Herkku-puhelin
Milla ja Saara
KatariinaS

Milla oli jo jonkin aikaa naapurinsa Saaran, ja Jorin kanssa ollut lähemminkin tekemisissä. Sinkkunaisena oli puutteessaan ehdottanut naapurin Jorille jotain tuhmaa, ja koska Saara oli työnsä puolesta paljon pois, Jori oli tullut, ja homma jatkui pidemmälle kuin pitikään. Tietty siinä kävi niin, että Saara sai selville kaiken, ja sai oman kostonsa alistamalla Millan täysin valtaansa, ja tämä jatkuu yhä..

Milla istui sohvallaan rauhassa väsyneenä rankan työviikon jälkeen."Jaksaisinkohan baariin lähteä tänään", hän mietti. Siideri oli mennyt jo kurkusta alas, ja kotiinkaan ei huvittanut yksin jäädä. Kännykkä piippasi yllättäin, ja Milla hätkähten ottaa luurin käteensä."Ole valmis tunnin kuluttua!", viesti oli naapurin Saaralta. Tämä tästä vielä puuttui, Milla mietti. Alistuneesti huokaisten hän meni suihkuun, ja teki Saaran vaatimat toimenpiteet itselleen.

Noin tunnin kuluttua ovikello soi, ja ennenkuin Milla ehti aukaisemaan oven, Saara tuli omalla avaimellaan sisään. "Tästä tulee ensimmäinen rankaisu", Saara huudahti vihaisesti tarttuen Millaa hiuksista kiinni."Eikö tämä ole jo moneen kertaan sovittu, että ovi on valmiina auki minua varten?" Saara kysyi kovaäänisesti Millalta. Milla parahti, ja vastasi jotain myöntävää. "Kovemmin", vaati Saara. "Kyllä Lady S", Milla huudahti. Saara ei päästänyt hiuksista heti irti, vaan aloitti kyselyn:" Onko paikat putsattu?" "Kyllä Lady S", Milla vastasi kovemmalla äänellä. Saara työnsi muitta mutkitta etusormen Millan peräaukkoon, Millan kiljahtaessa. Sormi teki edestakaista liikettä jonkin aikaa, Ja otettuaan sormen ulos Millan peräaukosta, Saara työnsi sormen Millan nenän alle, ja kysyi:"Onko tarpeeksi puhdasta?""Kyllä on", Milla vastasi muitta mutkitta, sillä hän ei halunnut melkein barbaariseksi yltynyttä käsittelyä perseelleen, jonka Saara välillä teki,jos oli jotain sanomista hänen puhtaudestaan. "No, suu auki sitten", Saara sanoi Millalle hymyillen. Milla otti Saaran etusormen välittömästi suuhun, ja nuoli sormea viimeistä päivää. Saara laittoi sormen muutaman kerran uudelleen Millan perseeseen, ja antoi Millan nuolla sormensa puhtaaksi muutaman vedon jälkeen.

Millalla ei ollut vaatteita lainkaan päällään, sillä hän ei ihan ehtinyt kaikkea sovittua tekemään, kun Saara, hänelle Lady S, tulikin jo sisään omilla avaimillaan. "Kerrohan, mitä sinkku-huora on ehtinyt viikon aikana tekemään?" Lady S kysyi ivallisesti. Hän ei koskaan antaisi anteeksi sitä, että Milla oli käyttänyt Saaran miestä omiin puutoksiinsa."Onko paljon ollut naimissa olevia idiootteja kylässä", Saara jatkoi ilkeästi virnuillen. "Ei ole, lady S", Milla sanoi varovaisesti anelevalla äänellä. "No, asia on äkkiä korjattu",Saara sanoi julmasti hymyillen.

"Menepäs konttausasentoon, ja hymyile nätisti, niin otetaan muutama kuva sinusta", Saara komensi. Milla meni konttausasentoon, ja yritti ottaa viehättävimmän hymynsä käyttöön. "Kyllä tuolla hymyllä sinulle kullia vielä saadaan tänä iltana", Saara sanoi. Saara otti muutaman kuvan, ja laittoi kuvat palstalle,jossa etsitään samanhenkistä panoseuraa, samalla paikkakunnalla. Tekstiksi;" Olet vapaa tai varattu, olen tottunut kullinkäsittelijä ja tarvitsen kunnon panon heti". Kännykkä alkoi pian piippaamaan."Et kai laittanut numeroani,Milla kysyi kauhistuneena". "Totta helvetissä laitoin". Saara vastasi kylmästi. "Saadaan sinulle kullia, niin ei tarvi puutteessa vongata ukkomiehiä". Saara otti Millan kännykän ja naureskeli viesteille,joita tuli."Hei täällä on yksi nuori poika,joka haluaa rajua panoa", Saara naureskeli. "Otetaanko sellainen?", Saara kysyi, vaikka Millan vastauksella ei ollut mitään väliä. "Kerrotaan muille, että tulevat ensi viikon aikana", "Täällä on sopivasti kuusi vastausta", Saara naureskeli. Milla nieleskeli tyhjää. Hän oli puolen vuoden aikana saanut tottua Saaran puolelta kaikenlaiseen, mutta tämä meni jo liian pitkälle. "Lopeta tuo, vaikka olenkin sinun orjasi, niin ei se oikeuta sinua myymään minua muille", Milla huusi.

Saara katsoi Milla ilkeästi, otti ruoskan esille, ja komensi kääntämään selkänsä hänelle. Milla kääntyi, ja tuskanhiki tuli valmiiksi otsalle. Saara löi ruoskalla voimiensa takaa, Milla huusi niin paljon kuin ääntä lähti. Saara ei välittänyt."Miten sanotaan huora", "Kiitos Lady S. Kiitos että opetat minulle tapoja", Milla vastasi itkien. Saara löi vain kolme kertaa. Hän oikeasti halusi Millan olevan kunnossa, kunnes nuorukainen saapuisi. Saara sopi, että mies tulisi tunnin kuluttua,ja oli viestissään vaatinut vähintään kolme panokertaa(ja peppupanon myös).. Miehellä oli ihan kohtuullisen kokoinen kyrpä lähettämästään kuvasta päätellen, joten Saara kelpuutti nuorukaisen oitis Millaa höyläämään. "Etkö sinä saatanan huora ole vieläkään tajunnut, että sinulla ei ole mitään sananvaltaa tulevissa suhteissasi?" Milla oli hiljaa.. "Minä valitsen sen, kuka sinua saa panna, sinä kun teet omat valintasi huonosti". Saara katsoi odottavasti Millan suuntaan, "Kyllä Lady S", Milla vastasi alistuneella äänellään.

"Harjoitetaanpas pikkaisen pientä pimperoa, ja peräaukkoa, siel on tulossa iso kyrpä kylään", Saara totesi. "Tänne sieltä nurkasta"; hän komensi Millaa. Milla meni Saaran luo. Saaralla oli kädessään liukuvoidetta. "Mene selällesi lattialle", hän komensi Millaa. Milla meni kylmälle kivilattialle selälleen, ja avasi haaransa Saaralle. "Osaathan sinä sentään pillusi vielä levittää", Saara sanoi julmasti. "Kyllä lady S". Saara kaatoi liukuvoidetta käteensä, ja työnsi sormensa Millan pimppiin. Teki edestakaista liikettä, kunnes Milla alkoi huohottamaan. "Ollaanpa täällä kiimassa", Saara naureskeli. Milla oli häpeissään. Toki hän olikin, kun ei ollut pitkään aikaan ketään uskaltanut kotiinsa tuoda. Saara jatkoi liukuvoiteen työntämistä syvälle, ja lisäsi sormien määrää. Millan oli pakko jo huohottaa, sillä niin hyvältä tuo tuntui. Milla oli saamassa jo orgasmia, ja siihen loppui pillupano Saaran puolelta. "Tehdään sut vaan kiimaiseksi, ei orgasmilla niin väliä ole", Saara sanoi ivallisesti Millalle. "Kyllä lady S", Milla huokaisi pettyneenä.

"Sitten konttausasentoon!", Saara komensi. Milla käänsi itsensä sujuvasti konttausasentoon, ja Saara ruutasi liukkaria suoraan hänen peräaukkoonsa. Aine tuntui tietysti kylmältä, ja Milla älähti. "Mitä huora huokaa?",Saara kysyi. Milla oli hiljaa, ja jännittyneenä odotti, mitä tuleman piti. Saara työnsi sormensa Millan anukseen, ja levitti liukkaria sisään. Millalla oli epämukava olo, hän ei koskaan tykännyt näistä takapuoli-jutuista, ja Saara tiesi sen kyllä. "Odotas pieni hetki aloillasi", Saara sanoi. Milla jäi ihmetellen kontalleen, ja odotti Saaraa. Kohta Saara tulikin, ja hänellä oli iso kyrpä haarojensa välissä. "Kuules, nyt venytetään sun perse, kun kohta saat sinne vielä isompaa kyrpää" Saara sanoi, ja alkoi työntymään sisään. Milla huusi ja vaikeroi, mutta niinkuin ennnenkin, Saara pääsi aika äkkiä sisään. Sitten alkoi edestakaiset työnnöt. Milla ei nauttinut, mutta Saara nautti. Hän näki peilin kautta Millan kärsivän ilmeen ja suurella mielihyvällä jatkoi Millan persepanoa rajuin ottein. "Tästä puuttuu jotain", Saara mietti kesken kaiken, ja repäisi itsensä Millan perseestä pois. Taas Milla kiljahti, ja Saara käväisi toisessa huoneessa. "Mulla ei ole nyt omia välineitä mukana, mut löytyyhän sullaki näitä", Saara totesi. Saara oli hakenut verhotangosta verhonipistimiä kouran täyteen. "Käänny selällesi", Saara komensi Millaa. Milla kääntyi lattialla selälleen. Saara otti ensimmäisen nipistimen, ja siveli sillä Millan ihoa, nännipihaa, nenää. "Kieli ulos", Saara komensi. Milla työnsi kielensä ulos, ja sai siihen erittäin kipeää tekevän nipistimen. Millalla alkoi kyyneleet valumaan, mutta Saara ei edes nähnyt niitä. Seuraava nipistin pääsi kovettuneeseen nänniin, ja seuraava toiseen nänniin. "Vielä kolme jäljellä", Saara puheli itsekseen.

"Levitä jalkasi, typerä lehmä", Saara huusi. Milla levitti jalkansa, ja Saara työnsi sormensa yllättäin Millan pilluun. Edestakainen liike jatkui, kunnes Milla jälleen huokaiili alkavan orgasmin tahtiin. Sitten tuli viiltävä kipu, kun nipistin löysi paikkansa Millan klitorikseen. Saara tarkkaili Millan kärsivää ilmettä, ja sieppasi sisemmän häpyhuulen sormiensa väliin, laittoi siihen yhden nipistimen, ja viimeisen nipistimen toiseen sisempään häpyhuuleen. Milla huusi, nipistimien puristusvoima kun on aika luja. "Kontallesi", Saara komensi vaikertavaa Millaa. Milla meni kontalleen, ja tunsi kuinka Saara alkoi uudelleen pusertaa lantiolla olevaa isoa tekokyrpää Millan peppureikään. Milla ei sanonut mitään, mutta Saara kovensi tahtia, ja hän alkoi repimään nipistimiä pois, ja Milla kirkui joka kerta kun joku nipistimistä lähti.

Rinnoista ensin, Saara laittoi sormensa nipistimien tilalle ja puristi voimiensa takaa Millan nännejä. Milla huusi kuin syötävä. Ja Saara nauroi. "Ollaanpa sitä nyt niin herkkiä, että", Saara sanoi ivallisesti. Milla ei puhunut mitään, kun tiesi, että pahin on vielä edessä. Saaran käsi vaelsi pois rinnoista, toinen käsi otti kielestä pois nipistimen, ja sekin aiheutti huutoa. Saaran nauraessa, kädet alkoivat vaeltamaan kohti pimpsaa. Saara oli lopettanut työnnöt, ja oli paikallaan syvällä Millan perseessä. "Tästä pikkuhuora nauttii eniten, vai mitä?", Saara kysyi. "Kyllä lady S", Milla sanoi nyyhkyttäen. Hän tiesi, että ei kannata väittää vastaan. Molemmat kädet löysivät tiensä Millan pimpsaan, ja toisen käden sormet työntyivät ensin Millan sisään. Nautinnon sekaisen tuskan keskeltä Milla oli pääsemässä jonkinlaiseen nautinnonhuippuun, kunnes Saara irroitti molemmat häpyhuulien nipistimet, saaden Millan jälleen huutamaan tuskasta.

"Viimeinen otetaan hitaasti pois", Saara sanoi katsoen Milla silmiin peilin kautta. Saara irroitti vyönsä, jossa oli tekopenis kiinni. penis jäi syvälle Millan peräaukkoon, ja Saara käänsi Millan selälleen lattialle. Otti kielensä käyttöön ja kävi Millan pimpissä, kuin etsien jotain, kiertäen klitoriksen kaukaa. Milla alkoi silminnähden nauttimaan Saaran kielenliikkeistä, ja Saara jatkoi rauhallisesti, kunnes hiukan liikautti nipistintä, mutta ei irroittanut sitä . Milla parahti tuskasta, ja Saara jatkoi pienen tauon jälkeen kielellään sivellen napaa, rintoja, otti nännin suuhun, ja pureskeli sitä hellästi saaden Millan vaikeroimaan orgasmin partaalle, ja sitten uusi liikahdus nipistimeen klitoriksella. Milla huusi kunnon huutoa, ja Saara katsoi häntä syvälle silmiin."Tuletko ensi kerralla avaamaan minulle oven?", hän kysyi Millalta. "Kyllä tulen, Lady S", Milla vastasi itkien.

Vaikka Milla oli kuinka päättänyt, että hän ei itkisi Saaran nähden. Ei halunnut tuottaa tälle sitä iloa, niin joka kerta Saara onnistui sen tekemään. Saara nautti silminnähden tuskasta, jota hän tunsi. "Vielä hiukan", Saara sanoi julmasti hymyillen. Tällä kertaa hän työnsi toisen kätensä kokonaan Millan pimppiin. Milla oli totaalisen märkä, ja kiihoittunut, ja käsi meni aika helposti sisälle. Saara otti toisella kädellään tekokyrvästä kiinni ja alkoi pumppaamaan. Samaaikaisesti hän pumppasi toista kättään Millan pimpissä. Kaiken tuskan keskellä Milla alkoi taas nauttimaan. Saara jatkoi käsittelyä, kunnes näki, että Milla on räjähtämispisteessä. Silloin hän irroitti viimeisen nipistimen klitoriksesta repäisten. Milla huusi tuskasta. Saara otti kätensä Millan sisältä, ja irroitti tekokyrvän Millan perseestä.

"Nuole tämä vekotin puhtaaksi", Saara komensi Millaa. Milla otti tekokyrvän suuhunsa niin hyvin kuin taisi. iso kyrpä ei meinannut mahtua kunnolla. ja hajukaan ei ollut mitä miellyttävin. "Annas kun äiti näyttää", Saara kirahti ja otti kyrvästä kiinni, työntäen väkisin sen Millan kurkkua kohti. Milla kakoi, mutta ei oksentanut. he olivat paljon tehneet tuota, ja Millan kurkku oli jo harjaantunut. Saara työnsi edestakaisin kyrpää Millan suussa, kunnes oli tyytyväinen sen puhtauteen.

"No niin, tunteroinen menikin oikein mukavasti", Saara hykersi."Laitetaan nyt kaikki nämä kamat pois että poitsu ei säikähdä, kun tulee", Saara komensi. Milla korjasi nipistimet tekokyrvät ym pois. "Katsokin, että annat pojalle kunnon panon." Saara sanoi katsoen Millaa tiukasti silmiin. "Otan sun puhelimen, ja viestailen poitsulle, joten saan tietää kyllä", Saara sanoi laittaen Millan puhelimen taskuunsa. "Ensikertaan sitten, tulen huomenissa kello viiden aikaan. Muistat aukaista oven valmiiksi" "Kyllä Lady S", Milla sanoi alistuneesti.
Tämä on jatkoa tarinalle "naapurini Milla"

Saara otti Millan päästä kiinni ja antoi kunnon kielisuudelman. Kieli vaelsi pitkin Millan ikeniä, hampaita ja kieltä. Milla sai jo tästäkin hurjaa nautintoa, Saara oli huomannut sen, ja teki kiusaa välillä Millalle antaen hänen nauttia, ja sitten kylmästi lopettaen yhtäkkiä. Niin nytkin. "Mukavaa illanjatkoa teille" Saara kihersi ja lähti pois. Milla jäi typertyneenä seisomaan eteisen aulaan, eikä oikein osannut mitään tehdä. Sitten soi ovikello, mutta se juttu jää toiseen kertaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute