Herkku-puhelin
Vaimo Ramosin pauloissa
riku

Asuimme vaimoni Annen kanssa pienessä vireässä rivitalo yhtiössä . Taloyhtiömme huoltomiehenä toimi pitkä ja komea Ramos niminen nuorukainen , hän oli puoliksi suomalainen ja puoliksi espanjalainen isänsä puolelta.
Hän oli asunut lapsena espanjassa ja oli muuttanut äitinsä kotimaahan suomeen muutamia vuosia sitten.Hän puhui auttavasti suomea ja kielitaito kehittyi koko ajan

Ramos oli noin 26 vuotias ja hän oli monessa mukana hän pelasi jalkapalloa jossakin puulaaki sarjassa ja hän myös asui eräässä taloyhtiömme asunnossa.
Sanomattakin oli selvää että komea espanjalais nuorukainen oli kova naistenmies hänellä tyttöystävät vaihtuivat tiheään , ja taloyhtiömme naiset tuntuivat pitävän tarkkaa lukua hänen naisseuralaisistaan.

Liikkuipa naisten kesken huhu että seinänaapurimme eronnut yksinhuoltaja Helena kävi panettamassa itseään Ramosin luona , en ensin uskonut asiaa koska Helena oli 45 ikävuoden paikkeilla , mutta eräänä iltana kun tulin töistä myöhään huomasin Helenan tulevan Ramosin luota.

Eräänä toukokuisena perjantai iltana oli taloyhtiössämme kevät talkoot ja samalla Ramos piti läksiäiset sillä hän oli lopettamassa huoltomiehen tehtäväänsä ja oli muuttamassa toiseen lähiöön.

Sinä iltana olin nauttinut viinaksia aika reippaasti ja ollessani talkoosaunassa lähdin jäähylle ja menin samalla tupakalle ulkopuolelle kerhohuoneen viereen.
Ollesani tupakalla näin ikkunasta kerhohuoneelle ja näin vaimoni Annen siivoamassa sisällä.
Hän ei ollut yksin sillä huoneessa oli myös Ramos ja
kun Anne vaimoni pyllisteli takapuoli pystyssä tiukoissa farkuissa niin huomasin Ramosin menevän Annen taakse ja tökkäävän lantiolla vaimoni pakaroille

Anne suoristi itsensä ja kääntyi nopeasti ympäri , mutta hän ei kuitenkaan ollut vihainen vaan nauroi ja heristi sormea ja sanoi jotakin Ramosille , Ramos myös nauroi ja sanoi jotain takaisin en kuullut mitä he juttelivat. Sitten Ramos kaappasi vaimoni syliin ja suuteli vaimoani kiihkeästi ja hämmästyksekseni Anne ei vastustellut vaan vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä Ramosin ympärille.

Katselin hämmästyksissäni ulkopuolelta ja mietin mitä vittua .. . Sitten he irrottautuivat ja Ramos sanoi jotain nauraen ja vaimoni laittoi kätensä Ramosin housujen etumustalle ja kouraisi Ramosin haaroja
ja Anne hymyili ja näytti muka leikkisän hämmästyneeltä sanovan jotain ooh.. Sitten he suutelivat uudelleen , mutta irtaantuivat nopeasti toisistaan sillä sisälle tuli eräs vanhempi nainen taloyhtiöstämme samalla Ramos meni ulos ja enkä nähnyt häntä enää.

Puin päälleni ja menin kotiini ja hetken päästä Anne tuli myös kotiin erään taloyhtiömme naisen kanssa ja hänkin oli pikku hiprakassa ja he jäivät juttelemaan keittiöön menin itse nukkumaan , mutta en saanut unta vaan mietin mitä olin nähnyt olikohan vaimoni pettänyt minua Ramosin kanssa vaimoni Anne oli vielä hyvässä timmissä vaikka oli jo 40 v .

Ja sitten seraavana päivänä otin asian esille ja kerroin Annele mitä olin nähnyt ja olin todella mustasukkainen.

Anne pyyteli anteeksi ja vannoi että hänellä ei ole ollut aiemmin Ramosin kanssa mitään, se vaan on semmonen kaheli tuli vaan puristelemaan hänen takapuolta kun hän siivosi ei se silloin tuntunut pahalta häntä huvitti ja hän oli vähän kännissä hän puolusteli , ja ei kai Ramos nyt tosissaan välitä tällaiseta vanhasta ämmästä.
Vastasin siihen että näyttäähän hänelle kelpaavan tuo naapurin Helena vaikka on sinua vanhempi . Anne ei osannut sanoa siihen muuta kuin vaan hymähti ja totesi että eihän tämä nyt niin vakavaa ole kun ei tämän pitemmlle menty.

Ramos muutti pois taloyhtiöstämme , ja pikkuhiljaa tapaus unohtui , kunnes muisellessani tapausta juttu rupesi jollain tavalla tuntumaan kiihottavalta , kun muistelin näkyä Annea suutelemassa kiihkeästi komean nuorukaisen kanssa..
Rupesin sängyssä kyselemään Annelta miltä tuntuisi rakastella Ramosin kanssa , Anne oli ensin pidättyväinen mutta kun hän huomasi minun kiihottuvan hän oli mukana ja hän kuiski naidessamme että olis varmaan ihan kiva naida Ramosin kanssa, tämä kiihotti minua entistä enemmän
Anne avautui myös toukokuisesta tapahtumasta kuinka silloin kerhohuoneessa Ramosilla oli seisonut ja hän oli pyytänyt vaimoani kokeilemaan huosujen päältä ja Ramosin kulli tuntui isolta housujen läpi ja se oli tuntunut kiihottavan myös Annea

Joskus naidessamme Anne itse alkoi kuiskimaan korvaani ja kysyi kiihotaisiko minua jos Ramos asuisi vielä täällä ja hän kävisi naimassa Ramosin kanssa.Ja mitä luulet haluaisikohan Ramos naida häntä Vastasin siihen myöntävästi ja kerroin että pelkkä ajatuskin saa minut kuumaksi ja siihen Anne totesi että sama täällä.

Sitten eräänä viikonloppuna menimme Annen kanssa lähiömme suosittuun karaoke bubiin viettämään iltaa.
Ilan kuluessa yllätys oli suuri kun törmäsin tuttuun hahmoon no kehenkä muuhun kun Ramosiin hän oli ollut pelaamassa futista täälläpäin ja jäänyt sitten oluelle entiseen kantapaikkaan.
Vaimoni vaihtoi myös muutaman sanan hänen kanssaan kunnes Ramos poistui toiseen pöytään kavereidensa luo.

Jossain vaiheessa kävin vessassa ja kun palasin ei Annea näkynyt pöydässämme ja huomasin hänen olevan tanssimassa ja tietenkin Ramosin kanssa he olivat liimautuneena toisiinsa.. Tunsin hieman mustankipeyttä mutta samalla myös jännittävän kihottavaa oli ilmassa

Ja kun tanssi loppui Anne tuli pöytääni hieman vaivautuneesti hymyillen , emme vaihtaneet sanakaan Anne vaan tuijotti pöytään jossa Ramos oli kunnes hän vihdoin katkaisi hiljaisuden kääntyen puoleeni ja katsoi minua silmiin ja kysyi mitäs sanot jos menen ensi yöksi Ramosille kylään.
Nieleskelin ,en osannut sanoa mitään vaan nyökkäsin hänelle sillä tällaista olin mielessäni toivonut kun tapasimme Ramosin täällä.

Anne lähti ja totesi vaan että no mä meen nyt ja hän käveli pöytään jossa Ramos oli en tiedä oliko hän sopinut jo asiasta Ramosin kanssa tanssiessa mutta Ramos teki hänelle innokkaasti tilaa viereensä ja minuun päin he eivät edes vilkaisseet.

Toisaalta minua harmitti mutta toisaalta kiihotti kun katselin heitä kun he lähtivät taas tanssilattialle en halunnut nähdä enempää vaan lähdin kotiin.
Yöllä en saanut unta kun päässäni pyörivät mielikuvat Annesta ja Ramosista vatsanpohjasta kourisaen enkä voinut olla runkkaamtta.

Aamulla Annea ei vielä kuulunut kunnes joskus klo 14 tienoilla kuulin avaimen rapisevan lukossa Annen saapuessa kotiin. Hän huikkasi ovelta- moi kuinka täällä jaksellaan en vastannut ensin mitään , mutta kysyin sitten että no mitäs te touhusitte, Anne hymyili hieman vaivautuneesti ja vastasi -mitäkö no mitäs luulet ,hän oli sen näköinen että ei olllut varmaan nukkunut montaakaan minuuttia sinä yönä ja tuoksui myös vieraalle partavedelle,

Hän tuli viereeni sohvalle ja kiinni kylkeeni ja kysyi hiljaa -ethän sä kulta ole vihainen ethän? samalla hän suuteli suoraan suulleni ja kuiskasi hiljaa - tätähän me haluttiin molemmat eikö niin ja Anne laski kätensä housujen etumustalle ja totesi -sullahan seisoo sua taitaa kiihottaa - oletkos runkannut viime yönä ja samalla totesi naurahtaen - jestas mikä yö mulla on ollut mun täytyy mennä nyt suihkuun.

Ilalla kun menimme sänkyyn rupesin kyselemään Annelta yön tapahtumista . Anne ei ollut aluksi kovin halukas
kertomaan mutta huomatessani minun kiihottumiseni hän sentään jotain paljasti , kuinka he olivat jo taksissa käyneet kuumina ja heti kun olivat päätyneet Ramosin asunnolle eivät malttanneet odottaa vaan olivat samantien riisuutuneet alasti ja naineet makuhuoneen sängyllä.

Vältellen hän paljasti kuinka he olivat yön aikana naineet ainakin neljä kertaa ja Ramos oli tosi hyvä rakastaja ja kuinka hän oli saanut tuntea ihania orgasmeja .

Kuunnellesani Annen kertomusta samalla kun Anne hiljaa hyväili ja runkkasi kaluani joka seisoi kerrankin kuin lipputanko, kun sitten Anne kertoi että aamulla he olivat katselleet pornofilmejä ja Ramos oli halunnut nuolla Annen pillua niin että hän oli saanut mahtavan orkun. Anne oli sitten palkkioksi mahtavista orkuista vuorostaan ottanut suihin Ramosilta ,ja samalla Anne totesi että - sillä oli muuten kyllä niin iso kulli että oli aluksi vähän vaikea imeä mutta kyllä se sitten onnistui.

Muuta ei tarvittu vaan laukesin Annen käteen hänen runkatessa . Anne pyyhki kätensä taluspaperiin ja hän kuiskasi korvaani - Saanhan mennä käymään Ramosin luona toistekkii sanhan , sinäkin nautit siitä kun kerron sitten kuinka saan vierasta munaa , vaikka sillä Ramosilla kyllä riittää naisia.

Tämän jälkeen Anne vieraili Ramosin luona melkeinpä säännöllisesti, välillä hän kertoi minulle vierailustaan ja välillä aavistin hänen käyneen Ramosin luona vaikka hän ei siitä minulle kertonut ja hän kielsi käyneensä.

Anne oli ilmisevästi mustasukkainen Ramosin muista naisista sillä Annen mukaan Ramosilla riitti naisia laidasta laitaan oli nuoria tyttöjä ja sitten Ramos oli kertonut Annelle kuinka häntä kiinnostaa myös Annen ikäiset 40 kymppiset naiset vaikka hän oli itse vasta alle kolmekymppinen. Annen mukaan hän oli seksiaddikti jolle ei yksinkertaisesti yki nainen riitä

Kun Ramos oli käymässä toisessa kotmaassaan Espanjassa Anne oli kuin kissa pistoksissa hän todella ikävöi tuota nuorukaista ja hän innostui minullekin kertomaan kuinka Ramos sitä ja Ramos tätä.
Aina kun otimme vähän viiniä Anne innostui pienessä hiprakassa sängyssä kehumaan Ramosin rakastelutaitoja ja kuinka hän osaa käyttää kieltään ja ihanaa kaluaan .

Aluksi minua ärsytti tuon nuorukaisen ylistäminen mutta totuin siihen ja alistuin aisankannattajaksi.

Kun sitten Ramos palasi Espanjasta Anne vietti kaksi yötä hänen luonaan ja kertoi saaneensa taas mahtavaa seksiä.
Anne olisi ilmeisesti viettänyt usemmankin yön hänen luonaan ,mutta Ramosilla oli muitakin naisia jotka vaativat osaansa .

Kerran eräs Annen entinen työkaveri Merja oli meillä viikoloppuna kylässä Merja oli Annea pari vuotta nuorempi vähän pyöreähkö mutta kauniskasvonen hauska brunette.Merjalla oli tapana käyttää lyhehköjä hameita
ja ihailin joskus salaa häntä

Tytöt ottivat viiniä illan aikana ja nauraa kikattelivat omille jutuilleen itse en voinut ottaa mitään sillä olin menossa aamulla töihin vaikka oli sunnuntai päivä.

Sitten tytöt päättivät lähteä käymään lähiömme karaoke bubissa itse jäin tietenkin kotiin huomisen työpäivän takia.

Amulla heräsin yksin sängystäni Annea ei näkynyt , mietin ensin että olisko sattunut jotain mutta olin tottunut siihen että Anne saattoi häipyä yöksi Ramosin luokse olisiko nytkin käynyt niin.

Iltapäivällä kun tulin kotiin niin Anne oli kotona mutta kiukkuinen ,tiuski kun yritin kysellä missä oli ollut.
Illalla Anne sitten kuitenkin kertoi että kun he olivat menneet tuohon bubiin niin tämä yks kaheli oli siellä. - Siis Ramos vai - No niin. Merjakin totesi heti ihastuneena että onpa oikea komistus kun näki Ramosin ja sitten Ramos esitteli meidät hänen kaverilleen jollekin Jakelle .

Merja ihmetteli aluksi kuinka me Ramosin kanssa pussailtiin oli ilmisevästi kateellinen sillä en ole kertonut hänestä kenellekään edes Merjalle.

No sitten me päätettiin lähteä nelistään Ramosin luokse jatkoille , no siellä sitten juotiin lisää ja mulla rupesi panettamaan niin minä raahasin Ramosin makkariin ja Merja jäi tämän suomalaisen Jaken kanssa olkkariin , ei me naitu kuin kerran kun sitten nukahdin oli tullut juotua liikaa Anne jatkoi.

Heräsin sitten yöllä johonkin aikaan pissahätään en tajunnut edes missä olin kun menin hämärän olkkarin kautta vessaan huomasin että olkkarin sohvalla naitiin täyttäpäätä.
Merja oli alasti sohvalla iso perse pystyssä ja luulin ensin että Jakke nai sitä takaapäin ja Merja voihki kuin hengen hädässä kun sitten vessassa tajusin että vittu sehän oli Ramos ,no syöksyin olkaariin silläaikaa pariskunta oli saanut hommansa jo tehtyä . , aloin huutamaan ja raivoomaan

Merja veti vaatteta päälle ja pyyteli anteeksi ja höpötti jotain että hän luuli että tämä Ramos oli joku sun yhden yön pano.Ei olis antanut jos olis tiennyt että on mun vaki pano
Sanoin entäs sitten , näi jo illalla kuinka katselit Ramosia sillä silmällä .

Ramos vaan naureskeli ja pyysi rauhoittumaan. Puin päälle ja lähdin pois Merja vielä huuteli perään odota odota mutta paiskasin von kiinni otin taksin ja tulin kotiin.

Saa mun puolesta koko häntäheikki olla kun pitää panna mun parasta kaveria ,Naikoon vaan niitä pikku pimuja en kyllä soittele enää kummallekaan Anne nyyhkytti itkuaan pidellen .Otin Annen syliin ja lohduttelin häntä ja pyysin unohtamaan koko tapauksen , mielessäni olin vahingon iloinen ja naureskelin asian koomillisuudelle .
Anne kuitenkin kielsi minua kertomasta Merjan miesystävälle , lupasin olla kertomatta sillä enhän edes kunnolla tuntenut häntä.

Tämän jälkeen Anne oli surullinen eikä suostunut puhumaan enää Ramosista yhtään mitään kunnes parin kuukauden jälkeen Anne oli virkistynyt ja vaikka hän ei minulle kertonutkaan tajusin että hän oli sopinut asian molempien Merjan ja Ramosin kanssa ja hän alkoi taas viettämään öitä pois kotoa hän oli suoraan sanottuna koukussa Ramosiin.

Tätä on nyt jatkunut jo pari vuotta Anne saa mahtavaa seksiä. Kerran ehdotin kolmen kimppaa kutsuttaisiin Ramos meille halusin päästä katsomaan livenä kuinka Anne vaimoni nai Ramosin kanssa , Anne sanoi vaivautuneena että harkitaan , ja kun sitten kyselin asiasta pettymyksekseni Anne kertoi ettevät he Ramosin kanssa oiken halua minua mukaan sorry..

Kuitenkin pari viikkoa tuosta selvisi että Ramosin kaveri Jose oli käymässä Espanjasta Ramosin luona ja oli lähdössä takaisin Espanjaan ja oli aikonut järjestää Joselle läksiäiset Ramos oli pyytänyt Annea luokseen ja oli pyytänyt Annea ottamaan myös Merjan mukaan . Merja oli innoissaan suostunut mutta siten oli Merjalle oli tullut jokin este ja ei ollut päässyt mukaan joten Anne oli sitten mennyt yksin .

Ja he olivat sitten kolmestaan juoneet viiniä ja Anne kertoi että hän oli pussailut Ramosin kanssa sohvalla Ramos oli ryhtynyt puhumaan että Joselle pitäisi saada myös nainen kun Merja ei ollut saapunutkaan sillä hän oli mainostanut Joselle kuinka mahtavia ovat suomalaiset kypsät naiset .

Pojat olivat antaneet ymmärtää että heillä oli kyllä viikon aikana ollut nuoria pikku pilluja mutta tänään pitäisi saada kypsempää lihaa .
Ja Ramos oli sitten ehdottanut Annelle että antaisiko hän myös Joselle . Annen kertoman mukaan tämä Jose oli jumalaisen komea nuorimies.

Anne oli ensin kieltäytynyt mutta lisää viiniä ja suostuttelua ja poikien keskinäinen jutustelu espanjan kielellä oli ruvennut kiihottamaan häntä pian Anne huomasi iltayöstä kuinka hän sitten oli nelin kontin sängyllä Ramos nai häntä takaapäin ja samalla hän otti suihin Joselta jolla oli myös ihana mutta pienempi kulli kuin Ramosilla mutta sinä yönä hän sai seksiä kahdelta komealta nuorukaiselta .

Anne lisäsi että hän tunsi itsensä jälkeenpäin aivan lutkaksi ja nolottaa hieman mutta olihan se sellainen kokemus jota kelpaa muistella ei kaikki hänen ikäisensä muijat saa naida kahden komean nuorukaisen kanssa samaan aikaan.Pojat olivat ehdottanet myös peppuun panemista mutta siihen Anne ei ollut suostunut

Paljastipa Anne senkin että Ramos oli alkanut tivamaan Annelta yhä useammin että kun tulee kylään puhuisi Merjan mukaan ilmeisesti silloin edelliseltä kerralta hän oli mieltynyt myös Merjaan ja miksipä ei olsi.
Anne sanoi aavistavansa mitä hän ajoi takaa

Rouvathan olivat sitten menneet Ramosin luokse eräänä lauantaina ja olivat olleet hieman jo siiderissä ja Ramos oli tarjonnut lisää ja sitten Ramos oli ryhtynyt ehdottelemaan että he menisivät kolmistaan sänkyyn.

Anne kertoi että hän oli odottanut jotain tällaista ja tiesi että Ramon halusi pässtä naimaan Merjaa.

Merja kieltäytyi ensin jyrkästi ja totesi että ei halua kolmistaan mutta naikaa te ensin ja Ramon voi sitten naida häntä jos jaksaa.

Ramon väitti sitten että hän oli ollut kolme viikkoa sitten kahden nuoren lukiotytön kanssa mutta tytöt olivat kokemattomia eikä siitä oiken tullut mitään.

Merja ja Anne eivät halunnet kuulla lisää mistään lukiotytöistä ja Anne oli sitten sanonut Merjalle että näytetäänkö pojalle kuinka suomalaiset nelikymppiset naiset hoitavat homman . Merja ei ollut vastannnut mitään vaan oli mennyt vessaan , Anne oli jäänyt pussailemaan sohvalle Ramosin kanssa ja häntä oli ruvennut kiihottamaan .

Anne kertoi hieman naurahdellen kuinka hän kävi kuumana sohvalla kun Ramos oli riisunut häneltä pikkuhousut ja sormetti häntä eikä huomannut milloin Merja tuli vessasta ja jossain vaiheessa kun Anne nosti päätään sohvan pohjalta yllättäen näki että Merja olikin tullut Ramosin eteen ja oli kiskomassa Ramosilta housuja jalasta samantien menivät myös Ramosin bokserit.
Merja tarttui samantien Ramosin seisovaan kaluun jota runkkasi hiljaa ja kiihottuneena sopersi
jotakin siellaista kuten - on se komee, kyllä minä oikein muistan että se on noin iso ..ilmanko se tuntuikin niin hyvältä.. tämän jälkeen Merja ahmaisi Ramonin kalun suuhunssa.

Anne jatkoi että Ramos oli aivan onnessaan ja hamusi huulillaan Annen suuta joten näköyhteys Merjan suihinottoon katosi .

Sinä yönä Anne ja Merja olivat antaneet Ramosille sellaista kyytiä että pois alta he olivat tehneet Ramosille kaikkea hyvää mistä he ajattelivat miehen tykkäävän ,
Anne myös ihmetteli kuinka Ramos jaksoi panna ja nuolla heitä molempia monta kertaa ilmeisesti asetelma oli kiihottava myös Ramosille

Se oli myös ollut yllätys kuinka Merjasta oli paljastunut varsinainen seksipeto kaikki estot poistuttuaan . Merja oli ollut koko ajan vaatimassa lisää ja oli päästänyt suustaan asioita joita ei olis ikinä luullut kiltin Merja rouvan sanovan.

Kun kyselin kiinnostuneena että millaisia asiota. Anne naurahti että kun hän itse halusi jo levätä Merja halusi vielä naida ja kun hän oli saanut Ramosin kullin seisomaan Merja halusi Ramosin vielä naivan takaapäin oiken kunnolla . Se tuntuu olevan Merja lempiasento
Ramos pani sitten Merjaa takaapäin ja - arvaa kuinka Merja huusi ja kiljui - ihana mulkku ,nai nai -en ole koskaan saanut näin ihanaa kullia - iso perse vaan vatkasi vastaan.
Pano tuntui kestävän ikusuuden kunnes Ramos viimein laukesi ja Merja totesi huokaisten että jestas kun tuntui hyvältä

Merjan oli pitänyt mennä kotiin ja Merja oli ollut huolissaan että josko hänen avomies huomaa ja oli ihmetellyt kuinka minä en epäile mitään Annesta.

Anne oli jäänyt yöksi ja aamulla vielä oli kysellyt Ramosilta mitä tykkäsi ja sanomattakin oli selvää että Ramos oli tykännyt oli kuulemma ollut paras kokemus koskaan.
Anne kertoi että Ramos oli jopa luvannut olla panematta muita naisia jos saisi kokea tämän uudestaan
Anne ei kuitenkaan uskonut tätä sillä hän tiesi että Ramos ei voi olla erossa muista naisista.

Mutta Anne oli vielä vaatinut ennen lähtöään Ramosia naimaan että ei heti muutamaan päivään menisi peuhamaan nuorten pimujen kanssa .
Anne kertoi että hän imi Ramosin ihanaa kullia kunnes se oli taas ties monenko kerran sinä viikonlopuna täydessä latinkissa ja sitten Anne oli ratsatanut Ramosin kullilla ja kunnes Ramos laukesi mutta ei sieltä paljon herunut Anne nauroi ,onpahan nyt pussit tyhjät ainakin muutaman päivän .

Sen jälkeen kuulin Annelta että Merja oli ryhtynyt vierailemaan myös yksin Ramosin luona pantavana ja sitten Merjan avomies oli aavistanut että Merja käy vieraissa ja heille tuli ero.
Anne kertoi hieman mustasukkaisena että olipa Ramos nainut jopa Merjan pikkusiskoa hänen olessa käymässä täällä toisesta kaupungista Merja ei sitä itse ollut kertonut eikä ilmeiseti tiedä , mutta Ramos oli siitä vihjaillut Annelle.

Sitten kävi kuitenkin niin että Ramos muutti Espanjaan
ja häneltä jäi tänne suuri ikävöivä naisjoukko ei yksin Anne.
Anne oli hetken pois tolaltaan Ramosin muuttaessa pois ja tuntuu ikävöivän häntä. He kuitenkin pitävät tiiviisti yhteyttä
Iltaisin aina rakastellassamme Anne intoutuu joskus kertomaan hetkistään Ramosin kanssa ja kuinka sai häneltä maailman parasta seksiä.Välillä hän toteaa että siellä se nyt paneskelee herkku kullillaan espanjalais naisia.

Merja on käynyt pari kertaa kylässä ja hän ei tiedä että minä tiedän tyttöjen salaisesta rakastajasta.
Huvittuneena katselen tyylikästä Merjaa ja kuvittelen mielessäni hänen naivan Ramosin kanssa kaikki mielikuvat mitä Anne on minulle hänestä kertonut.

Nyt Anne ja Merja ovat kuulemma lähdössä yhdessä lomalle kahdeksi viikoksi Espanjaan tietenki Ramosin luokse. Ramos on kuulemma perustanut ravintolan yhdessä Josen kanssa .
Voin vain kuvitella mitä siellä tapahtuu kun rouvat rantautuvat espanjaan toivon että Anne kertoo minulle
yksityikohtia kun palaa.












Ilalla kun olimme sängyssä

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute