Herkku-puhelin
Junamatka
ismo_x

Talvinen syvän siniseksi hämärtyvä maisema vilistää silmieni ohi junan kiitäessä kohti Ylläsjärveä. Katselen ympärilleni. Huolimatta aikaisesta illasta, ravintolavaunussa on runsaasti vapaita istumapaikkoja. Tammikuun kova pakkanen on tehnyt tehtävänsä ja pelottanut laskettelijat pois rinteestä. Manailen mielessäni aivoitusta lähteä Ylläkselle laskettelemaan. Todennäköisesti hissit ovat pakkasen vuoksi suljettuina ja laskettelusta ei tule mitään. Toisaalta Alppien lumitilanne oli niin huono, ettei sinnekään kannattanut lähteä. Lapissa sen sijaan lunta satoi kuukauden aikana melkein kaksi metriä. "No jos en pääse mäkeen, voinhan aina harrastaa perinteistä" sanoin mielessäni. Tämä tosin olisi aika laiha lohtu, sillä en koskaan ole välittänyt erityisemmin murtomaahiihdosta.

Katselen tuoppiani, jonka pohjalla on enää tilkka väljähtynyttä olutta. Olen onnistunut juomaan oluttani melkein tunnin. "Hyvä saavutus!" ajattelen itsekseni, sillä ravintolavaunun ryöstöhinnat ovat aina hieman ärsyttäneet minua. Jos ulkona ei olisi niin kaunista, olisin varmaan jo lähtenyt makuuvaunuun nukkumaan. Katselen vaunun oven suussa kovaäänisesti keskustelevia itänaapureita. Päättelen heidän olevan Venäjän uusrikkaita, sillä he näyttävät käyneen läpi koko ravintolavaunun "menun." Kun mitään uutta ostettavaa ei enää ole, iloisesti meluava lauma vyöryy ovesta kohden junan perällä sijaitsevia makuuvaunuja. "Toivottavasti eivät ole majoittuneet viereiseen hyttiin.." ajattelen mielessäni.

Kulautan viimeisen tilkan oluestani ja nousen pöydästä. Ojennan tyhjän tuopin tarjoilijalle, joka ottaa sen vastaan hymyillen. Astun ulos ravintolavaunun ovesta ja värähdän kylmän ilman tulvahtaessa vasten kasvojani. Kevyttä puuterilunta on tuprunnut vaunun eteiseen vaunujen välisestä raosta. Matkalla makuuvaunulle huomaan loosien olevan järjestään tyhjillään. Matkustajia on todella vähän. Päästyäni makuuvaunuun, avaan petini varovasti etten herätäisi yläpedillä nukkuvaa vanhempaa herrasmiestä. Koska minua ei nukuta, kaivan Henri Charrieren kirjan "Vanki nimeltään Papillon" esiin. Loistavan elokuvan nähtyäni päätin lukea kirjan. Lyhyen muistelun jälkeen totean päätöksestä kuluneen jo kymmenen vuotta. "No parempi myöhään kuin ei milloinkaan" ajattelen ja syvennyn kirjaan. En pääse ensimmäistä sivua pidemmälle, kun yläpediltä kuuluva voimallinen kuorsaus katkaisee kirjallisen nautintoni. "Hyvä jysäys! Mieshän on elävä katupora!" manaan mielessäni. Läimäytän kirjan kiinni toivoen miehen heräävän paukahdukseen. Turhaan.. Koska korvatulpat olivat jääneet kotiin, päätän jatkaa kirjan lukemista jossain viereisen vaunun tyhjistä looseista.

Jo ensimmäinen loosi osoittautuu tyhjäksi ja istahdan ikkunan viereen vinoittain selkä puolittain menosuuntaan. Koska tilaa on runsaasti, otan kengät pois ja nostan jalat viereiselle istuimelle. Ikkuna tuntuu kylmältä olkapäätä vasten ja asetan verhon olkapääni ja ikkunan väliin. Mukavaa.. vihdoinkin voin keskittyä kirjaan..

Olen päässyt jo ensimmäisen luvun loppuun ja iloitsen Papillonin puolesta hänen päästyään lopulta suihkuun, kun joku astuu sisään. "Perhana" ajattelen mielessäni ja päätän olla huomaamatta tulijaa. Jatkan lukemista ja tunkeutuja istuu minua vastapäätä. Nostan hieman katsettani kirjasta nähdäkseni onko tulija mies vai nainen ja katseeni osuu sievästi ristittyyn sääripariin. Syrjäsilmällä näen tyylikkäät saumalliset sukat ja mustat pikkukengät. "Aika kevyet varusteet. Varmaankin liikematkalla" totean mielessäni ja yritän keskittyä kirjaan Huomaan tankkaavani samaa lausetta ja vilkaisen vaivihkaa naapuriani. Naisella on päällään tyylikäs musta jakkupuku ja valkoinen pitsikoristeinen paita. Hiukset ovat kastanjan ruskeat ja puolipitkät. Nainen lukee keskittyneesti Kauppalehteä ja onnittelen itseäni hyvästä arvauksesta. Arvioin hänet hieman alle 170 senttiä pitkäksi ja totean lyhyen hameen ja jakun antavan oikeutta hänen kurveilleen. "Hmm.. oliskohan C-kuppi?" ounastelen mielessäni tuijottaen jakun kohoumia, kun nainen kohottaa katseensa lehdestä. Käännän äkkiä katseeni takaisin kirjaan, liian äkkiä ja tajuan naisen huomanneen tuijotukseni. Yritän hämilläni lukea kirjaa siinä onnistumatta. Katselen kulmieni alta naisen jalkoja. Hän on riisunut kenkänsä ja ojentelee varpaitaan. Eroitan tummien sukkien alta maalatut varpaankynnet.

Aika kuluu. Nainen on lopettanut lehden lukemisen ja haukottelee vieden käsivartensa niskan taakse, jolloin napittamaton jakku paljastaa valkoiseen paitaan verhotut kauniit rinnat. Valkoiset pitsikoristeiset rintaliivit näkyvät selvästi paidan läpi. Ojenneltuaan nainen asettuu istumaan vinoittain vastapäiselle istuimelle siten, että hän nojaa vaunun käytävän puoleiseen ikkunaan. Hän nostaa jalkansa istuimelle koukkuun ja ottaa lehden uudelleen käteensä ja asettaa sen polviensa päälle. En näe hänen kasvojaan lehden takaa ja huomioni kiinnittyy hyvin muodostuneisiin sääriinsä. Siirrän päätäni hieman alemmaksi ja onnistun kurkistamaan hänen hameensa alle. Näen sukkanauhat ja vilauksen kauniista valkoisista, silkkisistä pikkuhousuista. Yritän vaivihkaa päätäni kääntämällä nähdä lisää.. Nainen lukee keskittyneesti, eikä huomaa, että katselen häntä. Hän haukottelee uudelleen ja ojentelee hieman jalkojaan. Hänen muutettuaan asentoaan, näen esteettömästi hänen pienet, läpikuultavat, silkkiunelmansa. Annan katseeni levätä tuossa ihanassa näyssä, kunnes yllättäen nainen nousee istumaan ja laittaa kengät jalkaansa. Hän astuu ulos ovesta jättäen laukkunsa ja lehtensä istuimelle. Päättelen hänen menneen "puuteroimaan nenäänsä" ja yritän jatkaa kirjan lukemista.

Pian ovi avautuu ja nainen istahtaa alas nostaen jalkansa istuimelle. Hän oikoo hameensa ja totean menettäneeni näköalani. Nainen venyttelee ojentaen käsivarsiaan, jolloin jakku paljastaa jälleen kätkemänsä sulot. Huomaan hämmästyksekseni, että naisella ei enää ole rintaliivejä. Tämä on helppo havaita, koska suurikokoiset nännit nöpöttävät terhakkaasti valkoisen paidan alla. Olisivatko liivit puristaneet ja nainen oloansa helpottaakseen riisunut ne pois.

Nainen ottaa lehden käteensä ja asettaa sen koukistetuille polvilleen. Yritän kurkistaa hameen alle, mutta hame ei suostu paljastamaan sulojaan. Yllättäen nainen ojentelee jalkojaan ja hame valahtaa alemmas. Näen vakoiset sukkanauhat ja siirrän päätäni alemmas. Nainen levittää hieman jalkojaan ja näen esteettä hänen jalkoväliinsä. Hätkähdän! Rintaliivien lisäksi nainen on riisunut pikkuhousunsa! Housuni alkavat tuntua ahtailta! Nainen levittää vielä hieman jalkojaan ja näen hänen karvattoman vakonsa, joka kiiltelee kosteutta. Kohotan katseeni ja huomaan naisen laskeneen lehtensä ja katselevan minua suoraan silmiin. Hänellä on kauniit soikeat ruskeat silmät ja pitkät mustat ripset. Hän katsoo minua arvoituksellisesti hymyillen, eikä yritäkään estää minua katsomasta jalkoväliinsä. Paine housuissani käy sietämättömäksi ja nainen huomaa sen. Hän katselee housujeni etumusta kuin arvioiden sen sisältöä. Tämän jälkeen hän avaa hitaasti napin kerrallaan paidastaan. Olen nousemaisillani ylös, kun hän viittaa minua istumaan ja sanoo "Saat katsella, mutta et koskea." Hän napittaa paitansa auki ja paljastaa kauniit pystyt rintansa. Nännit ovat suuret kuin kaksi kirsikkaa ja nännipihat pienet ja selvärajaiset. Hän hyväilee rintojaan ja sanoo: "Voit hyväillä itseäsi jos haluat.." Olen hämilläni.. Jos joku tulee? Tosin kello on jo puoli neljä aamuyöstä ja ketään ei liiku käytävällä. Jos joku tulisi, voisin laskea kirjan syliini ja teeskennellä nukkuvaa. Avaan vyön ja napitan mustat farkkuni auki. Vedän valkoisten boxerieni kaulusta alas ja päästän valtikkani vapauteen. Otan sen käteeni ja alan liikutella esinahkaa ylös ja alas. Nainen kiihoittuu tästä silmin nähden ja hänen kasvonsa punehtuvat. Hän levittää jalkojansa enemmän ja näen kuinka hänen turpeat häpyhuulensa avautuvat raolleen. Hänen vakonsa kiiltelee kiimasta. Työnnän toisen käteni housuihini ja hyväilen kivespussejani kun samalla kevyesti silitän kaluni vartta. Nainen vie keskisormensa klitorikselleen ja alkaa pyörittävin pienin liikkein hyväillä sitä. Hänen rintansa värähtelevät kun nautinnon aallot kulkevat hänen vartalossaan. Katselen hänen tumman punaisia hieman nautinnollisesti raollaan olevia huuliaan ja näen pienen punaisen kielen lipaisevan niitä. Hän silmänsä ovat puoliksi kiinni hänen katsoessaan käteni rytmikästä liikettä. Tunnen kuinka kiihko nostaa pisaran spermaa terskani päähän ja tiedän etten ole kaukana huipusta. Nainen katsoo kosteudesta kiiltelevää kaluni päätä ja työntää kaksi sormeaan syvälle vakoonsa samalla hyväillen toisella kädellään rintojaan. Hän saavuttaa huipun nopeasti viskaten päänsä taakse ja avaten suunsa äänettömään huutoon. Hänen rintansa heiluvat rajusti puolelta toisella hänen vartalonsa kouristellessa nautinnollisesti. Näky saa minut raivoisaan kiihkoon ja runkkaan itseäni kaksin käsin hänen katsellessaan minua. Nainen asettaa Kauppalehden syliini juuri kun tunnen kuinka padot avautuvat sisälläni ja näen sperman suihkuavan tumman punaisesta terskastani lehden avoimelle keskiaukeamalle. Kouristus kulkee lävitseni ja tunnen halua huutaa ääneen nautinnosta. Katselemme toisiamme pitkään ja lepäämme. Lypsän loput kalustani valuvasta spermasta lehden sivuille ja napitan housuni kiinni. Nainen asettelee sukkiensa saumat suoraan ja oikoo hameensa. Lopulta nousemme ylös ja hän halaa minua suudellen minua kevyesti poskelle. Hän kääntyy ja astuu ulos ovesta, pysähtyy, kääntyy takaisin ja sanoo: "Ai niin.. saisinko lehteni takaisin?"

The End

Että tällainen tarina.. odotan innolla kommentteja.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute