Herkku-puhelin
Viiskymppinen opiskelijaboksissa
zamizar

Kesäkuussa 2012 olin kolmikuukautisen tyttövauvan lopen väsynyt isä, joka oli ollut jo runsaat kuusi kuukautta ilman seksiä. Avopuolisoni selkäsärky synnytyksen myötä lykkäsi seksielämän uutta alkua ja ennen synnytystä minua ei miellyttänyt yhtään tämä paljon ylistetty raskausseksi. Minua ei yhtään kiihottanut sinällään raskauden kaunistama, ihana nainen, mutta joka tosiasiassa on viimeisillään ollessaan kuin rannalla loikoileva mursu. Nej tack!

Väsymystäni ei helpottanut se, että olin jo 50-vuotias äijä, jolla on ensimmäisestä avioliitosta lapset jo maailmalla. Kun tämä äijä kohtasi reilu kymmenen vuotta nuoremma naisen, päätti hän tehdä lisää lapsia! Voi pyhä sylvi! Kun ihanat sukulaisemme halusivat helpottaa hetkeksi osakseni sälyttynyttä liki liian suurta vauvanhoitotaakkaa ja päättivät tulla muutamaksi päiväksi kotiavuksi, lähdin viikoksi matkalle jonnekin.

Halusin lepoa ja rentoutusta... Matkustin junalla kotoa Tampereelta vanhaan opiskelukaupunkiini Jyväskylään, jossa buukkasin itseni sisään hotelliin. Ajattelin pitää hiukan lomaa, käydä baareissa ja rentoutua.

Minulla teki seksiä mieli vietävästi. Enkä halunnut kuitenkaan pettää puolisoani jonkun toisen naisen kanssa. Niinpä katsoin seuraa koodi.netistä. Minua alkoi kiihottaa ajatus nuoresta miehestä, kovasta kullista. Olen aina tiennyt pitäväni myös miehistä, joten tsättäilin avoimin mielin tabletillani, hotellin sängyllä suihkun jälkeen alastomana, puhdas kulli toimintaa odottavana.

Okei, yhden tsättäijijän kanssa yhteys muodostui. Hän oli vajaa kolmekymppinen nuori mies, opiskelija, joka asui Jyväskylän Kortepohjan yo-kylässä. Jaa, ajattelin minä. Kortepohja on tuttu paikka minulle. Asuin siellä opiskeluaikoina. Mielenkiintoista mennä sinne. Hiukan minua jännitti, mutta ajattelin tarttua kuitenkin tilaisuuteen kun kaveri vaikutti aidosti kiinnnostuneelta. Pukeuduin kesäisen kevyesti ja tilasin taksin.

Löysin perille. Menin odottelemaan sen talon kulmalle, jossa kaveri kertoi asuvansa ja eipä aikaakaan kun yhden rapun oven suuhun ilmestyi pitkä laiha mies. Ihan mukavan näköinen nuori jannu.

Huomasin että, hänkin oli hiukan jännittynyt, joten samassa itse tunsin rentoutuvani. Menimme kolmanteen kerrokseen, hänen pieneen asuntoonsa. Emme vaihtaneet montakaan sanaa, kun tartuimme toisiimme kiinni ja suutelimmme. Puristin hänen shortsiensa etumusta ja tunsin kuinka kankaan alla, hyvin lähellä kättäni lepäsi kova ja varsin suuren kokoinen penis. Sydämeni löi ylimääräisen lyönnin.

Ihanaa, kohta tuo kapistus on suussani, ajattelin. Aukaisin hänen shortsiensa napit, kaivoin hänen alushousunsa kätköistä kivikovan kalun pois pinteestä. Ihanaa, siinä se on, ajattelin. Se oli todella komea, ehkä 17 senttimetriä pitkä hyvin muodostunut vehje. Isompi kuin minulla.

"Riisutaan kaikki pois", nuori mies sanoi malttamattomasti ääni väristen. Minun ei tarvinnut arvailla, oliko hän kiihottunut: hänen terskastaan valui kirkasta, venyvää nestettä. Nuolaisin tuon nesteen hänen kullinsa päästä pois. Jumalainen olento, huokaisin mielessäni. Ja, mikä kiinteä pieni pylly! Sormeni hakeutuivat hänen kireiden pakaroittensa luo. Halusin koskettaa hänen pyllynsilmäänsä.

Hetkessä olimme ilman vaatteita; olin polvillaan hänen edessään ja imin kiihkeästi hänen kovaa kulliaan. Se oli niin syvällä suussani, kuin se vain mahtui ja upposi. Välillä yökkäsin, kun kova terska törmäsi nieluuuni ja sai aikaiseksi oksennusreaktion.

"Mennään sängylle", hän sanoi, "ettei sinun tarvitse olla kovalla lattialla polvillaan." Hän sanoi hymyillen.

Teimme niin ja pyörähdin suoraan kyljelleni niin, että kasvoni olivat hänen jalkojensa välissä. Hänen suunsa kosketteli minun kovana sykkivää kulliani. Tunsin kuinka hänen märkä kielensä hiveli terskaa, kullini vartta ja kiveksiäni. Maistelin hänen kiveksiään ja työnsin päätäni pidemmälle. Liikutin kieltäni hänen kiveksensä ylitse pyllynsilmän luo. Pian työnsin kieltäni hänen peräaukoonsa niin syvälle kuin pystyin. Tunsin lähestyväni huippua, niin kiihottunut olin.

"Sori, multa tulee jo", huokaisin. Samalla tunsin kuinka sperma sykki hänen kasvoillensa ja roiskeita myös minun vatsalleni. Hän runkkasi kyrpääni viimeiseen tippaan saakka. Hengitin hetken kivaasti. Olin aivan tajuttomuuden rajamailla. Orgasmi oli järisyttävä. Makasin silmät kiinni. Oloni oli sekoitus katumusta ja hyvää oloa sekä raukeutta.

"Ei kai jo menneet halut?" nuori mies kysyi. Nyt en halunnut katua mitään; en halunnut antaa katumuksen valtaa. Halusin nauttia; tuntea puhdasta seksuaalisuuden riemua. Aukaisin silmäni ja käänsin katseeni hänen suuntaansa. Suutelin häntä ja sanoin:
"Älähän nyt kun nostetaan vähän tunnelmaa. "
"Kuulostaa hyvälle. Mennäänkö suihkuun?" hän kysyi hymyillen.
"Hyvä ajatus."

Pian olimme lämpimän virtaavan suihkuveden alla. Olin selin häneen. Pesin spermaa pois vatsaltani. Tunsin kuinka hän hyväili rotevaa vartaloani: hartioitani, hieroi ja kosketteli pakaroitani. Tunsin oloni hiukan kiusalliseksi. Tunnelmani oli vielä raukea ja hauras orgasmin jälkeinen lamaannus. Sitten hän kosketteli löysää penistäni. Tunsin kuinka värähdys kulki läpi kehoni. Hänen hyväilynsä oli niin määrätietoista, että kiihotuin yhä enemmän ja enemmän.
"Hetki, minä haen pyyhkeet."

Hetken kuluttua katselin hänen ihanaa vartaloaan, kun froteepyyhe imi itseensä iholla helmeileviä vesipisaroita. Hänellä jalkovälissään oli tuuhea, tumma karvoitus. Vilkaisin alaspäin ja näin hänen peniksensä olevan lievässä erektiossa. Hän laittoi pyyhkeensä tuolin selkänojalle. Samalla hän kääntyi puolittain minuun selin ja näin hänen pienet pakaransa. Hän oli muuten ruskettunut, mutta vyötäröstä alaspäin vaalea. Shortsit suojaa auringolta, huomasin ajattelevani.

Hän tuli hitaasti luokseni ja kysyi, saako hän kuivata selkäni. Ojensin pyyhkeen hänelle ja hymyilin.
"Kiitos."

Hän kuivasi selkäni ja käänsin päätäni. Hän suuteli minua. Tunsin kuinka hänen kielensä työntyi suuhuni. Hän laskeutui polvilleen eteeni ja otti hitaasti kovenevan penikseni suuhunsa. Kiihotuin, välittömästi. Kallistin päätäni taaksepäin ja suljin silmäni. Tunsin kuinka hyvän olon väreet kulkevat läpi kehoni. Hänen kätensä vaelsivat pakaroillani. Tunsin suunnatonta nautintoa hänen hyväilessään minua. Vilkaisin alaspäin ja katseemme kohtasivat. Minä nautin suunnattomasti ja hän nautti antaessaan suun täydeltä minulle hyvää. Yllättäen hän otti penikseni pois suustaan ja hän työnsi minut hellästi sängylle. Aavistin mitä hän halusi. Käännyn vatsalleni, levitin jalkani. Tunsin kuinka hän veti hellästi pakaroitani erilleen. Tunsin kuinka hänen suunsa, huulensa ja kielensä hyväilivät takamustani. Välillä hän näykki hampaillaan pyllyni ihoa. Tunsin kuinka kostea kieli työntyi syvemmälle pakaroiden väliin. Voi kuinka ihanalta se tuntui! Hänen kielensä kiersi ympyrää pyllynsilmäni tienoilla. Välillä kielenkärki upposi syvälle reikääni. Ihanaa! Kohottauduin kontalleen, jotta hän ulottuisi paremmin. Hän osasi kyllä homman! Penikseni jäykistyi kivikovaksi. Välillä hän taivutti eteenpäin seisovaa penistäni taaksepäin ja työnsi päätäänsä pyllyni alle siten, että jäykkä penikseni taipui hänen suuhunsa. Rinta patjaa vasten, polvillani, silmät kiinni nautin joka hetkestä, joka sekunnista, joka sekunnin murto osasta. Nautinto tuntui lähtevän niin syvältä, että se oli kuin esimakua paratiisista, minun paratiisistani, jossa ei ole seitsemänkymmentä kahta neitsyttä, vaan tämä nuori mies, hänen hoikka vartalonsa, miellyttävä käytöksensä, ihana peniksensä ja tuo kieli, joka vaelsi syvällä pakaroitani uumenissa.

"Saanko naida sinua?" hän kuiskasi korvaani. En tiedä missä välissä hän oli ehtinyt kiivetä ylös selkääni niin, että tuntisin hänen peniksensä liukuvan pyllynvakoani pitkin.

"Voi, saat", huokaisin. Olimme sopineet jo netissä, että jos naidaan, niin käytämme kondomia. Kuulin kuinka hän veti auki yöpöydän laatikon. Vilkaisin raukein silmin, kuinka hiukan hermostunein sormin hän rullasi kondomia paikalleen. Sitten hän ruuttasi tuubista rasvaa sormiinsa ja laittoi sitä peniksensä päälle. Pian tunsin kuinka hän pyyhki rasvaa pyllyyni.

Tämänkin hän osasi. Hän työntyi sisääni ensin varovasti. Kosketin äkkiä hänen lantiotaan, sillä tunsin pientä kipua. Hän vetäytyi nöyrästi ja piti hetken tauon - muutaman sekunnin, korkeintaan 10 sekuntia. Sitten hän työntyi syvemmälle, ja syvemmälle, niin syvälle kun se oli mahdollista. Tuntui ihanalle tuntea kuinka pylly oli täynnä kiinteää penistä. Kuinka se liikkui edestakaisin, ensin hitaammin, sitten yhä kiivaammin.

Jossakin vaiheessa käännyin selälleni. Nostin jalat ylös. Hän piti jalkojani rintaansa vasten. Irroitin jalkani hänen käsiensä otteesta ja levitin ne niin, että jäykkä penikseni oli avoinna hänen silmiensä edessä. Samalla kun hän nai minua, hän kykenisi runkkaamaan minua - ja voi!- senhän todellakin teki! Hetken kuluttua hänen työhönsä kävivät nopeammiksi ja pian hänen kehonsa alkoi nykimään.

"Ooooooooohw", kuului vaimeasti hänen suustaan. Tunsin kuinka hänen kehonsa vapisi ja nytkähteli. Hänen kätensä irtosi penikseltäni, mutta ymmärsin yskän, tartuin itse kaluuni ja jatkoin itse runkkaamistani. Yhtäkkiä tunsin orgasmin lähestyvän ja sperma lensi kaaressa vatsalleni. Nuori mies veti peniksensä helläksi naimasta pyllystäni kortsuineen ulos. Hän painoi päänsä kainalooni. Hikisenä ja kiihkeänä. Suutelin hellästi hänen ihania huuliaan.
"Ihana nuori mies", ajattelin hiljaa mielessäni. Suljin hetkeksi raukeat silmäni.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute