Herkku-puhelin
Isäntäni juhlat 2
Punatukkainen narttu

Olin litisevän märkä äskeisen session jäljiltä. Orjatar makasi maassa katsellen minua kun Isäntäni irrotti minut koukuista. Kun laskin käteni alas, niitä pisteli ja minun oli pakko hieroa ranteitani saadakseni veren kiertämään niissä. Isänäni kumartui ja otti levittimen jalkojeni välistä pois. "no niin narttuseni, katsotaan mitä sinua varten on ajateltu" hän sanoi hymyillen. "kontillesi!" kuului käsky ja laskeuduin lattialle katsellen naista, joka alkoi toipua äskeisestä. Huomasin naisen hymyilevän ja hierovan sormillaan piiskan jälkiä ihossaan.. Minua jotenkin nolotti, että hän saisi nyt luvan katsella miten minua käytettäisiin hyväksi, hän kun oli jo oman osansa saanut.

Pari herraa siirtyi lähemmäksi minua ja Isäntäni nosti kasvojani näkyviin tarttumalla hiuksiini. "sinun orjattarellasi on kaunis suu" eräs herroista huomatti. "kyllä ja hän käyttää sitä jo melko hyvin" Herrani vastasi toiselle. Vieras mies oli hieman vanhempi, siisti ja komeakin jollain tavalla. Hänestä sai vaikutelman, ettei hän koskaan pitäisi subiaan millään tavoin huonosti, päin vastoin. Isäntäni tarttui lujemmin hiuksiini ja mies tuli luokseni. Hän tarttui kasvoihini lujasti vääntäen suutani hyvin suppuun. Huomasin, että hänellä oli kumihanskat kädessä, mikä kummastutti minua ja yritin vetää päätäni pois. "Paikka!" komensi Isäntäni ja vedet herahtivat silmiini hänen tukistaessaan minua lujasti. Vieras mies väänteli suutani ja työnsi lopulta sormet suuhuni. Hän tutki suuni kuin lääkäri, venytteli ja hieroi. Huohotin silmät kiinni miehen käsittelyssä kun hän hieroi suutani kumihanskoilla. "Hyvä lutka, kelpaa.." hän sanoi ja veti sormet ulos suustani. "miten tämä alapää?" hän kysyi. Ole hyvä, Isäntäni vastasi ja vieras siityi taakseni. Pian tunsin kumihanskat jalkovälissäni. Mies levitti häpyhuuliani sormiensa välissä ja veteli niitä lujasti. Katsoin varovasti naista kohti ja näin hänen siirtyvän niin että hän näkisi paremmin mitä minulle tehtiin. Mies puristeli häpyhuuliani lujasti ja veti niistä välillä niin että minun oli pakko huohottaa. Olin niin kiihottunut, että olin varma, että jos hän koskisi klitorikseeni kerrankin, laukeaisin hänen käsilleen. Hetkeksi kädet irtautuivat minusta ja sitten pakarani levitettiin. Mies oli laittanut liukastetta sormiinsa ja työnsi nyt yhden sormensa hitaasti anukseeni. Se liukui sinne helposti ja tuntui äärettömän hyvältä. Yritin nostaa peppuani enemmän tarjolle ja inisin hiljaa, mutta kun Isäntäni ote tiukkeni hiuksissani, tajusin olla hiljaa paikallani. Miehen sormi liikkui edestakaisin pepussani hieroen ja kiihottaen, sitten mukaan työntyi toinen sormi. "Uih.." inisin hiljaa paineen kasvaessa anuksessani. Sitten, ihan liian pian sormet vedettiin ulos minusta. Uikutin pettyneenä, pilluni sykki ja tunsin miten perseeni supisteli palautuessaan. Joku miehistä oli ottanut nahkaremmit käteensä ja polvistui viereeni. Hän punnitsi rintojani hetken käsissään ja sitoi ne sitten ohuilla nahkahihnoilla koviksi palloiksi jotka alkoivat heti tummumaan. Hihnojen pään mies kiinnitti kaulapantaani. Rintani nousivat ylemmäs, eivätkä ne enää liikahtaneet mihinkään suuntaan. Isäntäni tiukensi taas otettaan ja mies nipsautti samaan aikaan nänneihini suuret nipistimet. Kun hän päästi irti nipistimistä, rintani venyivät suurien painojen johdosta alaspäin. Mies heilautti painoja ja kipu salamoi silmissäni. Isäntä painoi päätäni alaspäin ja käski minun katsoa nännejäni, jotka olivat venyneet pitkiksi painojen ansiosta. Huohotin kiimassa ja toivoin että joku tekisi minulle orgasmin, nopeasti. Mutta minut nostettiin ylös ja käteni kiinnitettiin taas katon koukkuihin. Jalkani levitettiin ja olin taas samassa asennossa kuin koko alkuillan. Nainen hymyili maaten lattialla, miehet antoivat hänen olla. Sama mies joka oli sitonut rintani, veti häpyhuuliani alaspäin ja yksi kerrallaan hän kiinnitti nipistimiä alapäähäni. Viimeisinä oli suuret nipistimet joissa oli painot. Mies päästi painot putoamaan ja parahdin kivusta. "Huuda jos haluat" Isäntä sanoi ja miehet heilauttivat kaikki nipistimet heilumaan. Kipu repi pilluani ja rintojani enkä voinut mitään uikutukselle joka purkautui suustani. Tunsin jonkun liikkuvan takanani ja pakarani levitettiin. Hansikoidut sormet tunkeutuivat peppuuni. Mies työnsi kolme sormea pyllyyni hitaasti ja alkoi liikuttamaan niitä hitaasti edes takaisin. En voinut mitään huudolle joka purkaantui suustani..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute