Herkku-puhelin
Kiusaa ja uusia kokemuksia
Ddreamer

Johdanto

Tarinani kertoo meistä Samista ja Sinistä. Tarinani on kirjoitettu Sinille muistona menneestä, mutta jos tarina joskus päätyy muiden käsiin niin kerrottakoon vähän taustaa.

Minä Sami olen 39-vuotias kokeilunhaluinen ja itsevarma mies. Sini hoikka ihana naiseni on 24-vuotias. Sini on yksinkertaisesti sanottuna luonnonkaunis neito, jonka ei juuri meikkien kanssa tarvitse puuhailla. Hänen kasvonsa ovat suloiset ja hän näyttää kiltiltä nuorelta naiselta. Niin siis näyttää. Tuo kiltteys ei todellisuudessa kuitenkaan ole koko totuus vaan suloisen pinnan alla on piilossa ihana kiusaaja – tässä tapauksessa kiusaaja puhtaasti seksuaalisenpositiivisessa mielessä! Hänen vartalonsa kruunaa juuri sopivasti pyöreä peppu.

Romanttisessa mielessä emme ole pari vaan tapailemme muita, mutta nämä muut nyt sattuvat asumaan kauempana, joten meillä on riittämiin aikaa toisillemme. Sini on minulla vain lainassa, mutta tästä huolimatta olen hänestä äärimmäisen onnellinen. No kuka tahansa mies olisi. Kaupungilla kävellessämme nautin muiden miesten naiseeni kiinnittämästä huomiosta. Se kiihottaa ja huvittaa minua. Ei aina pysty edes välttämään kiusausta olla narauttamatta muita setämiehiä ihanan neitoseni tuijottelusta. Tyypillisesti kurkkaan kävellessämme taaksemme ja näen miesten tuijottavan Sinin pakaroita himokkaan keskittyneenä – välillä näyttää siltä että heidän päänsä heiluvat puolelta toiselle Sinin pakaroiden tahdissa. Kaksi kertaa tällaisessa tilanteessa olen laskenut käteni rauhassa Sinin selkää alaspäin ja lopulta päästyäni aivan alaselkään olen nostanut takana kyttäävälle miehelle peukun pystyyn. Molemmilla kerroilla hämillään olevat miehet ovat ohittaneet meidät nopeasti. Me miehet olemme niin helppoja ja ennalta arvattavia…

Kuten monet seksisuhteet niin meidänkin suhde sai alkunsa töiden kautta. Muistan taatusti ikuisesti sen automatkan, jolla vihdoin annoimme periksi kuukausi jatkuneelle kiusaukselle ja pysähdyimme suullisten nautintojen pariin. Silloin Sinistä kuoriutui ensimmäisen kerran tuo viehkeä seksipeto, joka laittoi kirjaimellisesti polveni tutisemaan. Vieläkin sydän pomppii kun mietin automatkan huipennusta. Pysähdyimme levikkeelle tienvarteen, jossa saimme auton vain osittain katseilta piiloon. Suutelimme kiihkeästi ja siirryimme takapenkille. Aloin käsilläni hyväilemään tuota kaunista kehoa. Jo nopeasti Sinin ihanat rinnat olivat paljaana ja suutelin niitä sekä Sinin niskaa, korvia, olkapäitä. Viimein laskeuduin alemmas. Suudellessani Sinin kylkiä ja alavatsaa hän värähti jokaisesta kosketuksestani. Vihdoin saavutin Sinin jalkojen väliin ja annoin läpikuultavien pikkuhousujen läpi suudelman häpykummulle ja klitorikselle. Autossa oli hiukan ahdasta, joten avasin toisen ovista ja asetuin ulos seisomaan ja jatkoin Sinin kiusaamista. Meillä ei ollut paljoa aikaa, joten riisuin Sinin alushousut ja aloitin klitoriksen hyväilyn huulillani ja kielelläni. Sini oli todella kosteana, joten sormieni työntäminen hänen pilluunsa ei tuottanut vaikeuksia. Välillä vilkaisin Siniä ja hänen poskensa olivat punaiset ja silmät kiinni. Kaikesta näki hänen nauttivan käsittelystä. Pienet huokaukset täyttivät auton imiessäni, nuollessani. Olin unelmoinut tästä hetkestä kymmeniä. Sini nautti hoidostani, mutta ei saavuttanut huippuaan. Katsoin auton kelloa ja totesin, että meidän olisi lähdettävä tai jäisimme työkavereille kiinni automatkastamme. Sini nousi selkeästi vastentahtoisesti, mutta kysyi:” Mitäs me sulle tehtäisiin”. Asetuin makaamaan auton takapenkille selälleni. Sini seisoi auton ulkopuolella ja kyykistyi avaaman shortsini paljastaen kaluni. Sinin vaaleat hiukset heiluivat kevyessä tuulessa samalla kun hän liu’utti kättään pitkin kaluani. Pian hän katsoi minua syvälle silmiin napaten samalla kaluni ihanien pusuhuultensa väliin. Se suihinotto on taatusti paras, mitä olen ikinä saanut. Isoksi yllätyksekseni tuon käsittelyn kruunasi syväkurkku. Lopulta en enää kestänyt vaan laukesin Sinin suuhun.

Automatkalla Sini kertoi ettei saa orgasmia miehen kanssa, mutta selkeästi Sini oli tyytyväinen kokemaansa, koska kyseli mitä ihmettä mä siellä alhaalla oikein tein, kun se tuntui niin hyvältä. No tuo kaikki oli vasta alkusoittoa seuranneille kuukausille, joiden aikana minulla oli riittävästi aikaa oppia niksit siihen, miten sain tuotettua Sinille tuon orgasminkin – tosin meidän kiusoittelevassa ja pääosin hellässä seksissä tuo loppuhuipennus oli vain sivuosassa.

Pian koittaisi kuitenkin aika jolloin Sini muuttaisi ulkomaille ja tämä vajaan vuoden mittainen seksintäyteinen aikamme päättyisi. Ennen Sinin muuttoa oli kuitenkin aika viettää läksiäiset.

Kirjoitan lopputarinan Sinille, joten älkää lukijat hämmentykö.

Ennen muuttoasi olimme järjestäneet meille ensimmäisen ja samalla viimeisen yhteisen mökkiviikonlopun. Omaa mökkiä kun ei ollut järjestin meidät Timon ja Kaisan mökille. Timo on parhaita ystäviäni, jonka tiesi meidän kuviosta ja Kaisa oli Timon tuoreehko tyttöystävä. Timo on 35 ja Kaisa 26, joten tälläkin tuoreella pariskunnalla oli jonkin verran ikäeroa.

Tutustuminen

Meillä on Timon kanssa pitkälti sama naismaku, joten en sinänsä yllättynyt kun parkkipaikalla meitä riensi vastaanottamaan kauniskasvoinen nainen. Toki se yllätti, että Timo oli vaihtanut brunetteen, mutta ajattelin että kertahan se on ensimmäinenkin. Kaisan tummat pitkät hiukset laskivat juuri sopivasti rinnoille peittäen muuten lupaavan avonaista kaula-aukkoa.

Timo on yksi niistä miehistä, joiden silmien tiedän aina vaeltelevan kauniiden naisten vartaloilla, joten en yhtään ihmetellyt Timon reaktiota kun saavuimme. Hän katsoi sinua ihaillen päästä varpaisiin ennen kuin halasi sinua pitkään. Halatessa sinua hän hymyili minulle leveästi ja nyökkäsi hyväksyvästi.

Alkuilta sujui mukavasi grillaillen ja kevyesti humaltuen. Illan jatkuessa varoin ettemme humaltuisi liikaa, koska ajatukseni oli viedä iltaa peruskännejä mielenkiintoisempaan suuntaan. Toki kaikkea en ollut voinut suunnitella etukäteen, mutta uskoin että sinun viehätysvoimallasi ja minun kieroudellani illasta tulisi vielä antoisa.

Tunnuit viihtyvän uudessa seurassa ihan mukavasti ja jopa huomasin että kiinnitit jo parin kaljan jälkeen huomiota Timon vartaloon. Enkä sinänsä ihmettele, koska olihan mies varmasti paremmassa kunnossa kuin moneen vuoteen. Taisi mökkielämään kuuluvat puu- ja pihatyöt pitää kaverin kuosissa.

Noin seitsemän aikaan jäimme hetkeksi kaksin kun isäntä lähti laittamaan saunan tulille ja emäntä kantoi astioita sisälle. Tartuin sinua niskasta ja suutelin ensin suulle ja sitten kiihkeästi kaulalle. Samalla silitin ihanaa selkäsi ja lopuksi siirsin käteni kylkesi kautta reidellesi ja siitä sisäreidelle. Samalla kun vielä pidin sinua tiukasti otteessani kuiskasin sinulle: ”Kiusaa Timoa”. Katsoit kummissasi ja sanoit tyypilliseen tapaasi: ”noh!” Tuon lausahduksen merkityksen olin jo oppinut. Se ei ollut negatiivinen ilmaisu vaan tiesin, että olit niellyt syötin.

Lähdin sisälle auttamaan astioiden kantamisessa ja päätin pitää Kaisalle hiukan seuraa hänen tiskatessaan astioita. Seurailin Kaisan rintoja hänen tiskatessaan, mutta ajatukseni kyllä harhaili pihalla ja siinä, miten hanakasti alkaisit Timoa kiusaamaan. Kaisan tiskatessa kehaisin Timoa onnenpekaksi kun oli noin kauniin naisen saanut. Kaisa kommentoi naureskellen: ”No älähän nyt. Ei sinullakaan huonosti ole tuon Sinin kanssa käynyt. Tuollainen nainen kelpaisi varmasti kenelle tahansa!”

Näin ikkunasta että olit muuttanut asentoa. Istuit nyt keinuvassa pihatuolissa siten, että jalkasi olivat ristissä tuolilla. Tajusin että jos et pitäisi käsiä hameen edessä olisi muilla suora näky reisiesi väliin. Uskoakseni Timo oli tajunnut saman ja siksi hän istui nyt sinua vastapäätä. Sisältä tullessamme vaikutti kuitenkin siltä että et ollut vielä uskaltanut edetä Timon kiusaamisessa, joten päätin hiukan auttaa. Kiersin taaksesi ja painoin yllättäen puutarhatuoliasi hiukan taaksepäin. Nostit kirkaisten kätesi ilmaan ja levitit jalkojasi pysyäksesi tasapainossa. Saman tien paljas pillusi paljastui isäntäparille koko kauneudessaan. Olit siis todella aloittanut kiusaamisen ja nopeasti sujauttanut pikkuhoususi käsilaukkuusi. Timo oli nopeasta näytöksestä selkeäsi haltioissaan, mutta avoemäntä Kaisa rypisti kulmiaan ja katsoi Timoa syyttävästi.

Istuimme tuon jälkeen rauhassa pihalla ja jutustelimme niitä näitä. Vähitellen keskustelumme kääntyi mielenkiintoisempaan suuntaan ja aloimme kertomaan seksitarinoita. Timo ja Kaisa kertoivat, miten olivat tavanneet ja miten he olivat baarissa salaa hyväilleet toisiaan pöydän alla. Ilta oli loppujen lopuksi päättynyt hiekkarannalla harrastettuun seksiin. Kerroin myös meidän ensimmäisestä kerrasta autossa.

Tarinatuokion päätyttyä Kaisa lähti hakemaan vielä jälkiruokaa sisältä. Päätit jatkaa Timon kiusaamista. Pudotit käsilaukkusi muka vahingossa ja kyyristyit nostamaan sitä. Tuota tehdessäsi lyhyt hameesi taatusti avautui riittävästi uuteen vilautukseen ja samoin paitasi kaula-aukko tarjosi avoimet näkymät Rintoihisi. Noustessasi ylös onnistuit vielä ottamaan tukea Timon lihaksikkaasta reidestä. Puristit reittä hetken ja liu’utit kätesi kiusoitellen pois Timon reideltä.

Himojen vallassa

Syötyämme marjapiirasta jälkiruuaksi olikin jo aika siirtyä saunaan. Timo kysyi että onhan kaikille ok että mennään perisuomalaiseen tapaan samaan aikaan.

Isoksi pettymyksekseni Kaisa totesi, että voitaisiinko kuitenkin mennä pariskuntina. Taisi kaikkien meidän muiden ilmeet olla selkeän pettyneitä kun Kaisa jatkoi:” tai sit mennään kaikki uikkareissa.” Tiesin että sinulla oli kyllä bikinit mukana, mutta totesin silti :”Meillä ei kyllä ole uikkareita, mutta pidetään vaikka pyyhkeitä. ”

Sovimme, että me menemme ensin riisuuntumaan saunalle ja isännät käyvät vaihtamassa vaatteet sisällä. Kaisa sanoi vielä tiskaavansa nopeasti myös kahvikupit, jotta ne eivät jää aamuun.

Menimme saunalle ja jututin sinua isäntäparista. Myönsit että Timolla oli hauska ja vielä komea vartaloinen mies. Kiusoittelin sinua hetken ajatukselle että Timo varmaan jo panisi Kaisaa sisällä sinua ajatellen. Kaisasta totesit, että hän on kaunis, mutta jotenkin meitä muita paljon varautuneemman tuntuinen. Sain myös kevyen iskun olkapäähäni kun harmittelin ääneen että nyt taisi jäädä Kaisan rinnat näkemättä. Iskun jälkeen sinulta kuitenkin löytyi ehdotus, jolla ehkä sittenkin näkisin nuo rinnat ja saisit itse jatkaa Timon kiusaamista rauhassa.

Riisuin nopeasti ja laitoin pyyhkeen päälleni. Ennen lähtöäni painoin sinut määrätietoisella otteella seinää vasten ja nostin hameesi ylös. Tukistin sinua vaativasti ja suutelin niskaasi kiihkeästi. Värähdit ja huokaisit kevyesti. Laskeuduin polvilleni. Tartuin pepustasi tiukasti ja suutelin alavatsaasi ja nopeasti myös paljasta pilluasi. Olit jo aivan kostea vaikka ilta oli vasta aluillaan. Vastahakoisesti nousin ja huusin Timolle ja Kaisalle päämökkiin että käyn soittamassa pojalle iltapuhelun. Tosiasiassa hiivin heidän mökkinsä viereen aivan makuuhuoneen ikkunan taakse. Timo oli jo saanut uikkarit vaihdettua ja hän lähti kiireesti kohti saunaa. Kaisa tiskasi keittiössä kahvikuppeja. Hän oli ottanut paitansa pois ja hänen päällään oli vain lyhyt hame ja valkoiset rintaliivit. Jäin seuraamaan Kaisaa hetkeksi. Ei tuossakaan kropassa kyllä mitään huomautettavaa ollut. Ei hän toki sinulle pärjännyt, mutta kelpasi tuota vartaloa kuitenkin katsella!

Katsottuani hetken kiersin kulman taakse ja seurasin kuinka Timo käveli hiljaa kohti saunamökkiä. Olit tahallasi raottanut saunamökin ikkunaverhoa siten että pihalta näki selkeästi sisälle. Riisuit juuri sopivasti hamettasi kun Timo saavutti näkyvyyden sisälle mökkiin. Näit ikkunan ja pukuhuoneen peilin kautta kuinka Timo seisahtui ikkunan taakse ja alkoi hyväilemään kaluaan housujen päältä. Riisuit itsesi rauhallisesti alasti ja kun olit aivan varma, että Timo näkee nostit pyyhkeen lattialta pyllistäen pitkään kohti ikkunaa. Tuon jälkeen olit huomaavinasi turhaa karvoitusta häpykummullasi ja kaivoit höylän laukustasi. Tämän jälkeen nostit toisen jalan pukuhuoneen penkille ja höyläsit muutamat karvat pois. Kokoajan huolehdit siitä, että Timolla oli mahdollisimman hyvä näkyvyys kosteaan pilluusi. Lopuksi vielä varmistit peilin kautta että Timo oli ottanut kalun käteensä ja hyväili sitä ulkona sinua katsellen. Nautit saamastasi huomiosta ja himoitsit lisää.

Kun palasin mökin ikkunaan oli Kaisa jo riisunut itsensä melkein alasti. Pelkät rintaliivit peittivät hänen vartaloaan. Huomasin että Kaisalla oli lähes posliini kuten sinulla. Melkein olisin voinut kuvitella että Kaisakin tiesi minun katselevan sen verran pitkään ja rauhassa sain seurata tuota lähes alastonta vartaloa pyörimässä makuuhuoneessa. Kaisan rinnat olivat selkeästi hänen vartalonsa näyttävin osa. Rinnat olivat vähintään c-kuppia. Viimein Kaisa seisahtui selin ikkunaan päin. En ensin tajunnut, mitä hän oli tekemässä, mutta pian huomasin hänen näpyttelevän puhelintaan. Hän laittoi hetkeksi puhelimen pois ja riisui rintaliivinsä. Ihanat rinnat paljastuivat viimein nähtäväkseni. Tätä odotellessa olin jo ottanut kaluni esiin ja hyväilin sitä rauhallisin liikkein. Mielessäni ajattelin olevani pervo tirkistelijä, mutta en voinut lopettaa.

Sillä hetkellä ilta sai yllätyksellisen käänteen. Kaisa nappasi itsestäsi alastonkuvan ja naputteli taas puhelintasi. Mitä perkelettä - Kaisa taitaa lähettää kuvan jollekulle!? Nopeasti tuon jälkeen Kaisa heitti puhelimen sängylle ja puki erittäin peittävän uima-asun päälleen ja säntäsi kohti saunaa. Tekopyhää ajattelin tuosta peittävästä uimapuvusta!! Odotin hetken ja hiivin sisään mökkiin. Nappasin puhelimen käteeni. Yllätyksekseni se ei ollut mennyt lukkoon. Sain selville, että kuva oli lähetty jollekin Tuomolle ja siinä todella näkyi kaikki. Hetken mielijohteesta lähetin tuon kuvan ja pari vielä rivompaa omaan puhelimeeni.

Riski

Saunassa kyselit Timolta, miten hän pitää kroppansa noin hyvässä kunnossa. Timo oli innoissaan kun nuori kaunis nainen osoitti kiinnostusta hänen kroppaansa kohtaan ja selitti auliisti kuntoilustaan. Todellisuudessa et kyllä kuunnellut vastauksia vaan ihailit vain miehen jykeviä kasvoja. Samoin kiinnitit ensimmäisen kerran huomiota Timon lihaksikkaisiin käsiin. Pitkäveteisen urheilujorinan jälkeen käänsit keskustelun taas seksiin ja tällä kertaa ensimmäiseen kertaan. Timo kertoi oman säälittävän tarinansa naapurin 10-vuotta vanhemmasta Tiinasta. Tarinan lopussa Timo tunnusti keksineensä sanonnan meni reisille… Nauroit niin että pyyhe valahti ylävartaloltasi paljastaen rintasi Timolle. Timo hymyili leveästi kun muka häveliäästi peittelit rintojasi.

Pian istuimme kaikki lauteilla siveellisesti uikkareihin tai pyyhkeeseen kietoutuneena. Itse tosin en istunut kovin siveellisesti vaan annoin puolijäykän kaluni näkyä selkeästi sinulle. Suorastaan pyrin siihen, että myös Kaisa näkisi vilauksen kalustani. Seksikeskustelut olivat laantuneet Kaisan saavuttua ja istuimme hiljaa nauttien löylyistä. Välillä vain saunan kiukaan sihahdus ja kuusipöllien räiske katkaisivat hiljaisuuden.

Viimein ilmoitit lähteväsi uimaan ja Timo luonnollisesti lähti perääsi. Kaisa katsoi peräänne huokaisten. Kysyin Kaisalta, että mikäs nyt huokailuttaa. Kaisa vastasi :”No etkö sä nyt näe kuinka Timo kuolaa sun naisesi perään? Eikä se häiritse sua?” Olin hetken hiljaa ja totesin rauhallisesti:” Ei päinvastoin. Mä luotan siihen, mitä meillä on Sinin kanssa. Timo ei tule ikinä sitä hajottamaan ja mä en pistä pahakseni jos Timo tuottaa Sinilla ihailun kokemuksen tai jopa muutakin” Kaisa: ”Voi helvetti teitä miehiä”. Päätin ottaa riskin ja jatkoin:” Ja asia on nyt niin, että Timo saa nauttia tänään ihan sen mukaan, mitä Sini haluaa. Sä et siihen puutu vaan menet ihan pian nukkumaan. Jos tää ei sovi, Timo saa tietää Tuomosta.” Kaisa katsoi mua hämmästyneenä ja samalla vihaisena. ”Miten sä tiedät Tuomosta? Ja se on vaan sellaista seksileikkiä. Timo ei aina huomioi mua riittävästi… ”

En jaksanut kuunnella selityksiä vaan keskeytin:” Niin ja toinen juttu.” Avasin hitaasti ja provosoivasti pyyhkeeni ja paljastin seisokissa olevan kaluni. Astuin lähemmäksi Kaisaa. Laskin käteni taaksepäin nojautuneen Kaisan reisien väliin ja tarrasin koko kämmenellä hänen pilluunsa. :”Sen lisäksi että sä meet pian nukkumaan sä esittelet tän mulle”. Kaisan ilmeeseen tuli uho ja hän repäisi käteni irti. Katsoi mua silmiin ja sanoi:” Katso sit kunnolla, mutta et kyl koske.” Kaisa siirsi hitaasti uimapuvun pois pillunsa edestä. Kaisan reidet olivat niin levällään, että klitoris näkyi kiihottavasti samoin vaaleanpunainen pillunreikä. Otin kalun käteeni ja runkkasin hitaasti samalla vedin Kaisan uima-asua sen verran alaspäin että sain rinnat esille. Jatkoin runkkausta ehkä minuutin. Kaisa katsoi kokoajan kaluani mutta ei liikkunut saati sitten osallistunut leikkiin. Viimein sanoin: ”Nyt menet uimaan ja sen jälkeen nukkumaan.” Kaisa nyökkäsi ja poistui nopeasti saunasta. Istuin hetkeksi lauteille ennen kuin lähdin uimaan.

Kiusaus voittaa

Kävelitte Timon kanssa vierekkäin kohti rantaa kunnes Timo nappasi sinut kainaloonsa kuiskasi: ”Mahtavaa tutustua tuollaiseen seksikkääseen naiseen!!” Tämän jälkeen hän silitti selkääsi laskien kättään hitaasti alaspäin. Hän antoi kätensä valua alaselkääsi asti. Yllättävä hellyys kuitenkin loppui yhtä yllättäen kuin alkoikin. Timo tarrasi pyyhkeeseesi ja tönäisi sinut laiturilta alastomana veteen. Hermostumisesi ja huutosi eivät olleet kovin uskottavia kun nauroit samalla kun huutelit sadatuksiasi viileästä vedestä. Timo hyppäsi perääsi ja vedessä hän myös pysyi niin pitkään että pystyi sieltä tarkkailemaan noususi laiturille.

Uinnin jälkeen jäitte istumaan ja juttelemaan laiturille. Siinä istuessanne Kaisa tuli ja kävi pikaisesti uimassa. Kaisa myös kertoi, että oli saanut saunassa pahan päänsäryn ja menisi jo nyt nukkumaan. Valittelitte muodollisesti tapahtunutta, mutta Timolla ei vaikuttanut olevan minkäänlaisia aikeita lähteä nukkumaan Kaisan kanssa.

Hetken päästä saavuin minäkin laiturille ja uinnin jälkeen istuin seuraanne. Tällä kertaa oli minun vuoroni kertoa ensimmäisestä kerrastani. Todellisuudessa tämä ei nyt ollut ihan ensimmäinen mutta yksi varhaisimmista seksikokemuksista kuitenkin ja tapahtui minun ollessa 17-vuotias. Tämä kerta tapahtui isäni ajaman auton takapenkillä. Repsikan paikalla istui Hannan silloisen tyttöystäväni isä. Toinen takapenkki oli röykkiöksi asti täynnä tavaroita, joten Hanna istui sylissäni lyhyessä hameessaan. Matkan alettua sujautin käteni alakautta Hannan hameen alle ja silitin reisiä ja vähitellen häpykumpua ja pillua pikkuhousujen päältä. Jatkoin tätä ainakin vartin kunnes sujautin sormeni pikkuhousujen sisään. Hyväilin Hannan kosteaa pillua kiusoitellen ja varoen turhia ääniä. Hanna puristi toista kättäni ranteesta aina kun onnistuin löytämään sopukan, joka tuntui hänestä hyvältä. Luonnollisesti tuolla kerralla kaikki jäi kiusaamisen tasolle, mutta silti tuo sanottakoon vaikka opintomatka ja salaa hyväily oli pitkään eroottisin kokemukseni. Onneksi autossa oli kuuma, joten Hannan punaiset posket eivät herättäneet liiaksi epäilystä.

Jutellessamme rannan pusikossa rasahti oksa. Katsoimme toisiamme ja Timo nyökkäsi päällään kohti saunaa ja totesi että olisi varmaan aika mennä löylyihin. Saunalla Timo kertoi että taisi rasahduksen aiheuttaja olla naapurin nuorimies. Kuulemma Kaisa oli jo pitkään epäillyt että naapurin kolli käy tiiraamassa häntä pusikosta.

Päästyämme saunalle minä menin suoraan saunaan. Sinä halusit pestä rannan hiekat jaloistasi ennen saunaa ja samoin Timo jäi odottamaan suihkuvuoroaan. Painuttuani saunan puolelle riisuit pyyhkeesi ja menit suihkuun. Kuulit takaasi kuinka Timokin riisui uikkarinsa. Olit suihkussa selin Timoon kun tajusit ettei Timo ollutkaan jäänyt odottamaan vuoroaan. Aistit miehen tulleen aivan taaksesi seisomaan. Timo kuistasi:” Olen odottanut tätä hetkeä kokopäivän” Samalla hän hiveli käsillä kylkiäsi ja suuteli kevyesti niskaasi. Hetkessä suudelma muuttui kiihkeäksi ja tarrasi molemmin käsin rintoihisi ja painoi puolijäykän kalunsa pakaroitasi vasten. Timon yllättävä ja raju kosketus tuntui sinusta hyvältä. Olit onnistunut saamaan miehen pois raiteiltaan kuten olit yrittänytkin. Harmiksesi saunakiulun kolahdus pelästytti Timon ja hän hellitti otteensa. Vaikka mielesi olisi tehnyt jäädä sujahdit nopeasti saunan puolelle.

Istuimme saunassa hiljaa. Istuit meidän miesten välissä. Olit nostanut jalat lauteille, joten vartalostasi ei juuri näkynyt mitään. Mietit mielessäsi että mitenköhän olisin suhtautunut asiaan jos tietäisin, mitä suihkussa tapahtui. Olit kuitenkin niin kiimassa että et voinut vastustaa kiusausta vaan halusit tarkemmin nähdä millainen kalu Timolla oli. Kalu ei tainnut olla juuri minun kaluan pidempi, mutta paksumpi se oli. Yritit rauhoittua ja suljit silmäsi. Aloin silittämään hitaasti pohjettasi, polveasi ja reittäsi. Timo seurasi rauhassa vieressä. Suutelin sua kaulaan hitaasti ja annoin käteni valua kylkeäsi pitkin alavatsaasi. Värähdit. Kuvittelin sen ensin johtuvan alavatsasi kosketuksesta, mutta huomasin myös Timon laskeneen kätensä reidellesi. Värisit jännityksestä ja hyvästä olosta Timon hitaasti liuttaessa kättään reideltä kylkeäsi pitkin kohti rintojasi. Hän kiersi kädellään vasemman rintasi jättäen nännin koskettamatta. Myös Timo suuteli sinua olkapäähäsi ja niskaasi. Samalla hän silitti alaselkääsi ja peppuasi. Jatkoimme silittämistä hiljaisuuden vallitessa useamman minuutin. Olit yhä silmät kiinni kun vinkkasin kädelläni Timolle vihjeen ja tartuimme molemmat miehet hellästi polviisi ja levitimme hitaasti jalkojasi leveämmälle. Vähitellen laskimme käsiämme pitkin reisiäsi yhä alemmas. Vähitellen annoin käteni saavuttaa pillusi ja silitin sitä kevyesti. Samalla Timo suuteli rintojasi ja koko kroppasi oli jännittyneempi kuin koskaan ennen. Hyväilin hitain liikkein klitoristasi. Tiesin kyllä että pidit kovemmista otteista, mutta nyt halusin kiusata sinua pidempään. Välillä käytin etu- ja keskisormen sisälläsi, mutta tein tuolloinkin vain hitaita pyöreitä liikkeitä.

Viimein päätin, että meidän miestenkin pitää saada osamme ja tartuin käteesi ja ohjasin sen kaluni ympärille. Avasit hetkeksi silmäsi ja tartuit toisella kädellä Timon paksuun kaluun. Aloit hitain liikkein runkata meitä molempia. Timo alkoi samaan aikaan sivelemään pilluasi ensin rystysillä silittäen häpykumpua ja vähitellen hän alkoi suoremmin ja suoremmin hyväilemään sinua sormillaan. Suutelin sinua himokkaasti suulle ja sen seurauksena avasit silmäsi ja katsoit suoraan silmiini. Katseessasi oli puhdas himo ja nautinto kun huokailit Timon taitavien sormien hyväillessä sinua. Selkeästi hait silmistäni varmistusta sille että saisit täysin siemauksien viimein nauttia kahdesta miehestä. Luvan sinetiksi silitin kasvojasi ja suutelin sinua uudelleen. Sain uskomatonta nautintoa vain siitä, että näin sinun nauttivan kahden miehen jakamattomasta huomiosta juuri niin paljon kuin olin kuvitellut. Pian Timo laskeutui polvilleen lauteille ja suuteli alavatsaasi. Sen jälkeen reisiäsi ja viimein hän alkoi hyväilemään klitoristasi kielellään. Hän myös työnsi sormensa sisääsi ja paineli g-pistettäsi vahvasti. Huokailit ja hikoilit kahden osaavan miehen käsissä. Timo kovensi tahtia ja hyväili sinua selkeästi vaativin ja vankoin ottein. Ei kestänyt kauaa kun vartalosi jännittyi kaarelle, värisit ja laukesit viimein kovaa huutaen. Pidin sinusta kiinni kun koko kroppasi nytkähteli orgasmin altojen tahdissa eikä Timo suinkaan lopettanut ensimmäiseen altoon vaan jatkoi klitoriksen imemistä pienistä vastusteluistasi huolimatta. Viimein Timo lopetti päätimme antaa sinun levätä hetken.

Jouduimme lähes kantamaan sinut vilvoittavaan suihkuun. Hetken oltuamme suihkussa menit polvillesi ja viitoit molemmat meistä lähemmäksi. Otit meiltä vuoronperään suihin ja toden totta osasit tuon homman. Olit ehdottomasti taitavin tapaamani nainen tuossa touhussa. Yllätyksekseni Timo ei tuota käsittelyä kestänyt kuin pienen hetken ja hän laukesi suuhusi ja vartalollesi alle kolmessa minuutissa. Sinua tuo taisi vähän hymyilyttää, mutta olit vain tyytyväinen siitä, että Timo selkeästi halusi sinua. Samalla kun otit minulta vielä suihin huomasin että pesuhuoneen pienessä ikkunassa oli eloa. En nähnyt kuka, mutta selkeästi joku oli katsonut meidän touhuja.

Sokkona

Tultuasi suihkusta Timo kuivasi sinut tarkasti joko puolelta. Samaan aikaan olin hakenut naulakosta huivin ja sidoin silmäsi.

Timo auttoi sinut ulos kuistille. Levitin kuistin vankalle pöydälle pyyhkeen ja asettelimme sinut siihen selälleen makaamaan. Jopa minulle yllätyksenä anelit saman tien meitä panemaan sinua kovaa. Timo ei aikaillut vaan asetti heti paksun kalunsa pillusi huulille ja työntyi hitaasti, mutta päättäväisesti sisään. Selkeästi esileikkien aika oli jo ohi. Ulisit hiljaa Timon aloittaessa panemisen.

Vauhtiin päästyään Timo kuiskasi minulle: ”Luulen että naapurin poika on runkulla saunan takana. Käy yllättämässä”. Kiersin hiljaa mökin kulman taakse ja sinne kurkatessani näin ison noin 190-senttisen lihaksikkaan hahmon kurkkivan kulman takaa kuistille. Astuin reippaasti miehen taakse ja totesin, että kukas perkele se siinä kyylää? Mies pelästyi mutta ei pelästymiseltään lähtenyt karkuun. Sanoin, että nyt sit kävelet siitä sinne kuistille ja pidät sen pelisi esillä ja suusi kiinni. Mies totteli ja kun pääsimme valoon oli selvää, että kyseessä tosiaan oli suhteellisen nuoriherran. Tai noh reilut kaksikymmentä oli kyllä ikää ja ehkä saman verran pituutta aisassa. Melkein tulin kateelliseksi, mutta lienisi selvää että poikanen ei vielä osannut käsitellä tuota vehjettään.

Tullessamme kulman takaa näytin Timolle käsimerkillä että on hiljaa. Vaistonvaraisesti Timo väistyi reisiesi välistä ja asettui toiselle puolellesi. Kävelytin nuoren miehen aivan sinun eteesi siten, että mies taatusti näki ihan vartalosi ja turpean pillusi. Miehen elin nousi jos mahdollista vielä kovempaan seisokkiin.

Protestoit kovaan ääneen Timon irrottua sinusta, että ei riitä. Pankaa lisää!! Timon kanssa asetuimme vierellesi ja tartuimme ranteistasi kiinni ja nostimme kätesi ylös. Toisilla käsillä tartuimme jälleen polviisi levitimme jalkasi äärimmilleen. Timo suuteli sinua samalla kun sanoin pojalle:” No mitä poika odottaa. Pane nyt kun mielesi tekee”. Nuori mies tarttui isoilla kourillaan lantiostasi ja nosti sinua kevyesti hiukan alaspäin pöydältä. Yritit ensin sulkea reitesi, mutta vahvat kätemme pitivät jalkasi levällään. Luovutit ja voihkaisit kun tajusit, että pian kolmas ja vielä tuntematon mies panisi sinua. Poika taputteli kalullaan häpykumpuasi ja pilluasi ennen kuin työntyi sisälle. Kätesi jännittyivät ja voikersit heti nautinnosta miehen painuessa ensimmäistä kertaa pohjaan asti. Emme malttaneet Timon kanssa jäädä osattomiksi vaan ohjasimme kätesi kalujemme ympärille. Kätesi ei liikkunut mihinkään vaan puristit vain kovaa kaluistamme. Käden puristus tiivistyi joka kerta kun iso painui sisääsi pitkällä työnnöllä. Poika todella teki pitkiä liikkeitä pannessaan sinua. Seurasin jälleen vierestä nautintoasi ja todellakin nautin mukanasi. Silitin huuliasi ja Timo puristeli ja suuteli rintojasi samalla kun nuorimies pani sinua tiivistyvällä tahdilla. Timon puristukset eivät todellakaan olleet hellimmästä päästä, mutta tiesin sinun pitävän siitä. Olin ajatellut että ei poika voi kestää riittävän pitkään, mutta vauhti vain kasvoi ja poika nai kun aikamies. Tajusin vasta jälkikäteen, että totta kai poika oli jo talon takana purkanut paineitaan. Sinäkin aloit jo selkeästi lähentyä orgasmia. Valitettavasti pojan ilmeestä näki että poika tulisi ihan juuri etkä ehtisi päästä huipulle, joten keskeytin pojan liikkeen.

Autoimme Timon kanssa sinut ylös. Menin leveälle penkille seinän viereen makaamaan selälleni ja Timo asetti sinut 69 asentoon päälleni. Aloitin pillusi nuolemisen ja käytin saman tien kaikkia taitoja, jotka olin sinusta oppinut. Tiesinen että saisin sinut laukeamaan hetkessä itsekin, mutta se ei ollut tänään ohjelmassa. Pystyit vain välillä hetken imemään kaluani, mutta se ei haitannut. Nyt oli sinun aikasi nauttia. Olit jälleen lähellä orgasmia, joten käskin pojan jatkamaan panemista samalla kun nuolin klitoristasi. Poika painui heti pohjaan asti ja jatkoi sillä tahdilla, mihin oli viimeksi päässyt. Mun käteni puristivat reisiäsi ja pojan kädet puristivat kovaa ihanaa persettäsi.

Samalla kun poika pääsi vauhtiin työsi Timo kalunsa suuhusi. Pystyit imemään Timoa vain hetken kunnes sait orgasmin. Hiljaa mielessäni nostin hattua nuorelle panomiehelle. Toisen orgasmiaaltosi lähtiessä liikkeelle nuorimies puhui ensimmäisen kerran:” mä tuun, ei helvetti, ihanaa. ” ja pornoleffamaiset urahdukset päälle. Mies laukesi onnekseni pääosin selällesi, joten en joutunut toisen miehen spermasuihkuun. Puolestasi toki melkein mitä vain, mutta tuo olisi ollut liikaa minullekin. Kun poika lopetti Timo vaihtoi saman tien hänen tilalleen ja painui sisääsi vauhdilla. Sinä ihana Neitopervo olit yhä niin kiimassa, että nautit Timon panon alusta alkaen. Allasi nuolin jatkuvasti klitoristasi ja annon käsieni vaeltaa selälläsi ja välillä puristin rintojasi ja pakaroitasi. Pakaroittesi puristus toki oli pääosin Timon vallassa, sillä lähes kokoajan hän puristi peppuasi kaksin käsin. Samoin poika siirtyi takaisin viereesi ja kosketteli sinua joka puolelta isoilla käsillään. Tuntemukset useasta miehestä saivat sinut jälleen nopeasti lähestymään orgasmiasi. Aivan viime hetkillä poika siirtyi kasvojesi eteen. Laskin huivin silmiltäsi, jotta näit pojan ison kalun jäykkänä edessäsi. Poika oli runkannut pelinsä uudelleen täyteen uskoon. Selkeästi pidit ison todella hyvässä kunnossa olevan miehen tuijottamisesta ja tuosta kalusta. Härskisti poika silitti kasvojasi kalullaan samalla sitä runkaten. Tätä härskiä ihanuutta jatkui vielä hetken kunnes loppuhuipennuksen lähestyessä Timo hyväili peukalollaan peppureikääsi. Minä vedin sinua panon tahdissa olkapäistä edestakaisin ja samalla imin ja nuolin klitoristasi niin lujaa kuin uskalsin. Poika jatkoi yhä kasvojesi hyväilyä käsillään ja kalullaan. Laukeamisesi kesti jälleen pitkään. Timo laukesi sisääsi enkä ole tuohon mennessä enkä sen jälkeen nähnyt kuinka mieheltä pettävät jalat alta panemisen jälkeen. Timo horjahti heti tultuaan pöytää vasten ja jäi siihen istumaan leveä onnellinen hymy kasvoillaan.

Hetken levättyään Timo totesi huohottaen pojalle, että me mennään nyt juttelemaan saunaan ja tämä pari saa jäädä tähän rauhassa. Timo suuteli vielä sinua pepulle ja huokaisi syvään. Tuo taisi olla suomalaisen miehen hellä kiitos.

Nousimme istumaan ja katsoin punaisia kauniita kasvojasi. Katsoit mua silmiin ja kiitit. Taisi tilanne olla loppujen lopuksi se, että et edes itse tiennyt montako orgasmia olit saanut.

Lahja

Illan yllätykset eivät kuitenkaan olleet vielä ohi. Hetken hiljaisuuden jälkeen silitit kiveksiäni ja kysyit mitä haluan. Toinen hetken hiljaisuus ja kysymys:” Olisitko halunnut naida Kaisaa?” Katsoin sinua hölmistyneenä ja vastasin yllättyneenä:” No pakkohan se on myöntää, että mielelläni sen tekisin, mutta eihän se oo mahdollista?”

Nousit ylös ja kävelit pukuhuoneeseen. Palasit kännykkäsi kanssa ja näytit tutun kuvan alastomasta Kaisasta. Katsoin sinua aivojeni tehdessä töitä enemmän kuin koskaan. Hetken päästä tajusin hämärästi:” Hetkinen, miten tuo on sulla. Eihän täs nyt oo järkeä … ootko sää Tuomo?” Nyökkäsit, joten jatkoin:” Onko meitä miehiä vedätetty oikein kunnolla?” Ennen kuin vastasit tajusin toisen naisen käsien kietoutuivat ympärilleni hitaasti ja kiusaavasti. Kädet valuivat saman tien kalulleni ja puristivat siitä vaativasti. Korvaani kuiskattiin:” Hyvää syntymäpäivää Seksisamille”. Tuon sanottuaan Kaisa livahti saunaan ja kuulin osia keskustelusta joka siellä käytiin. Kaisan ääni kuului parhaiten ja se oleellisin asia jonka kuulin oli: ”Tuomo tää ilta oli sullekin lahja. Kyllä mä tiedän että Siniä ei voi vastustaa jos hän miehen päättää iskeä, joten en oo vihainen. Mut onhan sullekin sit ok, että mä panen Samia? Saat kyl tulla katsomaan” Timon vastausta en kuullut, mutta taas jatkui Kaisan ääni:” Ja Risto sun kanssa meillä on vielä asioita selvitettävänä, mutta se saa odottaa.”.

Kaisa tuli takaisin kuistille ja seuraava asia mitä tajusin oli se että te kaksi kaunista naista kyykistyitte eteeni levittäen reitenne rivosti. Sinä nappasit kaluni ensin suuhusi ja Kaisa silitti ja nuoli kiveksiäni. Välillä Kaisa puhui: ” Voisin kuvitella että juuri nyt sun aivosi eivät voi toimia. Mä siis vähän selitän. Me tunnetaan Sinin kanssa jo pitkän ajan takaa. Ollaan opiskelukavereita. Kun kuulin Seksisamista niin munkin piti päästä maistamaan tätä” Sini nappasi kaluni suuhunsa ja imi antaumuksella. Katsoit mun hölmistynyttä naamaani ja nauroit ääneen. Tätä käännettä jos jotain voi sanoa synttäriyllätykseksi.

Pian Kaisa siirtyi makaamaan selälleen pöydälle ja silitit ystäväsi vartaloa edessäni. Levitit hänen jalkansa ja suutelit rintoja. Kysyit haluanko koskea Sinin rintoihin? Ja totta kai halusin. Kielsit kuitenkin koskemasta rintoihin ennen kuin Kaisa olisi saanut suuseksistä orgasmin. Ei ongelmaa ajattelin ja aloin nuolemaan ystäväsi pillua. Aloitin pitkin liikkein ja lisäsin vähitellen kielen pyöritysliikettä. Varmistuttuani siitä, että Kaisa oli taatusti riittävän kostea työnsin yhdellä liikkeellä varoittamatta etu- ja keskisormen Kaisan sisään. Jatkoin samalla pillun nuolemista. Sormeni kiersivät pillussa etsien Kaisan lempikohdat. Ehkä pieneksi yllätyksekseni havaitsin että Kaisa nautti paljon välilihan hyväilystä. Ajattelin että nyt kokeilen vähän tuhmempaa linjaa. Kostutin vielä nimettömänkin pillumehuissa ja painoin sormen kärjen peppureiälle. Kaisan koko alavartalo jännittyi saman tien. Jatkoin rauhassa hyväillen kielelläni klitorista ja painoin nimettömän lyhyen matkan Kaisan peppuun. Kolme sormeani oli nyt naisen sisällä ja puristin hellästi välilihaa sormieni väliin. Samalla tein pyöriviä liikkeitä ja hetkessä Kaisa jo huusi täyttä kurkkua. Risto ja Timo olivat tulleet myös seuraamaan näytöstä ja yleisöä tuntui naurattavan Kaisan nopea ja räjähtävä tuleminen. Ajattelin että taisi tämä tyttö olla yhtä villi kuin sinä!!

Viimein nousin ylös. Tartuit kalustani ja ohjasit sen vieraalle pillulle. Katsoit kun painuin Kaisan sisään. Nyt saat puristaa rinnoista totesit ja saman tien tartuin niihin ja nain vauhdilla. Tiesin, että koska pohjatyöt on tehty erittäin perusteellisesti niin en tulisi kestämään kovinkaan pitkään. Kuin kruunuksi illalle nousit pöydälle ja istuit Kaisan kasvoille siten, että hän sai nuoltua sinua. Tartuin sinua kaksin käsin niskan takaa suutelimme rajusti ja samalla laukesin Kaisan sisälle.

Ilta jatkui aamuun ja täytyy kyllä sanoa että kun viimein todellinen 40-vuotispäivä koittivat tiesin jo etukäteen että nyt vietettiin vain varjobileitä!

Myöhemmin selitit että koko kehitelmänne oli alkanut jo useita kuukausia sitten sen jälkeen kun Kaisa oli tavannut Timon. Kaisa oli pian tajunnut, että Sami josta Timo puhuu on samainen Seksisami, josta Sini on puhunut. Ja mä kun luulin että olin saanut juonittua koko homma, mutta en valita. Kaikilla oli taatusti kivaa tuona viikonloppuna ja voimme nyt omilla tahoillamme aina muistella tuota seksintäytteistä viikonloppua!

- Seksisami -

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute