Herkku-puhelin
Nunnaluostarin Charlotte
Charlotte

Heräsin taas siihen uneen. Vaalea yöpaitani oli hiestä märkänä ja tunsin alapääni kihelmöivän oudosti. Nousin nopeasti ylös ja nappasin piirongin päältä ristin käteeni. Polvistuin ikkunan eteen ja rukoilin, että nämä syntiset ajatukset katoisivat. En tiennyt mitä minulle oli tapahtumassa, enkä kehdannut sitä kysyä vanhemmilta nunnilta. Viereiseltä sängyltä kuului unista tuhinaa. Katsahdin Eleanoraa, joka nukkui sikeästi, huulet pienesti mutrulla. Häneltä en voisi koskaan ainakaan kysyä, sillä Eleanora vieraili turhankin usein näissä syntisissä unissani. Hengitin syvään ja ennen kuin uskallauduin takaisin nukkumaan, rukoilin vielä, etten koskaan toteuttaisi kiusauksiani.
--
Nimeni on Charlotta ja asuin nunnaluostarissa. Nunnat olivat pelastaneet minut kadulta kerjäämästä, kun olin 10-vuotias. Nyt ikää oli kertynyt 19-vuotta. Luostarissa oli päivittäiset rytmit. Oli rukoustuokiot, ehtoolliset, opiskelua, siivoamista, kirkoissa kolehtien keräämiset jne. Pidin kovasti elämästäni, toki en oikein muusta elämästä tiennytkään. Ainoa miinus oli, ettei meille opetettu naisen kehityksestä juuri mitään. Muistan miten kauhuissani olin, kun huomasin rintojeni alkavan kasvaa ja karvoituksen kainaloissa, alapäässä ja säärissä. Kuukautisten alkaminen vasta shokki olikin, mutta näissä asioissa uskalsin kääntyä vanhempien nunnien puoleen ja he selittivät kuinka tytöstä tulee nainen ja miten meidät on luotu kauniiksi olennoiksi. Nyt kuitenkaan en missään nimessä voinut puhua kenellekkään. Jo muutaman viikon ajan olin nähnyt niin hävyttömiä unia, että punastuin niitä miettiessäni.

-Lapseni, mitä sinä täällä yksinäsi istut? Säikähdin ja käännyin katsomaan suoraan pastori Thomaksen vihreitä silmiä. Punastuin entisestään, sillä Thomas oli vieraillut myös unissani. Tuo reilu 50-vuotias pastori oli tehnyt kaikenlaisia syntisiä asioita minulle, jotka saivat minut hengittämään nytkin kiivaammin.

-E-en minä mitään, menen kohta auttamaan Eleanoraa vessojen pesussa.. Painoin katseeni maahan ja tein lähtöä.

-Onko jokin hätänä, olet ollut erityisen vaisu viime aikoina?

-Ei minulla mitään, hieman huonosti olen vain nukkunut. Johtunee tästä kuumasta ilmasta. Valehtelin häpeissäni.

-Muistathan, että voit aina puhua minulle. Mutta menehhän nyt, Eleanora varmasti odottaa jo sinua.
--

-Mikä sinulla kesti! Tämä on ihan kamala urakka! Kolkossa wc:ssä raikui Eleanoran turhautunut valitus.

-Anteeksi, jäin suustani kiinni pastori Thomaksen kanssa. Hän halusi jutella. Vastasin ja katselin kuinka Eleanoran nunnakaapuun verhoiltu muhkea takamus pyöri sivulta toiselle, kun hän kuurasi lattialaattoja.

-Vai pastori Thomas! Mitä asiaa hänellä oli? Eleanora kurkisti olkansa yli ja lopetti liikkeensä. Käänsin nopeasti katseeni hänen täydellisestä takapuolestaan.

-Niitä näitä jutteli... Olit unohtanut siivouskyltin tuosta vessan ovesta, jospa käyn sen laittamassa ensin ja tulen sitten avuksi. Nappasin kyltin käteeni ja kävin laittamassa sen wcn oven ulkopuolelle.

-Laita ovi lukkoonkin, en kestä tätä kuumuutta ja haluan ottaa siivouksen ajaksi tämän asun pois. Nielaisin hiljaa "voi ei". Lukitsin kiltisti oven ja Eleanora nousi ylös. Hän vapautti ensin tummat pitkät kiharansa hupun alta. Katselin sivusilmällä, kun hän pöyhi hiuksiaan käsillään.

-Ihan tosi hiostavaa. En ymmärrä, miksi siivotessakin tarvii pitää näitä asuja. Eihän nämä hengitä yhtään. Ota nyt sinäkin pois. Eleanora jatkoi riisuutumistaan. Hän napitti kaavun selästään auki ja tipautti sen maahan. Hänellä oli alla olkaimeton vaalea alusmekko, joka ylsi polviin saakka. Alusmekko oli jo ehtinyt kuumuudesta tarrautua ihoon ja näin selvästi Eleanoran kauniiden rintojen muodot. Hänen nänninsä kuulsivat mekon läpi. Kauniit tummat ja melko suuret nännit nöpöttivät hänen c-kupin rinnoissaan. Eleanora oli muodokas nainen. Ei lihava, mutta kurvikas. Hänen rintansa olivat suuremmat kuin minun ja hieman alempana.

-No ota nyt pois, älä ujostele! Huonekavereitakin kerran ollaan!

-Kyllä minä pärjään. Käänsin katseeni lavuaareihin ja nappasin rätin käteeni. Aloin turhankin innokkaasti hinkkaaman hanoja kiiltäväksi ja tunsin, kuinka hikikarpalot valuivat selkääni pitkin.

-No, tee miten tykkäät. Eleanora hymähti ja kääntyi. Hän meni takaisin polvilleen ja jatkoi lattoiden kuuraamista. Vilkaisin häneen ja sydämeni meinasi pysähtyä. Eleanoralle ei ollut alushousuja! Hänen pyöreät pakaransa keinuivat ja näin hänen tumman karvoituksen välistä pilkistävän hävyn, joka oli hieman raollaan. Päässäni jyskytti ja koko kroppani tuntui olevan liekeissä. Suuta kuivasi ja tunsin jälleen alapäässäni kihelmöintiä. Otin tukea lavuaarista.

-Jestas Charlotta! Mikä sinun tuli? Ota nyt tuo kaapu pois tai saat lämpöhalvauksen! Eleanora kiiruhti huolestuneena luokseni ja alkoi kiskomaan kaapuani auki.

-Ei, ei.. Puuskutin, mutta Eleanora oli juuri avannut viimeisen napit ja kaapuni valahti lattialle. Hän irroitti hupun päästäni ja käänsi minut kohti häneen.

-Onko kaikki ok? Eleanoran ruskeat silmät tuijottivat tiukasti minua. Nyökytin päätäni ja sanoin juovani hieman vettä.

-Kyllä sä säikäytit mut. Otat ihan rauhallisesti nyt. Eleanora äänensävy oli huojentunut.

Join kylmää vettä ja katselin itseäni peilistä. Punainen polkkatukkani oli litistynyt hupun alla ja pisamani olivat kadonneet naamaltani punastumisen vuoksi. Myös minun alusmekkoni oli liimautunut vartaloon ja punertavat nännini seisoivat ylväänä kangasta vasten. Syntiset ajatukset valtasivat mieleni. Tuijotin vihreitä silmiäni ja tuntui kuin näkisin niissä liekkejä. Minä halusin koskettaa Eleanoraa!
Eleanora oli uppoutunut lattian kuuraamiseen ja hyräili tuttua virttä pehmeällä äänellä. Tuijotin herkeämättä hänen takapuolensa liikkeittä ja tuota kaunista mustan karvan peittämää vakoa. Pidätin hengitystäni ja riisuin alusmekkoni sekä alushousuni. Rutistin vaatteet nyrkkiini ja hiivin Eleanoran taakse. Elanoran hyräily oli lumoavaa ja tuntui, kuin olisin aivan eri ihminen. Himokas paholainen, joka halusi maistaa ja kosketella tuota viatonta naista. Jokin uskomaton voima siirtyi minuun ja nappasi Eleanoraa hiuksista kiinni. Hän kiljahti ja kaatui kyljelleen. Raahasin häntä tukasta pitkin vessan lattiaa seinustalle, jossa oli kiinni vesiputket. Eleanora kiljui ja koitti päästä otteestani. Olin pienempi kuin hän, mutta sain kuin sainkin hänet sidottua alusmekollani käsistä putkiin ja työnsin alushousuni hänen suuhunsa. Eleanora katsoi minua silmät kauhusta pyöristyneenä.

-Minä olen ties kuinka kauan halunnut sinua. Minussa asuu jokin kamala olento. En tiedä mikä minua vaivaa. Olen pahoillani. Siltin Eleanoran hiuksia ja suukotin häntä otsalle. Repäisin hänen alusmekkonsa keskeltä auki ja katsoin kuinka hänen rintakehänsä nousi ja laski hengityksen tahdissa.Laskeuduin hajareisin hänen syliinsä istumaan. Suutelin hänen kaulaansa ja kädet vapisten kosketin hänen rintojaan. Ne olivat pehmeät ja kuumat. Puristelin ja pyörittelin niitä siroilla käsilläni. Eleanora ynisi pikkuhousut suussaan.

-Tyst tyst. Tulet pitämään tästä. Hymyilin ja laskin kasvoni hänen rintojensa tasolle. Nännit jöpöttivät kovina edessäni. Huokaisin ja imaisin toisen suuhuni. Toinen käteni puristeli toista rintaa ja välillä nipisteli vapaana olevaa nänniä. Eleanora heilui allani ja vaivihkaa katsahdin hänen kasvojaan. Hän oli sulkenut silmänsä ja melkein saatoin nähdä ilmeestä, että hän piti siitä mitä tein.Ehken ollutkaan ainoa, jolla oli ollut likaisia ajatuksia.

-Haluatko suudella minua? Kysyin ja nousin takaisin hänen kasvojensa korkeudelle. Eleanora räväyttisilmät auki. Hän vilkuili ympärilleen ja lopulta katsoi syvälle silmiini ja nyökkäsi. Otin alushousut hänen suustaan ja menin aivan hänen kasvojensa lähelle. Tunsin hänen hengityksen kasvoillani. Silitin hänen hiuksiaan ja painoin huuleni kiinni hänen pehmeisiin huuliinsa. Hän maistui mansikalta. Pehmeä suudelma vaihtui nopeasti vaativiin kielisuudelmiin. Hieroin rintojani hänen rintojaan vasten joka aiheutti ihanaa tunnetta nänneissäni, kuin olisin saanut pieniä sähköiskuja.

-Nyt haluan maistaa sinua.. Irrottauduin suudelmasta ja nousin pois hänen sylistään. Eleanora nojasi seinään ja koukista jalkojaan. Katselin ihastuneena kuinka hänen vakonsa aukesi minulle kokonaan. Karvoitus kimalteli hänen kosteudestaan ja klitoris näytti paisuneelta. Asetuin maahan polvilleni. Hänen tuoksunsa oli huumaavaa. Tarrasin Eleanoraa lantiosta kiinni ja työnsin naamani kiinni hänen karvoihinsa. Haistelin ja hieroin nenänpäätäni klitorikseen. Eleanora haukkoi henkeään. Tunsin kuinka hänen kiimaansa valui runsaammin, enkä voinut enää vastustaa. Pitkä ja hidas nuolaisu.

-Mmmm, maistut ihanalta. Maistelin kielellä hänen sisempiä häpyhuuliaan, iminja näykin varovasti klitorista ja työnsin kieleni niin syvälle hänen sisäänsä kun vaan sain. Eleanoora huokaili ja ynisi. Jatkoin hänen klitoriksensa nuolemista ja työnsin ensin yhden sormen sisään. Pillu oli tiukka ja märkä. Varovasti työnsin myös toisen sormen sisälle. Nostin pääni pois haaroista ja katselin tuota näkyä. Sormeni olivat puoliksi hänen sisällään. Tunsin kuinka hänen pillunsa puristi niitä tiukasti yhteen. Vedin sormia hiukan takaisin päin ja työnsin hitaasti ne uudelleen syvemälle. Toisella kädellä aloin hieromaan hänen klitoristaan ja vihdoinkin sormeni upposivat kokonaan hänen sisäänsä. Kiihdytin tahtia ja katselin kuinka Eleanoran selkä taipui kaarelle ja kuuntelin miten kaunis ääni syntyi, kun alapään litinä ja hänen vaikeroinnit sekoittuivat keskenään. Sormien työntyessä vielä kerran hänen sisäänsä Eleanoran vartalo alkoi vapisemaan ja hänen oli pakko purra huultaan, ettei olisi huutanut täyttä kurkkua. Kaselin kuinka hänen lantionsa melkein kuin nyki itsestään. Vedin mahlan peittämät sormeni hitaasti ulos ja imaisin ne puhtaaksi. Nousin suutelemaan Eleanoraa ja samalla avasin hänen siteensä. Eleanora puristi minut halaukseen.

-Kiitos Charlotte.. Hän huokaisi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute