Herkku-puhelin
Metalliunelma, osa 1
Tarinoija

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Istuin ullakolla piilossa, sillä talossani olleet parinvaihtobileet päättyivät ikävästi. Silmiini osui kiiltävä esine ruskean arkun pohjalla, jonka vieressä kyhjötin. Kurotin arkun pohjille ja vedin esiin noin 25 cm pitkän, metallisen vibraattorin, tutkailin sitä kiinnostuneena.

”Tässäpä hieno pullonavaaja”, ajattelin ja menin vessaan.

Istuessani housuttomana vessanpöntöllä, otin kaljapullon ja koetin avata sen onnistumatta siinä, heitin vibraattorin lattialle ja kuinka ollakaan, kaaduin persuuksilleni sen päälle. Vibraattori penetroitui syvälle anusaukkooni, tuottaen yllättävää kipua, mutta samalla tuntuen omituisella tavalla hyvältä.

”Tähän voisi tottuakin”, ajattelin ja istuskelin hetken mahtava metallinen miehisyys sisälläni.

Hetken istuskelun jälkeen kuulin alakerrasta voimistuvaa ääntelyä. Painoin vibraattorin napista ja se alkoi täristä voimakkaasti sisuksissani. Tunsin kasvavaa hyvää oloa sisälläni, joka sykki peräaukkoni ympäristöstä kohti aivojani. Aivan kuin värinä ulottuisi aivoihini asti. Alakerran meteli vain kannusti minua jatkamaan tätä ihanaa toimintaa, kunnes yhtäkkiä huomasin tumman hahmon katsovan minua. Se oli äkäinen naapurini, joka oli ajanut parinvaihtajat pakosalle. Naapuri oli tiputtanut housunsa maahan ja masturboi vihaisesti, silmät kiiluen himosta.

Pelokkaana jatkoin toimintaani, kunnes naapuri lähestyi minua. Hän puristi kädellään minua niskasta ja pakotti minut kontalleen, samalla vetäen metallifalloksen ulos pepustani. Huudahdin pettymyksestä ja ruskea reikäni jäi sykkimään kiimaisena, haluten sisälleen korviketta.

”Se on perkele VIIMEINEN kerta kun MINUN metalliesineitä käyttelet ilman lupaa!” naapuri huudahti suuttuneena. Minä vingahdin pelosta ja sopersin:

”Kelpaisiko vaatimaton reikäni hyvityksenä?”

Naapuri virnisti ilkikurisesti, levitti väkivaltaisesti löysät kannikkani erilleen toisistaan ja survaisi sykkivän miehisyytensä sisääni kovan murahduksen saattelemana. Huusin hekumasta ja menetin melkein tajuni tästä yllättävästä ja nopeasta liikkeestä. Naapuri aloitti kovan käsittelyn ja raapien minun selkääni. Ähkin ja vaikeroin hänen pyöritellessä myhkyistä elintään sisälläni, ja pian tunsinkin hänen kalunsa paksuuntuvan ja sykkivän entistä kiihkeämmin. Aavistelin pahaa. Yhtäkkiä hänen liikkeensä lakkasi ja tunsin hänen kuuman energiansa purskahtelevan sisääni. Hän lysähti selkäni päälle ja kuulin hänen läähätyksensä korvani päällä.

”Tästä ei sitten puhuta”, naapuri kuiskasi korvaani.

”Miksi ei”, virnistin. ”Aika mahtavaahan tämä oli, vai mitä?”

”Minulla on vaimo ja lapsia”, hän sanoi surullisena. ”Olisi ikävää, jos joutuisin rikkomaan lintukotoni sinunlaisesi nuoren likan takia.”

”En minäkään aivan viaton ole ikäni suhteen”, vastasin. ”Sinä olet vain turhan humalassa. Minähän olen jo 60-vuotias! Miten muuten luulet sen sujahtaneen niin helposti sisään?”

Mies perääntyi luotani ja alkoi hiljalleen pukeutua.

”No eihän se ikä merkitse mitään. Oikeastaan hyvä näin. Vaimoni ei koskaan uskoisi, että olisin pökkinyt noin vanhaa haahkaa. Jää hyvästi ihana ruskea reikä!” hän huudahti ja poistui huoneesta.

Siinä minä olin, makasin kylmällä lattialla mahallani hänen siemeniensä vielä purkautuessa peräaukostani. Pettyneenä katsoin naapurini perää, toivoen että vielä joku päivä pääsisin sujauttamaan jotakin kovaa ja kylmää. Kuten miekan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute