Herkku-puhelin
Kesälomani osa 1
Kiimapillu69

Oli vihdoinkin vapaata lukiosta mutta se vain tarkoitti paljon kesätöitä, mutta onnekseni olin saanut kesätyöpaikkani jo varhain varattua eräältä maalaistalolta he tervitsivat eläinten hoitajaa ja minä olin innoissani menossa yrittämään parastani.

Olen oikein perimmäisesti kaupunkilais tytsy jolla ei ole pienintäkään "maalaisjärkeä" Tai niin minulle on aina kehuttu mutta se selviäisi sitten kun pääsisin maatalous ihmisten luokse.

Asuin itse Helsingissä ja nyt olin matkalla omalla autollani kohti Etelä-Pohjanmaata, jossa minua odottivat kolme henkinen perhe ja muut kesätyöntekijät. Ajomatkallani poikaystäväni soitteli vielä viimeisiä armon hetkiä mutta sanoin olevani sinkku ja vapaa elämään hänen virheittensä perusteella, nimittäin hän jäi kiinni pettämisestään ja tämä kohde tai siis toinen nainen oli yksi parhaimmista ystävistäni vielä, joten päätin jättää hänet ja vaihtaa maisemaa oikein kunnolla.

Saavuin ajoissa paikalle ehkä hieman aikaisemmin kuin oli sovittu mutta talon isäntä oli vastassa ja neuvoi mihin pienen autoni voisi sioittaa siksi aikaa kun asuisin heidän kanssaan. Parkkeerasin autoni talliin ja otin matkatavarani ulos autostani, talon isäntä auttoi minut sisälle ja esitteli perheensä minulle hänen perheeseensä kuului hänen vaimonsa joka lähti muutamaksi kuukaudeksi siskonsa luokse ja hänen poikansa Pekka. Talon isännän nimi oli Markku.

Markku esitteli asuin muotonsa ja vaati että yöpyisin hänen poikansa huoneessa koska hänen pojallaan ei ollut ikinä ollut kiinnostusta ketään naista kohtaan kuulelma. Minulla oli erimielisyyksiä asiaan mutta uusi paikka ja uudet kujeet, en pistäisi pahakseni olla komean nuoren miehen kanssa samassa huoneessa ja katsella kun hän "ei mieti minua alasti hänen päällään".

Seuraavana aamuna minulle esiteltiin uudet työntekijät ja kävi ilmi että kaksi uutta miestä olivat Pekan omia ystäviä, näin kyllä että he katselivat minua ja puhuivat kaikesta mitä he voisivat tehdä minulle mutta kyllä minäkin osasin antaa heille kiusallisia ajatuksia, annoin heille joka tauolla jotain ajateltavaa nimittäin kastelin itseäni vedellä joka tauolla jotta he näkisivät minun muhkeat muotoni läpi vaatteiden.

D-kupin rinnat, hyvin treenatut pakarat, pienet vatsalihakset ja karvaton pilluni saivat joka miehen vaatimaan lisänäytöstä. Talon isäntä kävi joka päivä hakemassa erinnäisiä tarvikkeita kaupasta jota tarvittiin jokapäiväiseen elämäämme. Tehtävinäni oli hoitaa lehmiä ja lampaita muiden mukana ja ehkä vähän flirttailla talon miehille toivoen heidän saavan tehtyä aloitteen edes jossain vaiheessa.

Oli kulunut jo kuukausi ensimmäisestä kerrastani kun astuin tähän talouteen ja sitä myötä olen ystävystynyt talonväen kanssa. Seksuaaliset paineeni ovat vaan kasvussa koko ajan haluan vain repiä kaikkien vaatteet pois ja nussia heitä niin pitkään kun saan heidät laukeamaan sisääni ja suuhuni kaikki kerrallaan. Olin hieman lähiaikoina tyydyttänyt talon isäntää Markkua jolla oli kovemmat paineet kuin olisin voinut arvellakkaan.

Markku lähestyi minua hieman humaltuneena eräänä iltana kun olin hänen apunaan korjaamassa traktoria tallissaan, Markku sai korjauksensa valmiiksi ja nautimme pari oluet voiton kunniaksi jonka jälkeen hän lähentyi minua ja suuteli kiihkeästi huuliani samalla kouraisten rintaani, vinkaisin hieman koska rintani ovat olleet tähän asti hyvin kiimasta kosketus herkät.

Markku nosti minut sinä iltana seinää vasten ja alkoi riisumaan vaatteitani, en laittanut vastaan ollenkaan halusin häntä yhtä paljon kuin hän minua. Halusin hänen ottavan minut juuri niin kuin hän oli ajatellutkin suoraan vaan seinää vasten ja kunnolla painaen sisään. Markku sai nopeasti vaatteeni pois päältäni, olin alasti hänen sylissään kuulin vain hänen avaavan sepaluksensa ja nopeasti tunsin hänen voimakkaan kalunsa pilluni huulilla, pienen tuijotuksen myötä Markku työntyi sisääni ja voihkaisimme yhtä aikaa.

Minä voihkaisin hänen paksun kalunsa voimasta ja Markku puolestaan pilluni tiukkuudesta. Hän nai minua voimakkain ottein ja todella kiimaisesti hänen kiimansa oli tavattoman kova en ollut odottanut häneltä näin kovia otteita minua kohden, olin häkeltynyt ja samalla hurmioissani hänen kovien otteiden ja kiiman ansiosta.

Nussimme raju otteisesti muutamia tunteja kunnes Markku laukesi sisälleni kovalla paineella. Markku huohottaen raskaasti ja hieman helpottuneen oloisesti otti kalunsa ulos minusta ja suuteli minua hieman hellemmin pyydellen anteeksi hänen kiihkeää toimintaansa, myös hän selitti ettei hänen vaimonsa ollut antanut hänelle pitkään aikaan minkäänlaista seksuaalista huomiota vaikka hän oli yrittänyt kaikkea ja he olivat yrittäneet kaikkea.

Naureskelin vain etten ollut odottanut talon isännältä tälläistä ennemmin talossa yöpyvien nuorten miehien yllättävän minut ja rymässä harrastaen seksiä kanssani mutta tämä oli jotain ihan muuta, jotain täysin muuta.

Harrastimme seksiä Markun kanssa melkeimpä joka ilta siitä illasta/yöstä lähtien. Makasin hänen allaan joka ilta/yö hänen työhuoneensa pöydällä ja otin hänen kiimaista kaluaan sisääni. Voihkin kiimasta ja tunteesta kun Markku painoi voimakkain ottein kaluaan sisääni, hänen kiimansa oli uskomattoman kiihottava hän oikeasti halusi naida minua ja todella lujaa. Se kiihotti minuakin todella paljon tosin kaipasin jotain suuhuni ja käsiini ihan kuin kaipaisin toista kalua samalla suuhuni jotta saisin nautintoa myös sitäkin kautta.

Markku otti minut paremmin kuin yksikään mies oli ennen ottanut minua, Markku ymmärsi vartaloani paremmin kuin hyvin hän jotenkin tiesi tarkasti missä vaiheessa on hyvä lopettaa vähäksi aikaa ja keskittyä rintoihini tai pelkästään klitorikseeni, Markku osasi todellakin tyydyttää naisensa paremmin kuin hyvin.

Olin vihdoin tyydyttyneempi kuin ikinä entisen poikaystäväni kanssa ollessani. Olin ihan uusi nainen kun työskentelin tässä tuvassa, myös huomasin että talon muut miehet olivat paljon kiinnostuneempia nyt minusta kuin aijemmin ehkä heilläkin oli alkanut heräämään seksuaalinen kiihko minua kohtaan viimeinkin kovan yritykseni jälkeen.

Markku järjesti meille kaikille pienen nuotio hetken järven rannalla jossa meille oli varattu iso teltta ja paljon puita ja hieman ruoakaa. Pakkasimme muutamat vaihto vaatteet ja muutaman laatikon olutta jotta saisimme viettää vapaa-aikaamme rauhassa järven rannalla.

Lähdimme perheen yhteisellä autolla kohti järven rantaa jossa oli jo kaikki valmiina. Markku oli jo käynyt aiemmin valmistelemassa lemmen pesäämme ja isompaa telttaa missä olisi kaikki valmiina pientä iltaamme varten. Markku ajoi meidät 25 kilometrin päähän talosta ja jätti kaikki hommat lomittajien käsiin, auto pysähtyi muutamien metrien päähän teltta paikastamme.

Purimme tavaramme autosta ja aloimme sytyttelemään nuotiota, heti kun nuotio oli saatu kunnolla tulille oli aika riisuutua ja mennä uimaan kuumana kesäisenä iltana. Markku katseli minun riisuutumistani kiihkein silmin, jos olisimme olleet kaksin hän olisi repinyt vaatteeni pois ja nussinut minua rajuin ottein laiturilla mutta nyt oli hänen poikansa ja hänen kaveruksensa mukana niin hän ei voinut ottaa minua vielä käsittelyynsä, mutta vähän myöhemmin se voisi olla mahdollista.

Riisuuduin alastomaksi kolmen miehen edessä heidän kiimaisten silmiensä alla, pulahdin veteen ja sukeltelin kohti lauttaa joka oli keskellä järveä. Nousin vedestä ja istahdin lautalle heilutellen kättäni ja huutaen; "tulkaapas tänne nuoret urokseni tämä tyttö oottelee paljasta pintaa!"

Markku sai äkkiseltään puhelun lomittajiltaan ja joutui lähtemään autollaan auttamaan hädässä olleita lomittajia, mutta tuumasi nuorille miehille ettei kannattaisi olla huolissaan vaan pitäkää hauskaa niin paljon kuin nuoruutenne himot halajaa. Ja lähti samantien ajelemaan takaisin auttamaan lomittajiaan.

Pekka ja hänen kaveruksensa Olli ja saku katselivat hetken aikaa toisiaan ja samantien alkoivat riisua vaatteitaan, Pekka oli ensimmäinen joka pääsi järveen ja heti hänen perässään tuli Olli ja viimeisenä hieman epävarmana itsestään ja muista, Pekka nousi vedestä suoraan haarojeni väliin ja katsoi alastonta vartaloani nyt lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Hymyilin hänelle ja kutsuin hänet kanssani lautalle, Pekka nousi viileästä vedestä päälleni ja antoi silmänsä harhailla vapain määrin vartalollani hetken aikaa.

Olli nousi toiselta puolelta lautalle ja istahti polvilleen pääni yläpuolelle, saku puolestaan nousi istumaan vierelleni katselemaan alastonta vartaloani joka väreili jännityksestä ja kiihkosta nuoria oreja kohtaan. Saku oli huomattavasti ujompi tapaus joten päätin olla vain paikoillani ja antaa heidän tutkia vartaloni saloja ja kiihkoaan niin kuin haluavat. Pekka hieroi pakaroitani ja hiljalleen ujutti käsiään kohti pilluani, Olli puolestaan alkoi hellästi hieroa rintojani samalla hieman antaen minulle merkkejä siitä että hänen kalunsa olisi halukas saamaan suullista huomiota minulta.

Pekka hieroi hellästi sormillaan klitoristani ja katseli kuinka minä voihkin hiljaa ja samalla kehoni nytkähteli näkyvästi mutta vain nauttien huomiosta, Pekka alkoi hellästi sormittamaan minua samalla kun Olli painoi kalunsa suuhuni imettäväksi. Imin hänen kalunsa kovaksi samalla käsilläni hieroin hänen kiveksiään tuntien niitten jokaisen liikkeen ja jokaisen värähdyksen. Olli painautui käsilleen ja alkoi nussia suutani kiihkeään tahtiin, nautin joka hetkestä halusin saada tätä kalua joka maistui juurikin niin ihanalta kuin olisin voinut toivoa sen maistuvan, hieman suolaiselle mutta silti hieman makealle.

Pekka otti sormensa ulos pillustani ja hieroi pillustani tulleen kiimaiset nesteeni hänen kovalle kalulleen, pian tunsin hänet painautumassa sisääni hieman kova otteisemmin kuin isänsä edellisenä iltana. Pekan kova kalu oli vailla vertaa se oli paksu ja samalla kookas ymmärsin hyvin miksi olin tuntenut kiihkoa tätä perhettä kohtaan, Pekan isällä oli yhtä kiihkeä himo pilluni huulia kohtaan kuin Pekallakin.

Saku katsoi vierestä tyynenä ja uteliaana kun Olli ja Pekka työstivät kiimaansa minun sisääni. Olli nussi suutani rivakammin kuin aijemmin hän vain kiristi tahtiaan ja välillä päästi huokauksia pysähdellen, oletin hänen olevan erittäin lähellä tulemistaan ja siksi yritin mahdollisimman tiheästi pitää tätä suonikasta kalua suussani jotta voisin viestiä hänelle että voi päästää lastinsa suuhuni. Pekka painautui koko mitaltaan sisääni ja huokaisi hieman matalalla äänellään, hän otti paremman asennon ja alkoi hitaasti liikuttaa lantiotaan edestakaisin ihan kuin pelkäisi tätä tunnetta mitä tunsi nyt minua kohtaan tai tätä tilannetta kohtaan.

Olli ei kestänyt enää tätä painetta terskansa ympärillä tunsin hänen olleen lähellä jokin antoi sellaista merkkiä hänen kiveksissään ja kohti hänen kalunsa vartta sellainen pieni paineen tunne, hetken vielä kielelläni hieroen Ollin kalua ja imien sitä hän laukesi suuhuni. Olli voihkaisi ja täristen antoi koko lastinsa suuhuni nieltäväksi, nielin kaiken mitä hänen kalustaan sain vain suuhuni. Suuni täyttyi kahdesti suurella määrällä spermaa, Olli huokaisi hieman ja otti kalunsa ulos suustani.

Olli istuutui lautan reunalle helpottuneena ja tyydyttyneenä. Pekka työsti pilluani kiivain ottein, tunsin hänen jokaisen työntönsä sisääni ihan kuin Pekka olisi hänen isänsä Markku, juuri samanlaiset työnnöt ja juuri samanlaiset voimakkaat murahtelut.

Pekka otti vartaloni omakseen ja alkoi naimaan minua koko ajan kovemmin ja kovemmin, tunsin hänen kalunsa syvällä sisälläni, myös hänen kiveksensä alkoivat hakkaamaan välilihaani vasten kiivaammin. En uskonut hänen pystyvän ensimmäisellä kerrallaan tälläiseen vaikuttavaan naimiseen, voihkin hänen allaan yhtä kiivaasti nyt kuin hänen isänsä alla. Rintani heiluivat nyt kiivaasti hänen allaan ja mieleni tyhjentyi täysin kaikesta muusta keskittymiseni meni vain pelkästään tähän hetkeen, hetkeen jossa olin orgasmini lähellä ehkä jopa hyvinkin lähellä.

Pekka alkoi hidastamaan vauhtiaan ja hoki hiljalleen; "Voi luoja oon tulossa, oon niin tulossa", Pian hän painautui sisääni ja laski spermansa syvälle pilluuni. Pekka tärisi ja huohotti tuijottaen syvälle silmiini.

Pienen hetken tuijotimme toisiamme jonka jälkeen Pekka vain menetti käsiensä hallinnan ja painautui rintojeni päälle ja hänen päänsä suoraan sopivasti niitten väliin. Hengittelimme raskaasti hetken aikaa vain leväten ja antean pillulleni aikaa tasaantua hetken aikaa ennen uutta koetusta, olin päättänyt saada tällä lautalla vielä yhtä nuorta pojua ja tietty toivoin saavani myös orgasmini viimeistään hänen kanssaan koska se on aina yhtä taivaallista itsekkin laueta kun toinen on vielä sisälläni.

Saku istui rauhallisen oloisesti hieman jännittäen koko tilannetta mutta hänen kalunsa kyllä tiesi mistä oli kyse ja varmana halusi saada tyydytyksensä piakkoin samalla tavalla kuin muutkin. Pekka sai voimiaan takaisin sen verran että antoi minullekkin kauan kaivattua omaa tilaa ja ryömi Ollin vierelle uittamaan jalkojaan vedessä, he huokaisivat ja alkoivat naureskella äskön kokemalleen tyydytykselle.

Saku puolestaan tuli luokseni ja kuiskasi korvaani; "Haluan sinua niin pahasti mutta en uskalla muiden nähden tule luokseni telttaan haluan sinut siellä nyt piakkoin." Saku nousi seisomaan ja hyppäsi lautalta sukeltaen veteen, minä jäin lautalle vielä hetkeksi kyselemään nuorilta uroksilta että "Millaista oli saada kesä pillua?" He hymyilivät minulle ja sanoivat; "Olet ihmeellisin nainen mitä olemme tavanneet hetkiin useammat tytöt tai naiset on vaan ollu tiukka pipoja ja tykänny vaan lähinnä jostain muusta kuin tälläisistä nuoremmista miehistä".

Saisinko teiltä vielä vähän maistiaisia ennen kuin menen hoitelemaan kolmatta? Voisimme vähän yrittää uudestaan toisella tavalla ehkäpä? Olli virnisti viekkaan näköisenä ja sanoi; "minulle käy hyvinkin emmehän me enää ole neitsyitä paitsi noh saku on vielä mutta hän on niin ujo ettei hän varmaan uskalla samalla tavalla kuin me."

Olli asettui makaamaan lautalle ja näytti minulle merkkiä että haluaisi minut hänen päälleen ratsaille, olin innoissani ja kiihotuin ajatuksesta olla jonkun päällä vaihteeksi ennemmin kuin joku minun päälläni. Ollin kalu kovettui huomattavasti kun otin sen hellästi käteeni ja aloin imeä sitä hieman jotta se olisi ihanan kovana jälleen ennen kuin asettuisin sen päälle ratsaille. Ollin kalu oli hieman käyrä se oli niin sanotusti nojautunut taaksepäin ja se oli kiihottavan oloista jokseenkin.

Imin Ollia hetken aikaa ja kun hän oli kovettunut uudelleen täyteen mittaansa otin hänet jälleen sisääni tosin toisille huulilleni. Olli huokaisi ja voihkaisi hieman kun hänen kalunsa upottautui koko mitaltaan nyt täysin sisääni. Pillussani tuntui aivan taivaallisen hyvältä ehkä hieman villiltäkin olin kerrankin se joka määräsi tahdin.

Ollin kalu tuntui aivan järjettömän taivaalliselta pillussani se tuntui siltä että halusin vain kovemmin ja kovemmin saada sitä sisääni. Aloitin samantien kiimaisen ratsastuksen Ollin kalun päällä, rintani heiluivat kiivaassa ratsastuksessani samalla nauttien ja voihkien tunsin Ollin kädet rinnoillani hieromassa nännejäni hieman kova otteisesti. Tunsin kiihkeän kalun sisälläni se tuntui liiankin hyvältä ehkä jopa niinkin hyvältä että olin saamassa orgasmini piakkoin olin ihan varma siitä tunsin koko kehoni värähtelevän kiimasta ja kiihkosta joka huokui minusta ja nuoresta uroksesta allani.

Painauduin kiimastani Ollin päälle ja jatkoin hänen kalullaan kiivasta ratsastusta kunnes tunsin Pekan kalun painautuvan sisääni toisestakin reijästäni. Pekka voihkaisi samalla kuin minäkin ja hän tuumasi; "Voi vittu että on tiukka reikä." Hän sylkäisi kädelleen ja levitti sen kalulleen työntyen samalla takaisin sisääni. Tämä järjestely tuntui uskomattoman hyvältä en tiennytkään että anaaliseksi voisi olla näin kiihottavaa samalla kun pillussani olisi kivikova ja suonikas kalu.

Pekka painoi itseään syvemmälle peppuuni he alkoivat naimaan minua joka suunnasta kiivaasti varsinkin Pekka, hän työsti peppuani kivaammin kuin pilluani ehkä vain siksi koska peppuni oli paljon tiukempi kuin pilluni.

Molemmat urokset nussivat molempia reikiäni nyt kovalla otteella, olin lähellä orgasmiani ja voihkintani varmasti antoi heille itseluottamusta ja nautintoa jatkaa kova otteisemmin kuin aijemmin.

Voihkin ja suorastaan huusin nautinnosta kahden kalun voimin he nussivat minua kovemmin ja kovemmin kohti heidän seuraavaa orgasmiaan, Olli oli lähempänä kuin oletinkaan hän ei kestänyt kauempaa kuin Pekka nimittäin Olli laukesi sisääni huudahtaen nautinnosta ja kiihkostaan. Pekka jatkoi peppuni työstämistä kova otteisesti nussien mutta lopetti hetkeksi vetäen kalunsa ulos minusta ja käski minut kontilleni hänen eteensä jotta Olli saisi nauttia siitä näystä kun Pekka nussisi takaapäin minua.

Pekka otti lanteistani kiinni ja painoi kalunsa takaisin peppuuni syvälle suoleeni, voihkaisin ja tunsin kuinka Pekan kiima alkoi kasvaa hänen nussiessaan minun peppuani kova otteisemmin kuin kukaan aikaisemmin, pilluni oli herkillä vain vähän vielä kun hieroisi klitoristani niin voisin saada kauan kaivatun helpotukseni eli orgasmini mutten voinut siirrellä käsiäni kun Pekka otti paremman asennon jossa hän saisi kouraistua rintojani kunnolla nauttien niitten koosta ja herkkyydestä.

Voihkin ja annoin hänen suorastaan kova otteisesti minua naida ja läpsiä kiimastaan. Kehoni oli kovilla hänen kiihkeän naimisensa aikana en ollut aikaisemmin edes voinut kuvitella että Pekalla olisi näin paljon painetta kasvanut sisälleen minun ollessani hänen huoneessaan alastomana, kiihottuneena ja hieman itsetyydyttämässäkin.

Olin nyt hänen pieni lutkansa otin kaiken mitä hänen kiimastaan oli vielä jäljellä minua kohtaan. Pekka painoi minut kiinni lauteita ja nosti lanteitani sen verran että sai suoran penetraation aikaiseksi suoleeni. Tunsin Pekan kivekset läpsäyttelivät hieman pilluni huulia ja hieman myös välilihaanikin.
Pekka voihki ja murahteli nauttien siitä tunteesta että oli koko ajan hallinnassa ehkä hieman jopa alistamassa minua hänen valtaansa, Pekasta tuli esille dominoiva ja hallitseva nuori ori joka nautti selvästi anaali seksistä.

Se oli hieman pelottavaa kuinka voimakkaasta hän nussi reikääni ja kuinka kiivaasti hän voihki ja huohotti päälläni. Tunsin omalta osaltani myös suurta kiihotusta ja kiimaa tilanteesta mutta en voinut ajatella että Markun poika olisi näin kovassa puutteessa. Pekka painautui koko mitaltaan sisääni ja piti kaluaan hetken aikaa paikallaan huohottaen, sitten hän otti kalunsa ulos pepustani ja tuumasi minulle; "Ei tästä tuu mittään oon lauennu liian monta kertaa tänään vaikka mieli tekis niin en voi laueta näin ainakaan pitää kokeilla joskus myöhemmin kiima perseeni."

Olin hieman huojentunut asiasta ja päätin lähtea takaisin rantaan ottamaan muutaman oluen ennen kuin yrittäisin edes Sakun kanssa jotain. Uin rantaan lautalta, korkkasin parin oluen ja rentouduin takkatulen äärellä. Saku tuli vierelleni istumaan ja kyseli "miksi olin täydessä kiimassa vain noita miehiä kohtaan joilla ei ole muuta tunnetta kuin kiima?" Vastasin hänelle "En tiedä olen vaan kyllästyny kaikkeen sitoutumiseen ja pettymyksiin."

Saku tarttui kädestäni kiinni ja sanoi minulle; "Jos minä saisin valita yhden naisen jolle annan siemeni joka päivä ja joka ilta niin se olisi juuri sinä vain siksi että välitän sinusta enemmän kuin nuo kaksi tuolla."

Huokaisin ja annoin Sakulle suukon poskelle sanoen hänelle samalla etten voisi antaa itseäni nyt hänelle mutta varmaan tänä yönä voin antaa jotain muutakin kuin pilluani hänelle ehkä.

Vietimme aikaa Sakun kanssa nuotion äärellä sillä välin kun Olli Ja Pekka uivat ja kerskuivat toisilleen kuinka he olivat suoriutuneet erinomaisesti ensimmäisen naisensa nussimisesta. Soitin illan mittaan Markulle kysyen miten on hommat siellä päässä sujuneet, Markku kehui että voisi ehkä päästä vielä illaksi viettämään kanssamme aikaa täällä jos hyvin käy mutta se jääköön nähtäväksi. Markku kysyi suoraan että onko pojat saanu tyydytyksensä?

Punastelin hieman ja sanoin suoraan että ovat tuottaneet kovatkin paineet sisääni useammin kuin kerran. Markku naureskellen kehui etten siis tuottanut heille pettymystä. Lopetin puhelun melkein heti tämän jälkeen ja siirryin takaisin Sakun vierelle nuotiolle grillaamaan makkaroitamme, Saku kyseli minulta; "Oletko lauennut heidän kanssaan koskaan tai siis oletko saanut orgasmia Markun kanssa?" Punastelin hieman ja meinasin sanoa etten ole mutta en kerinnyt kun Saku rohkaistui ja suuteli minua huulilleni hellästi.

Vastasin hänen suudelmaansa samantien ja painauduin häntä vasten suudellen kiivaammin mutta silti hellävaraisesti yhtä hellästi kuin hänkin minua. Saku otti kädestäni kiinni ja painoi sen pyyhkeensä päälle jossa pullotti kovana ja märkänä kiimasta oleva kalu. Saku nautti siitä kun hieraisin hänen kaluaan hellin ottein pyyhkeen päältä, hän oli todella märkänä ja se kiihotti minuakin todella paljon että tein tälläisen vaikutuksen johon kuhun.

Saku suuteli minun kaulaani hellästi samalla hieman hieraisten paljasta rintaani jonka nännit olivat jo valmiiksi kovettuneet kiihkosta juuri tälläisestä hellästä kosketuksesta. Hänen kätensä olivat hellät ja pehmeät, koko vartaloni väreili hänen kosketuksestaan ja hänen suudelmansa olivat myös yhtä helliä.

Pian Saku nousi ylös ja otti kädestäni kiinni vetäen minut telttaan. Hän pyysi minua ottamaan hyvän asennon patjalle, pian Saku riisuutui ja paljasti hänen alastoman vartalonsa minulle, hänellä oli huomattavasti kookkaampi kalu kuin Ollilla ja Pekalla mutta ei yhtä paksu kuin Markulla.

Levitin haarani hänelle mutta Saku asettui vierelleni ja suuteli minua kiihkeästi, samalla hieroen rintojani ja kuunnellen reaktiotani hänen käsilleen, Saku suuteli minua kielisuudelmin hetken aikaa ja sanoi sitten; "Kerro minulle mikä kiihottaa sinua ja mitä haluat minun tekevän sinulle." Kerroin Sakulle että minua kiihottaa mies jolla on itseluottamusta tehdä asioita yllätyksellisesti ja varsinkin kun mies nuolee minua ja antaa minulle kunnon kiihkeän alku räjäyksen.

Saku kuunteli ja teki miten olin neuvonut häntä tekemään, Saku asettui pillulleni joka oli hieman sperman peitossa edelleen, mutta se ei tuntunut haittaavan häntä hän oli päättänyt saada minut laukeamaan tänä iltana ja toivoi osaavansa hommansa hyvin. Tunsin Sakun huulet pilluni huulilla ja pian hänen kielensä alkoi hellin ottein hieromaan kiimaista ja märkää pilluani, Saku nuoli ja hieroi vaistomaisesti klitoristani saaden minut voihkimaan kiimasta ja kiihkosta jota hänen huulensa ja kielensä minulle loivat.

Voihkin ja kehoni nytkähteli kiimasta, tunsin suurta halua saada jälleen joka reikääni kalua halusin vain saada sen orgasmin joka oli jälleen lähellä tulemista mutta en ollut varma jaksaako Saku nuolla minua tarpeeksi kiihkeästi ja tarpeeksi pitkään. Saku otti käsillään kiinni minun pakaroistani ja aloitti kiivaamman nuorelemisen, hän nuoli minun klitoristani heti kun löysi sen tietäen minkälaisen vaikutuksen se tekee minuun. Nyt oli se hetki tunsin sen todella selvästi olin todella lähellä, voihkin ja huudahtelin Sakun nimeä koko ajan vaistomaisesti nytkähdin istumaan ja tunsin laukeavani ensimmäistä kertaa piitkään aikaan.

Saku lopetti heti kun käskin hänen lopettaa, vartaloni nytkähteli ja tunsin valtavaa hyvän olon tunnetta koko kehollani. Saku nousi istumaan eteeni nuolien huuliaan tyytyväisen näköisenä, minä huohotin hänen edessään ottaen henkeä pitkän ajan seksuaalisen purkautumiseni takia.

Sakun seisokki ei tuntunut olevan ollenkaan laskussa vaan se tuntui olevan yhtä kovana kuin aikaisemminkin ellei kovempana. Sanoin Sakulle; "Eiköhän se olisi aika minunkin palauttaa tämä palvelus sinulle tiikerini." kyselin oliko hänellä toivomuksia ja hän kehui ettei tiennyt millä tavoin voisin korvata hänelle orgasmini. Hieroin hänen kaluaan hellästi kunnustellen tämän voimakkuutta ja hieman miltä se voisi tuntua orgasmin jälkeisessä herkässä pillussani, pyysin Sakua käymään selälleen maate jotta voisin antaa hänelle ensimmäisen orgasminsa toisen sisälle, mutta Sakulla ei ollut mielessään vain rentoutua allani vaan hän halusi tehdä itsensä selväksi mieheksi ja otti minusta kiinni hellästi asettaen minut allensa makaamaan.

Saku ihaili vartaloani hetken aikaa mutta asettui sitten päälleni makaamaan niin että haarani levittäytyivät hänelle. Saku suuteli minua kiihkeästi jälleen kerran samalla käsillään hän hieroi nännejäni ja muhkeita rintojani hyvin tietoisesti ihan kuin hän olisi ennenkin tätä tehnyt useammalle eri naiselle, hänen kätensä tuntuivat aivan orgasmimaisen hyviltä. Saku asettui hetken suutelun jälkeen paremmin päälleni nostaen jalkani hänen harteilleen jolloin hän painautui minua kohden työntyen samalla hitaasti hyvin herkkään ja märkään pilluuni. Voihakisin kova äänisesti ja koko hänen kalunsa pituudelta vikisin hänen allaan, pian hän sai koko kalunsa sisääni upotettua ja aloitti hitaan panemisen jonka aikana hän katseli minua ja ilmeitäni hitaan puoleisen mutta kiihkeän panemisemme aikana. Pillustani valui kiimanesteitäni ulos sitä mukaan miten Saku painoi tai veti kaluaan minusta. Tunsin hänen olevan herkkänä koko tämän ajan, käsilläni hieroi hänen voimakkaita harteitaan ja annoin hänen päätellä itse miten hyvältä se minusta tuntui.

Saku kuiskasi korvaani että nyt hän olisi aika lähellä ja haluanko että Saku vetäytyy ulos ja runkkaa itsensä loppuun? Sanoin hänelle hymyillen; "En tule päästämään noin suloista rakastajaani mihinkään ja kyllä laukea sisääni vain." Saku hymyili kauniimmin kuin olin häntä nähnyt hymyilevän samalla hän sulki silmänsä ja painautui muutaman kerran koko mitaltaan sisääni huokaisten hieman ja pidättäen hengitystään hetken aikaa. Tunsin hänen spermansa syöksyvän kovalla paineella sisälleni se tuntui täydelliseltä juuri sellaiselta miltä sen pitäisikin joka kerta tuntua, todella lämpimältä ja ihanalta.

Saku antoi kalunsa sykkiä loppuun asti sisälläni ja vetäytyi sitten kokonaan pois, mutta vain sen verran että hän pääsi viereeni ja ottamaan minut kainaloonsa nukkumaan. Olin onnellinen Sakun kanssa tämä ilta hänen kanssaan on ollut maaginen vaikka se olikin ollut vain pienen hetken mutta tunsin jotain suurta kiihkoa ja tyydytystä häneltä.

Nukahdin Sakun kainaloon sinä yönä täysin uupuneena ja pilluni täynnä kolmen miehen spermaa. Aamulla nousin aikaisemmin kuin muut ja menin katsomaan että oliko pojat muistaneet sammuttaa nuotion ennen kuin olivat tulleet telttaan nukkumaan, mutta onneksi he olivat osanneet sentään jotain tehdä ilman minun apuani. Kuulin auton tulevan pitkin metsätietä ja Markkuhan se sieltä tuli väsyneen oloisena mutta tyytyväisenä. Hän kyseli kuinka pojat olivat suoriutuneet illasta/yöstä kanssani ja kerroin hänelle kaiken mitä oli tapahtunut, jokaisen kiimaisen kohtaamisemme ja jokaisen laukeamisemme.

Markku naureskeli ja sanoi että; "se voi olla että pikku Saku on rakastunut sinuun aika tulisesti jos hän kerran sai sinut laukeamaan paremmin kuin muut ja huolehti sinusta kuin kunnon aviomies konsonaan." Naurahdin hieman ja kysyin sitten että oliko vielä vanhemmassa Orissa potkua? Vai oliko työt vetäneet pienetkin mehut irti köriläästäni?

Markku tuumasi minulle; "Olet nyt nuorempien miesten lempi nainen anna niille viellä yks kierros niin voin sitten kysyä uudestaan onko vieläkin puhtia tälle orille?"

Jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute