Herkku-puhelin
Se kiihkeä iltapäivä
Rakastelija

Tapahtumat perustuvat osittain tositapahtumiin.

Olen parikymppinen salilla käyvä opiskelijapoika ja tyttöystäväni on saman ikäinen, ei mikään mallimitoissa oleva mutta syötävän hyvän näköinen C-kupin rintoineen ja herkullisen peppunsa kanssa. Olin tyttöystäväni, sanotaan nyt vaikka Roosa, kanssa seurustellut jo jonkin aikaa. Olimme molemmat olleet suhteemme aloitettuamme hyvin kokemattomia seksin saralla. Olimme muutamia kertoja harrastaneet hyvin haparoivaa ja tutustelevaa seksiä, kunnes palaset loksahtivat kohdilleen.

Olin itse tullut juuri yliopistolta kävellen kolmen kilometrin matkan aika rankassa vesisateessa hyvin vittuuntuneena lähenevän tentti rupeaman johdosta. Olo oli kuin sillä kuuluisalla uitetulla koiralla. Päästyäni kämpille, riisuin märät vaatteeni pois ajatuksena mennä suihkuun. Samaan aikaan soi puhelin, soittaja oli kultani. Kysyin Kullalta, että missä hän on? Hän sanoi olevansa kohta luonani, olihan kämppä paria kilometriä lähempänä hänen opinahjoaan. Laitoin college- housut jalkaani ja jäin odottamaan kultaani. Kului korkeintaan viisi minuuttia kuin ovikelloni soi ja ovella oli läpimärkä kultani. Kultani kirosi paikallisliikenteen työnseisauksen, jonka takia oli joutunut kävelemään normaalin bussimatkan sijaan. Kysyin kullaltani, että tulisiko hän ”selänpesijäksi”. Eipä aikaakaan kun olimme yhdessä suihkussa. Hetken jaksoimme olla ihan vain suihkussa, kunnes kultani ilmoitti olevansa puutteessa ja ei ollut kyennyt sen takia keskittymään puoleen päivään mihinkään. No ehdotin kullalle, josko siirtyisimme siitä sängylle. Tähän hän vastasi haluavansa minun ottavan hänet saunanlauteilla.

Siirryimme asuntoni saunaan, joka on suhteellisen iso pienen kaksion saunaksi. Kysyin kullalta, että haenko kumin. Tähän tuli nopea vastaus, että ei tänään tarvii. Pyysin kultaani istumaan lauteille, ja itse siirryin antamaan hänelle suuseksiä sen minkä osasin. Hetken jälkeen kultani sanoi haluavansa jotain sisälleen. Laitoin ensin yhden sormen ja aloitin rauhallisen edes takaisen liikkeen hänen pillussaan. Toisen käden kanssa aloin hyväilemään hänen rintojaan. Jonkin ajan kuluttua tajusin, kultani huohottavan kuin heikko pää. Samalla tajusin syynkin, olin tiedostamattani lisännyt kaksi sormea hänen pilluunsa. Oma keskikokoinen kullini seisoi jo kuin vapaudenpatsas. Nousin suutelemaan kultaani ja samalla aloitin rauhallisen työntymisen ah niin kosteaan ja ihanaan pilluun. Saatuani kullini pohjaan asti aloitin rauhalliset ja pitkät vedot samalla hyväillen käsilläni kullan rintoja. Työnnöt olivat hiljalleen muuttaneet rauhallisesta rytmikkääksi naimiseksi. Lauteet narisivat kuin olisivat aivan hetkenä minä hyvänsä hajonneet. Kultani huokailu ja ääntely alkoi kilpailla hiljalleen äänen voimakkuudessa lauteiden narinan kanssa. Välillä vedin kullini ihan ulos saakka haukkaamaan happea jonka jälkeen aina kahvaa myöden sisälle.

Tovin kuluttua ehdotin kullalle asennon muutosta. Kultani suostui yllättävän helposti tähän. Kulta asettui nojaamaan saunan lauteisiin ja itse työnnyin takaa päin hieman haparoiden kultani pilluun, koska tämä oli ensimmäinen kerta kun kultani suostui takaa otettavaksi. Otin hyvän otteen lanteista ja ihailin seksikästä näkyä, joka avautui edessä. Kultani herkullinen peppu pystyssä ja kullini sisällä hänen pillussaan. Taas aloitimme rauhallisesti naattien, mutta ei kauaa kestänyt kuin olimme taas kovassa lauteiden natisutus meiningissä kultani huohottaessa jo hyvin raskaasti. Hyväilin takaa kultani roikkuvia upeita rintoja ja suukottelin hänen niskaansa. Rakastelumme oli kestänyt jo jonkin hetken tässäkin asennossa, kun kultani ilmoitti haluavansa ratsastaa päälläni.

Ei muuta kuin vaihtamaan vielä kerran asentoa. Menin makaamaan ylimmälle lauteelle, jolloin kultani nousi satulaan ja kerralla laskeutui ihan pohjaan asti. Rauhallisen alun sijaan kultani aloitti suorastaan täyden ravin päälläni. Yritin parhaani mukaan pidätellä orastavaa siemensyöksyäni ja pitää käteni kullan rintojen kanssa samassa tahdissa. Kultani huohotus ja ääntely oli muuttunut lähes suoraksi huudoksi ja voihkimiseksi huutaen. Kultani nosti vieläkin tahtiaan ja en pystynyt enää tekemään muuta kuin keskittymään siemensyöksyni hallintaan. Sanoin kullalleni, että laukean kohta johon hän vain tokaisi nopeasti, ehtivänsä ensin. Kultani räjähti orgasmiinsa päälläni. Pillu supisteli kullini ympärillä ja selkä vääntyi kaarelle. Tämä näky oli liika minulle ja en voinut kuin todeta, että nyt lentää ja silloin purkaantui kolmen päivän spermat kultani pillun perukoille. Samaan aikaan kulta lyhistyi päälleni raukena.

Hetken makoiltuamme päällekkäin lauteillani päätimme laittaa saunan lämpeämään ja siirtyä takaisin suihkun puolelle. Seistessämme suihkussa tuntui kuin jaloissani ei olisi ollut voimaa yhtään. Puolen tunnin suihkuttelun jälkeen siirryimme saunaan takaisin, mutta löylyihin tällä kertaa. Nautimme löylyistä hyvän tovin. Saunasta päästyämme ihmettelin ulkona vallitsevaa pimeyttä, katsoin kelloon ja se oli siirtynyt kolme tuntia eteenpäin siitä kun olin tullut kämpilleni. Päätimme aloittaa katsomaan leffaa ja nauttimaan illasta. Tästä eteenpäin olemme harrastaneet seksiä eri huoneissa molempien kämpillä. Erikoisin kokemus oli illalla harrastaa parvekkeella kaupungin valojen loistaessa taustalla, mutta se onkin eri tarina se.

Tämä oli ensimmäinen tarinani, toivottavasti piditte. Kommentoikaa!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute