Herkku-puhelin
Vaimon nautintoa
Puoliso

Olin tulossa takaisin kotiin jo lähes kaksi viikkoa kestäneeltä työmatkalta Atlantin toiselta puolelta. Matkustelen usein, mutta kestoiltaan työmatkani ovat yleensä vain muutamia päiviä. Nyt siis oli poikkeuksellisen 'pitkä' reissu alla ja sen huomasin jo monestakin seikasta - erityisesti siitä, kuinka ajatukseni eksyivät vähän väliä vaimoni suloihin ja siihen, kuinka hänet ottaisin kun pääsen kotiin. Istuin nyt Frankfurtin kentällä odottelemassa jatkolentoa kotiin täydessä seisokissa oleva kalu räjähtämäisillään ajatusteni harhaillessa vaimoni rinnoilla ja vartalolla. Illan nautiskelun edessä oli kuitenkin vielä vaimoni työkaverin tupaantuliaiset, joille olimme lupautuneet mukaan... nyt ajatus harmitti, mutta ehkä kestäisin muutaman lisätunnin vielä. Tuntuisipahan vielä makeammalta, kun sitten vihdoin saisin vaimoni kanssa nautiskella.

Vaimoni on varsin hyvässä kunnossa ja saa miesten katseita osakseen aina ollessamme viettämässä iltaa ulkona - epäilemättä hän kääntää joitain päitä myös arkena ja uskonpa työpaikallaankin silmäilyä riittävän. Vartaloaan hän on hoitanut sopivasti salilla ja muutenkin kuntoilemalla, mutta onnistunut säilyttämään varsin naiselliset muodot näkyvine kurveineen. Strategiset mitat ovat 167/59/mukavat c rinnat/ usein täysi posliini. Anna osaa myös nauttia seksistä vapautuneesti ja vuosien saatossa ihan mukava lelulaatikko, sitomisvälineineen ja asusteineen on meillekin kerääntynyt.

Istuskellessani loungessa jatkolentoa odottamassa, viestittelimme toistaan rohkeammilla viesteillä illan tulevista keskinäisistä nautiskeluista. Anna oli kertomansa mukaan lähes jatkuvasti märkänä ja oli varma että kaikki miehet ympärillä ovat aistineet tai huomanneet hänen kiimansa. Annakin oli pidättäytynyt kaikesta sooloseksistä matkani ajan, aivan kuten itsekin olin tehnyt... muutamia pieniä hyväilyjä lukuun ottamatta. :) Tämä tauko tuntui tuovan käsittämättömän himon molemmille ja ajatukset siis laukkasivat molemmilla milloin missäkin fantasioissa. Itse olin muutamia kertoja avautunut vaimolleni siitä, kuinka kiihotun äärimmilleen ajatuksesta nähdä hänet nauttimassa toisen miehen kalusta. Anna ei tähän oikein kommentoinut koskaan muuta, kuin ettei hän ehkä pystyisi moiseen. Anna taas tuntuu syttyvän ajatuksesta tulla nähdyksi, kun harrastamme seksiä... ehkä fantasiamme eivät kuitenkaan ole kovin kaukana toisistaan.

Nytkin aloin viesteissäni vihjailla kuinka kiihottavaa olisi nähdä vaimoni nauttimassa toisen miehen kanssa varustautuneena seksikkäisiin asusteisiin... Odotin vastaukseksi jotain tyyliin 'tules nyt jo kotiin sieltä', mutta yllätyksekseni vastaus kuului: 'Kuule kulta... tässä tilassa ajatuskin kahdesta miehestä mun kimpussa saa pikkuhousut kastumaan. Joten älä kiusaa enempää.' Kaluni koveni hetkessä niin kovaksi kuin mahdollista, kun tajusin vaimoni kiihottuvan oikeasti ajatuksesta antautua toisellekin miehelle. Sitten Annalta saapui uusi viesti, jossa hän jatkoi: '...siis nyt tuut tänne vauhdilla tai mä otan tosta seuraavan kiinnostavan miehen mua hoitamaan... en kestä enää.' :) Olin läkähtyä intooni ja vastailin, että minulle sopii kyllä toinen mies mutta malttaisi odottaa siihen asti että pääsen paikalle. Soitin Annalle kertoakseni koneeni olevan infon mukaan 45 minuuttia myöhässä, mutta eipä tuo nyt enää mitään vaikuta jo lennettyjen 10 tunnin jälkeen. Anna vastasi menevänsä sitten edeltä työkaverinsa tupareihin ja lupasin itse tulla sinne perästä heti kotiin päästyäni. Laitoin vielä viestin, jossa leikillisesti ehdotin kuinka Anna voisi valita valmiiksi sieltä sen apumiehen itseään hoitamaan... Siihen sain enää hymiön vastaukseksi ja lähdin kohti konettani.

Saavuin ajallani juhlapaikalle ja siellä oli täysi tohina päällä. Osa vieraista oli jo melkoisessa vauhdissa ja olipa paikalla pieni kolmen kundin bändikin. Kämppä oli upeasti sisustettu ja itsekseen elelevälle omistajalleen varsin suuri yli 250 neliöinen luxusasunto keskellä Helsinkiä... Anna löytyi nopeasti ja olin huomaavinani pikku hiprakan, joten noudimme minullekin nopeasti lasin käteen. Vaimoni näytti juuri niin seksikkäältä kuin olin toivonutkin. Rintojen kaarta sopivasti paljastava vartalonmyötäinen mekko ja korkeakorkoiset upeat kengät... sääriä verhosi epäilemättä vähintään stay-upit, jollei sitten ihan oikeat sukat ja sukkanauhat. Anna arvasi katseeni ja kuiskasi korvaani, että oli ladannut päälleen ihan täyden setin... korsettia myöten. Kaluni värähti ja ajatukseni meinasivat taas harhautua, jollei itse kämpän isäntä olisi tullut sopivasti paikalle. Asunnon omistaja on siis Annan työkaveri ja yhtiön sisällä hyvässä asemassa, vaimoni ollessa toisella osastolla sihteerinä. Kehuin asianmukaisesti omistajalle hienoa asuntoa ja mukavia kemuja. Asunnon omistaja, Petteri, palautti kohteliaisuudet ja sanoi olevansa iloinen että pääsin paikalle - ja lisäsi huulena vielä, että toisaalta Annankin läsnäolo olisi hyvin riittänyt. Vaimoni tuntui olevan mielissään tästä kommentista, mutta asia jäi siihen.

Ilta sujahti varsin nopeasti, varsinkin kun aikaero ja matkaväsymys alkoivat painaa itselläni päälle. Muutama ylimääräinen lasillinenkin oli tullut kumottua ja tunsin kuinka olisin jo valmis kotiin. Vieraatkin olivat hyvää vauhtia huvenneet ja paikalla oli vain muutamia lähinnä keskenään työasioita jankkaavia ihmisiä. Tanssilattiana toimineella olohuoneen parketillakaan ei enää ollut ketään, vaikka ajoittain siellä oli väkeä ollut tungokseen saakka. Muutaman hetken kuluttua viimeisetkin ihmiset olivat eteisessä lähdössä jatkoille johonkin yökerhoon. Anna oli mennyt kohentamaan meikkiään ja olimme mekin aikeissa lähteä. Itse olin aikeissa ehdottaa Annalle vetäytymistä kotiin. Anna tuli paikalle ja toivoi vielä että kävisimme ottamassa 'yömyssyt' jossain ennen kotiin menoa. Epäröin hieman, enkä olisi ollut enää kovin innoissani radalle lähtemässä - mutta en halunnut Annan mieltäkään pahoittaa kun näytti olevan hyvä meno päällä.

Siinä asiaa hetken puntaroidessamme jäimme viimeisiksi vieraiksi. Hoputin Annaa pukeutumaan, ettemme jää Petterin jarruiksi pähkiessämme menoamme. Petteri tokaisi, ettei ole itse lähdössä minnekään, joten voisimme nauttia yömyssyt sielläkin hänen seurakseen. Katsoin Annaa kysyvästi, sillä en olisi millään halunnut enää tunkea mihinkään yökerhoon - halusin mahdollisimman nopeasti vain sänkyyn vaimoni kanssa... Anna mietti hetken ja vastasi että olisi kyllä halunnut vielä tanssimaan, mutta olkoon menneeksi.

Petteri taikoi jostain kylmän samppanjapullon lähinnä Annaa varten, itse pitäydyin whiskyssä. Jutustelimme niitä näitä ja olin huomaavinani Petterin katseen viipyilevän aavistuksen normaalia pitempään vaimoni vartalolla aina silloin tällöin. Tunsin tuosta omituista innostuneisuutta, enkä ollut varma huomasiko Anna itse asiaa vielä tuossa vaiheessa. Petterin käydessä WC:ssä kerroin huomiostani Annalle ja hän tuntui hiprakassaan innostuvan asiasta. Petterin palatessa ehdottelin Annalle, että voisimme lähteä kotiin päin - vaimoni vastasi pilke silmissään, että kun kerrankin saa olla kahden herrasmiehen kesken hyvää samppanjaa juoden, niin ei pitäisi kiirehtiä. Olin hieman ihmeissäni, sillä matkaväsymys alkoi jälleen nostaa päätään ja halusin todellakin jo naimaan vaimoani... Anna nousi ylös ja sanoi käyvänsä naistenhuoneessa. Ohi mennessään antoi minulle kunnon suudelman ja kuiskasi, ettei ole unohtanut mikä häntä kotona odottaa, mutta haluaa hieman kiusoitella... Hänen mentyään Petteri sanoi minun olevan onnekas mies, kun saan noin seksikkään naisen kanssa olla. Myöntelin ja kiittelin kommentista.

Anna palasi takaisin ja istuessaan antoi mekon helman nousta niin, että sukkien reunukset ja pilkahdus sukkanauhoista tulivat näkyville. Huomasin Petterinkin silmien etsiytyvän usein tuohon seksikkääseen näkyyn ja näin Annan ilmeestä että hän nautti tilanteesta. Oli oma vuoroni käydä WC:ssä ja mennessäni käännyin ensin antamaan vaimolleni kunnon suudelman... samalla annoin käteni liukua hetken Annan reidellä tunnustellen tuota kiihottavaa naista. Kun itse palasin takaisin istui Petteri Annan vieressä kaataen hänelle lisää samppanjaa. Istahdin nojatuoliin ja tunsin kuinka väsymys oli ottamassa otettaan. Lähinnä tyydyin nyt vain kuuntelemaan keskustelua ja Annan iloista naurahtelua Petterin jutuille. Taisin hieman torkahtaa, sillä havahduin Annan kysyessä minulta onko kaikki hyvin. Vastasin kaiken olevan ok, mutta väsy on hirveä... Anna ryhtyi tilaamaan taksia, mutta mitään ei kuulunut sillä ruuhka oli pahimmillaan aina juuri ravintoloiden sulkemisaikaan.

Jonkun ajan kuluttua Anna kyllästyi taksin tilaamiseen ja Petteri ehdotti aluksi kai vain puolitosissaan, että voisimme hyvin jäädä yöksikin. Tilaa oli, eikä siitä olisi mitään haittaa... Anna tuntui olevan valmis jäämään ja toisaalta itsellänikään ei ollut juuri mitään sitä vastaan. Vierashuone oli valmiiksi pedattu, joten mitään vaivaa ei tosiaan tuntunut olevan... Olin itse jo aivan valmis siirtymään yöpuulle... Kysyin vielä varmuuden vuoksi oliko isäntämme varma, ettei tästä ole mitään harmia ja Petteri vakuutteli asian olevan ok. Lisäsin vielä hieman löylyä sanomalla että olin juuri kylläkin ollut pitkällä työmatkalla, joten en varmaan malttaisi pitää näppejäni erossa Annasta edes vieraana ollessamme. Petteri naurahti asialle ja sanoi ettei sellainen tosiaankaan haittaisi... päinvastoin voisi olla erittäin mielenkiintoista. Katsoin vaimoani, joka oli selvästi hieman punastunut... mutta nauroi itsekin ja sanoi, että lupaa ettei häiritse. Petteri vastasi ettei peuhaamisestamme olisi mitään haittaa...

Lataus muuttui hetkessä, ilmaan tuli selvää jännitettä ja sähköä. Itseäni tilanne jollain omituisella tavalla kiihotti ja luulen että niin kiihotti vaimoanikin. Isäntämme oli hiljaa ja kaikki taisivat odottaa jotain aloitetta. Nousin ylös ja vedin Annan myös ylös sohvalta. Suutelin vaimoani intohimoisesti ja Anna vastasi siihen tavalla, josta tiesin hänen olevan äärimmilleen kiihottunut. Kysyin Petteriltä missä huoneemme olisi ja hän lähti puhumatta näyttämään tietä. Vierasmakuuhuoneessa oli leveä parisänky ja valot sai himmennettyä aivan pieneksi kajoksi. Suutelin Annaa uudestaan ja hän vastasi siihen yhtä intohimoisesti kuin hetkeä aiemmin. Ryhdyin riisumaan hänen mekkoaan ja hetken päästä vaimoni seisoi siinä edessäni seksikkäänä korsetissaan ja sukkanauhoissaan. Itse olin räjähtää odotuksesta ja kiimasta. Yhtäkkiä Petterikin kommentoi upeaa näkyä ovensuusta, olin unohtanut hänet jo kokonaan. Käänsin vaimoni ovensuuta ja Petteriä kohti ja seisoin itse hänen takanaan. Hyväilin hitaasti hänen vartaloaan, rintojaan ja suutelin kaulaa. Huomasin, että Anna vapisi hieman ja tiesin hänen haluavan miestä oikein kunnolla. Otin vaimoni rinnat esiin korsetista ja hyväilin niitä Petterin katsellessa nyt himokkain silmin. Tunsin omituista mustasukkaisuutta, mutta samalla aivan järjetöntä kiihottuneisuutta, esitellessäni vaimoni suloja vieraalle miehelle. Minulla oli pakottava seisokki housuissani ja halusin päästää kaluni vapauteen. Irrottauduin Annasta riisuakseni ja vinkkasin Petterin lähemmäksi. Kysyin Annalta haittaisiko, jos Petteri jatkaa lämmittelyä minun riisuutuessani. Anna vastasi heikolla kuiskauksella ettei haittaisi...

Petteri tuli vaimoni eteen ja hiljalleen nosti kätensä vaimoni vartalolle. Tulin takaisin Annan taakse ja painoin kivikovan kaluni vaimoni peppua vasten. Suutelin Annan kaulaa ja siirtäessäni kättäni Annan rinnalle törmäsinkin Petterin käteen. Anna oli silmät kiinni ja aivan toisessa maailmassa. Vaimoni oli niin kiihottunut kuin vain kukaan voi olla... laskeuduin vaimoni taakse polvilleni riisuakseni häneltä stringit jalasta. Hivutin niitä hiljalleen alemmas ja huomasin, kuinka kiihottunut Anna oli - kosteus oli suorastaan valunut jo reisillekin ja vaimoni posliininen jalkoväli kiilteli halusta. Samalla huomasin kuinka vaimoni käsi hiljalleen silitteli varsin kunnioitettavaa pullotusta Petterin etumuksella. Vilkaisin ylös ja pala hypähti kurkkuuni: näin kuinka Anna oli antautunut himokkaaseen suudelmaan Petterin kanssa. Ajatukset pyörivät päässäni ja ihmettelin sitä järkyttävän mahtavaa kiihottuneisuuden tunnetta, jota silloin koin - kuitenkin samaan aikaan joitakin mustasukkaisuuden rippeitä oli vielä jäljellä. Siinä olin riisumassa rakkaan vaimoni stringejä samalla kun toinen mies suutelee vaimoani... hivelee tämän rintoja ja Anna on antautuneena himolleen... hivelee toisen miehen etumusta. Päässä pyöri ja huomasin omaavani niin rajun seisokin, että luulin kaluni räjähtävän. Samanlaista tunnetta en ollut koskaan saanut vielä kokea.

Nousin ylös ja suutelin jälleen vaimoni niskaa hivellen samalla toista paljasta rintaa. Petteri suuteli nyt vaimoni kaulaa ja kuljetti kieltään kohti toista rintaa. Samalla Anna voihkaisi kuuluvasti ja korjasi hieman asentoaan... silloin tajusin, että Petteri hiveli kädellään Annan litimärkää jalkoväliä. Huuman tunne vain yltyi ja halusin palavasti nähdä kuinka tuo vieras mies ottaisi vaimoni... kuinka Anna nauttisi toisesta miehestä. Ryhdyin ohjaamaan vaimoani sängylle ja samalla Petteri irtautui riisuutuakseen. Asetin Annan sängylle selälleen ja ryhdyin kielelläni kiusoittelemaan hänen aivan litimärkää ja liukasta pilluaan. Anne huokaili ja voihki kiihkoaan... taisi olla itsekin aivan muissa maailmoissa. Hetken päästä Petteri tuli sängyn vierelle ja ryhtyi suutelemaan vaimoni kanssa - jotenkin tuo näky vain oli mielestäni aivan mielettömän kiihottava: toinen mies suutelee omaa vaimoani täysin häpeilemättä ja Anna vielä näyttää nauttivan siitä. Petterin käsi hakeutui vaimoni paljaille rinnoille ja sitten huomasin kuinka vaimoni käsi hapuili aluksi arasti etsien kohti Petterin kalua. Nyt vasta kiinnitin huomiota ystävämme varustukseen. Petterin kalu näytti varsin kookkaalta ja paksulta, itsellänikin on ihan hyvä varustus, mutta tämä näytti olevan jotain muuta. Kun Annan käsi kiertyi paksun varren ympärille pääsi häneltä tahaton voihkaisu huuliltaan. Tiesin hänen fantasioineen joskus oikein paksusta ja suuresta kalusta... nyt hän oli sellaisen kimpussa.

Anna hieroi hieman tuota jyhkeää ilmestystä kädessään, samalla kun itse jatkoin kielelläni hänen lämmittelyään. Vaimoni ääntelystä päätellen hän oli hyvää vauhtia nousemassa kohti kliimaksia. Tunsin vaimoni hyvin ja tiesin mistä hän pitää - niinpä jatkoin kielityöskentelyä ja Annan ensimmäinen orgasmi teki tuloaan. Kauaa ei enää kestänyt, kun vaimoni ulvahti ja vavahteli nautinnon huipulla - hetken päästä hänen hengitys oli tasaantunut ja nousin ylös antaakseni Petterille tilaa. Vaimoni tajusi mitä seuraavaksi tapahtuisi ja nousi puolittain istuvaan asentoon katsoen minua kysyvästi - kuin lupaa pyytäen. Suutelin Annaa suulle ja painoin ylävartalon hellästi takaisin. Jatkoin suutelemista ja ryhdyin kädelläni levittämään vaimoni reisiä vierasta miestä varten - voi luoja kuinka kiihottava hetki - Anna myötäili minua ja avasi reitensä niin auki kuin vain voi, ikään kuin antautui täysillä tulevalle. Petteri kiipesi Annan jalkoväliin ja ryhtyi sovittamaan mahtavan kalunsa turvonnutta terskaa vaimoni litimärkään pilluun. Katsoin voimatta liikkua tai puhua, kuinka tuo iso kalu hitaasti liukui vaimooni. Anna voihki ja huokaili täysin estottomasti nauttien tilanteesta täysillä. Petteri hyväili toisella kädellään vaimoni rintoja ja liikkui hitaasti tuoden selvästi jotain uutta nautintoa Annalle. Näky oli aivan uskomattoman kiihottava: Oma vaimoni makasi siinä reidet levällään toisen miehen alla ja nautti täysin estottomasti tämän naimisesta. Vieras mies käytti omaa vaimoani täysin estoitta oman nautintonsa eteen, nai tätä suurella kalullaan täysin omistajan ottein. Välillä suudellen, välillä hieroen vaimoni rintoja. En voinut koskea kaluuni, sillä tiesin että olisin lauennut välittömästi.

Petteri kiihdytti tahtiaan ja Anne voihki täysin ekstaasissa... Sitten se tapahtui: näin ensimmäistä kertaa kuinka oma vaimoni oli saamassa mahtavaa orgasmia toisen miehen naidessa. Vaimoni suusta alkoi se tuttu ininä muuttua voihkeeksi ja tällä kerralla se yltyi melkein huudoksi saakka. Anna kiskoi kaikin voimin Petteriä itseään vasten ja hoki puolihuutoa, kuinka mahtavalta tämän kalu tuntuu... kerta toisensa jälkeen. Petteri lisäsi vielä hieman voimaa työntöihinsä ja se sysäsi vaimoni orgasmin rajalle. Aivan mielettömän voimakas orgasmin aalto lävisti Annan ja suusta purkautui melkein itkua muistuttava nyyhkytys. Orgasmi tuntui jatkuvan ja jatkuvan, vaikka Petteri oli jo lähes paikallaan, hieroen kaluaan vain pienin liikkein...

Annan hieman rauhoituttua Petteri vetäytyi vaimostani ja Anna tajusi heti mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuuliaisesti hän kääntyi kontilleen Petterin eteen ja notkisti selkänsä tarjotakseen itseään paremmin Petterille. Nyt näytti vieläkin hurjemmalta kun tuo suurikokoinen elin työntyi hiljalleen vaimooni. Petteri otti täysin isännän elkein kiinni vaimoni lantiosta ja ryhtyi naimaan tätä haluamaansa tahtiin. Itse kumarruin suutelemaan vaimoani ja hän oli edelleen täysin kiimasta sekaisin. Anna hoki kuinka upealta Petterin kalu tuntu ja Petteri nai pitkin nautinnollisin vedoin rakasta vaimoani... Hyväilin Annan vartaloa samalla kun Petteri nautti pillun liukkaudesta... hivutin käteni Annan rinnoille ja hetken niitä hyväiltyäni jatkoin matkaa kohti klitorista. Kun hieroin kevyesti Annan herkkunappulaa tunsin samalla kuinka Petterin karvaiset kivekset rytmikkäästi hieroivat sitä työntöjen tahdissa. Anna siirsi käteni pois ja ymmärsin hänen haluavan nauttia tuosta kalusta täysin itse. Annan voihkeesta päätellen hän oli taas nousemassa kohti huippua ja tällä kerralla Petteri oli menossa myös. Naimisen tahti kiihtyi ja Petteri kouri häpeilemättömästi vaimoani naimisen tahtiin. Anna päästeli suustaan vuoroin kiimaista voihketta ja välillä aneli Petteriä nussimaan kovempaa. Lopulta Petteri otti rajun loppukirin ja painoi oikein kunnolla. Anna sai jälleen aivan mahtava orgasmin juuri hetkeä ennen kuin Petterin tahti näytti sekoavan... Tajusin Petterin olevan laukeamassa vaimoni sisään ja samalla hän painautui aivan kiinni vaimooni murahdellen ja liikkuen enää hyvin hitaasti. Näin vierestä kuinka hän pumppasi jättikalullaan spermalastiaan syvälle oman vaimoni pilluun. Anna oli Petterin alla poski painettuna peitteelle ja takapuoli niin tarjolla kuin voi olla.

Petteri vetäytyi vaimostani ja Anna käännähti selälleen vuoteelle. Hänen noustessaan pois vuoteesta oli tuo suuri kalu edelleen puolittaisessa seisokissa, vaimoni katsoi sitä raukein ilmein - ikään kuin ajatellen mitä herkkua oli juuri saanut. Itse olin räjähtää ilman kosketusta - sitten Anna katsoi minuun täysin tyydytetyn naisen katseella ja elehti minut ylleen. Hän levitti jalkansa ja veti minut reisiensä väliin hellästi kaluani hivellen. Suutelimme rauhallisesti ja sitten hän katsoi silmiini, kuin tietäen mitä ajattelen. Anna veti minua lähemmäksi ja tunsin kuinka hänen valmiiksi naitu, liukas pillu hipaisi räjähdysherkkää kaluani. Oma kaluni liukui vaivattomasti toisen miehen spermalla liukastettuun vaimooni, liukuessani sisälle Anna kuiskasi korvaani, että tästäkö olet haaveillut kulta? Sitten keskityin hetkeksi vain omaan tuntemukseeni, kun kaluni liukui kuumassa valmiiksi naidussa vaimoni pillussa. Petterin lasti taisi olla melkoinen, sillä tunsin kuinka sitä pursui kaluani pitkin ulos jokaisella työnnöllä. Tiesin etten kauaa kestäisi tätä aivan järkyttävän kiihottavaa tunnetta, varsinkin kun melkein kahden viikon lasti oli purkautumatta. Vaimoni silitteli raukeana selkääni ja kuiskutteli kuinka upealta oli vieraan miehen kalu tuntunut... ja kyseli miltä tuntuu naida omaa vaimoa toisen miehen liukkailla... Sitten viimeinen sysäys tajunnan räjäyttävälle orgasmilleni oli, kun Petteri kumartui suutelemaan vaimoani suoraan suulle samalla kun itse nain Annaa. Vaimoni antautui tuolle suudelmalle ja samalla sain aivan mielettömän voimakkaan orgasmin... luulin selkärankani räjähtävän tuosta tunteesta. Spermaa tuli varmaan minuutin, ennen kuin rauhoituin.

Kierähdin pois Annan päältä ja Petteri vetäytyi hyvän yön toivotuksin omaan makuuhuoneeseensa. Anna tuli aivan kiinni ja halusi kainalooni. Vedin hänet lähelleni ja suutelimme hetken, sitten kuin syyllisyyttä potien hän kysyi onko kaikki ok ja mitä mieltä olen nyt kun tunnelmat ovat tasaantuneet... Vastasin kaiken olevan enemmän kuin ok ja kokemuksen olleen mielestäni aivan mielettömän kiihottava. Hetken päästä nukahdimme toisiimme kietoutuneina.

Havahduin aikaisin aamulla hereille ja kesti hetken ennen kuin tajusin missä olin - olin tainnut nukkua kuin tukki. Edellisen illan muistikuvat palasivat hitaasti mieleeni ja koin jälleen melkoisen kiihottumisen aallon. Sitten huomasin olevani yksin sängyssä ja ajattelin Annankin menneen tarpeilleen, sillä itselläni rakkoa pakotti. Lähdin könyämään kohti WC:tä helpottaakseni oloani, löysinkin perille mutta vaimoani en nähnyt missään. En oikeastaan ajatellut asiaa sen enempää ja olin aikeissa palata takaisin hetkeksi vielä lepäilemään, kun kuulin jotain Petterin makuuhuoneen suunnalta. Hiippailin sinne päin ja kurkistin puolittain avonaiselta ovelta... Sydän hypähti kerralla kun näin Petterin jälleen naivan Annaa oikein antaumuksella. Vaimoni oli jalat levällään ja uikutti jo tuttua ujellustaan Petterin painaessa kiihkolla suurella kalullaan aamuseisokkiaan vaimooni. Kiihotuin näytelmästä itsekin ja kaluni oli täydessä seisokissa oitis.

En kuitenkaan halunnut mennä keskeyttämään naimista, pysyttelin ovensuussa ja hivelin hiljalleen kivikovaa kaluani. Olin jälleen niin kuumana tuosta upeasta näytelmästä, etten olisi voinut kunnolla kaluani hieroa ilman välitöntä purkautumista. Petteri ei minua huomannut, mutta Anna katsoi hetken suoraan silmiini. Sitten Petteri jälleen suuteli vaimoani ja Anna sulki silmänsä ja antautui nautinnolleen. Päätin itse palata sänkyyn odottelemaan vaimoani.

Jonkun hetken päästä Anna palasi vierashuoneeseen viereeni, jälleen tuo syyllinen katse silmissään. Suutelin häntä ja hiljaisella äänellä hän alkoi kertoa miten oli päätynyt Petterin naitavaksi vielä aamullakin. Anna oli käynyt WC:ssä ja palatessaan käynyt keittiössä juomassa. Tullessaan sieltä kohti vierashuonetta oli hän kulkenut Petterin makuuhuoneen ohi - Petteri oli nukkunut selällään, peitto oli vierähtänyt osittain pois päältä ja Petterin kalu oli ollut aivan mahtavassa seisokissa. Anna sanoi, ettei voinut millään vastustaa itseään, nähdessään tuon upean kalun sojottavan vahvana miehen nukkuessa ja oli mennyt hieman lähemmäksi. Tarkoituksena oli ollut vain hetki katsella tuota melaa, mutta Petteri oli havahtunut Annan läsnäoloon nopeasti ja vetänyt vaimoni sänkyynsä. Anna kertoi, ettei sanaakaan ollut vaihdettu vaan kyseessä oli vain puhdasta eläimellistä kiihkoa. Petteri oli käsitellyt vaimoani täysin omistajan elkein ja nainut tätä pariinkin kertaan. Anna sanoi ottaneensa kaiken vastaan mielihyvin ja lauenneensa myös kahdesti Petterille...

Kuuntelin kiihkon vallassa ja samalla hivelin sormillani vaimoni jälleen mielettömän liukasta, toisen miehen jäljiltä spermaista pillua. Käännähdin noustakseni Annan päälle, mutta vaimoni pysäytti liikkeeni. Hän sanoi olevansa todella hellänä kuluneen yön ja aamun jäljiltä... samalla hän sanoi haluavansa nähdä kun laukean omin käsin hänen ylleen. Olin hieman ihmeissäni, mutta jotenkin tuokin vain lisäsi kiihkoani - nousin Annan jalkojen väliin polvilleni ja aloin hiljalleen hieroa kaluani hänen katsellessaan touhujani. Anna hyväili kiveksiäni ja kuiski kuinka hyvältä oli tuntunut nauttia vieraasta miehestä... ja miltä oli tuntunut naida todella suurta kalua. Tunsin orgasmin hiljalleen lähestyvän ja hidastin tahtia... Anna kehotti jatkamaan ja puristeli kiveksiäni vaativammin. Kuuntelin vaimoni kehuja ja nautintoja kunnes en enää voinut pidätellä. Ammuin jättimäisen lastin vaimoni vatsalle ja rinnoille, sitten vaivuin uupuneena hänen viereensä.

Lepäilimme hetken ja päätimme ryhtyä hiljalleen tekemään lähtöä. Suihkujen jälkeen hyvästelimme asunnon isännän ja lupailimme toisillemme pitää tästä mölyt mahassa. Uutta tapaamistakaan emme ole järjestäneet, mutta kuka tietää... Annan kanssa asiasta keskustelimme jälkeenpäin monet, monet kerrat ja usein sen jälkeen rakastelumme on erittäin kiihkeää. Ainakin omalle seksielämällemme kuvio toi todella paljon lisää virtaa... Suosittelen. :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute