Herkku-puhelin
Stripparin seikkailut
Nartunpanija

Tämä tosi tarina kertoo stripparista tai ainakin entisestä sellaisesta, nimeltään Caro.
Caro on hoikka, nuori (tällä hetkellä 23v, tapahtuma aikana 20v), hyväperseinen, pieni rintainen - todella mehukas nuorinarttu.

Carolla oli tapana tanssia tangolla eräässä suomalaisessa strip clubissa ja itse olin siellä noihin aikoihin vakiokävijä. Caron ilmestyessä ensimmäistä kertaa töihin, hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja olin hänen vakioasiakkaansa n.1,5v ajan.

Tästä pääsemmenkin tarinaan joka kertoo tarinaa Caron uskomattoman lutkamaisesta käytöksestä, kun hänet sai lähtemään mukaan illanviettoon. Hän oli nimittäin suostuvainen lähes kaikkeen, kunhan oli saanut muutaman drinkin allensa (joskus jotain muutakin).

Olin jälleen kerran clubilla, hommaamassa privaa Carolta ja jälleen kerran pyysin häntä mukaani illanviettoon. Hän tiesi, että saisi hyvän korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, sekä hyvää seksiä, joten pienen suostuttelun jälkeen hän lupasi lähteä matkaan.

Tapasimme klo.23 sovitun ravintolan edessä ja mukanani oli pari tuttavaani (tämä oli Carolle ok). Caro ilmestyi paikalle seksikkäänä kuten aina. Päällään hänellä oli uskomattoman tiukat nahkahousut, jotka korostivat hänen muuten hoikkaa alavartaloaan ja silloin vielä pienemmän, mutta todella tiukan puoleiselle perseelle (nykyään treenattu uskomattoman muhkeaksi). Ylävartaloa "peitti" nahkainen toppi, jossa vetoketju oli edessä ja jätetty tarkoituksellisen alas, jotta näkymä hänen kiinteisiin rintoihin oli taattu. Jaloissaan hänellä oli totuttuun tyyliin korkeakorkoiset korkokengät. Vaalea ja pitkä tukka oli jätetty auki. Meikki oli laitettu tarpeeksi lutkamaisesti, kuitenkaan olematta yliampuva.

Menimme sisään ravintolaan ja niin minä, Janne kuin Markin (mustamies, jonka kutsuin koska Caro oli maininnut aiemmin olevansa heidän peräänsä) olimme jo tässä vaiheessa valmiita riisumaan tuon seksipommin ja naimaan hänen jokaisen kolonsa tunnottomaksi.

Istuimme loosiin, tilasimme muutamat shotit ja jatkoimme drinkkejä juoden. Keskustelimme niitä näitä ja flirttailu muuttui kokoajan avoimemmaksi, niin meidän kuin Caronkin osalta. Kädet eivät tuntuneet pysyvän erossa tuosta hoikasta blondista, vaan ne vaeltelivat jatkuvasti hänen reisillään.

Kun aloin huomata (kokemuksesta), että Caro alkoi olla jo lähellä "sitä tilaa", niin pyysin hänet kanssani tanssilattialle. Tanssiessamme huomasin, että meidän seurueemme miehet eivät suinkaan olleet ainoita jotka kävivät kuumana tähän naiseen. Kuten vain stripparilta olettaa saattaa, hänen tanssimisensa oli todella viettelevää. Peppu hieroi jalkojenväliäni, rinnat heiluivat aivan silmieni alla ja viimeisenä pisarana hän tarrasi käteeni ja alkoi imeä sormeani, imitoiden munan lutkuttamista. Tässä vaiheessa joduin sanomaan hänelle, että haluaisin tavata hänet hetken päästä miesten vessassa. Mitään vastaamatta Caro katsoi syvälle silmiini, kääntyi ja marssi perse heiluen kohti WC-tiloja. Kävin toteamassa tilanteen Jannelle ja Markille ja seurasin sitten perässä.

WC-tilat olivat melko tyhjillään ja löysin Caron nopeasti. Sulkeuduimme koppiin, laitoin Caron istumaan pöntölle ja annoin hänen tehdä mitä hän osaa. Housuni tippuivat alas sekunneissa ja puolijäykkä munani oli hetki sen jälkeen jo Caron kuumassa ja kosteassa suussa, saamassa ensiluokkaista suihinottoa. Vartta runkattiin, palleja nuoltiin, koitettiin tunkea munaa syvälle kurkkuun ja muuta aina niin ihanaa. Kauaa iloa ei kestänyt, kunnes aloin jo syökseä paksua spermaa syvälle Caron suuhun. Tottuneesti hän nieleskeli sperma ryöppy kerrallaan tavarani.
Tämän jälkeen vedin housut jalkaani ja ehdotin, josko hän hoitelisi Jannen seuraavaksi. Vastaukseksi sain tietenkin myöntävän vastauksen. Pyysi tosin laittamaan Jannen matkaan yhden tequila shotin.
Kävin huikkaamassa Jannelle ohjeet ja hän marssi toimittamaan omat asiansa.
5min meni ja samat ohjeet sai Mark. Mark meni siis viimeisenä omille asioilleen, mutta heillä kestikin jo hieman pidempään. Arviolta 15min siinä meni, kunnes ensin pöytään asteli iloisesti hymyilevä Mark ja vähän hänen jälkeensä hieman punoittava Caro.
Kysyin heti, eikö Markilla meinannut tavara irrota vai mikä siellä kesti, mutta syy olikin toinen. Caro oli välttämättä halunnut jo hieman esimakua Markin mustasta munasta myös kosteaan pilluunsa. Noh sehän selittikin asian.

Jatkoimme taas drinkkien parissa ja jossain kohtaa iltaa mainitsin, että voisimme mennä jatkamaan iltaa Jannen luokse, jossa voisimme saunoa ja hypätä paljun lämpöön. Ja näinhän me teimmekin, mutta tätä jatketaan jos jatko halutaan kuulla.

Laittakaa viestiä, jos kyseisen daamin seikkailut kiinnostavat ennemmänkin, niin jatketaan juttua pikemmiten!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute