Herkku-puhelin
Naapurin ukolta kunnon kyydit
Naapurin tyttö

Oli toukokuun ensimmäisiä lämpimiä iltoja. Poikakaverini oli armeijassa jo toista viikonloppua peräkkäin kiinni ja hänen vanhempansa olivat menneet Turkkiin lomalle. He pyysivät minua hoitamaan heidän taloa sillä aikaa ja ruokkimaan heidän karjalankarhukoiraansa. Olin käynyt saunassa ja join olohuoneessa muutaman siiderin pelkkä pyyhe päälläni. Samalla lueskelin Iltalehdestä juttua jossa minun ikäinen opiskelija teki huoran hommia saadakseen rahaa. Mietin siinä samalla miltä tuntuis huorata. Antaa vieraitten äijien naida itseään. Päästin mielikuvitukseni täyteen vauhtiin. Kuvitellessani näitä juttuja minua alkoi haluttaan. Kosketin itseäni ja tunsin kuinka olin pikkuisen märkänä. Yhtäkkiä jostain tuli ihan flashbackinä muistikuva, että en ollut vienyt koiralle ilta ruokaa.

Kiedoin äkkiä pyyhkeen paremmin ympärilleni ja lähdin viemään Pojulle ruokaa ulos. Se oli iloinen kun minä toin viimein ruokaa sille. Se hyppi minua vasten ja yritti välillä nuuskia pyyhkeen alta. Minulla oli vitun vaikeaa pitää pyyhettä yhdellä kädellä ylhäällä ja estellä Pojua haistelemasta minua kun toisessa kädessä oli ruokakippo. Joten pyyhe pääsi putoamaan maahan Pojun touhujen seurauksena. Vein nopeasti ruokakipon paikalleen ja lähdin nopeasti poispäin napaten pyyhkeen väliltä käteeni. Juoksin melkein suoraan naapurin ukon syliin. Säikähdin vitusti sitä naapurin ukkelia ja pysähdyin siihen hänen eteensä. Naapurin ukkeli oli ehkä ollut koko ajan siinä pihalla, en vain ollut nähnyt häntä ennen kuin nyt. Hän on noin 60-vuotias ja lähes kalju. Hän on myös aika pieni, melkein minun mittainen eli vähän yli 160 cm, ja tosi laiha.

Minua halutti edelleen hiukan, joten annoin hänen katsella rauhassa minun alastonta vartaloa. Se vain lisäsi haluani entisestään. Hänen katseensa viipyi pitkään rinnoillani ja pillussani. Ja sanoi sitten.

- Täällä sitä kuljeksitaan ilkosillaan näyttämässä itseään kylän uroksille.

- Juu! Miltä näkymä näyttää? Miellyttääkö? Vastasin ilkikurisesti.

- Kyllä taatusti miellyttää. Sinulla on tosi kaunis kroppa. Hän sanoi.

- Niin varmasti, uskoako nyt sinua!? Vastasin.

- Usko pois. Sinä olet tosi hyvännäköinen. Olet ihan missin mitoissa. Hän sanoi.

- Sinulla on nätit pystyt tissit ja söpö pikku karvakolmio jalkovälissä. Sinulle antaisi mielellään kunnon kyydit. Hän jatkoi katsellen rintojani.

- Älä unta näe. Hymähdin hänelle ja kiedoin samalla pyyhkeen ympärilleni.

- Kyllä sulle kaikki urokset kyydit antais jos vain haluat. Hän jatkoi vielä.

- LOL! Sanoin.

- Toinen uroksista varmasti tikkais sinuakin sellaisella tahdilla, että et ole sitä ennen kokenut. Se tekee varmasti hyvää. Hän sanoi.

- Sä olet ihan pimee. Sairas paska. Minä vastasin hänelle.

Aloin lähteä siitä sisälle mutta samassa se tarttui minua kädestä ja veti minut selkä edellä syliinsä repäisten toisella kädellä pyyhkeen päältäni. Yritin lähteä pois hänen otteestaan mutta hän laittoi toisen kätensä rinnalleni ja toisen pilluni päälle ja painoi minua tiukasti itseään vasten.

- Vittu, päästä irti. Vitun pervo. Sanoin ja yritin samalla irti hänen otteestaan.

Hän ei välittänyt minun sanomisesta vaan otti koko pilluni käteensä ja alkoi puristella sitä hellästi ja samalla toisella kädellään hän puristeli ja hieroi varovasti mutta lujasti rintaani. Hänen painaessaan minua tiukasti itseään vasten tunsin kuinka hänen jo isona seisova muna painoi minun persettä. Se tuntui uskomattoman isolta pyllyäni vasten. Hän puristeli hellästi pilluani ja rintaani, välillä hän hieroi nänniäni sormella. Nännini kovettuivat ihan kivikoviksi ja pilluni kostui taas läpimäräksi. Minua alkoi taas haluttaa seksiä mutta silti kielsin edelleen häntä kopeloimasta minua. Ei se mitään auttanut ja en oikeastaan enää tosissaan kieltänytkään häntä vaan antauduin täysin hänen käsiteltäväkseen. Sitten hän työnsi keskisormensa vakooni ja löysi heti halusta paisuneen klittani ja alkoi hyväillä sitä sormellaan. Ummistin silmäni ja nautin täysillä hänen hyväilystään. Pieniä kylmiä väreitä alkoi kulkea pitkin kehoani. Minä hengitin ja huokailin jo melko raskaasti. Samalla keinutin lantiotani hänen hyväilyn tahdissa.

Sitten hän käänsi minut itseään vasten ja painoi minut polvilleni eteensä. Hän laski housunsa puolireiteen ja sieltä paljastui hänen tosi paksu munansa. Se oli ihan tumman punainen ja suonikas vanha kyrpä. Hän painoi kyrpänsä suuhuni. Ja otti käsillään pääni sivuilta kiinni ja alkoi naimaan minua suuhun. Samalla hän liikutti käsillään päätäni työntöjään vastaan. Puristin huuleni täysillä hänen kyrvän ympärille hänen vedellessä minua pitkillä työnnöillä poskeen. Sen kyrpä sykki ja tykytti suussani. Samalla se koveni ja koveni. Lopulta se oli kova kuin kivi. Aloin käydä tosi kuumana. Olin jo täysin kiimassa. Halusin ihan vitusti kyrpää. Minulle oli ihan sama kuka minua naisi, kunhan saisin kunnolla munaa. Puristelin ja raavin käsilläni lujaa hänen persettä, sinne jäi varmasti jäljet minun kynsistä. Lopulta hän veti kyrpänsä pois suustani ja työnsi minut selälleen nurmikolle.

Hän nosti jalkani olkapäilleen ja tuli päälleni niin, että jalkani painuivat rintaani vasten. Hän ohjasi lantiollaan kivi kovan kyrpänsä vittuni huulille. Minulta pääsi vitun kova parkaisu samalla kun hän tunkeutui kovalla vauhdilla ja voimalla sisääni. Hän piti sitä vähän aikaa syvällä sisälläni. Veti sen sitten rauhallisesti melkein kokonaan ulos, että vain terska oli ihan vitun huulilla, ja työnsi sen sitten taas vitun kovalla voimalla sisään aivan pohjaan saakka. Voihkaisin joka kerta hänen survaistessa kivikovan kyrpänsä vittuuni. Minä hytkyin hänen työntöjen voimasta. Tuntui, että uppoan syvemmälle ja syvemmälle nurmikkoon hänen työntäessään kyrpäänsä voimalla sisääni. Hän pumppasi minua pitkillä ja rajuilla työnnöillä. Välillä hänen kyrpänsä luiskahti pois sisältäni. Mutta löysi heti tiensä kuumaan reikääni. Siirsin jalkani olkapäiltä hänen lantionsa ympärille ja puristin häntä käsillä ja jaloilla lujaa itseäni vasten. Hän painautui tiiviisti minua vasten ja otti lujasti olkapäistäni kiinni ja veti minua jokaista työntöään vastaan. Naimme rajusti toisiamme, meillä alkoi vähitellen hiki virrata pitkin vartaloamme. Hän pumppasi minua koko ajan nopeammin ja nopeammin. Ja minä työnsin lantiollani hänen työntöjään vastaan. Ulisin ja voihkin hänen pannessa minua. Näin rajusti ja hyvin minua ei ole ennen naitu. Olin aivan ekstaasissa, en ole koskaan aikaisemmin nauttinut panosta näin valtavasti.

Lopulta sain valtavan orkun. Puristin häntä käsilläni ja jaloillani vitun lujaa itseäni vasten ja purin täysillä hänen paitaansa, etten huutaisi suoraa huutoa. Minusta tuntui, että minulta lähtee taju. Niin voimakkaan orkun sain. Hän lykki minua vielä vähän aikaa. Sitten hän työnsi kyrpänsä vittuni pohjaan ja päästi kovan parkaisun lauetessaan. Hän laski kaiken lastinsa niin syvälle kuin sai. Hän heilutti ja nytkytti vähän lantiotansa, että saisi viimeisetkin spermatipat palleistaan sisääni.

Makasimme siinä nurmikolla toisiimme kietoutuneina kunnes hengityksemme olivat tasaantuneet ja hänen kyrpänsä veltostunut sen verran, että se luiskahti pois sisältäni. Sitten sovimme, että tästä ei sitten koskaan missään tilanteessa kerrota muille. Mutta minun on pakko kertoa jollekin tästä elämäni parhaasta panosta. Muuten en saa rauhaa itseltäni.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute