Herkku-puhelin
Aamuinen yllätys
Nartun herra

Kello oli noin 6 aamulla, enkä ollut päässyt vielä edes nukkumaan. Sain viestin, että mitä ihmettä teen hereillä tuohon aikaan. Viesti oli tullut ihanalta neidolta, jota en ollut nähnyt hetkeen, mutta vaihdoimme silloin tällöin kuulumisia ja kiusasimme toisiamme, olihan tämä neito minun narttukokelaani.

Vastasin viestiin, että panetus kiusaa minua enkä saa nukuttua ja kysyin, mitä hän tekee hereillä. Hän kertoi minulle nähneensä painajaisia eikä saa enää unta. Olin todella kiimassa ja olin jo hiukan itseäni kiusannutkin siinä samalla, kun tuijotin televisiota mistä ei mitään järkevää ohjelmaa siihen aikaan tullut. Päätin kiusata tyttöä ja kerroin, kuinka minun tekisi mieli nussia kunnolla ja rajusti. Hän jatkoi kiusaten "Eikö sinulla muka ole siellä ketään, ketä voisit nussia rajusti". Vastasin, että ei tähän hätään ole täällä ketään, enkä kerennyt muuta vastata, kun sain jo toisen viestin missä luki "Et varmaan huoli muakaan, heh".

Vastasin hänelle, että ottaisin ja huolisin hänet oikein mielellään ja samalla mietin mielessäni, että onpas narttu taas kiusaavalla tuulella, sillä hän asui 300km päässä minusta. "Hitto, kun minulla on jo 9 menoja". Yllätyin ja kysyin, että oletko täälläpäin, sillä hän oli kotoisin täältä ja kävi aina silloin tällöin moikkaamassa täällä kavereitaan ja sukulaisiaan. Tästä innostuneena päätin latoa suoraa tekstiä ja pyysin häntä luokseni panemaan, vaikka en ollut nukkunut silmänräpäystäkään ja hänelläkin oli menoja, mutta tässä olisi muutama tunti aikaa. Hän kysyin olenko kotona ja olinko ihan tosissani, sillä emme olleet tavanneet erinäisistä syistä pitkään aikaan, vaikka ajatuksia siitä olimmekin vaihdelleet tasaisin väliajoin.

"Voisinhan mä tulla käymään", kuului seuraava viesti johon vastasin, että tule ihmeessä. "Nyt? Heti? Etkö meinaa mennä nukkumaan?" Sanoin hänelle, etten rupea nukkumaan enkä runkkaamaan, mikä oli siis ajatukseni ennen, kuin tuo narttuni laittoi viestiä, kuin tilauksesta, mikäli hän tulisi tänne. "Selvä alan laittamaan itseäni". Kysyin vielä häneltä tahalleni kiusaten "Onko tuhma olo?". Hän vastasi, että on ja hiukan jännittää näin aamulla hiiviskellä kotoa pois, sillä hän oli vanhempiensa luona kylässä.

Hän ilmoitti minulle lähtevänsä ja kysyi tulenko ulos vastaan. Sain viestin, että olen tässä parkkipaikalla nyt, joten laitoin kengät jalkaan ja takin päälle ja siirryin ulos. Sieltä hän saapui, huoliteltuta ja ihana virne ja pilke silmäkulmassa tietäen mitä tulee saamaan.

Siirryimme sisälle ja pyysin häntä riisumaan takkinsa ja kenkänsä ja odotin häntä siinä. Samantien vein tuon narttuni makuuhuoneeseeni ja siirryin häneen kiinni takaapäin puristellen hänen ihanaa persettään. Hän oli selvästi tälläkin kertaa panostanut pukeutumiseensa sillä hänellä oli todella kuumat, ihoa myötäilevät ja persettä korostavat piukat pöksyt. Työnsin hänet sängylle mahalleen, puristelin hänen rintojaan ja tuota herkullista persettä samalla, kuin työnsin itseäni häneen kiinni ja hän tunsi pyllyssään varmasti jotain kovaa mikä housussani pullotti ja työnti itseäni minua vasten huokaillen. Pyysin nostamaan tuon herkullisen perseensä ylös, jotta voin nähdä sen kunnolla ja nauttia tuosta kiimaisesta näystä.

En tiennyt mitä tehdä, sillä tuo perse näytti noissa housuissa niin hyvältä ja niin kiimaisesti hän sitä edessäni esitteli ja pyöritteli. En tiennyt riisuakko housuja vai kuinka kauan vielä haluan nauttia tuosta jumalaisen upeasta näystä. Kiimani kuitenkin puski housuissani, joten minun oli pakko päästä repimään noita housuja alaspäin, mutta en ollut saanut housut kuin puoleen perseeseen, kun huomasin kuinka alta löytyivät kuumat sukkahousut, jonka läpi näkyi pitsisen seksikkäät alushousut. Jäin taas ihailemaan tuota näkyä, puristelin persettä ja pussasin toista pakaraa sukkahousujen läpi.

Kiimani vain kasvoi ja kasvoi ja päätin, että vaikka tuota näkyä voisikin ihailla pidempäänkin, niin minun oli pakko päästä käsiksi tuohon naiseen. Riisuin housut ja sukkahousut pois ja rupesin hieromaan hänen jalkoväliään pikkareiden läpi. Minun oli pakko riisua nuo pikkaritkin ja päästä maistamaan kielellä tuota ihanaa tiukkaa pillua. Hieroin hetken häntä ulkoapäin ja työnsin sormeni tuohon reikään, ja muistin taas kuinka ihanan tiukka tuon neidon pillu olikaan. Onneksi kosteus pelastaa, ja sain kohta jo kaksi sormea sisään ja rupesin sormettamaan häntä lujemmin, hän haukkoi henkeään.

Lopetin ja siirryin sänkyyn selälleni muna kovana ja hän tiesi kyllä mitä tehdä seuraavaksi, hän laittoi ponnariaan paremmin ja tuli lähemmäksi minua. Tartuin hänen hiuksistaan kiinni ja annoin hänen asettaa huulensa kyrvälleni. Kun tuo narttu otti munani suuhun, niin kyselemättä ja säälimättä tiukensin otettani ja painoin päätä syvemmälle ja aloitin syöttämään hänelle kyrpää vauhdilla ja syvälle suuhun!
Hiukan pelokkaana ja jännittyynenä, mutta silti nöyränä ja kiimaisena hän tuota kyrpää ottikin suullansa vastaan ja välillä oli pakko antaa tytön vetäistä henkeäkin, jolloin sylkeä ja kuolaa valui suusta ihanasti. Tunsin kuinka kiimani vain kasvoi ja kasvoi ja olisin voinut hänen päällään ja suullaan "runkata" itseni nopeastikkin, mutta pakko oli malttaa mieleni ja kiimani, koska halusin nauttia tuosta nartusta vielä muutenkin. Nostin hänen päänsä pois ja pyysin tulemaan istumaan naamalleni. Nuolaisin häntä parikertaa ja kuulin tuon kiimaisen huohotuksen, en voinut enää pidätellä itseäni vaan nousin ylös ja pyysin hänet sängylle kontilleen.

Ihailin tuota näkyä ja pyysin pyllistämään hiukan lisää, menin hänen lähelleen ja asetin kiimaisen ja kovan kullini tuon märän pillun huulille ja painoin sen kerralla sisään, jolloin sain todella syvän ja kiimaisen huokauksen, taisi narttu hiukan ottaa pyllyä eteenkinpäin, sen verran taisi tuo kyrpä tuntua tuossa pienessä pillussa, kun sen kerralla sinne survaisee ;) Nappasin lantiosta kiinni ja rupesin naimaan häntä kunnolla, puristeleen ja läpsien tuota persettä samalla, voi kuinka ihana tuota persettä olikaan taas läpsiä, kun hän säikähdellen, mutta innoissaan otti iskut vastaan ja pakarat aina kivasti jäykistyi kun käsi läheni tuota peppua.

Aikani takaapäin seisten nussittuani tuota ihanaa ja kiimaista narttuani käskin hänen menemään mahalleen, jotta voin tulla hänen päälleen ja työntyä takaapäin vieläkin syvempään ja näin päällä ollessa isompana miehenä hallita häntä paremmin. Hän saa tunteen, ettei pääse pois ja on herransa armoilla. Työnsin kyrpäni takaisin tuohon märkään pilluun ja otin toisella kädellä hänen kurkustaan kiinni ja kuristin häntä samalla, kun nussin häntä lujaa. Hän sanoin minulle "Pane mua, pane mua lujaa".

Kuinka olinkaan ikävöinyt tuota ihanaa narttuani, kiimani oli huipussaan. En ole koskaan ollut mikään herkästi ja nopeasti laukeava, mutta oikeassa kiimassa kyllä saan itseni tulemaan nopeamminkin, jos tahdon ja nyt tahdoin tulla tuohon herkkupilluun ja sotkea sen kunnolla spermallani, sillä meillä ei ollut kauaa aikaa ja kiimani oli päässyt jo niin valloilleen, että halusin laueta jo hänen sisäänsä. Laskin spermani häneen sisään monessa eri sykäyksessä ja hän huokaili, kun sotkin hänen viattoman pikkupillunsa.

Tämän jälkeen vaihdeltiin kuulumisia ja utelin kuinka hänen miesseikkailunsa siellä muualla olivat edenneet, sillä hän usein avautui niistä minulle. Kello rupesi olemaan jo sen verran, että hänen oli aika lähteä ja kävin saattamassa hänet pihalle. Laitoin hänelle vielä perään viestiä, että oli todella kiva nähdä pitkästä aikaa ja, että hän voisi illalla tulla mahdollisesti uudelleen vielä ennen lähtöään mikäli kerkeää. Valitettavasti minulle tuli muita menoja, emmekä enää illalla kerenneet ottaa revanssia, mutta eiköhän me vielä tästä nartusta kuulla lisää ja ensikerralla, jos taas olisi paremmin aikaa, niin pääsisi kurittamaan narttua useampaan kertaan ja monipuolisemmin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute