Herkku-puhelin
Kokemusta rikkaampina
Nuori pari

Olen 21-vuotias miehenalku ja olen seurustellut tyttöystäväni Sannan kanssa noin puolitoista vuotta. Hän on 19-vuotias tiukkakroppainen sporttinen pimu. Seksielämämme oli ensimmäisen vuoden melko yllätyksetöntä, lähinnä lähetyssaarnaajaa iltaisin. Mukavaa, tyydyttävää mutta hieman yksitoikkoista. "Radikaalein" temppu mitä teimme oli kun Sanna alkoi syömään e-pillereitä ja voitiin sitten kuksia ilman kondomeilla sähläystä.

Tämä mitä nyt kerron tapahtui viime kesänä ja nosti seksielämämme ihan uusiin sfääreihin.

Olimme Sannan serkun häissä. En tuntenut juuri ketään mutta ihan hauskaa oli kun muisti nauttia boolia riittävästi. Samassa pöydässä meitä vastapäätä istui vanhempi, ehkä neljänkympin päälle oleva pariskunta, Kari ja Hanna. Häätunnelma oli niin outo että jopa tanssitin Hannaa jolla oli kyllä todella hyvät aikuisen naisen muodot.

Illan päästyä jo melko pitkälle aloimme Sannan kanssa suunnitella hotelliin lähtöä. Kun selvisi että Kari ja Hanna yöpyivät samassa hotellissa, päätimme säästää taksirahoja ja lähteä hotellille yhdessä samalla taksilla.

Kari ja Hanna pyysivät vielä meidät huoneeseensa "baarikaappia siivoamaan". Heidän huoneensa olikin vähän parempi kuin meidän perushuone. Huoneistoon kuului makuuhuone, olohuone ja tilava kylpyhuone omalla saunalla.

"Tämä oli meidän hääsviitti kun vihdoin päätimme 12 vuotta sitten avioitua", Kari esitteli huoneistoa. Hanna alkoi tarjoilemaan juomia ja juttelimme sekavia. Aloimme olla kaikki aika hilpeällä tuulella.

Karin käydessä parvekkeella tupakalla Hanna yllättäen kysyi Sannalta, onko hän suudellut naista. Sanna hymyili kainosti ja sanoi: "Eeen." Hanna kysyi: "Haluatko kokeilla?" Sanna punastui ja hymyillen katsoi minuun. Nyökkäsin ja Hanna tuli Sannan viereen, laittoi käden Sannan poskelle ja alkoi suutelemaan tyttöystävääni. Suudelma meni yhä kiihkeämmäksi ja sitä katsellessa minullakin alkoi kalu kovettumaan. Sannakin vei kätensä Hannan vyötärölle tuon vanhemman naisen käden hyväillessä jo Sannan rintaa.

Kari tuli parvekkeelta sisään mutta naiset jatkoivat suutelemista. "No niin, täällähän on päästy jo asiaan", Kari totesi. Lopulta naiset malttoivat lopettaa ylipitkäksi venyneen suudelman. Sanna katsoi minuun hymyillen. Hanna kysyi minulta: "Oletko suudellut näin vanhaa akan ruppanaa?"

"En ole, mutta et sinä mikään ruppana ole vaan todella pirteä pakkaus", vastasin. Hanna kysyi Sannalta, saako hän suudella minua, ja Sanna nyökkäsi.

Hanna nousi ja tuli viereeni istumaan ja samalla rutiinilla kuin Sannan kanssa vei ensin käden poskelleni kääntäen kasvoni häntä kohti ja sitten toi huulensa omiani vasten. Vanhemman naisen pehmeät punatut huulet tuntuivat hyvältä. Toinen käteni meni hänen kaulalleen toisen hakeutuessa lantiolle kun suudelma muuttui kielisuudelmaksi kaluni kovettuessa entisestään. Hannan käsi kävi kokeilemassa haarojani puristaen kaluani housujeni läpi. Sitten hän meni taas Sannan luokse. Kari korkkasi oluttölkin ja toi yhden minullekin. "Katsotaan, tästä tulee hyvä show." Hanna kysyi Sannalta: "Onko nainen nuollut sinun pimppaasi." Sanna vastasi mairea hymy kasoillaan: "Ei tietenkään." "No haluatko kokeilla?" "Kyllä."

Hanna otti Sannaa kädestä ja he kävelivät makuuhuoneen puolelle. Me miehet seurasimme tietysti perässä, tämä pitää nähdä. Sanna kävi sängylle makaamaan. Hanna otti Sannan korkokengät pois ja nosti Sannan hameen vyötärölle. Sannalla oli hameen alla pikkarit jotka nekin saivat lähteä paljastaen Sannan posliinipimpin. Hanna kävi lattialle polvilleen ja asetteli Sannan sängyn reunalle hyvään asentoon.

Hanna alkoi nuolemaan Sannan pillua. Aluksi Sanna oli puoli-istuvassa asennossa mutta huohotuksesta päätellen nautinnon kasvaessa hän laskeutui selälleen. Sanna tarttui kouristuksen omaisesti lakanoihin kiinni Hannan hääriessä hänen haaroissaan. Pillusta kuului kostea litinä vanhemman naisen kielen tehdessä ihmeitä tyttöystävälleni. Hannan ollessa polvillaan perse pystyssä, Kari meni vaimonsa luokse ja nosti tämän turkoosin hameen vyötärölle. Alta paljastuivat valkoiset stay-upit ja stringit. Kari siirsi stringit sivuun ja alkoi sormeilemaan vaimonsa pillua joka kuulosti litinän perusteella jo melko kostealta.

"Haluatko panna vaimoani", Kari kysyi.

Miettimättä vastausta enempää, riisuin nopeasti vaatteeni ja kävin Hannan taakse. Jos tyttöystävälläni on tiukan sporttinen namipeppu, edessäni oleva aikuisen naisen takamus oli oikea muodokas herkkuperse. Kaluni oli jo Hannan suutelun ja edessäni olleen lesbo-esityksen jälkeen panokunnossa. Tartuin Hannan lantiolta kiinni ja työnsin vaivattomasti kullini tuon minua paljon vanhemman naisen pilluun. Mutta hyvältä se kostea pillu tuntui, taivaallisen hyvältä kun sain varovaisen ensimmäisen työntöni painettua pohjaan asti.

Otin tiukan otteen muodokkaasta lantiosta ja aloin hitaasti tunnustelleen nussimaan Hannan pillua. Samaan aikaan Sanna näytti saavan ensimmäisen orkkunsa Hannan kielellä. Karikin oli jo heittänyt vaatteensa pois ja hän kömpi sänkyyn tarjoamaan kulliaan tyttöystäväni suuhun. Ensin Kari kuitenkin riisui Sannan topin ja rintsikat ja hyväili tyttöystäväni napakoira rintoja. Siitähän se ajatus minullakin sitten lähti ja pyysin Hannaa ottamaan paitansa pois että voisin kouria hänen isoja rintojaan. Hanna nousi polvilleen seisomaan minun edelleen nussiessa häntä. Jotenkin hän siinä onnistui riisumaan paitansa ja rintsikkansa ja painoi paljaan ylävartalonsa minua vasten. Nappasin hänen muhkeat rintansa kouriini ja suutelin kaulaa. Hanna nojasi taas eteenpäin ja jatkoi Sannan pillun nuolemista, sormeni pyörittelivät hänen nännejään.

Hannan huohotus ja voihkiminen kiihotti minua ja aloin tikittämään yhä vain nopeammin. Lantioni läiskähteli naisen persettä vastan, perse hytkyi ja nainen vikisi. Sängyllä Sanna otti varovasti Karin kyrpää suuhunsa. Minulle suuseksi Sannan kanssa oli harvinaista herkkua joten melkein kävi kateeksi. Sitten Kari käänsi Sannan sängylle kontalleen poikittain, kylki meitä kohti ja Kari asetteli itsensä tyttöystäväni taakse ja työntyi sisään tyttöystäväni pilluun. Tämäkin oli hämmentävää. Sen lisäksi että nyt vanha vieras mies nussi tyttöystävääni niin Sanna ei jostain syystä ollut koskaan halunnut minun panevan häntä takaapäin. Sanna oli selittänyt että tunsi itsensä siinä asennossa jotenkin haavoittuvaksi. Mutta nyt vaan hän antoi vieraan miehen nussia tuossa "haavoittuvassa" asennossa! Sanna painoi päänsä patjaan. Kasvot olivat kääntyneet minua kohti ja näin hänen ilmeestään suuren nautinnon. Hän huohotti ja voihki kun Kari pani armottoman kovaa vauhtia hänen nuorta pilluaan.

Mutta parhaani minäkin tein Hannan kanssa. Itse asiassa alkoi tuntua jo ihan liian hyvältä. "Voi vittu, mä laukean kohta", huohotin. Hanna sanoi: "anna tulla vaan, tule sisään, tule vanhan naisen sisään, päästä nuori spermalastisi pilluun." Niinhän se oli tehtävä. Nappasin vielä Hannan vyötäröltä kiinni ja työnsin viimeisen työnnön niin syvälle kuin pystyin. Sitten karjaisin ja pumppasin ensimmäisen, toisen, kolmannen ja ties kuinka monennen sykäyksen kuumaa spermaa syvälle tuon naisen pilluun. Katsoin Sannaa, hän ei tainnut tietää maailman menosta mitään kun hän silmät kiinni vikisi saadessaan Karin kyrpää.

Kaluni luiskahti maiskahtaen ulos Hannan pillusta. Hanna kääntyi minuun päin ja kävimme istumaan sylikkäin lattialle suudellen toisiamme. Käteni hyväili Hannan pyöreitä pakaroita, vyötäröä, rintoja. Samalla näin miten Hannan takana sängyllä Kari menetti tasapainoaan ja melkein kaatui Sannan päälle. Sanna painui vatsalleen patjaa vasten mutta Kari vaan painui Sannan päälle, työnsi kullinsa taas Sannaan ja alkoi mielettömän rajun naimisen. Sanna parka näytti melkein litistyvän Karin alle, mutta Sanna vaan puristi kaksin käsin lakanoista ja Kari nussi häntä minkä ehti. Sitten Kari alkoi murisemaan ja lantio teki vielä viimeiset työntöliikkeet purkaen joka työnnöllä spermaryöppäyksen tyttöystäväni pilluun.

Kari nousi Sannan päältä ja kävi koko porukalle lisää olutta. Ehdin ottaa muutaman hörpyn kun Kari sanoi minulle että "et sitten varmaan ole päässyt ennen liukkaille, nyt olisi tyttöystävälläsi tarjolla sellaista herkkua". No niinpä tietysti, pitihän se kokeilla. Sanna oli sängyllä puoli-istuvassa asennossa oluttölkki kädessään kun menin hänen eteensä. Sannan paljaasta pillusta valui vieraan mieheen spermat eikä hän häpeillyt tilannetta yhtään. Näky sai minun kaluni välittömästi kovaksi joten nousin hänen luokseen ja suutelin tyttöystävääni ahnaasti. Sanna laittoi oluttölkin pois ja kävi selälleen. Tähtäsin kalullani tyttöystäväni pilluun ja työnnyin vaivattomasti sisään vieraan miehen sperman liukastamaan pilluun.

Pillu litisi ja lotisi kun nussimme lähetyssaarnaaja-asennossa. Suutelimme välillä kiihkeästi ja välillä vaan katsoimme toisiamme silmiin. Näin Sannan silmissä ihan uudenlaisen himon. Jossain vaiheessa Hanna ja Kari kömpivät myös sänkyyn, Kari makasi sängyllä selällään ja Hanna ratsasti hänen päällään. Sitten varoittamatta Sanna alkoi uikuttamaan ja taivutti selkänsä kouristuksen omaisesti. Pillu alkoi sykkimään ja se tuntui kullissani taivaalliselta. En kuitenkaan onnistunut laukeamaan samaan aikaan tyttöystäväni kanssa, mutta tällaista en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Kun Sanna hieman rauhoittui hän pyysi pientä taukoa joten nousin hänen päältään ja otin jälleen oluthörpyt.

Tämän nähtyään Kari kysyi minulta että en varmaan ole nussinut koskaan naista perseeseen. No en ollut. Kari pyysi minua tulemaan Hannan taakse ja nussimaan hänen vaimoaan perseeseen samalla kun Hanna ratsastaa Karin päällä. Vaikutti mielenkiintoiselta idealta. Paikka tuntui hieman ahtaalta kun Karin jalat lojuivat miten sattuu ja Hannan jalatkin olivat vielä koukussa mutta jotenkin sain aseteltuani itseni tai siis kullini Hannan pepun seutuville. Hanna keskeytti liikkeensä Karin päällä ja ohjasi kädellään kyrvän päätäni peppureiälleen. Kaluni oli liukas Sannan pillun nesteistä ja olihan mukana Karin spermaakin joten varovasti työntäen kaluni alkoi liukumaan Hannan perseeseen ja lopulta perse antoi periksi ja huh huh. Olin sisällä tuon vanhan rouvan perseessä.

Työnsin varovasti teenpäin kunnes olin niin syvällä kuin pääsin ja lantioni oli rouvan persettä vasten. Hanna nojautui eteenpäin miehensä päälle ja alkoi sitten liikkumaan saaden miehensä kyrpää pilluunsa ja nuoren pojan kullia perseeseensä. Minä otin rouvan lantiolta kiinni ja aloin painaa minkä pystyin. Perse oli tiukka ja välilihan läpi tuntui Karin kyrvän liike pillun puolella. Hanna alkoi voihkia ja ulista ja huusi miten on "niin täynnä kyrpää ja kullia ja tuntuu taivaalliselta, lisää lisää". Ja mehän annettiin lisää.

Sannakin tuli mukaan ja alkoi hyväilemään kahden kullin lävistämän Hannan tissejä. Kari puski Hannan pilluun alta päin, minä takaa päin perseeseen ja Hanna puski vastaan sen minkä pystyi, puski, inisi, vinkui ja huusi rivouksia. Sitten Kari tarttui vaimonsa vyötäröstä kiinni ja painoi Hannan tiukasti itseään vasten. Tunsin miten Karin kalu alkoi sykkimään syvällä vaimonsa pillussa, samalla kun mies alkoi ähkimään. Jatkoin Hannan nussimista kunnes minultakin lähti lasti lentämään ja ruiskautin kuuman mällini syvälle rouvan perseeseen.

Lysähdimme kaikki makaamaan sängylle ja pian Kari nukahti. Kiitimme Hannaa oikein sydämellisesti, joimme oluemme loppuun ja poistuimme Sannan kanssa omaan hotellihuoneeseemme. Siellä panofestivaali jatkui, ja poissa oli kainosteleva tyttöystäväni ja tilalle oli tullut uusi ja uudistunut Sanna joka tykkäsi suuseksistä, naimisesta muutenkin kuin lähetyssaarnaajasta ja tuli sinä yönä kokeiltua anaaliseksiä Sannankin kanssa.

Tämä kokemus aukaisi jotenkin aukaisi meidän lukkomme ja nautimme toisistamme vielä paljon aikaisempaa enemmänkin. Kiitokset kuuluvat teille Kari ja Hanna! :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute