Herkku-puhelin
Remonttireiska vai rattopoika ?
Remppaileva Rattopoika

Aiemmassa tarinassani "Bilateraalista taloudenhoitoa" (25.12.2012) kerroin remonttimiehen työssä tapahtuneesta kehityksestä lamavuosien aikana, jossa rahanpuutteen vuoksi hoidettiin kunnostuksen kustannukset vaihdannaistaloudella. Usealta naiselta saamani positiivisen palautteen perusteella jatkan tapahtumien kuvaamista:

Kertomani remontti Paulan kanssa muodostui merkittäväksi muutokseksi koko remonttimiehen uralleni. Paulan remppaa kuittaillessani oli jo seuraava työmaa menossa Paulan ystävättären perheessä. Tehtävänä oli tilojen muutos, jotta perheen jokaiselle lapselle saatiin oma huone. Taloudenhoito oli selvästi rouvan hallussa, vaikka mies oli jonkinlainen talousmies eli usein liikematkoilla myymässä suuryrityksen investointituotteita. Sopimukseni oli urakkapohjainen ja hikipäässä koitin saada työt tehtyä kohtuullisessa ajassa päästäkseni pienelle tuntipalkalle. Illat kului seiniä purkaessa ja uusia naputellen. Hikoan runsaasti ja paita märkänä, hartiat kiiltävänä hääräsin talon lämpimään yläkertaan uusia huoneita samalla, kun perheen rouva toimi työnjohtajana eli seurasi tekemisiäni tai ilmeisemminkin katseli minua.

Rouva, Sari nimeltään, oli ilmeisesti kuullut ystävältään Paulalta jotain korvausmenettelystämme. Remontin edetessä hän tiedusteli, josko urakkahintaa voitaisiin hieman säätää. Kysyin, mitä "säätäminen" tarkoittaa? Sari kertoi suurperheen äitinä hänellä olevan monia tarpeita mihin kunnostamiseen varattuja rahoja voisi paremmin käyttää. Hän työskentelee huonekalumyymälässä ja esimerkiksi sieltä hän voisi järjestää sopivaan hintaan kalusteita. Sanoin oman kalustukseni olevan kunnossa, eikä mitään erityisiä tarpeita ole, paitsi ruokaan ja juomaa mies tarvitsee päivittäin.
- Siinäkö on miehen tarpeet Sari naurahti?
- Lisäsin, että myös naista pitää välillä saada.
- Mikäs minä sitten olen, Sari kysyi? Neljä lasta olen pyöräyttänyt, joten tuskin mieskään olen.
- No ruokaa ja juomaa saa aina kotona, kuten naistakin, mutta kahdessa ensimmäisessä on vaihtelua. Toisin on naisen suhteen, koska aina on tarjolla sitä yhtä ja samaa.
- Sari nauroi kommentilleni ja kysyi, josko viimeisen kohdalla vaihtelu virkitäisi.
- Kerroin asian kiinnostavan, jos rohkeutta riittää. Keskustelusta rohkaistuneenä päätin kysyä suoraan: Kestäsikö rouvan kantti kokeilla remonttireiskan kykyjä?
- Sari punaistui ja empi pitkään ennen vastaamistaan, joka sisälsi kaksijakoisen ajatuksen: Jos on pakko antaa, niin kait silloin kannattaa suostua...
- Illan työt oli pulkassa ja lähteissäni lupasin palata aiheeseen ja etenkin tuohon pakottamiseen.

Mieleeni juolahti katala ajatus päästä väkisin rouvan pöksyihin ja yön yli nukuttuani asia kitkastui selkeäksi strategiaksi. Viritän Sarille ehdon, jossa on seksiin pakottava osuus siten, että siihen kannattaa mielummin suostua kuin kieltäytymisellä saada epämiellyttäviä seuraamuksia. Mielessäni tein vaihtoehtoisia taktiikoita, joista kerroin hänelle seuraavan:
"Sari, ehdotuksesi urakkahinnan pienentämisestä sopii minulle tietyin ehdoin. Jos maksat osan urakasta luonnossa, niin sovitaan vaikka sata markkaa per laaki pois hinnasta. Katsotaan sitten lopussa kuinka isoon kokonaisalennukseen innostut."

Vastaani sain hölmistyneen ilmeen, kun tuo 30 -vuotias 4 lapsen perheenäiti ilmiselvästi yllättyi suorasta ehdotuksestani. Hetken ihmeteltyään hän katosi alakertaan ja kyseisen illan sain puuhastella yksin. Sarin palattua hänellä oli kielteinen vastaus, "koska liian paljon on pelissä".

Jatkoin tarinaani, joka oli vasta puolitiessään:
" Ehdotukseeni kannattaa suostua, koska muuten kerron miehellesi, että sinä Sari olet itse ehdotellut minulle seksiä pitkin matkaa remontin aikana. Mahtaako miehesi haluta kuulla tällaisia juttua, vaikka se olisikin perätön - mieti sitä. Suostumalla järjestät yksinkertaisin keinoin itsellesi ja perheellesi lisäansion ja uskonpa, että tulet myös nauttimaan siitä itse."

Nyt Sari oli jos vielä hämmästyneempi. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan kipittänyt alakertaan, vaan jäi istumaan ja katselemaan työskentelyäni. Ilta oli aiempaa hikisempi ja temapisin paidan päältäni, jolloin pullistelin lihaksikas yläruumis paljaana rouvan edessä.

Pitkä hiljaisuus katkesi kommenttiini " ...jos on pakko antaa, niin silloin kannattaa suostua...". Sari hymyili tuolle ja totesi, että johan on tiukat ehdot. Arvelin hänen pohtivan, olenko laisinkaan tosissani, minkä takia sanoin, että ehdotukseni on vakava ja siinä ei ole neuvotteluvaraa. Valinta on sinun, mieti seurauksia!

Tovin kuluttua Sari kysyi: Koska aloitetaan ja missä? Vastasin, että sinä tästä hyödyt, joten järjestä paikka. Ajankohdat me varmaan saamme helpommin sovittua. Sari kertoi vanhempiensa mökistä, joka on alle 50 km päässä. Se on tyhjillään peruslämmöllä, joten paikka on kunnossa. Ehdotin heti tulevaa lauantaita, koska tiesin Sarin lapsilla olevista harkoista. Järjestä niin, että alati reissussa olevalla ukollasikin on jotain tekemistä lastensa kanssa sillä aikaa, kun sinä käyt ansiossa mökillä. Kommenttini oli kietämättä paha, mutta perheen parisuhdetta seurattuani uskoin Sarilla olevan jonkinlainen tarve kostaa miehelleen hänen vähäinen osallistumisensa perheen yhteisiin asioihin.

Lauantain kerroin kotona meneväni jatkamaan remppaa, mutta Volkkarin nokka suuntasikin maaseudulle. Sari odotti sovitussa risteyksessä, josta köröttelimme mökille. Ensin kaminaan tuli ja kahvipannu porisemaan, jotta pääsimme tunnelmaan. Sari avautui kertomalla, että miehensä vaatteissa olleiden jälkien perusteella oli tällä varmasti ollut vieraita naisia lähellään. Pettämisestä rouvalla ei ollut kuin aavistus, joten arveluni kostosta osui paikalleen. Sarilla itsellään oli nuoruusvuosilta vain "kourallinen" seksisuhteita ja naimisiin oli menty jo parikymppisenä esikoisen osoittaessa tuloaan. Parisuhde sujui kitkatta, josta esimerkkinä lapsikatras.

Kahvin myötä tupa oli lämmin ja aloin halailemaan verevää rouvaa. Lasten myötä hänellä oli muutama liikakilo, mikä ei pitkässä varressa vaikuttanut ollenkaan huonolta. Sari oli minua kymmenisen senttiä pidempi ja laskelmieni mukaan 10 vuotta nuorempi. Kaulan hivelyn ja muutaman suudelman jälkeen aloin napittamaan rouvan puseroa auki. Valkoiset liivit pursuivat täyteläisinä, kun siirryin farkkujen laskuun. Niiden alta paljastui pieni vatsamakkara ja vaaleat pitsireunaiset pöksyt. Kohottelin Sarin rintoja ja puristelin pakaroita, samalla kun suudelmamme kiihkeni. Päästin rinnat vapaaksi, jolloin ne laskeutuivat ylävatsan päälle. Imetyksen seurauksena rinnoista oli kadonnut piukein kiinteys, mutta oman kiihottumiseni kannalta niissä oli juuri se oikea pehmeys ja pyöreys. Pitsipöksyjen poisto paljasti hyvin ohuen karvoituksen, joka oli ennemminkin untuvaa kuin naisen tussua. Vaaleiden karvojen välistä näkyi terveellinen, vaaleanpunainen liha, johon kohdistin kaiken aktiviteettini.

Sarin olemus oli jännittynyt, kun taitoin hänet selälleen vuoteelle ja polvituin reisien eteen. Painoin reidet erilleen ja suutelin polvitaipeista lähtien koko reiden matkalta kohti lemmenpesää. Kiusoittelin karvoituksen ympärillä, kunnes nuolaisin kevyesti häpyhuulia ja kierrätin kieltäni niiden ympäri. Rouvan pillusta irtosi voimakas tuoksu, johon sekoittui pienoinen hienhaju. Mökillä ei ollut peseytymismahdollisuutta, joten Sari antoi minulle todellakin luonnossa. Tunkesin kieleni emättimeen ja vuoroin lipsutin klitorista, kunnes Sari värähti voimakkaasti ähkäisten. Sitten Sari veti pääni kainaloonsa ja sanoi, että tulipa nopeasti. Vasta nyt tajusin hänen saaneen orgasmin. Odottelin hetken, jolloin rouva sanoi odottaneensa tuota yli kymmenen vuotta. Edellisen kerran hänen pilluaan oli maistanut joku aiemmista poikakavereista ja siitä oli Sarille jäänyt voimakas kaipuu suuseksiin. Tähän aviomies ei kuitenkaan ollut suostunut ja siksi hän oli noin herkkänä ja reaktio oli nopea.

Orgasminsa jälkeen Sari otti penikseni käteensä vetelemällä esinahkaa hellästi alas. Tovin runkattuaan rouva otti terskan suuhunsa alkaen imuttaa sitä pehmeillä huulillaan. Selvästi ei tämäkään ollut tuttua puuhaa, sillä niin arasi ja kokemattomasti rouvan nielu toimi. Käskin nuolemaan myös kyrvän vartta ja pusseja, mikä oli selvästi uutta. Mieleeni nousi kuva seksuaalisesti kokemattomasta neljän lapsen äidistä, joka alennuksen toivossa maksaa remonttikuluja luonnossa. Samaan aikaan aviomies ulkoiluttaa lapsia, odottaen uskollista rouvaansa tekemään päivän lounaan nälkäiselle perheelle. Ilkeitä ajatuksia liikkui siis mielessäni Sarin hellänpidossa.

Kysyin Sarin lempiasentoa, jolloin hän kiepsahti ylleni ratsastamaan. Nyt rouvalta löytyi kokemusta, kun hän tarkasti ohjasi kullini häpyhuultensa väliin ja syvän huokauksen saattelemana liuutti kullini suoraan emättimensä pohjaan. Tasainen ratsatus alkoi, kun hän rytmikkäästi vatkasi vartalollaan. Ensin liike oli pientä edestakaista liikettä, joka kiihtyi rouvan pään taipuessa kaarelle taaksepäin. Tunkesin käteni väliimme ja löysin pienen nipukan pillun etuosasta, jota aloin sormellani hieromaan. Kevyt kenttäravi vaihtui täysraviin, joka myöhemmin muuntui rajuksi laukaksi. Olin jo varma, että kyrpäni katkeaa moisessä röykytyksessä tai lipsahtaa pillun ulkopuolellle, mutta taidolla Sari piti minut sisällään. Toivoin asennon vaihtoa, mutta rouva oli sellaisessa ekstaasissa, ettei puhuminen tai kuunteleminen tullut kyseeseen. Itse en ollut lähelläkään laukeamistani (ihme sinänsä), mutta Sarin orgasmi oli jo muutaman laukan päässä, seuraavan puomin takana. Muutamalla voimakkaalla työnnöllä pohjaan asti rouvan huippu koitti ja hän lysähti hervottomana päälleni.

Vähitellen hivuttauduin Sarin alta ja siirsin kovan kankeni hänen reidelleen. Mitä - etkö sä lainkaan saanut? oli Sari kysymys, kun hän oli toipunut orgasmistaan. En vielä, kyllä sen aika kohta koittaa, sanoin. Samalla käänsin rouvan selälleen, taitoin reidet auki ja nostin ne olkapäilleni. Napakasti työnsin kullini tuttuun onkaloon ja tunnustelin pillun puristusta. Alapuolella ollessani en ollut kyennyt aistimaan emättimen ominaisuuksia, koska sen verran lennokasta laukka oli ollut. Nyt tunsin mukavan puristuksen, joka ei ollut kovin voimakas, mutta pillun liukkauden takia miellyttävä. Emättimen pohjassa tuntui terävä kosketus, joka myöhemmin paljastui kierukaksi. Onneksi ehkäisy oli kunnossa.

Pumppasin rouvaa lähetyssaarnaajassa pillun liitistessä liukkaana. Ensin jyystin tasaiseen tahtiin ja hetken päästä rynkytin sellaisella voimalla, että orgasmin olisi pitänyt tulla. Tällä kertaa se ei ottanut tullakseen, vaikka Sari oli ähkimisen perusteella jälleen lähellä omaansa. Käänsin rouvan polvilleen ja työnsin kovan kankeni takaapäin hänen luikkaaseen pilluunsa. Takapano on mielestäni aina ollut herkullisinta, koska siinä asennossa pystyy samalla nauttimaan naisellisesta kauneudesta (pyöreästä pyllystä ja notkolla olevasta selästä). Tälläkin kertaa tuo oli pettämätön keino päästä maaliin ja aikani jytyytettyä kyrpäni ruiskutti elämännesteet rouvan ahnaaseen pilluun. Sarin pillu maiskahti mukavasti, kun vedin kullini ulos - aivan kuin pillu olisi kiittänyt. Syvä huokaus kuului myös rouvan suusta ja Sari totesi, että johan oli elämänsä pano. Totesin, että kyseessä oli "satasen pano" ja kymmenellä tällaisella sinulla on tonni säästössä.

Näin aikoi urakkahinnan alentaminen Sarin kanssa. Nopeasti opin myös rouvan mielihalut ja taisinpa opettaa hänelle uusia kikkoja, joita voi kokeilla myös aviomiehensä kanssa. Kaiken kaikkiaan satasen alennuksia kertyi viitisentoista, joiden perusteella pudotin hintaa kahdella tonnilla. Ei nimittäin jäänyt joka kerta yhteen laukeamiseen nuo harrastamamme sessiot ja tulipa rouvan pyynnöstä korkattua myös hänen anaalinsa, vaikken ole sen suhteen kovin hanakas.

Periaatteen miehenä en jatkanut suhdettamme Sarin kanssa remontin jälkeen, vaikka rouva sitä toivoi. Olemme kuitenkin tavanneet eräässä kahvilassa, jolloin hän on avautunut minulle yhteisestä kokemuksestamme. Sarin mukaan kiihottavinta oli alennuksen ehdoksi asettamani pakottaminen ja hänen todellinen pelkonsa, että kertoisin valheellisen tiedon miehelleen. Rouva joutui "ota tai jätä" -tilanteeseen, jossa ei ollut kuin yksi vaihtoehto. Pelko, alistuminen ja salainen suhde olivat tekijöitä, jotka johtivat uusiin eroottisiin ulottuvuuksiin ja kokemuksiin nuoren rouvan elämässä. Homma oli myös minulle mieluinen, paitsi että tuntikorvaus jäi kovin alhaiseksi, kun huomioi alennuksen lisäksi panohetkiimme kuluneen ajan, joista en saanut lainkaan korvausta :-)

Sarin perheen remontti oli laaja ja kesti kaikkiaan puolisen vuotta. Sen aikana aloitin myös kaksi pienemää kohdetta, joista toinen tuli Paulan tädiltä Eevalta ja toinen hienostorouvalta Eevan naapuritalosta. Heille maksukäytäntöni oli jo lähtökohtaisesti tiedossa - nopeasti tällainen tieto liikkuu naiselta toiselle...
Tuolloin aloin epäilemään muuttuvani remonttireiskasta rattopojaksi!

Niitä kahta ja muutamaa muutakin erikoisinta remonttikohteita saatan muistella myöhemmin, jos saan lisää myönteistä palautetta naisilta (miehistä en niinkään välitä).

Rakentelevin terveisin Ratto-Reiska

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute