Herkku-puhelin
Vaimoni Anne, directors cut
Elvis

Muistelen, että tämän tapahtuman takana oli hiukkasen hiljaisempi jakso avioelämässämme. Kovin pitkästi sitä eloa ei edes ollut takana.Olimme avioituneet reippaasti aikuisina, olin jo puolessa välissä viittäkymmentä, Anne alle 40 v. Asustelimme paritalon puolikkaassa, ihan mukavasti.

Alussa suhteemme lähes rakentui seksille, Anne on jotain sellaista, mitä houkuttelevampaa ei minulle voi yksinkertaisesti olla. Nyt oli vain ollut hiljaisempi kuukausi, työstressit vai mikä lie tullut meidän heleän hedelmällistä elämäämme lakastuttamaan. Anne oli ihan samanlainen kuin ennenkin, mutta en ollut vain jaksanut, ehkä ei niin Annekaan. Suutelimme illalla, pyörähdimme puolillemme ja uni voitti. Aamulla varhain duuniin. Muutamaa vuotta aiemmin samassa tilanteessa minua ei olisi pidätellyt mikään. Jo ajatus ihanan pyöreämuotoisesta naisestani oli saanut kehoni ja mieleni toimimaan vilkkaasti. Katse Annen tummiin ruskeisiin silmiin, ehkä katsahdus yleensä avaraan kaula-aukkoon. Vilkaisu ohi kävelevän vaimoni lantion liikkeeseen. Tuoksu. Pakarat tiukoissa farkuissa. Suurten pyöreiden rintojen hypähtely. Vaalea hiuspehko. Ei, muuta ei tarvittu. Anne vielä osaa pukeutuakin, halutessaan.

Sitten koitti se erilainen ilta. Tarina alkaa.

>Nyhjättiin siinä keittiöpuuhia kun kännykkäni soi. Vastailin ja minun oli suostuttava ehdotukseen. Tai eihän siinä mitään, homma ok. Täytyy vain kertoa vaimolle.

>- Anne.

>- No?

>- Tulee vieras, huomenna illalla.

>- Kuka?

>- Aleksi.

>- Kuka Aleksi?

>- No muistat kyllä. Mun entinen yrityskumppani. Olen kyllä kertonut.

>- Ai se. Mikäs siinä, jos vähän siivoat, ihan itse.

>Vaihdoimme siis illan ohjelman. Aloin siivoilla ja Anne vastaavasti ryhtyi suunnittelemaan tarjoamisia. Kertoilin siinä sivussa Aleksista.

Olimme tosiaan olleet yrityskumppaneita. Aleksi jatkoi kai yhä firman kautta toimimista, minä olin hypännyt valtion leipiin. Turva-alan ihmisiä olemme yhä molemmat. Nyt Aleksi oli käymässä meidän kaupungissamme ja asui merenrantahotellissa muutaman sadan metrin päässä meiltä.

>Anne on loppujen lopuksi innoissaan, purtavan ja juomien valkkaus ovat hänen mielipuuhaansa, kaikenlainen mukavan hetken järjestäminen. Hyvä niin, itse olen aika kömpelö pitoisäntä. Kerroin Aleksin eronneen joskus viime talvena, olin sen jostain kuullut. Kiusasin Annea että hänhän voisi nyt hiukan lirkutella uusiopoikamiehen illan iloksi, joka sattuu vielä olemaan komia kuin mikä. Anne lähinnä tuhahteli, mutta leppyi kun puristin hiukan pyllystä ja pussasin korvan alle.

>- Ihan totta, voisit hiukan kiusata sitä pahusta, olisi ihan oikein sille.

>- Joojoo...minä ala teidän jäynäilyn välineeksi.

>Anne kuitenkin jo hymyili, vähän punastuneena. Myöhemmin illalla hän oli välillä ajatuksissaan.

>Seuraavana iltana avasin oven ja vähää vaille kaksimetrinen Aleksi ojensi kätensä. - Moro! Esittelin Annen ja he kättelivät, vaimo katseli aika paljon ylöspäin.

>Aleksi ei ollut suuresti muuttunut. Opiskeluaikana taidettiin puhua Ruoskasta. Pitkä ja yhä jäntevä tyyppi, vaalea komea viikinki. Sänkitukkainen kuin minäkin.

>Siirryttiin olkkariin ja otettiin maljat. Erittäin nopeasti tunnelma vapautui, kun huomattiin olevamme kaikki helposti samalla aaltopituudella. Kerta kaikkiaan aloin viihtyä ja huomasin sen muistakin. En edes ihmetellyt, rakastin vaimoani ja olin aina viihtynyt Akselin seurassa, miksipä ei kaikkien meidän kesken kemia pelaisi.

>Ruokailtiin ja maisteltiin viinejä. Olin hakenut uteliaisuudesta kerrassaan kolmen kympin punkun ja sitä nyt pyörittelimme kielillämme ja poskissamme. Keksittiin laittaa sauna lämpiämään.

>Mentiin Aleksin kanssa ensin saunaan ja turistiin kaikenlaista. Otettiin maistuvat laatuoluet ja jäähdyteltiin terassilla, katseltiin täyttä kuuta elokuisessa illassa. Todettiin jopa, että ei elämä ole meitä ihan huonosti kohdellut. Lopulta siirryttiin pyyhkeet ympärillämme takkahuoneeseen. Anne lähti vuorostaan saunaan siiderit kainalossa.

>Viritin takkaan kunnon tulen ja maistelimme hiukan konjakkeja. Aleksi kertoili firman nykymenosta, tahti tuntui vain kiihtyneen. Omat kiireeni olivat omanlaisia, kaikkea en voinut edes kertoa tietenkään. Aleksi kehaisi vaimoani ja olin siitä hyvin tyytyväinen. Istuskeltiin muhkeilla nahkakalusteilla pyyhkeet ympärillämme, pulleat lasit nokan alla. Telkkarista tuli joku musiikkijuttu, enemmän katselimme takan liekkejä.

>Jossakin vaiheessa huomasin Annen tulevan kasvot aavistuksen kylvystä punertaen huoneeseen, punaviinilasin kanssa. Noteeraan Annen kävelystä, että aavistuksen on jo nautittu kaikenlaista, vaimoni tulee korostetun suoraan ja keskittyneesti kävellen kohti majoittamaani sohvaa, silti sohvapöydän ohitus on vaikea kuin Tallinnan iltaruuhka. Kuitenkin lopulta kylpytakkiin sonnustautunut naiseni istahtaa viereeni, aivan kiinni. Suikkaapa suukonkin poskelleni.

>- Mitäs pojat?

>Aleksilla on heti kohteliaisuus valmiina.

>- Odoteltiin illan kuningatarta. Kyllä tuon Esan kelpaa.

>Juttelu jatkuu. Anne hakee punkkua pöytään, me vajutamme konjakkia. On ihan rento ja mukava tunnelma. Välillä minua kiusaa, kun vaimoni pukeutuminen on melkein päältä putoavaa, välillä täyteläiset reidet ovat lähes kokonaan paljaina, mietin, mitä vastapäätä istuva vieraamme mahtaa nähdäkään...sentään Anne välillä kohentaa kylpytakkiaan.

>En ollut juurikaan enää kellosta tietoinen, kun Anne nousee ja sanoo laittelevansa yöpymistä kuntoon. Hiukan horjuen paljon nauranut vaimoni lähtee huoneesta.

>Jossakin vaiheessa huomaan Annen palanneen huoneen ovelle, hän suunnistaa takaisin viereeni. Nyt meinaa minulla mennä konjakki väärään kurkkuun. Anne on pukenut ylleen sinisen pitsiyöpuvun, joka ei peittävyydellään juhli. Sentään se ulottuu lähes puoleen väliin reittä, mutta niin läpikuultava se on, että helposti voi nähdä samansävyiset pikkarit pitsin läpi. Ja ne rinnat...Annen pullean pyöreät rinnat pompahtelevat sangen vapautuneesti, kun rouvani suunnistaa viereeni. Hämmennyksessäni vilkaisen Aleksia ja ei juuri yllätä että kaverini silmät ovat kiinteästi kiinni pyöreämuotoisessa vaimossani.

>Anne katsoo meitä ilmeisen aidon viattomana.

>- Noo, missäs nyt mennään...

>Juttelu jatkuu, mutta kieltämättä me miehet hieman taidamme kiinnittää huomiota Anneen vähän liiankin kanssa. Väistämättä vilkuilen vieressäni istuvan vaimoni antavaa kaula-aukkoa ja välillä helma nousee mielestäni jo sietämättömän ylös. Vaikka voi hyvä tavaton miten hyviltä Annen ruskeat ja täyteläiset reidet näyttävät, ainakin minun mielestäni. Ei mikään luuviulu, vaan oikea aikuinen nainen.

Mustasukkaisena ja hiukan hämmentyneenä noteraan, että Aleksikaan ei enää tuijota niinkään takan liekkejä, vaan jotain muuta kuumaa. Toki hän yhä herrasmiehenä on kuin ei mitään.

>Yhtäkkiä Anne pomppaa ylös.

>- Ei pojat, mä haluun nyt jo päästä sänkyyn, mut ensin mä otan säästämäni yömyssyn.

>Seuraamme, kun Anne kävelee lanne mukavasti keinuen kirjahyllylle ja kurottaa ylähyllyllä olevia pulloja, yltämättä kuitenkaan. Olemme jo nousemassa auttamaan.

>- Tsot, tsot, mulla on keinot.

>Häkeltyneenä katson kun Anne marssii hetkeksi huoneesta, palatakseen 12 senttiä pidempänä...nyt näky vasta huimaa, seksikkään pitsiluomuksen jatkona ovat vaimoni hurjimmat piikkarit! Ylimielisen varmana Anne kävelee virnistellen meidän ohitsemme, pyöreät pakarat mukavassa liikkeessä. Anne joutuu silti kurottamaan ja todistamme katseillamme pikkareiden tosiaan oleva vaalean sinistä pitsiä ja Annen pyllyn kaunista katseltavaa. Vilkaisen Aleksia ja huomaan lähes lasittuneen, himokkaan tuijotuksen.

>Anne nappaa pikkupullon ja asettaa sen sohvapöydälle.

>- Tuon mä otan mukaani, mut pojat...

>Anne menee nojaamaan Aleksin muhkean nojatuolin kyynärnojaan ja samalla minä saan maistaa upeaa näkyä, pitsihepenen alta paistavat sirot pikkarit ja pyöreämuotoinen pylly, Thaimaan matka on antanut juuri sopivan rusketuksen ja fillarointi on tehnyt sopivan muhkeille muodoille terää. Pikkarit eivät kyllä paljoa peitä...

>- Kiitos Aleksipoika illasta...

>Anne höpöttää jotain Aleksille ja minä katselen. Voin helposti kuvitella pimpin muodot pikkareiden pitsin läpi, Annen muhkean pyöreän, silti kapeahkon pyllyn alla. En voi reaktiolle mitään, tunnen kuinka jo ennestään kiihottunut ja turvonnut kaluni alkaa sykkien nousta kunnolla seisomaan pyyhkeen alla. Aistin miten kaluni viistää pitkin reittäni ja kovettuu...koetan ajatella jotain muuta, mutta toisaalta en välitä, on hieman jo estoton antaa mennä -tunnelma.

Hieraisen ohi mennen pyyhettä kaluni päällä ja melkein huokaisen ääneen, hieraisu tuntuu kovassa kalussani taivaalliselta. Olisipa se ollut Annen käsi...

>Lopulta vaimoni suikkaa suukon vieraamme poskelle ja kääntyy vuorostaan minun puoleeni, tulee nojaamaan samalla tavalla sohvan leveään kyynärnojaan. Anne hymyilee ilkikurisesti täyteläisillä huulillaan ja ruskeat silmät vilkkuvat, hieman juopuneestikin tosin.

>- Mitäs mun mies?

>Anne puhuu muutakin, en juurikaan kuule mitä, koska pasmani menevät sekaisin vilkaistessani kumartuneen naiseni todella avaraan kaula-aukkoon. Hento sininen pitsi ei ole juurikaan jaksanut pidätellä Annen suurien rintojen painoa, rinnat roikkuvat kauniina ja mahtavina, esteettömästi nähtävinä kaula-aukosta laajoja nännipihoja myöten...kuin huutaen "suutele, tartu, ime, kouri"! Lähes niin olen jo toimimassa, ainakaan se ei ole seisovasta kalustani kiinni.

Päähäni humahtaa, että Aleksi katseli samaa näkymää hetki sitten.

Lähes paljaita, suuria pyöreitä vaimoni tissejä, nännitkin vilahtelevat! Pystyn hetkeksi irtaantumaan seksikkään vaimoni taikapiiristä ja vilkaisen kaveriani. Tajuan, että hänellä on sama kaunis pylly katseltavana kuin minulla äsken ja hän näyttää todella sitä katsovan, Aleksi tuijottaa julkeasti vaimoni puolialastonta alaruumista. Hiprakankin keskellä minun on helppo nähdä miten Anne vaikuttaa häneen. Valkoinen pyyhe lantiolla on irstaasti koholla, kuin joku olisi sujauttanut sinne suuren kurkun.

Kuulen Annen puheen, mutta en juuri ymmärrä, aistin hänen ihanan tuoksunsa. Päässäni humisee. Käteni haluavat riisua vaimoni, työntyä hänen pikkareihinsa, nostaa hänet naitavaksi.

Tajuan että Annekin on melkoisen erikoisessa mielentilassa. Päähäni pälkähtää kiusata molempia muita ja samalla testata vaimoni ajatuksia.

- Hei, näytetäänkö Aleksille meidän juhannustallenne?

Anne tasan tarkkaan tietää, mistä videopätkästä on kyse. Kuulen vastauksen, joka tulee hieman käheällä äänellä, pienen miettimisen jälkeen.

- Okei.

Vastaus on yllättävä, koska normaalisti vaimoni ei taatusti haluaisi tuota nauhaa muille näyttää, vaikka se ei esitä vaimoani ikävässä valossa…Näppään kaukosäätimestä pätkän pyörimään. Anne istahtaa syliini ja joudun asettelemaan, jotta pyyhkeen alla jähmeän isona pullottava kaluni ei puristu Annen reittä vasten liikaa…Anne hymyilee. Aleksi näyttää lähinnä uteliaalta. Mietin, että olen katsonut samaa nauhaa joskus yksinkin, kun vaimoni on ollut matkoilla…Hämärrän huoneen valaistuksen omalla kapulallaan.

Pian suurella tv-ruudulla kuvataan mökkimaisemia. Aurinko paistaa ja näyttää helteiseltä. Taustalla soi vaimea musiikki. Järvi näyttää tyyneltä, saunan piipusta nousee savu. Anne kantaa vettä valkoisessa kesämekossa, näyttää kameralle kieltä. Kuvataan ruokapöytää, maisemaa, juhannuskoivuja verannan vierellä.

Muutama pätkä on saunomisesta ja uimisesta. Anne ui vaaleat hiukset auringossa loistaen, alaston ruumis kuultaa veden läpi.

Seuraavat kuvat ovat jo iltayöltä. Kamera on jalustalla, koska kuvassa olemme me molemmat, verannan sohvalla, viinilasit käsissämme. Kilautamme laseja, maistamme, suutelemme. Minulla on ylläni vain shortsit, Anne näyttää kesämekossaan huimaavan hyvältä, pyöreys pursuilee juuri sopivasti. Vilkaisen Aleksia, jonka tarkkaavaisuus näyttää kiitettävältä. Muistan hyvin seuraavan kohdan: Anne nousee ja asettuu syliini hajareisin, mekko nousee ylös ja stringit paljastuvat. Suutelemme ja kamera näyttää unohtuneen, pidän telkkarin kuvassa vaimoani lantioista kiinni, pyöreä pylly elää juuri sopivasti.

Katson lähes huvittuneena, miten Aleksi tuijottaa kuvaruutua. Annen tuntu ja tuoksu sylissäni on kiihottanut minua vain lisää. En voi olla silittämättä hämärän huoneen turvin reiden pehmeää ihoa. Jokin voima ohjaa käteni kohti Annen jalkoväliä, vaimoni avaa reisiään käteni edestä ja hengitys kuulostaa kiihtyneeltä…minua yllättää Annen sallivuus, mutta ehkä hänkin ajattelee hämärän salaavan pienen leikin. Hieron reittä ja pian pikkareiden pitsiäkin. Sormenpääni käyvät jalkojen välissäkin ja tajuan hätkähtäen miten valtavan märkänä pikkarit ovat, itseltänikin pääsee lähes huokaus, vaimoni käy todella kuumana. Hieron hellästi Annen pimppiä ohuiden pikkareiden läpi, se tuntuu turvonneelta ja litisevän märältä. Oma kaluni on jo kivikova, päässäni humisee kiima.

Tajuan mitkä kuvat nauhalla ovat seuraavaksi…olimme juhannuksena todella estottomina, menimme hämärään hirsiaittaan ja halusin kuvata kauneinta mitä on, vaimoani alastomana mustilla lakanoilla, kesäyössä. Ikään kuin muistoksi talveen. Anne on vatsallaan sängyllä, katsoo olkansa yli, vaaleat hiukset, ruskea selkä ja vaaleampi pyöreä pylly, sääret hiukan auki, hämärässä aitassa. Kuvaan lähempää, kasvoja, Anne on selällään, avaan zoomia ja Anne puristaa käsivarsillaan suuret pyöreät rinnat yhteen, iho kuultaa satiinin himmeänä kesäyön luonnonvalossa. En voi olla kuiskaamatta Annen korvaan.

- Rakas miten haluan sua.

Ilmeisesti molemmat vilkaisemme yhtä aikaa Aleksia. Mies katsoo keskittyneenä kuvaa, tuskin Anneltakaan jää huomaamatta iso kohouma pyyhkeessä, kiinteän vatsan alla. Ja hitto…toinen käsi hieroo pyyhkeen muodostamaa kukkulaa, huoneen hämäräkään ei sitä aivan kätke…

Katkaisen videon siihen.

- Nooh, miltä näytti?

- Voiko tällainen poikamies lainata nauhaa, Annen luvalla tietysti?

- Ehkä voisi…Anne vastaa yllättäin puolestani.

Vaimoni siinä flirttailee vieraalle miehelle hämärässä huoneessa, kun käteni silittää hänen turvonnutta pimppiään läpimärän pitsin läpi. Tunnelma on käynyt niin kuumaksi, että annan mennä. Sormeni etsiytyy pikkareiden sivusta pitsin alle ja hieroo Annen litiseviä pillun huulia, tunnen miten Annen on vaikea olla hiljaa ja hillitysti, sääret avautuvat aavistuksen enemmän. Oma sydämeni hakkaa ja tuntuu kuin koko huone tuoksuisi kiimalle, mulkkuni on jo raivannut tiensä pyyhkeen alta esiin, se painuu paljaana ja isona Annen reittä vasten. Kuulen sanovani paksulla äänellä.

- Näytäpä Annelle miten video poikamieheen vaikuttaa.

Kuin unen läpi näen miten roteva mies nousee ja astuu pari askelta lähemmäs, hän laskee hitaasti pyyhkeen pois. Esiin ponnahtaa todella paksu ja iso, miehisen suonikas elin, esinahka taakse vetäytyneenä ja terska kiimatipoista kiiltävänä. Tajuan, etten ole kiimaista toisen miehen mulkkua koskaan livenä nähnytkään, saati noin hemmetinmoista hevosen munaa. Aleksi näkyy ajaneen kaikki karvansa pois, raskaat pallit roikkuvat kiinteinä ja siisteinä, paksu parru nousee sykkien yläviistoon.

Tilanne on mieletön, Anne katsoo hämmentyneenä vieraan miehen valtavaa seisovaa mulkkua, sylissäni, minun sormet häpyä hieroen.

- Rakas, voidaanko me naida sua yhdessä?

- No hui…Anne vastaa, mutta samalla avaa reisiään lisää auki ja sormeni painuu ohi pikkareiden pitsin, turvonneeseen pilluun sisälle…

- Uih…Oi…

En kysele enempää, vaan nostan päättäväisesti hiukan epäröivän vaimoni ylös. Tästä tulee jotain erilaista, jonka haluan tarjota Annelleni.

Asetun Annen taakse ja kuin itsestään käteni nousevat hyväilemään naisen painavia suuria tissejä ohuen pitsin läpi, tunnen pienet ja kivikovat nännit kämmenissäni, hieron niitä sormieni välissä. Samalla tavalla, kuin automaatisti, tajuan Annen käden kiertyvän hyväilemään edessään seisovan Aleksin kivikovana seisovan mulkkua uteliaasti, hellästi ja sitten jo vahvemmin. Annen sormuksin koristeltu käsi näyttää pieneltä ja hennolta ison miehen suuren kalun varressa, näen vaimoni olkapään yli kun käsi hieroo edestakaisin vieraan miehen kiimaista mulkkua. Anne huohottaa välissämme, ei hän siitä mihinkään enää pääsisi, vaikka haluaisikin. Lyhyehkö, muodokas nainen korkeissa koroissa, kahden rotevan miehen välissä.

Pyyhkeeni putoaa pois ja kaluni hieroutuu kovana vasten Anneni pitsin peittämää pyllyvakoa, pitsi tuntuu karhealta terskan herkällä pinnalla, pyllyn vako ihanan kutsuvalta. Pujotan käteni avarasta kaula-aukosta ja nostan vaimoni upeat rinnat alttiiksi Aleksin kiiluvalle katseelle. Aleksin kädet vaeltavat Annen lantiota hieroen, omani kourivat niin isoja tissejä, etteivät ne mahdu vahvojen sormieni puristukseen. Annen rinnat ovat erikoiset, ihmeellisen kiinteät yhä, kuin jotain erikoisen vahvaa ja samalla sametin pehmeää kudosta, olen muitakin kosketellut, mutta nämä rinnat ovat uniikit...

Vilkaisen sohvaa ja asetan naiseni sille makaamaan, Anne kiemurtelee jo auliisti pitsiasun olkaimet pois, korkeina kohoavat tissit nänneineen saavat huulieni täyden huomion. Kaikki käy kuin unessa, tajuan Aleksin suutelevan Annen reisiä, nopeasti vahvat kädet vetävät pikkuruiset pökät pois. Anne makaa siinä, sinipitsinen asu vain leveänä vyönä lantiolla, alaruumis paljaana. Vilkaisen ja näen Aleksin huulien hyväilevän jo reisiä, nousten ylöspäin….tajuan Annen ajaneen loputkin hennot häpykarvansa pois, hän on nyt täysin posliini. Vaikka reidet ovat vielä yhdessä, turvonneet häpyhuulet pursuavat Annen pimpin pienessä vaossa…Aleksin suu hieroo jo vaimoni kauniin siroa häpykumpua…

- Ooh…

Anne pitää yhä reisiä yhdessä, vaikka ne tuntuvat vähän avautuvankin silkasta kiimasta, kun Aleksin kieli leikkii pillun vaolla…kuin jonkun voiman pakottamana Anne alkaa nostella lantiotaan vasten miehen suuta ja tutkivaa kieltä…Aleksi levittää lopulta hitaasti Annen sääriä ja niin tuo siro pieni pillu on alastomana ja suojattomana miehen kiimaiselle leikille. Annelta pääsee uikahdus kun miehen kieli tunnustelee klittaa ja hieroo sitä, sääret avautuvat yhä enemmän.

Aleksi ei kuitenkaan kauan halua nyt nuolla tuota posliinia pimppiä, näen miten kovana suuri kanki seisoo, aavistan tulevan…Suutelen Annea ja kuiskaan – anna kulta rakas Aleksin naida sua…

Anne huohottaa ja näen ruskeissa silmissä aivan uudenlaista, lähes sekavaa kiimaa. Otan Annen reidestä kiinni ja käännän naiseni sohvaan nähden poikittain, hetkessä Aleksi on polvillaan Annen reisien välissä ja Anne katsoo hengästyneenä kun vieras iso kyrpä hieroo jo hänen pienen pimppinsä huulia, kourin samalla noita ihania korkeita tissejä. Aleksi painaa kovaa kaluaan kädellä vasten Annen märkiä häpyhuulia…hieroo edestakaisin…lopulta paksu elin alkaa tunkeutua hitaasti Annen ihanan ahtaaseen pilluun. Kuulen Annen valittavaa ääntä…ooooi…kyrpä painuu lopulta pohjaan saakka, Aleksin vahvat kädet naulitsevat Annen pyöreän lantion paikalleen…kalu alkaa soutaa vaimoni pyhimmässä, litisten…katson näkyä kuin lumoutuneena, Anne puristaa kättäni…Pian Annen käsi hakeutuu minun mulkkuni varteen ja alkaa lypsää sitä, samalla kun Aleksi nai keskittyneellä ilmeellä vaimoani.

Imen ja kourin tissejä, Annen käsi puristaa kyrpääni lähes liian kovaa…

Aleksi nai yhä kovemmin, suuri kalu soutaa kovana ahtaassa, mutta litisevän märässä pimpassa, Annen lantio on kuin ruuvipihdeissä rotevan miehen kourissa, tissit heiluvat naimisen tahdissa suurina. Lätisee…Aleksin lantion liike on yhä vaativampaa ja kovempaa, huohotuksesta tajuan, että pian on lasti tulossa. Samassa mies jäykistyy ja työntää aivan pohjaan…Anne huutaa eiiii…Aleksi vetää spermaa ruiskivan mulkkunsa pois, Annen vatsa ja reidet saavat kuorrutusta valtavasta lastista…

Olen aivan alkukantaisessa tilassa, mulkkuni sykkii kovana ja kiimaisena. Käännän huohottavan Annen polvilleen ja pyllistämään minulle…herkullisen näköinen pylly on kyrpäni edessä alastomana, osin toisen miehen spermassa…Anne kurkottaa kättään jalkojensa välistä, ohjaamaan kyrpäni litisevään pesään…Tunnen mulkussani miten erikoisen liukas ja tavallista väljempi Annen turvonnut pimppi on Aleksin valtavan kyrvän jäljiltä, painun melko helposti pohjaan saakka…tunne huimaa…Annen lantio työntää vastaan ja alan naida, pidän kunnolla naiseni lantiosta kiinni…

Samassa mielessäni välähtää, että Annella ei varmaan nyt ole ehkäisyä…en ymmärrä miksi, mutta se kiihottaa valtavasti, kyrpäni kasvaa liukkaassa vaossa entisestään ja lantioni liike kiihtyy. Tässä on jotain todella alkukantaista, alkuasukaskylän miehet naivat kylän hedelmällisintä ja suuritissisintä naista, saadakseen hänet kantavaksi, kylän suurimmat ja vahvimmat miehet…

Kyrpäni jyystää Annen sisällä…raskaaksi tekemisen ajatus kiihottaa ja tunnen että pian lasti lähtee Annen sisälle…Tunnen jotain ja vilkaisen, Aleksin käsi hieroo Annen klittaa…Anne alkaa uikuttaa ja pyöreä pylly huojua aivan holtittomasti…Pillu alkaa supistella ja lypsää kovemmin…En kestä enää, kuuma tunne lähtee palleistani ja tunnen miten kyrpä on lähes haljeta kovuudessaan…kuumottaa…säälittä laukean Annen sisään, huuh…silmissä mustuu ja huohotan…käperryn, jalat eivät kanna…

Huh. Pian makasimme kaikki sohvalla. Ja mitähän tuosta seurasi, esimerkiksi seuraavana päivänä.

Kommentteja otetaan kiitollisuudella vastaan:)!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute