Herkku-puhelin
Isoa vaimolle 2
onneton

Vaimoni laittoi postista hakemani paketin, jossa nuo kumiset pikkuhousut ja paksu kuminen anustappi olivat, kaappiinsa, jossa lukkojen takan säilyttää seksiasusteitaan.

Samana iltapäivänä hän jo lähti toisen rakastajansa luona käymään. Itselleni tuli työkiireitä, jotka venyivät iltamyöhään asti ja lähtökiireessä kännykkäni unohtui kotiin.

Kun sitten saavuin kymmenen aikoihin kotiin, niin kännykässä oli kuusi puhelua vaimolta. Tietysti sain kuulla kunniani ja seuraavan yön vietin sohvalla.

Seuraavana iltana edelleenkin vihainen vaimoni sanoi, että vietetään nyt yhdessä ilta kotona ja tehdään jotain kivaa. Innostuin kovasti, koska en ollut saanut itse vaimolta pillua enää kahteen kuukauteen. Illalla hän komensi minua riisuutumaan ja käski vuoteelle selälleen. Sitten hän avasi tuon lukitun kaappinsa, josta otti esille jonkinlaiset kahleet, joita en ollut ennen nähnyt ja jotka hänen oli täytynyt itse hankkia. Vastustelin alkuun, mutta vaimo sanoi, että haluaa nyt leikkiä minun kanssani. Minut sidottiin sitten käsistä ja jaloista kiinni selälleen vuoteelle ja kaulaani sain myöskin pannan, josta ketjut, jotka pitivät pääni aloillaan. Mikäli olin luullut, että vaimo sen jälkeen olisi alkanut tehdä minulle jotain, esim. koskenut kaluuni, niin erehdyin pahasti siinä. Vaimo soitti puhelun, jossa vaan kertoi, että homma selvä, voitte tulla paikalle.

Hetken kuluttua olohuoneeseen kuului tulevan porukkaa, jotka olivatkin sitten nuo vaimon molemmat rakastajat. Viimein kaikki kolme saapuivat makkariin ja alastomaksi riisuttu vaimoni kapusi vuoteelle.

Hän tuli päälleni siten, että polvet olivat kahden puolen päätäni ja pillu suoraan kasvojeni yläpuolella. Sitten toinen miehistä tuli hänen taakseen ja alkoi ohjata seisovaa valtavaa tummanpuhuvaa suonikasta kaluaan vaimoni sisään takaapäin. Kymmenen sentin päässä kasvoistani tuo valtava kulli sitten työntyi vaimooni, joka valitti kiimoissaan. Vaimoni oli tosi märkänä ja pillu litisi miehen työntöjen tahdissa ja kova nainnin läiske vaan kuului huoneessa. Sitten toinen mies huoneessa sanoi, että katopas, kun tällä vitun aisurilla on tosiaankin pieni pippeli, kuten hänen vaimonsa on kertonutkin. Miehet nauroivat yhdessä ja herjasivat pientä pippeliäni, joksi vaimoni sitä kuulemma oli nimittänyt.

Parinkymmenen minuutin naimisen jälkeen mies laukesi karjuen vaimoni sisään, kunnes lopulta vetäytyi hänestä ja spermaa tippui kasvoillenikin. Sitten vaimoni istui pillunsa naamalleni ja käski nuolemaan kaiken sperman pois. Olin tukehtua hänen alleen ja oksennus pyrki väkisin tulemaan, kun spermaa työntyi suuhuni. Vaimoni kuitenkinh armotta hieroi pilluaan vasten suutani ja käski nuolemaan kunnolla. Sain pidätettyä oksennuksen, vaikkakin yökkäilin samalla, kun nuolin spermaista pillua.

Sitten toinen mies tuli vaimoni taakse ja olin saada halvauksen. Miehen kalu oli niin mielettömän pitkä ja paksu, että se oli jotain aivan eläimellisen uskomatonta. Olin aiemmin luullut, että ensimmäinen mies oli se isokaluisempi, mutta niin ei ollutkaan. Mies ohjasi valtavan terskan pillunhuulille ja alkoi työntyä vaimon märkään pilluun. Kulli venytti pillun äärimmilleen, mutta vastustamattomasti vaan tuo valtava aisa työntyi kokonaan vaimooni, joka valitti samalla äänekkäästi, mutta kuitenkin selvästi kiiman kourissa.

Vetäytyessään takaisin kullin ympärille kiristyneet pillunhuulet seurasivat pitkälle perässä ja taas sitten kulli työntyi takaisin sisään. Mies kiihdytti vauhtiaan ja nai eläimen raivolla vaimoani, jonka pillu oli kiinni kasvoissani ja miehen kivekset hakkasivat naamaani työntöjen tahdissa. Pillulimaa valui naamalleni, joka oli jo aivan märkänä limoista ja oloni oli todella tukala tuossa raivokkaassa nainnissa, jota kesti ja kesti loputtomiin. Viimein mies ruiskutti pillun täyteen spermaansa, jota valui pillusta ulos naamallenikin.

Jouduin tulevan yön aikana nuolemaan vaimoni spermaista pillua niin monta kertaa, etten pysynyt laskuissa mukana lainkaan. Aamuyöllä miehet lähtivät pois ja jäin kaksistaan vaimoni kanssa. Tämän jälkeen jouduinkin sitten nuolemaan vaimoni pillun ja peppureiän niin perusteellisesti, ettei siitä meinannut loppua tulla. Naamani oli aivan hellä ja kielikin täysin puuduksissa jatkuvasta nuolemisesta.

Viimein vaimo päästi minut siteistä ja pääsin käymään vessassa. Yön jouduin nukkumaan jalkopäässä poikittain ja nuolemaan vaimoni varpaita, kunnes hän nukahti.

Aamulla jouduin nuolemaan vaimolleni orgasmin heti hänen herättyään, mutten edelleenkään saanut itse mitään huomiota häneltä.

Vaimo sanoi, että nyt sitten jatkossa olisi käytössä hankkimani kumiset pikkuhousut ja anustappi, kun hän tulee rakastajiensa luota. Tämä tapahtunut oli vaan rangaistus siitä, että olin unohtanut kännykkäni kotiin, enkä ollut tullut paikalle, kun hänellä oli ollut ne pikkuhousut ensimmäistä kertaa.

Jatkossa miehet myöskin voisivat tulla meille koska vaan haluaisivat naida vaimoani, kun nyt alkuun oli päästy. Rakastajat myöskin luonnollisesti jatkossa käyttäisivät makuuhuonetta, jossa nukkuisivat vaimoni kanssa vuorotellen, jotta voisivat heti aamulla naida häntä ja itse saisin olla sohvalla.

Palautetta ja neuvoja voi antaa, eli miten jatkaisin jatkossa? Olen täysin nöyryytetty, enkä saa seksiä vaimolta, mutta koska hän on raskaana ja rakastan kuitenkin häntä, niin miten jatkan? Miten sitten, mikäli joku sukulaisista saa asian selville, kun miehet alkavat vierailla meilläkin?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute