Herkku-puhelin
Lucky boy
Ihana illan pääte

Olin serkkuni Marin kanssa ryyppyreissulla pitkästä aikaa ei oltu nähty pitkään aikaan ja päätettiin lähteä juhlimaan. Marin muutama kaveri oli myös mukana Sari ja Miia kumpikin kauniita tyttöjä juuri 18 täyttäneitä ja todella kauniita. Olin himoinnut aikaisemmin kumpaakin Saria ja Miiaa. Olimme olleet baarissa ja kun valo tuli päätimme lähteä jatkoille Sarin luokse joka asui aika lähellä. Jatkoimme juomista ja kaikki oli jo aika kovassa humalassa. Puhuimme kaikenlaista ja naureskelimme vanhoja muistoja. Yhtäkkiä Sari sanoi että: "mennäänkö saunaan?" Miia ja Mari olivat heti valmiina ja Sari kävi laittamassa saunan päälle. Jatkoimme jutustelua ja kohta sauna olikin jo lämmin.

Ajattelin ensin että tytöt menevät saunaan enkä yrittänyt mukaan mutta Sari sanoi "kai säkin nyt lähet meijän kans saunomaan?" ja Miia Sanoi myös "lähe nyt saunomaan". No mikäs siinä kolmen upean naisen kanssa saunomaan joista yksi tosin oli serkkuni. Tytöt alkoivat riisumaan vaatteitansa ja minä meinasin jähmettyä siihen paikkaan kun Miia ja Sari riisuivat itsensä alasti. Riisunnuin nopeasti ja menin äkkiä saunaan. Tytöt tulivat perässäni Miia tuli viereeni istumaan ja se näky oli niin upea että tunsin kuinka kyrpäni alkoi kovenemaan. Miian vieressä oli Sari ja sitten Mari. Yritin olla katsomatta heidän sulojaan mutta sitten Miian käsi tuli haaroihini ja tunnusteli penistäni ja sanoi muille "heh taitaa olla pojalla tukalat paikat" Miia hyväili kaluani ja painautui hieman minua vasten. Mari totesi että "voi poika parkaa kun joutuu tämmöseen tilanteeseen saunomaan meidän kanssa". Sari hymyili ja sanoi: "ei haittaa jos sulla alkaa seisomaan päin vastoin". Miia kumartui ja otti kaluni suuhun ja alkoi imemään sitä. Hyväilin Miian rintoja ja huomasin samalla että Sarin sormet olivat hakeutuneet hänen haaroihin ja Marikin hyväili itseään. Vedin Saria lähemmäksi ja suutelimme kiihkeästi ja hyväilin Sarin rintoja. Miia nousi yläs ja suutelimme toisiamme. Miia tuli päälleni hajareisin ja sain tuntea Miian tiukan puristuksen. Aloitimme hitain liikkein ja nautimme kumpikin rauhallisesti. Kiihdytimme tahtia ja sitten aloin tuntea että kohta tulee ja Miia huohotti päälläni ja sanoi että kohta tulee ja sitten Miia sai räjähtävän orgasmin ja minä laukesin Miian sisälle. Miia makasi päälläni väsyneenä mutta Sari hoputti häntä pois ja alkoi kovettamaan kaluani uudelleen ja siinä ei kauaa mennyt. Sari tuli päälleni ja aloitti heti hurjan ratsastuksen eikä mennyt kauaa kun Sari vapisi päälläni orgasmin kourissa ja minä laskin lastini Sarin sisälle.

Lähdimme saunasta pois ja pääsimme olohuoneen sohvalle jossa Miia halusi lisää ja kävi sohvalle makaamaan ja minä kävin hänen päälle. Nussimme ja huohotimme kunnes laukesimme. Sari halusi samaa herkkua ja kävi sohvalle Sari sai samaa kyytiä ja pian Sari huusi ja huohotti orgasmiansa. Mari oli sormeillut itseään koko ajan. Miia sanoi Marille "pane nyt säkin sen kans" Mari oli ensin vähä epäileväinen olimmehan serkkuja. Miia otti luuulot pois ja sanoi minulle että " sä et varmaan vastustele että saat panna vielä yhtä kaunista tyttöä" ja vinkkasi silmää. Mari epäili vielä mutta kuiskasi mulle että "tästä ei sitten puhuta mutta kun tekee niin mieli" Sanoin että selvä homma. Mari oli aivan litimärkä jo valmiiksi joten aloin panemaan häntä samantien. Mari vikisi allani ja lisäsin tahtia. Mari haukkoi henkeä ja sanoi että tulee kohta ja sitten Mari sai orkkunsa ja minä laukesin hänen sisälle. kaikki nukuttiin samalla sängyllä ja rättiväsyneinä.

Aamulla heräilimme kaikki samasta sängystä ja Miia suuteli minua ja sanoi "kiitti eilisestä". Lähdimme Marin kanssa hänen luokseen ja matkalla Mari sanoi: "ja muista siitä eilisestä ei sitten puhuta" vastasin että :"ei tietenkään". Pienen hiljaisuuden jälkeen Mari sanoi että: "se vaan sai mut niin hiton kiimaseks ku katoin kun sä panit Miian ja Sarin kans. . " Vastasin vain että "ymmärrän kyllä ja eipä se musta mitenkään vastenmielistä ollu sun kans". Mari katsoi minuun ja hymyili.

Se ei ollut ainoa kerta näiden tyttöjen kanssa jos haluatte lisää niin antakaa palautetta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute