Herkku-puhelin
Hikipisaroita
m

Olin kesätöissä todella ilmastoiduissa tiloissa eräässä tunnetussa talviteknologia yrityksessä. Toimin aulapalveluvastaavana, varsinaisena toimistotyöntekijänä.

Kesän 2010 helteet olivat juuri pahimmillaan. Vaikka olin sisätiloissa, helteet vaikuttivat minuun. Hikoilevaan kosteannihkeeseen ihooni. Tunsin joka puolelta kehostani, että sitä pistelee. Ohuen ohuet hikipisarat valuivat trimmattua kehoani pitkin.

Minulla oli päällä vaaleankeltainen kesämekko, bolero ja tietenkin alusvaatteet. Erityisesti tunsin kuinka stringini kiusasivat ja mahlani valuivat alushousuilleni.

Tein töitä kiusaantuneesta olostani huolimatta. Tunsin olevani syntinen, kun sillä lailla kiusasin itseäni.

Noin puolen päivän jälkeen kaksi vanhempaa herrasmiestä tulivat vastaanotolle. He halusivat käyttää kokoustilaa, että tekisivät töitä. Heillä oli tietokonelaukut mukana. Ohjasin heidät toiseen kerrokseen.

Palasin omiin töihini, mutta aina välillä vilkuilin mitä miehet tekevät. Katselin heitä sillä silmällä ja mietin mitä tekisin, jos saisin heiltä. Kävinkin pariin kertaan koputtamassa oveen ja kysyin ovatko he tyytyväisiä huoneeseen ja huoneen varusteisiin.

Keskustelusävymme oli keveän flirttaileva, mutta ystävällinen ja asiallinen. Katsoin intensiivisesti toista miestä. Halusin helpotusta syntiseen olooni. Mies katsoi minua pitkään, aivan kuin virnistäen tietäen kuinka tunnen. Päätin vetäytyi viime hetkellä ja antaen heille työrauhan. Mies ilmoitti, että he ovat kohta valmiita lähtemään. Aioin juuri lähteä huoneesta takaisin aulaan, mutta mies takaani pamautti oven nenäni edestä kiinni. Käännyin katsomaan häntä ja ihmettelin vähän tilannetta.

-Eiköhän sinunkin kuuluu saada tästä korvausta, kun olet niin hyvin meistä kahdesta huolehtinut, mies totesi minulle virnuillen.

Olin mielissäni tuosta kohteliaisuudesta, mutta sanoin vain, että teen työtäni. Päätin pysyä asialinjalla, vaikka jalkoväliäni pakotti aivan suunnattomasti.

Toinen mies huomasi tilanteen tietokoneensa takaa, kun oli lopettanut työnsä. Olin satimessa oven ja toisen miehen välissä.

-Lopetetaan tämä kierteleminen ja mennään asiaan, edessäni oleva mies sanoi ja tarttui minuun. Säikähdin, kun hän hetkessä käänsi minut pöytää vasten ja otti tuolit pöydän ääreltä pois. Nojasin käsilläni pöytään, että pysyisin pystyssä. Mutta mies työnsi minut selälleni pöydän päälle.

Hän kiskaisi minulta pois stringit. Pääsin hetkessä pois päivää piinaavista alushousuistani, jotka kiusasivat minua syntisesti. Tunsin uudestaan kuumotusta ja kiihotusta, kun mies tarttui jalkoihini ja vetäisi ne puoleensa. Hän alkoi hieroa klitoristani, josta lähdin lentoon. Vaikeroin kiihotuksesta. Voi, tätä olen kaivannut!

Miehen kaveri tuli vierelle seuraamaan tilannetta autiopaikasta ja osallistumaan leikkiin.

-Voi luoja, vaikeroin vedet silmilläni. Halusin tuntea äkkiä enemmän nautintoa. Siinä oli kaksi miestä edessäni hieromassa klittaani. Tunsin saavani siitä jo orgasmin. -Tulkaa jo sisälleni, en kestä enää... sain sanottua ennen kuin päätäsumeneva orgasmi iski ja vartaloni taipui kaarelle.

Siinä samassa miehet tuntuivat saavan kompromissin aikaan, vilkaisivat toisiaansa ja riisuivat housunsa äkkiä. He käänsivät minut mahalleni pöydälle. Pöytä oli pitkä mutta leveydeltään vain sata senttiä.

Tajusin, että miehet ottavat minut edestä ja takaa. Joutuisin imemään mulkkua, josta en varsinaisesti tykkää. Takaani tunsin, kun mies puristi kovasti jaloistani ja veti niitä erilleen. Olin valmis mihin tahansa. Kohta tunsinkin miehen mulkun tulevan paineella sisälleni ja henkäisin vaikerruksesta. Toinen mies tukisti päätäni edestäni ja painoi päätäni oikeaan suuntaan. Tottelin kiltisti, koska halusin kaikkein eniten vain nautintoa.

Mies rynkytti itseääni sisälleni, tunsin lähteväni taas nousuun ja supistelin lantiopohjalihaksiani. Miehet murahtelivat tyytyväisinä, sanoivat toisilleen katkonaisesti tämän tekevän hyvää.

Olin aivan taivaissa saadessani toisen orgasmin, mutten enää voinut olla samassa hankalassa asennossa. Sain vain hengähdettyä, kun minut laitettiin uuteen asentoon. Miehet juttelit keskenään toisesta asennosta lattialla. Toinenkin mies halusi kostuttaa peniksensä huulieni välissä.

Pöytä ei oikein kestänyt äskeisen rynkytyksen aikana, joten siirryimme lattialle. Olin selälläni maton päällä, kun miehet tulivat päälleni. Toinen hajareisiin ja toinen pääni yläpuolelle. Nieleskelin vaikeasti ja yritin valmistautua toiseen koitokseen.

Jalkani nostettiin miehen olkapäähän, pään ympärille, pilluni suuren kalun ympärille. Näköyhteyteni sinne katosi, kun toinen mies asettui rintalastani ympärille polvilleen istumaan ja tarttui päästäni kiinni. Samalla miehen kalu osui huulilleni ja imaisin sen sisälleni. Mies henkäisi ihastuksesta ja työnsi kaluaan sisälleni entisestään. Olin tukehtua, mutta rauhoitin hengitystäni ja pysyä tajuissani. Minulla oli vaikea kestää samalla toista miehestä, joka tunkeutui sisälleni vavisuttavalla voimalla. Tajuntani kokesi räjähdyksen yhä uudestaan, vartaloni taipui ja vapisin kauttaaltaan miesten otteessa.

Miehet siirtyivät päältäni hengästyneenä. Minä hengitin raskaasti ja koitin saada hengitykseni tasaantumaan. Mutta oli vielä kolmas ja viimeinen osio. Aavistelin sitä.

Toinen heistä asettui selälleen, minut laitettiin hänen päälleen ja ohjattiin hänen kalunsa ympärille syvään kolooni. Henkäisin jälleen. Olin aivan ihastuksissani, silmät sumeina, aivan eroottisesti latautuneena. Minut painettiin hänen rintalastansa päälle, kun takana oleva mies aikoi tulla suoleeni. Jännitin lihaksiani. Mutta mies kostutti sitä nesteilläni sormeillaan, joista sain väristyksiä. Sitten hän tuntui valmiilta tulemaan sisälleni. Tunsin sen valtavan paineen sisälläni, olin niin täynnä...

Miehet pitelivät minusta tiukasti kiinni, sain taas orgasmia toisen perään. He jatkoivat armottomasti nussimista, en mahtanut heille mitään. Olisin huutanut kurkku suorana, jos toinen heistä ei olisi painanut kätensä suuhuni eteen. Vaikeroin, kun ääneni vaiennettiin. En kestänyt enää sitä miesten puskemaa voimaa. Olin heidän välissään aivan voimattomana, rättiväsyneenä kun he saivat.

Työpäivääni oli vielä pari tuntia jäljellä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute