies käskeekin minun nyt työntää kostajaksi nimetty iso dildo pilluuni.

Nyrkin ja tupladildon jäljiltä kostajalle on jäänyt tilaa, ja se uppoaa helposti kiimaiseen pilluuni. Nojaan kostajan sänkyyn, ja seisoo siinä kuin itsestään toinen pää pillussani. Ja yhtäkkiä huomaan miten täydelliseltä tuntuukaan, mies perseessä ja paksu punainen muovikulli pillussani. Laukean elämäni orgasmiin, joka vain jatkuu ja jatkuu. Mies odottaa tärinäni loppumista, ja kysyy sitten:

- Vieläkö mieli tekee nettiseksiä? Vastaan kieltävästi ja mies työntää pari voimasta työntöä syvemmälle anukseeni ja laukeaa korahtaen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute