Herkku-puhelin
Kiimapillu-Pirjo
taneli

Olin matkalla kaupunkiin ja astuin bussiin. Näin vanhan naapurini Pirjon ja istuin viereen. Pirjo oli melkein 60v eronnut sinkku nainen ja minä vajaa 40v.

"Mihin olet menossa", kysyi Pirjo. Kerroin meneväni kaupunkiin. Pirjo oli matkalla kotiinsa tyttärensä luota. Vaihdoimme siinä kuulumisia ja Pirjo sanoi lämmittävänsä saunan ja pyysi saunomaan jos vaan ehtisin. Juotaisiin vaikka parit oluet ennen kuin jatkaisin matkaani.

Pirjo pyysi minua laittamaan saunan lämpiämään ja neuvoi missä oli puita ja tikut. Kohta sauna jo olikin lämmin ja Pirjo sanoi, että "mene sä ensiksi, että päset sit jatkamaan matkaasi".

Olin lauteilla, kun kuulin Pirjon tulevan saunaan. Olin ällikällä lyöty kun Pirjo tuli alasti saunaan ja sanoi että kai me voidaan yhdessäkin saunoa, eiköhän tähän ikään olla nähty kaikki mitä nähdä voi.

En ollut saanut naista moneen viikkoon ja sitten tietysti kävi niin, että Pirjoa katsellessa alkoi kulli osoittaa elonmerkkejä. Tuijotin sivusilmällä Pirjon isoja roikkuvia rintoja ja kullini alkoi todella seisoa. Pirjo nousi ja sanoi menevänsä pesulle ja että saisin pestä hänen selän.

Pirjo huusi että nyt on selän pesun aika. Tulin alas lauteilta ja kulli oli puoliseisokissa. Pirjo huomasi varmasti kullini tilan, mutta ei sanonut mitään.

Aloin pestä Pirjon selkää ja annoin käteni välillä vaeltaa rintojen sivulle. Pirjo tuntui nauttivan pesusta ja minulla kulli sojotti kohti kattoa. Painauduin Pirjoa vasten siten, että kullini painautui Pirjon alaselkään. Samalla pesin rintoja kovalla innolla.

Pirjo tarttui kullistani ja veteli esinahkaa eestaas. Pirjo otti kädestäni kiinni ja mitään sanomatta vei makuuhuoneeseen.

Asetuin selälleni sänkyyn ja Pirjo nousi päälleni ohjaten kullini sisäänsä. Hän alkoi rauhallisen ratsastuksen ja kulli upposi juuria myöden pilluun. Aloin imeä ja hieroa Pirjon rintoja ja nännejä, jotka olivat kovina pystyssä. Välillä puristelin pakaroita ja annoin vauhtia nainnille.

Pikku hiljaa Pirjo kiihdytti vauhtia ja alkoi huohottaa kovaa. Huusin, että "nai sitä kullia kiimapillu-Pirjo". Pirjon pillu alkoi imeä kulliani kovemmin ja hän huusi että orgasmi tulee. Kullini alkoi syöstä spermaa pillun perukoille ja pillu supisteli orgasmista niin, että se lypsi kaiken mitä pusseista irtosi. Pirjo lysähti päälleni kullini edelleen supistelevassa pillussa.

Pirjo sanoi että edelliskerrasta oli aikaa ainakin pari vuotta. Päätin etten lähdekään kaupunkiin, vaan jään yöksi. Naimme vielä monta kertaa ja nautimme toisistamme muutenkin. Vanhemmat naiset kyllä osaa.

Ottakaa vanhemmat yhteyttä jos kiinnostaa!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute