Herkku-puhelin
Opettajan käsittelyssä
ninakupanda

Seisoin ammattikouluni tyttöjen vessassa ja katselin pelikuvaani. Avasin kauluspaitani ylimmän napin ja vedin rintoja paremin esiin, vapautin hiukseni ponnarilta ja hymyilin. Tunsin tutut perhoset vatsassani, ja ennen kaikkea tunsin kuinka pikkuhousuni kostuivat odotuksesta.

"Nähdään huoneessani klo 16.00", oli tekstiviestissä lukenut. Lähettäjänä oli Pete, yksi opettajistani jonka kanssa minulla oli kehittynyt seksisuhde. Kaikki oli alkanut täysin viattomasti rästikurssilta, jota Pete veti ja minä olin ainut rästiläinen. Opetus tapahtui perjantai-iltapäivisin, kun muut tunnit olivat ohi ja koulu oli melko tyhjillään. Olin koko amiksen ihaillut Peten karismaattista ulkonäköä ja salaa haaveillut kosketuksesta, ja kerran kävikin niin, että Peten neuvoessa koneen käyttöä ihan kädestä pitäen, rohkaisin mieleni ja käännyin ympäri suutelemaan Peteä. Pete, 35 -vuotias kahden lapsen isä ja ukkomies, vastasi hämmästyneenä suudelmaan joka johti kiimaiseen naintiin tyhjässä siivouskomerossa.

Sittemmin Pete oli hommannut sälekaihtimet omaan työpisteeseensä, jossa saatoimme jatkaa puuhasteluamme ilman kiinnijäämisen pelkoa.

Hymyillen ja odottavana suunnistin Peten työpisteelle, mutta perillä hämmästyin kun verhot olivat auki ja sisällä odotti Peten lisäksi Lehto, Peten kolleega ja myös opettajani. Lehto oli viisissäkymmenissä, ylipainoinen ja ehdottoman tarkka opiskelijoiden läsnäolosta. Intoni laantui saman tien. Tämä ei olisikaan yksi "niistä" tapaamisista.

Varovasti koputin ovelle ja hieman huolestuneen näköinen Pete laski minut sisään tervehtien. Lehtokin nyökkäsi tervehdykseksi, ja inhokseni huomasin tämän tuijottavan rintavakoani hieman liian pitkään.

"Hyvä kun pääsit paikalle. Sähän tiedät, että sulla on jäänyt viime syksyltä yksi tekniikan kurssi käymättä?" Pete sanoi hermostuneisuutta peitellen.
"Joo, mutta eikö se pitänyt hoitua rästien kautta? Siksihän mä olen niillä tunneilla käynyt?" vastasin hieman hämmentyneenä ja katselin varovasti Peteä ja sitten Lehtoa. Lehto virnisti inhottavasti-
"Se on kuule nyt niin, että mun kurssiltani ei noin vaan rästeillä selviä. Tää asia pitää sopia mun kanssa erikseen" Lehto sanoi ja katsoi Peteä.
"Niin että jos sä menet vaikka kotiin, niin me jäädään Miran kanssa selvittämään tää sotku".

Katsoin hädissäni Peteä. Eikai se antaisi tuon natsin reputtaa mua?
Pete kohtasi katseeni hieman nolona, sitten hän laittoi mahdollisimman opettajamaisesti kätensä olkapäälleni, puristi kevyesti ja sanoi:
"Eiköhän asia selviä"

Jäin hölmönä tuijottamaan Peten perään kun tämä sulki oven.

"No niin." Lehto totesi, meni ovelle ja napsautti sen lukkoon. Sitten hän veti kaihtimet alas ja kääntyi minuun päin.
"No niin. Nyt on asia niin, että minä tiedän millasia järjestelyjä te olette Peten kanssa tehneet, ja minä en pidä siitä yhtään"
Yritin pysyä rauhallisena ja teeskennellä ymmärtämätöntä.
"Miten niin? Se on pitänyt mulle rästikurssia niinkuin on sovittu" totesin.
"Hah. Vai että rästikurssia. Ja mitähän kurssia se on sulle pitänyt? Huoraamisen alkeita kenties?"
Säpsähdin ja avasin suuni vastatakseni, mutta en keksinyt mitään sanottavaa. Päädyin vaan tuijottamaan Lahtea uhmakkaasti.
"Mä olen omin silmin nähnyt miten se nussii sun pientä pilluas tässä pöydällä. Kannattas varmaan olla vähän tarkempi noiden kaihtimien kanssa."
En vieläkään sanonut mitään.
"Joten nyt on sellanen juttu, että sä annat mun tehdä sulle samat temput kun mitä oot Peten antanut tehdä, ja sä saat sen kurssin läpi."
"No en helvetissä!" puuskahdin. Lehto tarttui leukaani ja pakotti katsomaan silmiin.
"Arvaas likka uudestaan. Mulla on nimittäin kännykässä tallennettuna videokuvaa teidän puuhista. Sä et varmaan halua että mä näytän sen kellekään? Pete saa siitä hyvästä potkut ja menettää perheensä ja maineensa. Sitäkö sä haluat?"
En tietenkään halunnut, ja se näkyi varmaan ilmeestäni, sillä Lehto laski minut irti ja napsautti webkameran päälle.
"Sitähän minäkin. Joten riisuhan vaatteet pois niin setä näkee mitä on tarjolla"

Hieman vastahakoisesti napitin paitani auki ja riisuin farkkuni.
"Riisu ihan kokonaan vaan."
Kuoriuduin alusvaatteistani ja seisoin alasti Lehdon edessä. Minua inhotti, ja viileä huoneilma sai ihoni kananlihalle ja nännit kipristymään. Lehto tulkitsi kehoni reaktion täysin väärin ja nyökkäsi hyväksyvästi.
"Ettei pikkulikka vaan tykkäisi kun setä vähän komentaa. Tuus tänne ja käänny tonne kameran suuntaan"
Tein mitä pyydettiin, ja Lehto veti minut selkä itseään vasten ja alkoi puristella rintojani.
"Miksi sä kuvaat tän?" kysyin katsoessani itseäni tietokoneen näytöltä vanhan äijän kouriessa tissejäni.
"Ettei sulle tule mieleen puhua tästä eteenpäin, ja jotta mulla on jotain mitä muistella sitten kun sä oot tutkintosi saanut", Lehto ähisi. Sen paksut kourat vaelsivat pitkin vartaloani ja löysivät tiensä haaroihini. Olin yhä kostea, en Lehdon takia vaan Peteen kohdistuneista odotuksistani, mutta Lehtohan ei tätä tiennyt vaan painoi sormeaan vakoani vasten ja huokaisi raskaasti.
"Sähän oot ihan märkä. Taidat lutka tykätä tästä? Tykkäät kun aikuinen mies pitää hyvänä. Käys nyt tohon pöydälle selälles, silleen kunnolla tarjolle."
Kävin pöydälle jalat reunan yli roikkuen ja Lehto avasi haarojani.
"Niin on nuori ja kiimanen pillu." Lehto huohotti ja työnsi naamansa haaroihini ja alkoi nuolla klitorista ahnaasti paksulla kielellään. Ajattelin Peteä ja hänen hellää mutta määrätietoista nuolemistaan. Suljin silmäni ja kuvittelin, että se oli Pete jonka kieli seikkaili vaossani, ja pystyin jopa rentoutumaan hieman. Peteä ajatellessani tajusin äkkiä, että orgasmi oli lähestymässä.
En halunnut osoittaa nautintoa Lehdon käsittelyssä, ja yritin rimpuilla pois, mutta Lehto tarttui pakaroideni alta, veti lantioni lähemmäs ja imi ja lipoi klitoristani sellaisella voimalla, että laukesin rajusti voihkien.

Virnistellen Lehto nousi seisomaan naama pillumehuistani kiillellen ja napitti housunsa auki.
Esiin ponnahti lyhyehkö mutta paksu kulli täydessä valmiudessa.

"Nyt sä imet kun sauvaani, saatanan lutka. Polvilles siitä" Lehto komensi. Kapusin pöydältä alas ja laskeuduin hänen eteensä. Suljin taas silmäni ja ajattelin Peteä, hänen kaikin puolin isoa kaluaan joka ei missään nimessä olisi mahtunut kokonaan suuhuni, toisin kuin tämä tappi.
Lehto tarttui hiuksistani ja kulliaan syvemmälle kurkkuuni.
"Ime sitä, ime kunnolla! Just noin. Hyväile mun palleja ja ime mun kulliani!"
Pelkäsin, että imutukseni saisi Lehdon laukeamaan kurkkuuni tai naamalleni, mutta juuri kun lasti oli lentämässä Lehto tempaisikin minut ylös ja taivutti pöydän yli.
"Ei anneta hyvän sperman mennnä hukkaan, kyllä se pitää ampua sinne minne se kuuluu. Suoraan pillun pohjalle asti" Lehto huohotti ja asetteli tappinsa pillunhuulille.
Nopealla työnnöllä se painoi kullin niin syvälle kuin pystyin, ja ähkäisin hieman. "Sauva" oli saanut hieman lisää turpeutta taidokkaan imemisen seurauksena ja tuntui täyttävän pilluni paremmin kuin olisin uskonutkaan. "Vittu sun pillu on tiukka, tekee niin hyvää. Sullekin varmaan tekee hyvää saada ison miehen oikeeta kullia," Lehto työnteli kulliaan rajusti ja tunsin miten sen raskaat kivekset hipoivat klitoristani työntöjen tahdissa. Aloin taas tahtomattani saavuttaa orgasmia, ja Lehto kiihdytti työntöjään. "Aaaah! Mä tuun, saatanan sika mä tuun" huusin vihaisena mutta kiimassa. Orgasmi purkautui ja värisytti koko kehoani, pilluni lypsi Lehdon mulkkua ja sai äijän lastin lentämään. "Kaikki ulos vaan, syvälle huoran pilluun" Lehto ähisi ja tunsin miten kulli sykki sisälläni syösten spermaa. Hetken pelkäsin, että Lehto lysähtäisi päälleni, mutta tämä vetikin löystyvän kalunsa pillustani ja läimäisi kosteita pakaroitani. Tunsin miten edelleen sykkivä pilluni valutti osan spermasta sisäreidelleni.

"No niin. Nyt voit pukea päällesi. Eiköhän tämä kurssi ollut tällä selvä."

Hieman nolona keräsin vatteeni ja pukeuduin, Lehdon sperman sotkiessa pikkuhousuni. Suin tukkaani suoremmaksi ja pakenin paikalta.

Pete odotti mua koulun nurkalla. Se oli pahoittelevan näköinen.
"Oliko kamalaa?"
En uskaltanut katsoa Peteä, sillä en halunnut sen tietävän että olin jopa jollain tapaa nauttinut Lehdon alistavasta käsittelystä.
"Joo."
"Mä vien sut kotiin."

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute