Herkku-puhelin
Lomamatkalla
silkkityttö

Olimme siskoni kanssa thaimaassa parin viikon lomareissulla ja siskoni löysi heti ekoina päivinä lomaseuralaisen, vaikka hänellä ja minulla myöskin kotona odottaa mies ja lapset.
Olemme siskoni kanssa ulkonäöltämme kuin yö ja päivä, minä omaan lyhyet punaiset hiukset ja muodoiltani olen pyöreähkö, siskoni taaw on laiha ja vaaleatukkainen eli monen miehen mieleen.. Minulle sentään on luotu isot rinnat, tai oikeastaan iso ei ole oikea sana vaan valtavat, siskollani kun niitä ei ole juuri lainkaan.

Siskoni lomaheila, Petri, sattui siis olemaan suomalainen ja hän oli muutaman kaverinsa kanssa samassa hotellissa. Petri oli vähän rikkaamman puoleinen ja hän vuokrasi mökin pienen poukaman rannalta ja loppujen lopuksi kävi niin, että siellähän me siskoni kanssa vietimme suurimman osan ajastamme, jopa nukuttiin yötkin siellä.
Petrillä oli todella mukavia kavereita, ja Petri itsekin oli mielettömän mukava, otti aina minutkin huomioon joka asiassa, vaikka siskoni olikin hänen ns. petikumppaninsa. Vaikka Petrin kaverit olivatkin mukavia, ei heistäkään kukaan sytyttänyt minua niin, että mieleni olisi tehnyt jotain muuta.

Petristä oli kehkeytynyt minulle jo ensimmäisen viikon aikana todella hyvä ystävä, minusta tuntui että pystyin kertomaan hänelle mitä tahansa syvimpiä ajatuksiani paremmin kuin kenellekään ystävälle tähän asti, saati sitten miehelle, en edes omalle, enkä todellakaan missään vaiheessa tuntenut mitään seksuaalista meidän välillä.

Viimeisenä päivänä kuitenkin kävi niin, että olin ollut koko päivän vähän alamaissa loman loppumisen takia, ja huomasin koko ajan enemmän ajattelevan, että en tule näkemään Petriä enää Suomessa, enhän voisi kun joutuisin pikkuisen kotona selittelemään..

Istuin mökin rannalla lepotuolissa yksin ja mietin miten saan ajatukseni kasattua huomista kotiinpaluuta varten, kyynelkin tuli silmiini.. Takaani kuului tuttu ääni: "Haluatko jutella?" Sanoin: "Ehkä voisin halutakin." Petri tuli jalkopäähän aurinkotuolille istumaan ja silitti hennosti jalkaani. Hän otti automaattisesti aurinkorasvapurkin hiekasta ja puristi siitä kädellensä ja alkoi levittämään sitä jaloilleni.

Ulkona oli todella kuuma, mutta juuri tällä hetkellä minulla kulki kehossa kylmiä väreitä, enkä ymmärtäny ollenkaan mistä tämä johtui, enhän aiemmin kokenut Petriä kohtaan tällaisia tunteita. Yhtäkkiä Petri katsoi minua silmiin ja tajusi itkeneeni. "Mitä ihmettä sä olet täällä yksinäsi murehtinut?" kysyi Petri. Mietin ensin hetken mitä uskallan vastata, "Huominen lähtö vaan harmittaa", sain sanotuksi ja samalla tunsin uudet kyyneleet nousevan silmiini. "Älä valehtele, kyllä mä nyt näen, että sä mietit muutakin" Petri sanoi. Naamani varmaan valahti punaiseksi, tiesin etten pysty salaamaam tunteitani enää kauaa. Samassa Petri vain sanoi: "Niin mäki oon rakastunu suhun", ja nousi ylös, painoi suukon otsaani ja lähti sisälle.

Illalla järkkäsimme pienet bileet joihin kutsuimme loman aikana tutuksi tullutta porukkaa. Sain kuin sainkin loppuillan välteltyä kahden keskisiä tilanteita Petrin kanssa, juhliminen ei minulta silti oikein onnistunut mielessä pyörivien asioiden takia.

Porukkaa sammuili vähän joka puolelle, jopa minun "lomasänkyyni" eksyi joku pari harrastamaan väsynyttä känniseksiä.. Tajusin, ettei minulla ollut sänkyä ja siskoni käskikin minun tulla hänen ja Petrin viereen ja Petrikin heti sanoi, että: "Tottakai sä tuut, et sä rupee viimestä yötäs täällä missään lattialla nukkuun." Niin siinä sitten kävi, että hetken päästä nukuin parisängyn reunalla selkäni takana Petri ja siskoni..

En saanut unen päästä kiinni, mielessä pyöri vain se, etten halua menettää tuota selkäni takana nukkuvaa ihanaa miestä jota kohtaan tänään tajusin tuntevani muutakin kuin ystävyyttä.
En voinut sille mitään, mutta ne kyyneleet tulvivat taas silmistäni.
Petri varmasti tunsi selkäänsä vasten nyyhkytykseni, vaikka yritin olla hiljaa ja paikallani. Tunsin kun hän kääntyi, minä makasin edelleen selkä häntä vasten, hän otti minusta tiukasti kiinni, ei puhunut mitään, piti vain siinä.

Minä kuuntelin hetken nukkuiko siskoni ja samassa tunsin kun käsi vyötärölläni alkoi liikkua hitaasti kohti isoja rintojani. Nännini olivat jo valmiiksi kivikovat, sen oli sinun läsnäolosi saanut aikaan..

Ylläni oli avonainen toppi ja pikkuhousut, sivelit ensin rintojani paidan päältä, se tuntui melkein kidutukselta kun aina kiersit nännini. Sitten vedit kädelläsi topin reunan isojen rintojeni alle ja samalla hipaisit toista nänniä kuin vahingossa ja minulta pääsi pieni voihkaisu. Tulit sormiesi kanssa lähemmäs nännejäni jotka jo huusivat kunnon kosketusta, otit nännin sormiesi väliin, pyöritit sitä ja nipistelit, tunsin miten kuuma kosteus alkoi valumaan pilluni sisältä.

Yhttäkkiä otit nännistäni kiinni koko kämmenellä ja puristit lujaa ja samalla heilutit rintaani, se tuntui järjettömän hyvältä, kuin olisit lähettänyt sähköiskun suoraan pilluuni. Minun rintoja ei ollut ikinä kukaan puristellut niin perusteellisesti kuin sinä teit nyt, minusta tuntui kuin olisin orgasmin partaalla.

Tunsin miten ihanasti sinullakin pullistui pyllyäni vasten valtavan ison oloinen munasi, halusin niin koskettaa sitä ja käännyinkin sen verran, että sain käteni ujutettua etumuksellesi. Laitoin käteni boksereittesi sisään ja mikä upea ympärileikattu paksu ja pitkä kyrpä sieltä löytyikään.. Runkkasin sinua samalla kun tunsin, että siirrät kättäsi rintojeni päältä alemmas, nostan päällimmäistä jalkaani hiukan, että pääset perille.

Kätesi löytää pilluni huulille ja heti kuiskaat minulle "voi kuinka kostea olet", tunnen itsekin olevani aivan märkä ja pilluni sykkii heti niin että tiedän etten kestä kosketustasi kuin pienen hetken. Aah kuinka hyvältä kätesi tuntuukaan, hierot klitoristani ja viimein upotat kaksi sormea sisääni, minulla on täysi työ pysyä hiljaa ettemme herätä siskoani ja kiihotun vain enemmän ja enemmän kun tunnen miten suureksi ihana kyrpäsi kasvaa kädessäni..

Haluan sinua sisälleni niin paljon ja vaistomaisesti työnnänkin pyllyäni kyrpääsi vasten.
Otan kätesi sisältäni pois ja ohjaan munaasi takaapäin sisääni, hieron sillä pilluni huulia ja vien sitä välillä pyllynreiälleni ja tuntuu järisyttävän hyvältä kun juuri pyllynreiän kohdalla vähän painat ja melkein jo luulen että kyrpäsi kohta uppoaa peppuuni, olen niin liukas omista nesteistäni..

Siirrän kuitenkin kyrpäsi pilluni suulle ja terskasi uppoaa sisääni, en kuitenkaan päästä sinua vielä pidemmälle vaan vielä runkkaan todella lujaa terska sisälläni kyrpääsi ja joudut upottamaan hampaasi olkapäähäni ettet karjaise kun sinusta tuntuu niin hyvältä..
Sitten päästän sinut sisääni kokonaan ja voi kuinka hyvältä sä tunnuitkaan, kyrpäsi uppoaa pilluuni monta kertaa hitaasti ja tunnen olevani ihan täynnä sinua.. Siirrät kättäsi pyllyni päälle ja nostat pakaraani jotta pääsisit vielä syvemmälle sisääni, minä puren tyynyä samalla etten huutaisi, niin hyvältä se tuntuu..

Siirrät yhtäkkiä sormen pyllynreiälleni joka sykkii himosta, työnnät sormen tiukkaan neitsytpeppuuni ja minusta tuntuu että tulen samantien. otat sormen pois pyllystäni ja samassa yrität laittaa sinne kahta sormea ja saat kuin saatkin ne sisään.

Nyt panet minua siis kyrvälläsi pilluuni ja kahdella sormella pyllyyni, minä olen juuri tulossa kunnes lopetat, otat sormet ja kyrvän pois sisältäni ja kuiskaat "mennään ulos että saan naida sua kunnolla".

Minä nousen hiljaa sängyltä ja tunnen että tulet perässä. "käyn nopeasti vessassa" sanot ja minä lähden edeltä ulos.

Ulos päästyäni menen rannalle ja menen makaamaan rantatuolille. En pysty pidättelemään itseäni vaan käteni eksyy puristelemaan rintojani ja toisen käteni lasken pillulleni, aah, pääsee suustani kun löydän klitorikseni, joka on jo onneksi vähän taantunut äskeisestä, muuten olisin tullut samantien.
Työnnän sisääni kaksi sormea ja pilluni tuntuu Petrin kyrvän jäljiltä hieman venyneeltä, laitan siis kaksi sormea lisää sisääni ja liikuttelen nyt neljää sormeani sisälläni.
Kokeilen, saanko mahtumaan vielä peukalonikin ja hetken pilluani venyteltyä saan käteni luiskahtamaan sisääni, nussin itseäni koko kädelläni kun tunnen yhtäkkiä suudelman huulillani.
Pelästyn ja samassa tunnen pienen häpeän nousevan poskilleni, mutta sanot "näytät älyttömän pantavalta, saanko minä tulla jatkamaan".

Pyydät minua kääntymään niin, että pyllyni nousee selkänojaa vasten, näin olen siis haarat leväällään molemmat reiät upeasti naamasi edessä.
Olet hakenut vessasta liukuvoidepurkin ja levität sitä nyt käsiisi, ja laitat heti pilluni sisään kolme sormea, äskeisen venytykseni jäljiltä ne uppoaa sinne helposti jonka myös sinä huomaat ja laitat heti neljännen sormen lisäksi. Nait minua hetken sormillasi, kunnes vihdoin yrität koko kättäsi sisääni.
Minusta tuntuu mahtavan täydeltä, vaikka et ole saanut kuin osan kädestäsi sisään ja aloitat naimisen kädelläsi, yhtäkkiä pillun suuni antaa periksi ja kätesi luiskahtaa kokonaan sisään, huudan nyt jo nautinnosta ja otat kätesi pois ja katselet miten pilluni supistelee takaisin kiinni, "voi helvetti miten upea pillu sulla on" ja suutelet klitoristani. "otin vapauden hakea vähän apuvälineitä vessasta" sanot ja ensin ihmettelen mitä tarkoitat, kunnes otat esiin anustapin viereisestä pussista. Tappi ei ole mikään iso, varmaan aika pienimpiä tappeja, mutta säikähdän silti hiukan. Petri huomaa säikähdykseni ja suutelee uudestaan klitoristani, jännitykseni on hetkessä tipotiessään ja nouset ylös ja painat anustapin suuhuni, imen sitä ja katson sinua samalla silmiin. "Taidat ollaki aika kiimainen nainen", sanot ja otat tapin pois suustani. "kokeillaas nyt miten se uppoaa tuohon pieneen pyllyreikääsi". Levität ensin liukuvoidetta tappiin ja myös pyllynreiälleni ja samalla upotat sormen pyllyyni. Se uppoaa sinne helposti aiemman käsittelysi jälkeen. Otat sormen pois ja asetat tapin reiälle ja aloitat työntämään sitä sisääni hitaasti, yllätyn itsekin kuinka helposti se uppoaa reikääni, eikä se tunnu yhtään pahalta. Melkein jo petyn kun otat sen pois, mutta otatkin pussista isomman tapin, sanot " arvasin että tuohon herkkupeppuun uppoaisi jo isompikin" ja levität siihen taas liukuvoidetta.

Minua kyllä vähän jännittää, tämä tappi on ainakin kolme kertaa paksumpi kuin edellinen..
Aloitat hitaan työskentelyn saadaksesi tapin sisääni, voihkin lujaa koska tappi tuntuu mielettömän hyvältä, vaikka se välillä tuntuukin ettei se mene enää yhtään pidemmälle.
Et saa sitä heti loppuun asti vaan aloitat tapilla peppuni naimisen, sitten yhtäkkiä tappi uppoaakin kokonaan sisääni ja kiljaisen kun se vihlaisee pientä reikääni.
Jätät sen kuitenkin sisään ja hetkessä totun siihen ihanaan paineentunteeseen minkä tappi saa aikaan. Painelet tappia pyllyyni vielä muutamia kertoja ja olisin ihan valmis laukeamaan..

Käsket kuitenkin minun mennä tuolille polvilleni, painat ylävartaloni alas ja nostat pyllyni pystyyn. Kiihotun ajatuksesta kuinka pantavalta lutkalta näytän siinä tuolilla tappi syvällä pyllyssäni ja huomaan että sinäkin nautit näkemästäsi.

Lasket bokserisi alas ja tulet taakseni. Tajuan että aiot panna mua vaikka tappi on pyllyssäni.. Löydät helposti tien kyrvälläsi pilluni aukolle ja painat kerralla koko kyrvän sisääni, minä kiljaisen ja voihkin, tuntuu niin hyvältä kun aloitat rytmikkään naimisen, samalla isot kiveksesi läpsii klitoristani panemisen tahdissa. "Sä oot ihanan näkönen lutka, taidat tykätä kun sun molemmat reiät on täynnä?" Petri sanoo. "Tykkään, aah nai mua kovempaa, kovempaa", vastaan.
Menen ihan sekaisin Petrin likaisista puheista, hän huomaa sen ja puhuu minulle samalla lisää.. Hän ottaa minua sopivan napakasti tukasta kiinni ja sanoo "sun pillu tuntuu mielettömän hyvältä, haluan panna sua niin ettet enää muuta haluakaan", "Aah joo, pane mua, pane mua, mä haluan olla sun oma lutka, saat tehdä mulle ihan mitä vaan haluat."

Noi oli kuin taikasanat Petrille ja hän lopetti naimisen, otti hitaasti kyrvän pois sisältäni ja näin kun hän haki liukuvoidepurkin..
Hän laittoi voidetta kyrvällensä ja otti samalla anustapin pois pyllystäni, arvasin mitä oli luvassa, mutta yllätyin kun tunsin jotain pilluni huulilla.

Hän yritti laittaa sisääni valtavan kokoista mustaa tekopenistä ja kyllähän se sinne upposi muutaman yrityksen jälkeen. "pidä kiinni siitä ja katsokin että se pysyy sisälläsi" pujotin toisen käteni alleni ja aloitin naimaan sillä isolla tekopeniksellä pilluani.
Samassa tunsin kun Petri laittoi terskansa pyllyn reiälleni ja aloitti työntämään sitä sinne, se tuntui mahtavalta eikä siinä mennyt kauaa kun koko kyrpä oli uponnut pyllyyni, sillä aika hyvin edellinen anustappi oli pyllyäni venyttänyt.

Petri aloitti ensin hitaasti naimaan pyllyäni mutta pian vauhti kiihtyi ja voihkin kun kyrpä perseessäni tuntui niin hyvältä..
Tunsin olevani ääriäni myöten täynnä joka reiästä kun pumppasin itseäni pilluun sillä isolla tekopeniksellä.
Petri kiihdytti vauhtia ja samalla hairasi todella kovaa tissistäni kiinni ja siinä samassa minä sain elämäni voimakkaimman orgasmin, tuntui että se kesti monta minuuttia ja hoin petrille vaan "pane mua, älä vaan lopeta" ja samassa tunsin miten Petri karjahteli ja laukesi sisään mun suoleen.

Lysähdimme makaamaan tuolille ja tunsin edelleen pilluni sykkivän. "Saat kohta lisää", Petri sanoi ja tunsin miten kiiman väreet kulki heti vartalossani..

Yö jatkui siitä vielä pitkään, mutta vieläkin haikeudella muistelen sitä miestä. Menetin ison palan sydämestäni, enkä ole sen jälkeen saanut noin mahtavaa seksiä.. Hän teki juuri niinkuin olin aina haaveillut.. :-)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute