Herkku-puhelin
Putkmies hoisi vaimoni putket
Cuckold

Keittiömme putki oli vuotanut jo hetken aikaa enkä ollut onnistunut itse saamaan sitä kuntoon, joten olimme saaneet avuksemme vaimoni työkaverin avomiehen joka oli putkimies. Itse en tuntenut vaimoni työkaveria, tiesin vain nimen ja sen että tämän mies oli musta.

Eräänä päivänä siis tämä putkimies, nimeltään Bohan saapui avuksemme. Hän oli vajaa 30-vuotias afrikasta kotoisin oleva noin 180cm pitkä ja suht. komea tumma kaveri. Näytin Bohanille ongelmamme ja hän kertoi sen taittuvan hetkessä. Kotona oli myös vaimoni Satu, tummahiuksinen, 42-vuotias, naamaltaan nätti ja B-kupin rinnat ja ihan kivan perseen omaava nainen. Korjaustöiden ohessa jutellessani Bohanille muistin, etten ollut nostanut ollenkaan rahaa enkä pystynyt maksamaan tälle sillä hetkellä. Bohan vakuutteli ettei sillä ollut väliä, sillä Satu voisi tuoda korvauksen töihin seuraavana päivänä tämän vaimolle. Päätin kuitenkin Bohanin estelyistä huolimatta lähteä nostamaan rahaa lähikaupasta ja käskin tämän kysyä apua Sadulta, jos tämä sitä tarvitsi.

Lähdin siis polkemaan lähikauppaa kohti joka oli parin kilometrin päässä. Vähän ennen kauppaa kuitenkin huomasin unohtaneeni lompakon ja vittuuntuneena palasin kotiin hakemaan sitä. Sisälle päästyäni juoksin takaisin yläkertaan jossa minua odottikin yllätys. Satu oli polvillaan putkimiehemme edessä, joka nojasi keittönpöytäämme vasten samalla kun vaimoni imi tämän mustaa kullia. Kaksikko säikähti minut huomatessaan ja jähmettyivät paikoilleen. Tunnelma oli kiusaantunut.

- Mitä vittua täällä oikeen tapahtuu? kysyin hämilläni. Ja edelleen polvillaan oleva Satu kertoi kuinka Bohan oli ehdottanut pientä alennusta hommastaan. Bohan yritti vaivaantuneesti selitellä jotakin ja kysyi että pitäisikö tämän lähteä mutta Satu keskeytti tämän.

- Kulta, me päästäis todella halvalla jos tämän homman voisi hoitaa tälläkin tavalla. Olin edelleen hieman järkyttynyt enkä saanut sanaa suustani.

- Säästettäisiin paljon rahaa jos tän voisi hoitaa näin, Satu jatkoi ja tarrasi uudestaan Bohanin kyrpään.

- Mitä jos kulta hoidetaan tää nyt näin, Satu sanoi ja asetti kyrvän takaisin suuhunsa. Katsoin silmät pyöreinä tätä näkyä ja Bohankin oli hieman yllättynyt ja katsoi minua hieman hymyillen.

Kukaan ei sanonut hetkeen mitään. Satu imi hiljaa Bohanin kyrpää ja me vilkuilimme toisiamme vaivaantuneesti. - Onhan tää nyt sulle ihan okei, kulta? Satu nosti päätään johon hölmistyneesti vastasin päätäni nyökytellen. Vaimoni imi tuntemattoman neekerin kyrpää vaivanpalkaksi ja olin juuri suostunut siihen.

Satu nousi ylös ja käski meidät olohuoneeseen.

- Täällä voi olla hieman mukavampaa, hän totesi ja käski Bohanin istumaan sohvalle ja minut nojatuoliin. Satu otti mustan toppinsa pois joidenka alta tulivat esiin leopardikuvioiset rintaliivit jotka peittivät tämän B-kupin rintoja. Samalla hän myös avasi farkkunsa napit ja laski farkkunsa. Farkkujen alta paljastuivat samaa kuosia olevat stringit. Satu palasi sohvalle Bohanin viereen ja aloitti taas kyrvän imemisen. Samalla Bohan hieroi Sadun isoa ja hyllyvää persettä ja hiveli samalla myös hieman tämän pillua alushousujen läpi.

Lyhyen imemisen jälkeen Satu nosti Bohanin ylös sohvalta ja otti tämän t-paidan sekä farkut pois ja laski myös bokserit pois. Bohan avasi leopardirintaliivit ja pudotti nämä lattialle. Bohan seisoi Sadun takana ja hieroi tämän rintoja ja suuteli tämän niskaa. Bohan kaatoi hihittelevän Sadun sohvalle ja otti tämän stringit pois jolloin Bohanin naaman eteen paljastui Sadun tuhero. Bohan nuolaisi pillua ja nousi ylös, tarttui suureen kyrpäänsä ja survaisi sen Sadun sisään joka voihkaisi äänekkäästi. Siinä istuskellessani seurasin vierestä kuinka tämä tuntematon neekeri lykki sohvalla makaavaa vaimoani.

Pian Bohan nousi ylös ja istahti takaisin sohvalle ja vinkkasi Satua istumaan tämän syliin. Suuri kyrpä luiskahti Sadun märkään pilluun ja tämä hytkyi Bohanin sylissä joka läiski ja puristeli Sadun suuria ja leveitä pakaroita, jotka hakkasivat tämän reisiä vasten. Samaan aikaan Bohan imeskeli ja pussaili Sadun pomppivia rintoja.

- Se ei sit voi tulla sun sisää, totesin hiljaa vierestä johon Satu tiuskaisi, - Mitä sitten vaikka tulisikin? Pienen pomppimisen päätteeksi Bohan totesi huohottaen että tämä oli tulossa ja Satu hidasti vauhtiaan ja kysyi että haluaako tämä tulla sen naamalle. Ehdotus oli yllättävä, sillä olin itse saanut tehdä sen noin 3 kertaa 18 avioliittovuotemme aikana.

Satu nousi pois Bohanin sylistä ja asettui polvilleen maahan ja Bohan survaisi kyrpänsä Sadun kurkkuun. Satu imi ahnaasti ja yski sekä kaki välillä niin että kyyneleet nousivat silmiin ja saivat tämän meikit leviämään. Bohan elkeistä alkoi huomata että tämä oli juuri tulossa ja Satu kallisti päätään ja avasi suunsa jonne muutaman sekunnin päästä Bohan latasi mällinsä. Bohan vatkasi raivokkaasti kyrpäänsä jolloin mälliä lensi Sadun suuhun sekä naamalle. Kiltisti Satu nieli Bohanin spermat ja oli nousemassa ylös, kun tämä vielä tarrasi hänen hiuksista kiinni ja pisti Sadun imemään kyrvästäkin viimeiset mällin rippeet.

Bohan rojahti sohvalle huohottaen ja Satu nojasi tyytyväisen oloisena sohvaa vasten. Satu näytti aivan pieneltä huoralta meikit levinneenä ja laakit naamallaan. Bohan katsoi minua ja nauroi suuri suu ammollaan, - Sulla on vitun kiva ämmä. Vittuuntuneena kysyin vain että mites sen hanan laita on ja Bohan nousi ylös, laittoi bokserit jalkaansa ja asteli takaisin keittiöön hanan ääreen.

Älä viitsi mököttää, kulta, Tiia sanoi hymyillen ja pyyhki mällin rippeitä naamaltaan. - Hakisitko mulle vähän vettä? Satu kysyi anovalla katseella ja nöyränä nousin ylös ja astelin keittiöön jossa kaadoin tälle vettä. - Haluatko sääkin jotain juotavaa? kysyin Bohanilta joka sitten vastasi haluavansa limsaa, joten kaadoin tällekin juotavaa.

Hanan kanssa ei mennyt kun vaivainen 15 minuuttia kun Bohan oli laittanut sen kuntoon. Tämä palasi olohuoneeseen hakemaan vaatteitaan, jossa Satu vieläkin makasi alasti sohvallamme.

- Onks sullaki hieman hiki? Satu kysyi virnistäen.

- On mulla vähäsen, Bohan vastasi.

- Et haluaisi suihkussa vielä käydä ennen kun lähet? Satu kysyi hihittäen.

- Kyllä aina yks pesu on aina paikallaan, Bohan vastasi virnistäen, laski bokserinsa ja asteli suuri kulli heiluen Sadun perässä suihkuun.

Kaksikko oli suihkutellut noin 10 minuuttia kun kurkkasin suihkuun, että mikä heillä oikein kesti ja ilokseni Satu oli polvillaan suihkuhuoneemme lattialla ja imi Bohanin kyrpää - jälleen.

- Vaimos on iha hullu! Bohan totesi silmää iskien ja masentuneena suljin oven ja menin katselemaan televisiota, jonka katsomista kuitenkin alkoi pian häiritsemään tuttu pakaroiden pauke suihkuhuoneen puolelta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute