Herkku-puhelin
Puutarhajuhlat
tj

Kaikki tämä tapahtui kuumana kesäpäivänä kotonamme kun valmistelimme vaimoni kanssa puutarhakutsuja, joihin oli kutsuttu muutamia tuttavapariskuntia. Olimme sopineet, että vaimoni pikkusisko Kati tulee auttamaan lastenhoidossa ja näin meille jäisi aikaa hiukan paremmin seurustella vieraiden kanssa. Tuo päivä oli todella lämmin ja suorastaa kuuma ja valmistelut olivat jo pitkällä. Vaimoni oli pukeutunut kesäisen kevyesti samoin kuin vaimoni pikkusisko. Katselin siinä molempia vaivihkaa ja heillä on todella paljon yhteisiä piirteitä, vaikka pikkusisko Kati on 18 vuotta nuorempi kuin vaimoni. Vaimoni täytti juuri 40 vuotta mutta on reilusti ikäistään nuoremman näköinen. Molemmat ovat hoikkia ja naisellisen muodokkaita ja ovat luonteiltaan iloisia ja rohkeita.

Vaimoni jäi puutarhaan jo nauttimaan auringosta ja mukavasta tuuleen vireestä kun lähdin hakemaan vielä joitain astioita sisältä. Kati lupautui auttamaan minua, joten menimme yhdessä vielä käymään sisällä keittiössä. Menimme keittiöön ja keräsin tarpeelliset astiat tarjottimelle. Samalla muistin, että keittiön yläkaapista löytyy kesäisiä servettäjä puutarhajuhliimme. Kerroin Katille, mistä servetin löytyvät ja hän kiipesi keittiön tuolille yltääkseen keittiön yläkaapeille. Silmäni viipyilivät aivan kuin itsestään Katin pyöreällä pepulla ja kiinteillä rinnoilla. Katin sääret ovat näyttävän pitkät, joten näköalat olivat mitä parhaimmat, kun Kati kiipesi tuolille.

Olin jo aiemmin päivällä huomannut kuinka silkin sileät Katin sääret. Tuossa vaiheessa huomasin samalla, ettei Katilla ollut ohuen hameensa alla mitään pikkareita ja että minulla oli näkymät suoraan hänen posliiniksi ajellulle häpykummulle. En ehtinyt tuossa vaiheessa sanomaan mitään, kun Kati jo oli jo huomannut katseeni. Kati kuitenkin jatkoi servettien etsimistä ja nosti toisen jalkansa keittiön pöytätasolle yltääkseen vielä paremmin tuolle yläkaapille. Samalla hän levitti jalkojaan ja saatoin tuntea hänen naisellisen tuoksun joka sai kaluni jo pullistelemaan. Samalla Kati löysi servetit ja laskeutui alas tuolilta. Kati katseli minua hiukan leikkisästi enkä saanut sanaa suustani. Samalla hänen kätensä kosketti etumustani, mikä sai kaluni potkaisemaan jo rajummin. En enää malttanut mieltäni vaan tartuin Katia olkapäistä ja suutelin häntä suoraan suulle. Käteni siirtyivät kuin itsestään hänen kiinteille rinnoilleen ja avasin hänen rintaliivit. Rinnat olivat juuri sellaiset kuten olin kuvitellutkin. Nännit olivat jo terhakkaasti pystyssä,joten suutelin ja imin niitä rajusti. Kati huokaisi kun kaadoin hänet keittiön pöydälle selälleen ja avasin hänen jalat levälleen. Aloin nuolla välittömästi hänen silkinsileää häpykumpua ja kiimasta kiilteleviä häpyhuulia. Kieleni löysi turvonneelle klitorikselle ja aloitin heti viettelevän leikin tämä sykkivä herkkumutterin kanssa. Samalla kun nuolin kiimaisena Katin jalkoväliä, Kati kuiskasi käheällä äänellä haluavansa kyrpääni. Minua ei tarvinnut kehoittaa kahta kertaa kun löysäsin housuni ja pudotin ne lattialle. Kati nappasi kiimasta kiiltävän kyrpäni suuhunsa ja alkoi imemään välittömästi. Samalla hän hyväili pallejani kunnes minun oli pakko keskeyttää hänet, jottei mällini karkaisi jo liikkeelle.

Käänsin Katin lattialle kontalleen sillä halusin nussia hänet takaapäin, jotta saan määrätä tahdin. Kyrpäni sujahti Katin tiukkaan syliin helposti ja tunsin kuinka hänen pillunsa puristeli ja sykki kivikovan kyrpäni ympärillä. Aloitin määrätietoisesti nussimaan tuota ihanaa nuorta naista ja samalla varmistelin, ettei meitä päästä yllättämään. Kati ähki ja ynisi kiimassa kun kyrpäni upposi hänen sisälleen niin että pallini vaan läiskähtelivät hänen häpykumpua vasten. Tunsin vastustamattomasti, kuinka kyrpäni haluasi lähettää lastit Katin sisälle. Kysymättä Katilta mitään aloitin lähes raivoisan loppukirin. Kati yritti kontata karkuun mutta toinen käteni oli hänen vatsan ympärillä ja toisella kädellä puristelin hänen rintojaan. Tunsin kuinka mällilasti lähti liikkeelle samalla kun Katin tiukka pillu supisteli tiukasti kyrpäni ympärillä.Kalun sykki ja sylki lastit syvälle Katin mättääseen . Samalla vilkaisin keittiön ikkunasta ulos ja huomasin, että vaimoni lähti juuri tulemaan sisälle. Nykäsin housut kiireesti jalkaani ja Kati ponkaisi istumaan keittiön tuolille. Samalla nappasin jääkaapista juotavaa ja ehdin juuri itse myös istumaan ennekuin vaimoni tuli keittiöön. Vaimoni ihmetteli mihin olimme jääneet, kun olimme viipyneet niin pitkään. Kerroin jo hiukan rauhoittuneena, että servetit olivat hiukan hukassa mutta löysimme ne kuitenkin. Vaimoni totesi, että onpa täällä sisällä kuuma ja lähti astioiden kanssa jo takasin puutarhaan. Vasta tässä vaiheessa uskalsin katsoa Katia ja huomasin hymyn hänen kasvoillaan. Kati kuiskasi kuin olisi lukenut ajatukseni, että älä hätäile kaikki on ok.. Kati nousi samalla tuoliltaan ja huomasin, kuinka tuolinpehmusteet olivat kostuneet Katin pillusta valuneesta mällistä. Kati huomasi tämän ja totesi hymyillen, että mistä tätä mälliä noin paljon tulee ? Samassa hän lähti vaihtamaan hiukan kuivaa hametta ylle.

Puutarhajuhlat menivät kaikin puolin mukavasti ja ajatukseni ja katseeni viipyilivät tuon illan kuluessa vielä monta kertaa Katin suuntaan. Kati kiusoitteli illan kuluessa leikkisästi aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä kukaan saanut ei saa koskaan tietää tuosta kuumaakin kuumemmasta hetkestämme

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute