Herkku-puhelin
Kirjastossa
mies30

Olen pitkään katsellut kirjastossa ollessani erästä harjoittelijaa. Hän on n. 20-vuotias, hyvän vartalon omaava ja muodokas nuori nainen. Pitkiä katseita olen häneen luonut kun laittelee kirjoja hyllyyn, välillä kumartaen syvään niin että ihana peppu kiristyy farkkuja vasten. Monesti kaluni on kovettunut lehdenluvun ohessa.

Eräänä iltana olin jälleen lehteä lukemassa ja katselin naista. Mielessäni ajattelin miten ihana olisi puristella hänen kiinteitä rintoja, ottaa nänniä huulien väliin ja puristella kiinteää peppua. Havahduin ajatuksistani, kun nainen oli tullut viereeni ja kysyi hunajaisella äänellään löytyykö mitään mielenkiintoista lehdestä? Koitin sopertaa jotain, mutta ajatukseni ja kovettunut kaluni, ei antanut muuta vastausta kuin että ei, mutta sinä olet seksikäs. Nainen vastasi huomanneensa katseeni ja oli itsekkin katsellut minua. Siinä hetken juteltuamme, nainen sanoi, että haluaisi toteuttaa haaveensa ja saada seksiä työpaikalla kirjastossa. Minä olin otettu.

Sovittiin, että menen etukäteen rauhalliseen lukusaliin, jossa on omia koppeja. Nainen lupasi tulla perässä. Odotin innolla ja kalu kovana housuissa mitä tuleman pitää. Hetken odotettuani nainen tuli ja silmissä näin kiihkeän katseen. Samassa kun ovi sulkeutui, suutelimme kiihkeästi. Kielemme liikkuivat sulavassa sovussa suussa ja käteni hyväili tuota kiinteää vartaloa. Tämän jälkeen aloin hitaasti riisua vaatteita hänen yltään. Ensin lähti paita ja liivit, pääsin viimein hyväilemään ja imemään noita ihania rintoja. Nainen huokaili ja kertoi miten hyvältä tuntui. Jatkoin matkaani ja löysin söpön navan. Suutelin sitä ja riisuin farkkuja. Alta paljastui stringit jotka riisuin saman tein. Siinä oli edessäni kiihkeä nuori naaras.

Nostin naisen pöydälle ja aloin suudella hänen vartaloaan. Ensin huolella rinnat, nainen voihki ja kertoi miten hyvältä tuntui...tunsin miten kiima nousi hänellä. Oma kaluni meinasi räjähtää housuissa. Siirryin lopulta häne pillulleen. Kieleni nuoli alhaalta, häpyhuulien välistä klitorikselle pitkiä nuolasuja...välillä hellästi klitorista nuollen. Nainen valui nesteitä reisille. Jatkoin klitoriksen nuolemista. Samalla työnsin sormea sisään ja aloin hellästi runkata. Naisen vartalo tärisi, niin hyvältä hänestä tuntui...laittaessani toisen sormen sisään, hän ei enään kestänyt vaan tuli vasten kieltä ja sormia. Ihanasti pillu sykki sormia vasten.

Annoin hetken hänen toipua ja suudeltiin. Sitten käskin nousta ja samalla riisuin itseni. Kaluni seisoi ylväänä ja kovana. Nainen polvistui eteeni ja sitten tapahtui se mistä olin haaveillut. Nainen otti kaluni ihanien huulien väliin. Olin tulla siihen paikkaan, niin hyvältä tuntui. Nainen imi hitaasti kalua, käsi hyväili samalla kasseja. Tuntui taivaaliselta. Pyysin lopettamaan sillä halusin naida tuota herkkua.

Nainen kumartui pöytää vasten. Katselin tuota herkullista naista. Peppu oli ihanasti pystyssä edessäni. Otin kalusta kiinni ja laitoin varovasti häpyhuulille. Työnsin terskan hitaasti sisään. Nainen oli todella tiukka. Jatkoin hittasti työntymistä, lopulta ollen kokonaan sisällä. Nainen voihki pilli täynnä kyrpää. Aloitin rytmikkäästi nussimaan tuota tiukkaa pillua. Nainen voihki ja nautti kuten minäkin. Nainen pyysi kovempaa ja minä kiihdytin vauhtia. Nusiin kunnolla tuota tiukkaa pillua. Ihana lotina täytti huoneen ja ilmassa tuoksui kiima. Tunsin miten orgasmi alkoi lähteä jostain syvältä...nopeutin hieman tahtia ja lopulta työnsin syvälle sisään ja laukesin. Pillu sykki samalla naisen saadessa. Lysähdin hänen päälle ja suutelimme.

Siistiydyimme ja puimme rauhassa. Vaihdoimme numerot ja sovimme illalle yhteisen saunahetken. Nainen jatkoi töihin ja minä lähdin odottelee iltaa.

Tämä tarina on totta. Palautetta saa antaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute