Herkku-puhelin
Kaikki alkoi junasta
Masa

Tämä tapahtui vajaa kaksi vuotta sitten ollessani tasan 30-vuotias. Istuin junassa, kun viereeni lehahti ehkä lähemmäs kuusikymppinen nainen. Kohtuullisen tukeva, kauniskasvoinen, hymyilevä kypsempi nainen. Juna oli juuri lähdössä Oulun asemalta kohti Helsinkiä. Aloitin juttelun rouvan kanssa, hänkin oli menossa Helsinkiin. Tulimme hyvin juttuun matkan aikana. Naisen nimi oli Tarja. Huomasin hänen runsaat, hieman roikkuvat rintansa. Muutenkaan hän ei ollut mikään langanlaiha, vaan ikä alkoi jo kaikin puolin hieman näkyä hänessä. Se ei kuitenkaan tehnyt hänestä mitenkään rumaa, vaan päinvastoin. Hän oli mielestäni todella upea ja kiihottava näky. Kiiltokuvamaiset mallithan ovat jotenkin liian persoonattoman näköisiä. Mutta tämä nainen oli silmissäni kuin parasta viiniä.

Erityisesti huomasin Tarjan kauniit siniset silmät, nuo silmät suorastaan hymyilivät, jos niitä unohtui liian pitkään katsomaan. Tarja oli kymmenisen vuotta sitten eronnut miehestään ja asui nykyään kerrostalossa aika lähellä keskustaa.
Koko seitsemän tuntinen matka meni liiankin nopeasti jutellessani niitä näitä Tarjan kanssa.

Kannettuani Tarjankin matkalaukun ulos junasta pysähdyin hyvästelemään hänet. Ojensin hänelle lapun, jossa oli puhelinnumeroni.

-Toivottavasti jutellaan vielä, sanoin hymyillen ja iskin varovasti silmää.
Tarja hymyili takaisin sanomatta sanaakaan.

Kului pari päivää ja puhelin soi. Näytöllä oli minulle tuntematon numero.

-Tarja täällä. Sieltä junasta. Muistatko?

-Tottakai minä muistan. Olenkin toivonut että soittaisit.

Juttelimme sitten varmaan noin puoli tuntia. Kunnes ehdotin että jatkettaisiin jutustelua kahvikupin äärellä vaikka hänen asunnollaan. Hetken emmittyään Tarja suostui.

Tunnin kuluttua olinkin jo Tarjan asunnon oven takana. Soitin ovikelloa. Hetken kuluttua Tarja tuli avaamaan.

Tovin kuluttua istuimme keittiön pöydän ääressä juoden kahvia ja jutellen mukavia. Varovasti kosketin varpaillani Tarjan säärtä. Tarja hieman säpsähti, muttei tehnyt tai sanonut mitään asiasta, joten jatkoin tuon upean naisen varovaista hyväilyä. Otin hänen kädestään kiinni ja silitin hänen ihoaan ranteesta. Katsoin Tarjaa silmiin.

-Mitä sinä nyt , tarja kysyi.

En vastannut, vaan kuljetin kättäni Tarjan olkapäälle. Kosketin rintaa hellästi. Nuo suuret rinnat kohoilivat Tarjan hengityksen mukaan. Koitin varovasti vapauttaa toista rintaa mekon alta.

-Älä… , Tarja sanoi. Et sä niistä pidä, ne roikkuu melkein lattiassa asti. Tai mustakaan.. Sä oot vasta 30 ja mä jo vaikka mitä.

-Höpö, höpö… Sun rinnat on kauniit ja seksikkäät. Niin kuin sinä muutenkin. Ja just sopivan ikäinen.

Laitoin huuleni ihan Tarjan huulien lähelle.

-Olet aivan ihana, kuiskasin ja suutelin Tarjaa intohimoisesti. Tunsin miten Tarja vastasi suudelmaani.

Siirryimme kuin yhteisestä sopimuksesta makuuhuoneeseen. Riisuin Tarjan mekon ja pikkarit, samalla kehuen hänen vartaloaan. Kumarruin Tarjan jalkojen väliin, hyväillen ja suukotellen hänen reisiään. Siirryin huulineni kohti häpyä. Kuulin Tarjan hiljaiset huokaukset, kun hän levitti jalkojaan enemmän. Hyväilin sormillani häpyhuulia, sitten nuolaisin niitä. Tarjan pillu oli kauttaaltaan kostea. Maistoin Tarjan maun huulillani, ihana kypsän naisen maku. Imaisin Tarjan klitorista. Kuulin Tarjan huokausten tihenevän nuollessani klitorista. Hetken kuluttua (tai 15minuutin eihän minulla ollut mielessäkään kellon katsominen:) pillu alkoi sykkiä. Tarja sai huokaillen ensimmäisen orkkunsa. Jätin klitoriksen hetkeksi rauhaan, ja hyväilin häpyhuulia. Kunnes taas palasin klitoriksen kimppuun. Nuolaisin sitä muutaman kerran pyörivällä liikkeellä.

Sitten vapautin kädelläni komeasti seisovan kyrpäni housujen vankilastaan. Vilkaisin Tarjan nauttivia kasvoja. Asetin kyrpäni pillun huulille ja varovasti työnnyin sisään. Tätä naista olin halunnut heti hänen istuttuaan viereeni junassa ja nyt työntelin kyrpääni hänen pillussaan, joskus elämä on sitten ihmeellistä. Pillu tuntui ihmeen tiukalta. Tunsin etten kestäisi kauaa. Työnsin muutaman nopean työnnön pohjaan saakka, ja samalla kun Tarjan pillu alkoi taas sykkiä, ammuin spermani pillun sisälle.

Pyörähdin Tarjan viereen makaamaan ja suukotin Tarjaa hellästi.

-Olipa se menoa.

-Juuh, Tarja vastasi hymyillen.

Tuosta kerrasta alkoi meidän melkein vuoden kestänyt suhde, josta ei kiihkeää seksiä puuttunut. Silti siinä oli muutakin kuin vain seksi. Mutta kaikki loppuu aikanaan, sekin roihu alkoi sammua. Lopulta minäkin muutin pohjoisemmalle paikkakunnalle uuteen työpaikkaan. Sen jälkeen elämä on ollutkin melkein vain työtä, mutta nyt olen taas alkanut katsella kypsempien naisien perään. Vielä ei ole sopivaa osunut kohdalle. Ehkäpä taas ensi kerralla junassa tapaan jonkun.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute