Herkku-puhelin
BUSSISSA
Elena

Olin noin 18-vuotias touhupeppu, ravintolasta olin bongannut itselleni Miqon, upeasilmäisen

eksoottisen näköisen maahanmuuttajan. Mikko puhui hyvin suomea joten teema oli selvä,

seksiä haluttiin. Mentiin meille ja aikaa jutteluun ei juurikaan tuhlattu, olinhan aina märkänä ja valmiina kunnon naintiin ( jostain syystä tuossa iässä muut harrastukset tuntuivat jääneen),

nuolin ja imin hellästi Mikon kiihkosta värisevää kalua. Mikko ei kauaa tuota kihelmöivää kidutusta kestänyt vaan halusi päästä sisään kosteaan jadekäytävääni.

Naimme ensin perinteisesti, sitten Mikko kaappasi minut syliinsä, olin tottunut määräämän tahdin, joten avuttomana poukkoilin hänen tahtinsa mukaan hänen värisevän kyrpänsä varassa, Mikko

kehui pientä tavaraani ja keveyttäni, oli kuulemma kuin ihanan pehmeän hansikkaan olisi päälleen pukenut. En ole koskaan osannut olla hiljaa kun saan kunnon parrustusta, nytkin voihkin ja nyyhkin, Mikko yritti hieman hillitä mutta, kohta hänkään ei voinut olla hiljaa. Siirryimme sohvalle ja minä herkkupeppu pystyssä otin vastaan kiihkeän rakastajani, tästä asennosta nautin eniten joten, eipä aikaakaan kun korvissani tuntui soivan jonkinlaiset viidakkorummut ja sain mahtavan kouristelevan orgasmin, ei siinä mieskään voi pidätellä, vaan sai ihanan sykkivän lastin suoraan

sykkivään jadekäytävääni. Hetken aikaa lepäsimme ja Mikko silitteli ja hyväili hellästi raukeaa

mutta, kiinteää kroppaani. Kauaa ei Mikon tarvinnut helliä kun ryhdyin taas levottomasti liikehtimään, kuin huomaamatta Mikon kädet osuivat spermaa valuvalle vaolleni, pikkuhiljaa

hän siirtyi suudellen lipsuttelemaan jo jäykistynyttä klitoristani. En ollut antanut koskaan aiemmin kenenkään suullaan lähestyä minua noin. Yritin pyristellä irti, mutta Mikko oli määrätietoinen,

hän pyöritteli kielellään nappulaani ja samalla pikkuhiljaa ryhtyi myös hellästi sormellaan työntymään sisään turvonneeseen ja spermaa pursuavaa kiimapilluani. Värisin ja vapisin kiimasta, voiko se olla niin ihanaa, kieli pyöritti ja sormi yhä kiihkeämmin työntyili tiukkaan vakooni välillä kieli lipoi vakoani, olin tulla hulluksi, kiemurtelin ja voihkin. Ei tätä voi jatkua, tiesin Mikon olevan varattu, joten saattaisin kiintyä häneen liikaa aivan hänen seksuaalisen kyvykkyytensä tähden.

Vaikka mieli olisi tehnyt antaa jatkaa, irrottauduin hänestä ja käännyin niin että, sain hänen kyrpänsä sisääni, aloitin ratsastuksen ja hetken kuluttua olimme molemmat valmiita.

Rakastelimme kiihkeästi useaan otteeseen, Mikko kehui isoja sinisiä silmiäni ja pyyteli saisiko muuttaa luokseni asumaan mutta, enhän minä haluaisi kumppanikseni miestä joka vieraisssa kulkee kuin muija, sisar hento valkoinen työssään on.

Kävimme suihkussa ja rakastelimme taas kerran ja yhdessä lähdimme bussilla takaisin kaupunkiin.

Menimme takapenkille ja hetken matkustettuamme, päätin tehdä tästä reissusta Mikolle ikimuistoisen, suutelimme ja halailimme siellä takana ylhäisessä yksinäisyydessä, pikkuhiljaa suukotteluni siirtyivät yhä alemmas, Mikon kysellessä yhä uudestaan ja uudestaan mahdollista tulevaa kumppanuutta, tarjoten jopa avioliittoa. Härnäilin häntä painaen poskeni hänen syliinsä, hän naureskeli ja pyysi nousemaan, vaivihkaa siirsin käteni hänen vetoketjulleen ja hänen huomaamattaan aukaisin vetoketjun ja silloin kun hän huomasi temppuni, oli jo myöhäistä pyristellä, olin saanut hänen kyrpänsä ja suuhuni, muutaman kielenlipaisun jälkeen oli suussani jo juhlakunnossa oleva kyrpä, vapisten Mikko pyysi minua käheällä äänellä lopettamaan. Ehei, en lopettanut, vaan käytin kaiken taitoni saadakseni hänet kiemurtelemaan, näin että hän yritti hillitä itseään mutta, hetken jatkettuani hän oli jo alistunut ja vain nautti silmät suljettuina, kuiskaili ettei uskalla katsoa, näky oli kuulemma niin rivo, kaunis nainen ottaa häneltä suihin- bussin takapenkillä.

Kyrpä värisi ja poukkoili kun hetken jatkettuani se rupesi yhä enemmän vain kasvamaan ja lopulta hän voihkaisten purkautui suuhuni. Nielin kaiken ja hymyillen nousin suutelemaan häntä poskelle.

Hän tourui ja voihki, olin kuulemma uskomaton.

Bussi saapui määränpäähänsä ja aioin lähteä jatkamaan ravintolailtaa ystävieni kanssa, kun Mikko ohjasikin kulkuni hänen tahtiinsa hänen ja avopuolisonsa asuntoon vievään toiseen bussiin.

Tällä matkalla Mikko piti kätensä kalleuksiensa suojana ja perille päästyämme hän ryhtyi välittömästi riisumaan vaateitani ja samalla minä pudottelin hänen vaateitaan matkatessamme kiemurrellen makuuhuonetta kohden.

Rakastelu Mikon kanssa oli täälläkin ihanaa, laukesin Mikon taitavassa käsittelyssä ja Mikko nosti

kyrpänsä huulilleni, hetken kuluttua hänenkin lauetessa vapisten suuhuni. Emme jääneet kiinni itseteossa (mitä Mikko ilmeisesti yritti saadakseen minut), vaan heti temppujen jälkeen pujahdin tieheni kuultuani hissin alhaalla lähteneen liikkeelle. Kuulin vain huudon alas saakka kun astuin ulos rappukäytävästä. Sen verta nainnistamme ilmeiseti jäi hajutkin ilmaan.

Tapasin Mikon muutaman kerran ohimennen, mutta, ehei en huolinut petturia. Mikko tietysti loukkaantui mutta, jos hän exäänsäkin petti, miksei minuakin. Vaikka olisinkin ollut uskomaton

sängyssä ja kaunis katsella.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute