Herkku-puhelin
Yllätetty
Minä

En ollut nähnyt poikaystävääni aikoihin pitkän ulkomaanmatkan vuoksi. Vihdoinkin olin kuitenkin matkalla hänen asunnolleen päälläni vain pienen pieni toppi ja minihame, tietysti ilman alushousuja. Käytin autotallin ovea, ja koska teen niin usein, oli poikaystäväni minua jo vastassa. Ennen kuin ehdin edes tajuta, olin jo rakkaani tiukassa syleilyssä.

Nojauduin vasten työpöytää vastatessani hänen kiihkeään suudelmaansa. Me suorastaan ahmimme toisiamme. Poikaystäväni Antti repi topin pois päältäni ja haukkasi heti toisen rintani suuhunsa. Antti oli ollut aina mestari nännien nuolemisessa. Ja hän tiesi, että se saa minut aina hulluuden partaalle! Suustani purkautui pitkä huudahdus kun tunsin Antin sormien kaivautuvan jo litimärkään pilluuni. Antti työnsi minut istumaan pöydälle ja laskeutui polvilleen eteeni.

Pienen kiusaamisen jälkeen hän upotti kasvonsa jalkoväliini ja minä voihkin jo täysin estoitta. Antti nuoli upeasti ja olin jo lähellä laukeamista kun tunsin jotain kovaa kireässä vitussani. Avasin silmäni ja näin Antin työntävän vasaran nahkaista ja SUURTA päätä pilluuni. Kun hän vielä samalla jatkoi nuolemista, sain elämäni mahtavimman orgasmin.

Makasin huohottaen pöydällä, enkä ennättänyt vielä toipua orgasmista, kun Antti käänsi minut ympäri ja työntyi rajusti sisääni. Huusin himosta ja kiimasta niin että varmasti naapuritkin sen kuulivat. Antilla oli upea, paksu kalu, joka teki todella hyvää tiukassa reiässäni. Hän nai minua rajusti ja pystyin vain huohottamaan ja voihkimaan hiljaa maatessani pöydällä mahallani, peppu korkeitten piikkikorkojeni vuoksi pystyssä.

Yhtäkkiä autotallin ovi kuitenkin aukeaa ja sisään astuu Antin paras kaveri Jussi. Jussi jää hämillään oven viereen seisomaan ja on jo aikeissa lähteä pois, ennen kuin Antti käskee häntä liittymään seuraan. Katson Anttia hämmästyneenä, mutta Jussin laskiessa housunsa, voin vain voihkaista näystä. Jussilla on vielä paljon suurempi kalu kuin Antilla. Jussi polvistuu eteeni ja Antti levittää häpyni täysin avoimeksi Jussin kasvojen edessä. Ja kun Jussi imee hitaasti klitorikseni suuhunsa Antin samalla jatkaessa naintia, laukean uudelleen. Antti ei kuitenkaan hidasta tahtia. Sitä vastoin hän työntää vielä pillumehuistani kostean vasaran pään perseeseeni. Aluksi tunnen kipua, mutta se muuttuu nopeasti nautinnoksi Jussin jatkaessa vittuni nuolemista. Huomaan hänen runkkaavan minua nuollessaan ja vedän hänet kasvojeni korkeudelle. Painan Jussin upean kalun hitaasti suuhuni ja alan lutkuttaa terskaa. Nyt jo Jussikin voihkii.

Vihdoin Antti vetäytyy pillustani ja käskee minun ratsastaa Jussin kalulla. Jussi menee selälleen lattialle ja minä hänen päälleen. Suuri kulli tekee todella hyvää ja alan liikkua nopeassa tahdissa. Samassa tunnen, kuinka Antti painaa minut makuulle Jussin päälle ja alkaa työntää kaluaan pieneen peppuuni. Hetken kuulostelen uutta tunnetta, mutta kun Antti vielä ujuttaa kätensä klitorikselleni, on nautintoni taattu. Miehet liikkuvat sisälläni ja tuntuu kuin aivot räjähtäisivät pellolle. Myös Antti laukeaa selälleni kiivaan peppunainnin jälkeen.

Antti kääntää minut ympäri ja työntyy pilluuni takaa päin. Antti vie kätensä uudelleen klitorikselleni ja lopulta laukeamme yhtä aikaa. Katselemme hetken toisiamme ja päätämme sitten yhteistuumin, ettei tämä saa jäädä viimeiseksi kerraksi. Nukahdan lattialle äärimmäisen tyydytettynä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute