Herkku-puhelin
Viimeinen ja kiihkein
Suha

Olin sinä kesänä armeijaan menevä nuorukainen ja seurustelin itseäni vuoden vanhemman opiskelijatytön kanssa, hänen nimensä oli Kaisa. Kaisa oli sellainen kaupungin poikien suosikki. Hän oli solakka mutta silti hiukan muodokas, ja Kaisa omisti upeat rinnat, joita kelpasi katsella. Myös luonne oli poikkeuksellisen ihana. Hän oli hiukan villi, huumorintajuinen ja muutenkin piristävä. Olin todella onnekas saadessani Kaisan viereeni.

Oli eräs elokuun ilta, lämmin ja iloinen. Olin Kaisan luona vierailulla, hänen vanhempansa olivat reissussa. Kanssamme olivat myös Kaisan opiskelijatoverit, Elli, Tuomas ja Jussi. Joimme monta tölkkiä olutta, söimme grillimakkaraa ja juttelimme. Oli kaikin puolin mukavaa. Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta.

"Mulla on teille asiaa. Mä haluaisin kertoa syyn siihen että miksi me nyt ollaan täällä tänään", Kaisa ilmoitti. Kaikki katsoivat Kaisaa, huomasin Tuomaksen katseen käyvän Kaisan rinnoilla. "Meidän perhe lähtee kiinaan, faija sai sieltä tosi hyvän työsopimuksen. Ja me siis muutetaan sinne." Alkoi hirveä hälinä ja katsoin Kaisaa suu auki. Olisi ainakin voinut minulle ilmoittaa! Kaisa kertoi lähtevänsä kahden viikon päästä jolloin olisin jo armeijassa.

Muut jatkoivat puhelemista, mutta minä tuijotin Kaisaa hieman syyttävästi. Hän ei ollut huomaavinaankaan. Pian katseeni muuttui himokkaaksi. Katselin hänen sotkuisia hiuksiaan ja sinisestä topista pullottelevia nännejä. Kaisa kai huomasi sen, sillä hän siirtyi aivan lähelle minua terassisohvalla ja laittoi kätensä farkkujeni etumukselle. Tunsin sietämättömän ahtauden leviävän housuissani, joten siirsin hänen kätensä pois. Hetken päästä se oli siinä taas. Neitiäkin taisi haluttaa.

Elli ja Jussi lähtivät ensin, mutta Tuomas pysyi sitkeästi seurassamme. Minua ärsytti. Hän selkeästi oli ihastunut tyttööni eikä huomioinut minua. Pian hän kuitenkin suvaitsi lähteä, kello lähestyi kahta. Jäimme Kaisan kanssa kahden.

Laitoin hidasta musiikkia ja tanssitin Kaisaa hämärässä kesäyössä. Hänen päänsä lepäsi olallani. Vedin häntä itseäni vasten niin, että housujemme vetoketjut kalahtelivat yhteen. Hän kääntyi ja hieroi minua kauniilla pepullaan peniksen seudulle. En enää kestänyt vaan minun oli pakko perääntyä, laskea housut ja päästää kaluni vapaaksi.

Kaisa katsoi minua huvittuneena ja lysähdin sohvalle. Hän meni kontalleen eteeni ja tarttui kaluun. Voihkaisin. "Oo mun huora tämä yö", mutisin ja suljin silmäni. Kaisa hihitti tyttömäisesti mutta alkoi sitten hyväillä kiveksiä. Hän tunsi minut ja herkät kohtani ja jätti ne taidokkaasti väliin käsitellessään säkkejä kovakouraisesti. Huokailin hänen käsittelyssään. Kaisa otti kullin suuhunsa ja alkoi nuoleskella sitä kuin tikkaria samalla runkaten vartta.

Olin orgasmin partaalla ja kaluni sykki kovasti, joten Kaisa lopetti. Hän nousi ylös ja alkoi riisuutua tuskallisen hitaasti. Kun hän oli täysin alaston, hän meni pöydälle makaamaan ja odotti minun tekevän jotain. Menin ja laitoin pääni hänen reisiensä väliin. Lipaisin varovasti vakoa. Kaisa ynähti ja levitti jalkojaan enemmän.

Aloin nuolla klitorista ja otin sen suuhuni. Imin sitä kovaa, kuin olisin yrittänyt saada sen irti. Kaisa voihki ja painoi päätäni pillua vasten. "Sä tunnut niin hyvältä", tyttö vinkui kiimaisena. Työnsin kielenkärjen hänen sisäänsä ja sain aikaan huutamista. Työnsin kieltä kosteaan uumaan syvemmälle hitaasti uudestaan. Nussin häntä kielelläni nopeuttaen tahtia. Kaisa työnsi lanteitaan vastaan kiljaisten. Pian hänen selkänsä jäykistyi ja hän huusi supistaen lihaksiaan joten lopetin.

Nousin ylös ja annoin Kaisan levätä. Maistelin hänen makujaan. Sitten kumarruin suutelemaan häntä pitkään, se oli kuin kielten tanssia. Nousin pöydälle ja menin hänen pillunsa luo. "Ja nyt tositoimiin", virnistin ja hänkin naurahti. Asettelin kaluni paikoilleen mutta aloinkin sitten kiusata terskan päällä vetelemällä sitä ylös alas häpyhuulilla.

Lopuksi painoin vähän klitorista ja Kaisa liikehti levottomana mutta myös nauttien. Sitten työnsin kalun kerralla pohjaan ja aloitin säälimättömän panemisen huokaillen. Kaisa kiljui ja huusi kuin palosireeni. Vaihtelin vähän kulmia. "Nussi mua! Ah, tuntuu niin hyvälle", Kaisa huusi ja minä vastailin rumia puhuen.

Ei enempää siitä yöstä, mutta sanon vielä, että panimme koko yön erilaisin tavoin ja nukahdin vasta kun en kyennyt enää kiihottumaan. Penis oli ihan herkkänä, mutta oli sen arvoista. Seuraavana aamuna vähän vielä, mutta itkettiin myös. Lähdin pois, se olikin viimeinen kerta kun näin Kaisan. Hän on nyt onnellisesti aviossa ja kahden lapsen äiti. Minä olen sitoutumiskammoinen toimitusjohtaja.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute