Herkku-puhelin
Villan lumoissa 2
Woolgear

- toi oli ihanan näköistä.... Aino kuiskasi oven pielestä.

Hänen poskillaan oli punaiset läiskät kuin syyskuulaan omenan pinta. Aino hengitti hieman huohottaen ja käsi oli löytänyt tiensä pyyhkeen raosta haarojen väliin. Pieni käden liike pyyhkeen sisällä tuntui tekevän hyvää, koska hetken kuluttua Aino vavahteli muutaman kerran ja hengitys tuntui pysähtyvän ikuisuuksiksi. Hieman hengästyneenä hän istui oven vieressä olevalle penkille silmät kiinni ja antoi hengityksen tasaantua. Tule Aino tänne meidän kanssa, Tiia sanoi, ja katsahti minuun. Aino avasi silmänsä ja hymyili ihanasti.

- sori että keskeytin teidät, mutta en jaksanut olla saunomassa niin pitkään. Toi oli ihaninta mitä olen nähnyt pitkään aikaan.

Tiia veti Ainon väliimme ja silitti hänen hiuksiaan. Tiia kumartui suutelemaan Ainoa huulille hitaasti ja pitkään. Yllätyin Tiian tempusta totaalisesti.

- Aaro, me ollaan ton Ainon kanssa oltu jo pitkään hieman enemmän kuin kavereita. Itse asiassa jo silloin partioaikoina ollaan pidetty hieman kivaa keskenämme. Meidän miehet eivät tiedä tästä mitään ja toivoisimme että se niin pysyykin. Kun lähdimme tänne reissuun ja huomasimme olevamme kolmisin täällä, niin ajattelimme pitää hieman hauskaa sinun kanssa, jos kaikki menisi hyvin.

Kaikki oli mennyt hyvin, ainakin minun kannalta. Kaksi nuoruuden ihastusta ehdottaa tuollaista! Tästä taitaakin tulla tosiaan erilainen reissu!

Katselin kun Tiia suukotteli Ainon rintoja. Aino makasi selällään vieressämme nauttien ystävänsä kosketuksesta. Rohkaisin mieleni ja silitin hänen hiuksiaan ja hivelin toisella kädellä navan seutua. Tiia keskeytti hetkeksi puuhansa ja kävi hakemassa heidän kassinsa lähemmäksi. Hetken kaiveltuaan toisen sisältöä, hän antoi minulle paksut pitkävartiset lapaset. Harmaat, todella kauniit, hieman pörröiset lapaset. Tuollaisia olin aina halunnut itsellenikin. Laitoin ne käteeni tuntien niiden lämpöisyyden. Kosketin lapasella hellästi Ainon rintaa. Hän avasi silmänsä hymyillen. Jatkoin hellästi rintojen koskettelua varoen osumasta nänneihin. Hitaasti pyörittelin lapasella ihania kumpuja ja hipaisin kuin vahingossa nänniin. Aino haukkoi henkeään ja huokaisi pitkään. Jatkoin koskettelua hiljalleen ja Aino alkoi käydä jo levottomaksi.

Tiia katseli meitä istuen vieressäni jalat ristissä iso masu ihanasti jalkojen päällä. Hän oli huomannut seisokkini palanneen. Kaluni seisoi kuin rautakanki villahousujen sepaluksesta. Housujen karheahko villa hankasi kalun vartta mukavasti. Hitaasti Tiia otti kaluni käsittelyynsä. Hänen kämmenet oli puoliksi villapaidan pitkien hihojen sisässä, jolloin kaluni sai tuntea sen villan kosketuksen, kun hän hitaasti runkkasi sitä. Mieletön hyvänolon tunne, Hän veti vielä hihoja hieman alaspäin jolloin kaluni verhoutui hänen villapaitaansa. Hengitys tuntui salpautuvan, niin mahtavalta tuntui.

Nähtävästi liikkeeni oli pysähtynyt, kun Aino otti kädestäni kiinni ja vaati jatkamaan hyväilyä. Koskettelin nännejä lapasella varovasti. Toisen käteni hän ohjasi haarojaan kohti. Hitaasti lapasen kärjellä silittelin hävyn päältä, härnäten klitan kohtaa. Aino nosti lanteitaan kättäni kohti, mutta vedin sen aina hieman kauemmaksi.

- Aaro... hiero mun klittaa, oo kiltti...., en kestä enään Aino sopotti.

Tiia levitti toisella kädellään ystävänsä haaroja hieman, keskeyttämättä kaluni käsittelyä. Aino avasi auliisti jalkojaan, jolloin häpyhuulet raottuivat hieman. Tiia levitti sormillaan Ainon häpyä, jolloin turvonnut klitta tuli kuin tarjottimelle. Pieni kostea vana valui hänen peppuaan kohti. Aino oli todella märkänä.

Hitaasti hieroin Ainon rintoja ja mahaa lähestyen hitaasti kohti pyhimpää. Sivelin reidien sisäpintoja ja hävyn ympäristöä. Aino kiemurteli ja inisi nautinnosta ja odotuksesta. Jatkoin tätä vielä hieman, mutta pian Aino tarrasi käteeni kiinni ja sanoi

- nyt...Aaro. Mä en kestä enää.... Hiero mun klittaa heti!

Työnsin käteni vatsaa pitkin kohti klittaa ja suoraan perille asti. Aino nosti selkänsä heti kaarelle ja jatkoin hierontaa voimakkaasti karhealla lapasella. Katsoin lumoutuneena kuinka lapanen liukui liukkaassa vaossa edestakaisin ja kivikova klitta tuntui lapasen läpi sormissani. Tiia pyöritteli paria sormeaan Ainon kostealla pepunreiällä ja työnsi sitten nopeasti ne syvälle sisään. Aino nyyhkytti ja nauroi vuoronperää orgasmin vallatessa hänen ihanan vartalonsa. Laukesin itse rajusti Tiian vetäistessä esinahkani voimakkaasti taakse. Lastini purkautui pitkin hänen villapaidan hihaa ja käsiä. Suljin silmäni ja vavahtelin orgasmin tahdissa. Kuulin kuin sumussa, kuinka Aino inisi orgasmin jälkimainingeissa. Havahduin vasta, kun hän halasi ja suukotteli poskeani kuiskutellen korvaani jotain käsittämätöntä..

Käperryimme Ainon kanssa sylikkäin ja ennen nukahtamistani katselin kuinka Tiia vielä puuhasteli tuvassa. Hän pysähtyi keskelle lattiaa katselemaan minua. Katseemme kohtasi hämärässä ja Tiia kääntyi jatkamaan puuhiaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute