Herkku-puhelin
Ratsastajatar lämmittää
ZZTopless

Serkku kertoi nähneensä rautakaupalla naisen, joka oli kysellyt kirvesmiestaitosta paikallista apuun. Serkku oli maininnut minut, maaseudun yleismies-talkkarina homma sopisi työnkuvaan. Serkku ei ollut naista ennen nähnyt, mutta silmän vilkuttelu kertoi, ettei rouva ihan onneton ikäneito ollut, mikä tietysti auttoi tietysti omassa motivoinnissani. Nainen oli puhunut jostakin hevosen katoksen teosta. No, mikäs siinä.

Ajelen keväisen kuraista soratietä pitkin, takapäiväisissä metsärinteissä on vielä luntakin, mutta pellot ovat auki, sängellä tai kynnöksellä. On vaihteeksi puolipilvinen ja melko lämminkin päivä, toki keväinen sää on vielä peruskosteaa. Tuttu tie vie vanhalle Pietarisen mökille, jonka pääkaupunkiseudulta oleva nainen oli talvella ostanut. Muutama tienhaara, tie kapenee ja on yhä möykkyisempää.

Lopulta pysäytän rapaisen avolavani mökin jonkunmoiselle parkkipaikalle. Kotona ilmeisesti ollaan, koska uuden näköinen maasturi on pysäköitynä koivujen väliin. Kauan ei se kyllä ole siinä seissyt, koska huomaan konepellin päällä lämmön väreilyä ja pakoputki naksuu viiletessään. Autojen ollessa vierekkäin hymähdän mielessäni, näky on kuin piirretyistä: Rähjäinen kulkuri ja sievä kaunotar. Tosin kaunotarkin on saanut mutaa kylkiinsä.

Rantamökin piipusta tuprahtelee savua. En ole ehtinyt autolta kuin kymmenisen metriä, kun nurkalta lähtee kävelemään vastaan suoraryhtinen noin nelikymppinen nainen, uteliaalla ja hiukan kysyvällä ilmeellä. Kohdatessamme ojennan käteni ja esittelen. Naisen nimeksi kuulen Kristan.

Ymmärrän syyn serkun silmän vilkutteluun, koska Krista on huomattavan näyttävä nainen. Harvoin naisen silmät ovat omieni tasalla, nyt lähes ovat, muutamaa senttiä vaille. Silmät ovat ilmeikkään älykkäät, jopa hiukan oman arvontuntoiset. Kasvot ovat klassisella tavalla kauniit, kulmakarvojen kaari korkea ja yleispiirteet melko voimakkaat. Huulissa on vastaavasti täyteläisyyttä. Naisessa olisi ainesta elokuvaan…käy mielessäni.

Kerron kuulleeni naisen tarvitsevan apua ja serkun vinkanneen minua käymään.

Onneksi olin paikalla, kävin juuri koeratsastamassa yhden hepan. Lyhyesti sanottuna tuolle vanhalle pellolle pitäisi tehdä tukevat aitaukset kahdelle ratsuhevoselle sekä pieni katos sääsuojaksi. Onnistuisiko se teiltä niin, että valmista olisi kesäkuun alussa?

Naisen sanat kuulostavat määrätietoisilta ja jopa lievästi käskemään tottuneilta. Käsi näyttää aitauksen ja katoksen paikkaa varmasti kuin jonkun upseeri-esi-isän käsi vihollisen rintaman aukkoja. Hymähdän mielessäni ajatukselle.

Eihän tuo mikään ydinvoimala ole tehtäväksi. Nimenomaan ennen kesäkuuta aikaakin voisi olla, sitten on jo tiukempaa. Jos haluat, niin aineksetkin löytyvät minulta, on varastossa kaikenlaista.

Nainen katsoo minua silmiin ja olen huomaavanani jonkunlaisen tyytyväisyyden häivähdyksen. Ehkä "rohkeasti" käyttämäni sinuttelu hiukan sulatti. Oikeastaan katse on hyvin miellyttävä ja äskeinen upseerivertaus katoaa mielestäni. – Katsotaanko paikkaa tarkemmin, kysyn.

Nainen lähtee kävelemään edeltä ja nyt vasta ehdin katsasta naista kokonaisuutena. Vaaleat pitkät hiukset, yllä tyköistuva paksu villapaita ja ratsastushousut, jalassa ei sentään ole saappaita, vaan jotkut ulkoilukengät. Pakko tunnustaa, että katseeni pyyhkii tiukoissa ratsuhousuissa kovin houkuttelevaa takapuolta. Yleensä olen tottunut näkemään ratsuhousuja lähes teinitytöillä, Kristan aikuisen naisen pylly täyttää housut kertakaikkisen kauniisti. Säärissä tuntuu olevan voimaa, kun nainen hypähtää pienen ojan yli. Ainakin säärien muodot ovat kohdallaan. Sopivan täyteläiset.

Harmittelen lyhyesti mielessäni, että nainen on minulle aikalailla tavoittamaton. Ihmisinä tuskin meissä merkillisiä tasoeroja on, mutta jokin naisessa henkii aivan toisen tasoista perimää. Tai ainakin perintöä, mieleni virnuilee.

Mittailemme peltoa askelmitoin, katsomme katoksen paikan. Käytännössä sovimme urakan, homma vaikuttaa mukavalta vaihtelulta. Tulevan katoksen paikalla on kohtalainen klapipino ja yhteisestä sopimuksesta päätämme siirtää sen yhdessä talkoilla nyt heti. Välillä Krista käy lisäämässä puuta saunalle, huhkimme kunnolla puiden roudauksessa. Krista osoittautuu yllättävän riuskaksi ulkoilmaihmiseksi, hienostelusta ei ole häivääkään. Onnistumme jo naureskelemaan yhdessä, kertoilen muutaman tarinan mökin historiasta. Välillä jäämme juttelemaan ja nainen katsoo kauniilla silmillään silmiini niin, että joudun jo hakemaan maisemasta muuta katseltavaa.

Puuhaillessamme noteeraan toisinaan Kristan kiusallisen houkuttelevan vartalon. Melko voimakas, erityisen tasapainoinen. Paksu villapaita peittää paljon, mutta rintojen on pakko olla kunnolla naiselliset, niin kohollaan muheva paita on. Noh…turhaan katselen.

Siinä se. Haluatko saunoa, varmaan alkaa olla lauteilla jo lämmin?

Yllätyn. Vaan miksipä ei, hikoilun päälle.

Kävelemme tuvalle, jonka yhteydessä saunakin on. Krista taas edellä ja jos olisi oma emäntä, niin mikään ei voisi estää minua puristamasta noita herkullisen irtonaisia pakaroita ratsuhousuissa.

Krista ottaa taas sujuvasti komennon lämpimässä tuvassa.

Laitan sulle ensiavuksi mehua ja jos minä käyn ensin saunassa.

Tämä käy. Siemailen kylmää mehua ja emäntä häviää kamariin, tullakseen hetken päästä vain pyyhe ympärillään ja kiiruhtaa tuvan poikki saunan puolelle. Noteeraan voimakkaat olkapäät, joilla vaaleat hiukset valuvat, täyteläisen lihaksikkaat reidet. Huh.

Juon mehua ja katselen ruutuikkunasta järvelle, jossa seilaa vielä tummia jäälauttoja, on jäidenlähdön aikaa.

Voisitko tulla varmistamaan, tuo piippu taitaa olla halki?

Krista on ilmestynyt saunan kosteana pukuhuoneen ovelle pyyhe ympärillään.

Nousen ja kävelen pukuhuoneeseen, jonka yksi seinä muodostuu kiukaan piipusta. Nainen osoittaa hiukset märkinä rapattua piippua. – Katso tuota, onko siitä vaaraa?

Kävelen rappauksen luo ja joudun ponnistelemaan, että löydän olemattoman hiushalkeaman rappauksessa. Katson viattomana minua tuijottavaa Kristaa ja taas halkeamaa. Mielessäni pyörii muutamassa hetkessä monta asiaa. Käännyn naiseen päin, katson pakosti rintojen vakoakin, pyyhe on melkoisen alhaalla. Halkeama on oikeasti lähes mahdoton edes huomata.

Ei tuosta varmaan suurta vaaraa ole…

Kävelen kiintopenkin luo ja alan rauhallisesti riisuuntua, T-paita, farkut, sukat.

…Mutta ehkä on parasta, että olen turvanasi, varalta.

Lasken lyhyet kalsarinikin pois ja laitan vaatteet huolella kauniisti penkille. Krista ei ole saanut juuri sanaa suustaan, katselee vain minua. Kävelen täysin alastomana suoraan naisen eteen.

Noniin, saunaan?

Samalla kuitenkin vien rotevan käteni Kristan lantiolle ja vedän naisen pyyhkeineen itseäni vasten. Suutelen.

Olen aivan yllättynyt, miten nainen vastaa täyteläisillä huulillaan. Ei mitään estelyä, tunnen vain huulten kosketuksen, ensin aran, sitten kunnollisen lämpimän suudelman. Katsomme hetken toisiamme. Suutelen taas, kiedomme huulemme yhteen, tunnen Kristan käden lantiollani. Vedän naisen omaa lihaksikasta vartaloani vasten, työn karaisemilla kourillani.

Tunnen miten kaluni alkaa nopeasti koveta ja kohota.

Krista irrottautuu hetkeksi kauemmaksi minusta, pyyhe yhä jollakin tavalla ympärillään, täyteläisten rintojen kannattelemana, kädet minun kyynärvarsilla. Lähes omien silmieni tasolla olevat silmät katsovat minua, huulet ovat raollaan ja hengitys on kiihtynyt. Krista vilkaisee vartaloani, tajuan miten kaluni kasvaa jatkuvasti, mutta en häpeä tai peitä sitä nyt tuon naisen katseelta.

Käännän naisen kulkemaan edelläni saunaan ja äskeinen käskevä nainen alkaa olla minun ohjailtavissani, lantio keinuu ihanan houkutellen. Krista kääntyy kookkaan saunan lattialla taas vasten minua ja suutelemme kovaa, syleilemme, hieromme toistemme vartaloita, naisella on yhä pyyhe jotenkin ympärillään. Ohjaan hänet istumaan saunan todella leveälle alalauteelle ja suutelen, imen kiinteää kaulaa. Krista hengittää kiivaammin ja niin minäkin. Kaluni seisoo jo suurena ja kovana, vaativan suonikkaana ja terska kiiltävän märkänä ja paljaana. Naisen käsi hipaisee mulkkuani ja jo se tuntuu ihanalta, siro käsi alkaa varoen tunnustella sykkivän kyrpäni vartta…

Lasken Kristan pyyhkeen lantiolle ja katseeni ahmii hämmentävän suuria ja pulleita rintoja, pian suuni hamuaa upeita tissejä ja löytää kovettuneen nännin. Näykin, imen, suutelen, hieron vahvoilla käsilläni…. Olen jo aivan kiimassa ja heitän pyyhkeen välistämme pois. Valun alemmas ihanalla vartalolla ja nainen nojaa taaksepäin, päästäen kivikovan kyrpäni kädestään. Krista avaa reisiään auki ja hetkessä huuleni leikkivät häpykummulla ja pillun huulien ympärillä…Pieni hento karvoitus on kosteana. Pian jo kieleni löytää Kristan turpeat ja litimärät häpyhuulet ja lopulta klitoriksen, tunnen miten vartalo värähtää käsissäni. Kieleni tutkii ja nuolee Kristan pillun huulia ja käy sisälläkin ja tunnen ihanan maun…En malta kuitenkaan kauan, mulkkuni vaatii muuta, olen niin kiihottunut että kivikovassa ja paksussa kyrvässäni tuntuu lähes kipua.

Nousen ja nostan myös Kristan seisomaan - haluan sua takaa…nainen kääntyy selin, kourin ja puristelen upeita tissejä takaa päin. Krista notkistaa ihanasti selkäänsä ja paksuna seisova kyrpäni tökkii takaa jalkojen väliä, kauniin täyteläisen lantion alla…Sydämeni lyö mielettömän kovaa. Krista asettaa ylävartalonsa alalauteelle vatsalleen ja tarjoaa minulle pilluaan takaa pantavaksi. Näky lähes huimaa.

Asetun taakse ja tartun muodokkaaseen lantioon, Kristan käsi hamuaa jalkojensa välistä kyrpääni ja ohjaa sen litisevän märille pillun huulille, hieroen hetken niitä kyrpäni päällä…oih…ihana tunne. Mulkkuni alkaa raivata vaativasti tietään pillun huulien väliin ja syvemmälle ja syvemmälle Kristan sisälle. Lopulta työnnyn kunnolla pohjaan saakka ja nainen lähes huutaa…Alan työntyä ja pumpata Kristan pillussa, edestakaisin, ensin hitaasti, sitten kiihtyen…Krista on näin todella tiukka ja tunne on mulkussani valtava. Lihaksikas selkä kiemurtelee edessäni ja täyteläinen aikuisen naisen lantio lypsää notkeana kivikovaa paksua kyrpääni, vaaleat hiukset heiluvat…huohotan ja nain yhä kovemmin. Tunnen miten en kestä loputtomiin Kristan pillun tiukkuutta ja sen lihasten ihanaa lypsävää tunnetta. Kyrpäni tuntuu vain kasvavan pillun sisällä…

Tunnen Kristan toisen käden pillulla, miten hän hieroo klittaansa…se tuntuu minusta lisäkiihokkeelta…Kuuma aalto alkaa lähteä palleistani naisen sisälle…tunnen tulevani ihan pian. Samalla alan tuntea pillun rytmikästä liikettä, lihakset kouristelevat ja Krista uikuttaa…En enää hallitse itsenäni lainkaan, kyrpäni nytkyy pillussa ja spermaa ryöppyää syvälle sisälle…lähes menetän tajuntani…

Seuraavaksi kylvemme, toki!

Kuka uskoo tarinan todeksi, saa antaa muutakin palautetta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute