Herkku-puhelin
Viettelevä vanhempi nainen
Veijari

Tämä on tositarina. Tämä tapahtui aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten ja olin siihen aikaan 25-vuotias. Harrastin punttisalilla käyntiä ja olin fyysisesti erittäin hyvässä kuten nykyäänkin.

Lähdin kaverin kanssa viettämään ansaittua lauantai-iltaa. Kiersimme muutaman baarin ja puolenyön jälkeen suuntasimme paikalliseen yökerhoon. Yökerho oli varsin täynnä ja yllätyksekseni ikähaitari oli varsin leveä. Oli pikkujouluaika, taisi johtua siis siitä.

Hain tiskiltä oluen ja jäin hörppimään oluttani tanssilattian vierellä olevan kaiteen ääreen. Tanssilattia oli täynnä kauniita naisia. Silmäni jäivät kuitenkin kiinni erääseen vanhempaan naiseen. Arvioin hänet noin 45-vuotiaaksi. Hän oli pukeutunut nahkatakkiin, farkut myötäilivät erittäin hyvännäköistä takapuolta. Hän oli todella hyvännäköinen ikäisekseen. Vaaleat puolipitkät hiukset heiluivat tanssin tahtiin. Rinnat näyttivät olevan varsin pienet. Hänellä oli todella kiinteännäköinen vartalo, täydellinen. Nuoren miehen mielikuvitus lähti heti liikkeelle ja oli selvää minne veri pakkautui.

Aikansa tanssittuaan nainen tuli kohti ja otti käsilaukkunsa, joka oli jalkojeni juuressa. Hän tuli kaiteen alta ja jäi viereeni seisomaan. Yökerhossa oli todellakin tungosta. Hän totesi, että onpa täällä paljon väkeä. Menin hieman hämilleni, koska en olisi uskaltanut odottaakaan, että hän lähestyisi minua. Hänen nimensä oli Jaana. Juttelimme kaikesta mahdollisesta ja tunnelma oli todella rento.

Ensimmäinen hidas alkoi soimaan. Hän kysyi haluaisinko tanssia hänen kanssaan. Menimme tanssilattialle. Hän tuli lähelleni ja asetti kätensä lähelle hartioitani. Itse otin häntä lanteilta kiinni. Tunsin kuinka housuissa alkoi tapahtua. Kyrpä alkoi heräilemään ja hänen oli pakko tuntea kovuuteni, näin ainakin oletin. Toisen hitaan alkaessa hän pyysi, että saisi laittaa kädet kaulalleni. Minulla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Painauduimme toisiamme vasten ja tunsin hänen ihanan vartalon vasten omaani. En edes yrittänyt enää estellä seisokkiani vaan painoin lantiotani häntä vasten. Musiikin loputtua hän katsoi minua silmiin ja kysyi, että mitäs nyt.. Kysyin, että tarkoittaako tuo, että teille vai meille? Hän nyökkäsi. Ehdotin, että menisimme hänen luokseen, mutta sinne emme voineet mennä, koska hän oli varattu. Pettymyksen aalto meni lävitseni, koska en uskonut koskaan, että koskisin varattuihin naisiin. Nyt en voinut itselleni mitään.. Menimme minun luokseni.

Oven sulkeuduttua hän tuli lähelleni ja aloimme suutelemaan kiihkeästi. Tilanne meni niin kiihkeäksi, että tuntui, että "söisimme" toisemme. Riisuimme ulkovaatteet ja menimme keittiöön. Tarjosin hänelle juotavaa ja jatkoimme suutelemista sohvalla. Hetken siinä suudeltuamme päätimme lähteä makuuhuoneeseen.

Makuuhuoneessa riisuin kaikki vaatteeni. Nuoren miehen itsetunto oli huipussaan. Muutama olut taisi vaikuttaa siihenkin vain positiivisesti. Kyrpä seisoi ja huomasin, kuinka Jaana mittaili katseellaan vartaloani. En edes yrittänyt peitellä näkymiä. Hän riisui vaatteitaan selvästi rauhallisemmin ja jätti pikkuhousut jalkaansa. Asetuimme lusikka-asentoon sängylle. Asettelin kyrpääni hyvään asentoon hänen pakaroitaan vasten. Yritin kiihottaa häntä, jotta ilta ei päättyisi vain nukkumiseen lähekkäin. Hetken päästä hän totesikin, että hänkin halusi nukkua alasti.

Hän riisui pikkuhousunsa ja asetuimme takaisin samaan asentoon. Asettelin kovana seisovan kyrpäni vasten hänen pakaroitaan. En löytänyt oikein "sopivaa" asentoa ja kyrpäni hinkkasi häntä ja osui välillä hänen pillulleenkin. Hän oli varattu ja päätin mielessäni, että hänen täytyi tehdä lopullinen aloite. Hän asetti kätensä reidelleni ja ymmärsin heti, mitä minun kuului tehdä. Erkanin hieman hänestä, jotta hänen kädelleen jäisi enemmän tilaa päästä koskemaan kyrpääni. Hän liu'utti kättään kohti jalkoväliäni. Hän alkoi vetelemään esinahkaa edes takaisin. Tästä olin haaveillut siitä lähtien kun näin hänet ensi kerran tanssilattialla. Hän runkkasi minua hitaasti kiihottaen. Molempien hengitys alkoi olla raskasta. En halunnut, että hän laukaisisi minua näin vaan pyysin, että saisin nuolla häntä.

Hän kääntyi selälleen ja avasi reitensä. Hänellä oli kaunis vaaleakarvainen pillu. Hän oli siistinyt karvoituksen, jotta karvat eivät haittaisi suuseksin antamista. Hän maistui hieman suolaiselta, mutta kiimani vain kasvoi. Nuolin häntä kiusaten, välillä hidastaen ja välillä kiihdyttäen. Muutin välillä suuntaa ja sain hänet huokailemaan nautinnosta. Nautin kiusaamisesta..

Hän käski minut vuorostani selälleen ja näin kiiman hänen silmistään. Hän tarttui kyrpääni ja ahmaisi sen suuhunsa. Kyrpä liukui hänen huuliensa välissä. Aiemmat kokemukseni suuseksistä olivat olleet paljon kesympiä. Nautin hänen käsittelystään todella paljon. En ollut vielä valmis laukeamaan. Halusin häntä..

Kaadoin hänet selälleen ja kysyin vielä, että oletko aivan varma? Hän nyökkäsi. Aloin työntämään kovaa kyrpääni häneen. Hänen ilmeestään näin kuinka hän nautti kun kova kyrpäni porautui pohjaan asti. En ollut koskaan tuntenut alemmuudentunnetta kaluni koon takia vaan koin olevani varsin kookas. Hitaasti aloin liikuttamaan itseäni hänen sisällään ja huokailimme molemmat äänekkäästi. Aloin kiihdyttämään tahtia ja nussin häntä todella kovaa painaen kyrpäni joka työnnöllä pohjaan asti. Aikaisemmista suhteista tärkein opetus oli ollut, että ei nainen mene rikki vaikka runttaisi hieman kovempaakin.. ;)

Hän halusi minut sisälleen takaapäin. Tiesin, että se oli minulle paha asento laukeamisen kannalta. Tässä asennossa tulin yleensä varsin nopeasti. Hän asettui eteeni nelinkontin. Hänen täydelliset pyöreät pakarat olivat edessäni. Niistä unelmoin vielä nykyäänkin. Tartuin häntä lantiosta ja asetin kyrpäni vasten hänen pilluaan ja painuin sisälle. Hitaasti kiihdyttäen nautimme toisistamme. Otin tiukan otteen lantiosta ja kiihdytin tahtia. En voinut enää vastustaa vaan annoin itselleni luvan laueta. Orgasmin aallot lähtivät jostain todella syvältä ja ennen laukeamista kyrpäni alkoi sykkiä. Jaana alkoi voihkia ja hän ei voinut olla tietämättä mitä oli tulossa. Laukesin todella rajusti hänen sisälleen. Jaana huokaili samalla kun kyrpäni sykki viimeisiä spermatippoja hänen sisälleen.

Asetuimme sängylle vierekkäin ja suutelimme.. Sinä yönä emme nukkuneet. Emme voineet pitää sormia erossa toisistamme. Nautimme toisistamme useampaan otteeseen ja aamulla molempien vehkeet olivat hieman arat yön nautinnollisista hetkistä johtuen.

Jaana jäi mieleeni. Hän oli sinut itsensä ja vartalonsa kanssa. Hän sai minut silloin heräämään siihen, mitä kahden aikuisen välinen nautinto voi olla. Tuon yön tapahtumia kelpaa muistella vielä pitkään.. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute