Herkku-puhelin
Vakipano netistä
Maria

Erostani alkaa olla neljä vuotta ja elämä on ollut todella mukavaa. Olen hemaisevassa kunnossa oleva 44-vuotias virkanainen, elän elämäni parasta aikaa.

Seksiä on riittänyt, sillä olen vuosien varrella kesyttänyt vakipanoikseni kolme mukavaa herrasmiestä. Luonnollisesti naimisissa olevia, muiden kanssa ei kannata riskeerata mainettaan tai terveyttään. Ukkomies on vaitelias ja osaa arvostaa reipasta seksiä, kun oma mamma on jo aikoja sitten unohtanut miksi hänellä on pillu.

Minulla on ollut seuranhakuilmoituksia Iskurissa ja Suomi24-palstalla sekä uskaliaita kuvia AS:ssä. Joka foorumilta olen löytänyt toinen toistaan upeampia miehiä.

Tammikuun alussa 2011 ilmoitukseeni vastasi itsensä viisikymppiseksi, tatuoiduksi ja lihaksikkaaksi kuvannut Mikko. Hänen kirjoitustaitonsa ei ollut kummoinen, mutta annoin prepaidnumeroni kuullakseni hänen äänensä. Mies ei vaikuttanut kovin paatuneelta, kertoili aika vapautuneesti itsestään ja googlasin luonnollisesti koko ajan siinä jutellessamme. Eikä aikaakaan, kun löysin hänen koko nimensä ja sen myötä osoitteen, puhelinnumeron ja litanian muutakin tietoa.

OK, tyyppi asuu omakotitalossa vaimon ja koiran kanssa. Harrastaa moottoripyöriä, jääkiekkoa, kehonrakennusta ja ruoanlaittoa. Lapsiakin näyttää olevan, jo aikuisia. Kertoili olevansa iltavuorossa ja pääsevänsä pian töistä. Sanoin osoitteeni ja pyysin kylään. Tunsin oloni ihan turvalliseksi, sillä tiesin tyypistä jo suurin piirtein kaiken.

Kipaisin alaovella vastaan ja varmistuin ensisilmäyksellä, että tuossa on seuraava panoni. Jätkä on ikäisekseen järjettömän timmissä kunnossa, todella lihaksikas könsikäs, pitkä ja komea. Sinä iltana ei tapahtunut juttelua kummempaa, sillä mamma odotteli Mikkoa kotiin. Sovimme tapaamisen seuraavaksi perjantaiksi. Hän tulisi silloin yöksi luokseni.

Valmistauduin huolella. Karvat veks, peppuhuuhtelu, kokovartalokuorinta, miedontuoksuista kosteusvoidetta, pitkät hiukset putipuhtaiksi ja ylle hempeät hepenet. Olen aika ylpeä vartalostani, sillä aika on kohdellut minua lempeästi. Olen reilusti yli 170-senttinen, rinnanympärys on 112, vyötärö 82 ja lantio 105. Olen lihaksikas, sillä salilla käytän reilusti aikaa kolmena, neljänä iltana viikossa ihan säännöllisesti. Rinnat ovat kuppikokoa H, mutta eivät toki enää ihan kiinteimmillään - onneksi kauniin muotoiset kuitenkin.

Iltamme alkoi rauhallisesti. Joimme teetä ja rupattelimme niitä näitä. Olohuoneen sohvalla suutelin häntä tunnustelevasti ja kiima iski koko kehooni sekunnin sadasosassa ja kovaa! Pilluni alkoi sykkiä ja valua, nännini kovettuivat pikku kipunoiksi ja alaselkä meni kananlihalle. Heitin kylpytakkini pois ja asetuin hajareisin hänen ylleen. Kiihotun ihan järjettömästi isoista hauiksista ja hänellä ne ovat täydelliset: ympärysmitta on 48 senttiä (mittasin myöhemmin ihan uteliaisuuttani).

Hän suuteli ahnaasti, piti lujasti kiinni hiuksistani ja puri rintojani ja kaulaani. Huohotin ja puhuin matalalla kiimaisella äänellä: "Ihana mies, pane mua kulta. Saatana, että olet upea, ota vaatteet pois..."

Siirryimme parisänkyyni ja jatkoimme suutelemista. Hänellä oli vielä T-paita ja bokserit, minulla rintaliivit ja pikkuiset stringit. Revin paidan hänen yltään ja huokaisin syvään nähdessäni hänen valtavat tatuointinsa. Koko yläkroppa on leimattu ja kuvat korostavat hänen upeita lihaksiaan. Eipä uskoisi 54-vuotiaaksi. Hän oli ilmoituksessaan kaunistellut ikäänsä alaspäin.

Sen kummemmitta seremonioitta kaivon hänen kyrpänsä boksereista. Uskomatonta, että sekin osoittautui kooltaan mehukkaaksi ja seisoi terhakkaana kuin teräsbetoni. Olin mielessäni ehtinyt jo uumoilla, että tällaista täydellisyyttä ei oikeassa elämässä voi olla olemassa ja housuista paljastuu pikkuinen ruttuinen muna.

Tein parhaani imiessäni häntä lempeästi ja syvälle. Annoin peppuni heilua hänen kasvojensa edessä ja hän hiveli sormellaan klitoristani stringien raosta. En kestänyt enää kiimaani ja pyörähdin näppärästi hänen ylleen. Stringejä vaan vähän sivuun ja telakoiduimme yhteen, taisin kyllä päästää melko kovan parahduksen.

Pyysin häntä laittamaan rystysensä klitorikseni kohdalle ja aloitin lujan ratsastuksen. Hyvistä reisilihaksista on siinä hommassa paljon iloa. Nojasin hänen isoihin rintalihaksiinsa käsilläni ja annoin palaa koko rahalla.

Katsoimme toisiamme silmiin ja puhuin edelleen matalalla äänellä koko ajan. Minua kiihottaa supatella riettauksia seksin aikana eikä Mikkokaan asiaa pahaksi pannut. Oli jutussa täysillä mukana. Klitorikseeni kohdistuva paine ja kohdunkaulaa rytmikkäästi hakkaava kyrpä tekivät tehtävänsä ja tunsin, kuinka orgasmini alkoi lähestyä. Sanoin Mikolle: "Nyt mulla tulee, voi saatana, nyt tulee upeasti..." ja muristen laukesin hänen kyrpänsä ympärille ihanasti supistelevan ja ruikkivan orgasmin. Ihan järjettömän. Pakko kertoa tässä, että yleensä en laukea kovin helposti enkä juuri koskaan ensimmäisellä kerralla.

Mikko kävi kuumana ja heitti minut eteensä vatsalleni. "Perse ylös, nainen", hän komensi käheästi ja minähän nostin. Kyrpä upposi pilluuni ja isot kourat pitivät lujaa kiinni lantiostani. "Nussi mua, pane saatana..." ulvoin ja pidin kiinni sijauspatjan kulmasta. Sänky oli siirtynyt keskelle lattiaa, joten seinästä ei enää saanut tukea. Ja Mikkohan nussi, voi jumalauta sitä kyytiä ja tahtia. Panin vastaan minkä pystyin.

"Nyt tulee, käänny nopeasti. Haluan laueta sun suuhun", Mikko ähisi ja salamannopeasti hyppäsin hänen eteensä polvilleni ja upotin upean kyrvän niin syvälle kurkkuuni kuin pystyin. Hän piti kiinni hiuksistani ja työnsi vielä muutaman kerran, ennen kuin kuuma ja runsas lasti alkoi sykkiä nieluuni. Olin tukehtua, mutta urheasti nielin joka pisaran.

En ollut uskoa silmiäni, kun vilkaisin kelloa. Ensisuudelmasta hänen laukeamiseensa oli kulunut yli neljä tuntia. Emme olleet pitäneet pientäkään taukoa, hän oli ollut eri asennoissa sisälläni ja nussinut minua koko helvetin ajan joko kyrvällään tai dildoillani. Ei ihme, että suuta kuivasi ja hiki kirveli silmissä. Mutta olin niin onnellinen, ettei mitään rajaa. Upea mies, oikea lottovoitto tällaiselle kiimaiselle akalle joka ajattelee seksiä 114 kertaa päivässä. Siis ihan koko ajan.

Hain keittiöstä saavillisen vettä ja joimme ahnaasti. Hän suuteli minua ja keskustelimme sperman mausta, äskeisistä tuntemuksista ja seksistä yleensäkin. "Tykkäätkö peppupanoista?" Mikko kysyi ja minätyttöhän kerroin totuudenmukaisesti että anaaliyhdyntä(kin) on lempipuuhaani. Mikko käänsi minut taas vatsalleni ja nostin peppuani hänen kasvojaan vasten. Hän nuoli kiireettömästi ja kielellään tunnustellen pientä peppureikääni ja paineli samalla sitä sormellaan. Sulkijalihas rentoutui pian ja kiimani alkoi taas soida korvissa.

Ja taas mentiin. Nyt hän painoi uudelleen kovettuneen kyrpänsä peppuuni ja sama tahti alkoi taas. Aluksi kävi kipeää mutta ihan kohta tunsin tutun kiiman hulvahtavan ylitseni ja lantioni alkoi liikkua vastaan ihan itsestään. Jatkoimme touhujamme vielä tunnin verran, kunnes minun oli pakko jo rukoilla että voisimmeko levähtää hetken. Nukahdimme vieretysten, hän piti kättään ympärilläni ja minulla oli upean raukea ja turvallinen olo.

Aamulla vetäisimme vielä pikavarvit ja hän laukesi jälleen suuhuni. Tein kevyen aamupalan ja toivotin hänelle mukavaa päivää. Jäin tyytyväisenä lojumaan sotkuiseen vuoteeseeni hänen lähdettyään. Makkari oli kuin pommin jäljiltä: vuodevaatteet lattialla hujan hajan, koko apuvälinearsenaalini esillä osin sängyssä ja osin lattialla. Ruoskastakin olin saanut. Lakanat rytyssä ja hikisinä. Nukahdin tyytyväinen hymy huulillani päättäen siivota vasta iltapäivällä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute