Herkku-puhelin
Lukijan aloitteesta
K.M.

Olen yllytyshullu ja kaiken lisäksi pidän seksistä. Olit vain pari päivää sitten kommentoinut herkku.netin tarinaani, mutta sinun ei tarvinnut kauaa minua suostutella karkaamaan kanssasi hotelliin viikonlopuksi, toimintasuunnitelmana vain ja ainoastaan seksin harrastaminen tunnista, yöstä ja päivästä toiseen. Koko alkuviikon kiihotimme toisiamme puhelimessa ja sähköpostein kertomalla tarkasti mitä kaikkea tekisimme toisillemme ja mitä kaikkea uutta kokeilisimme. Mielikuvitus laukkasi aivan villinä, eikä arkena kummankaan nukkumisesta tahtonut tulla mitään, kun piti purkaa paineita runkkaamalla tahoillamme.

Lopulta suuri päivä koitti. Kirjauduimme sisään ja kävimme viemässä laukut huoneeseemme. Sovimme jo etukäteen, että syömme ravintolassa pikaisesti ennen huoneeseen sulkeutumista, mutta kumpikaan ei voinut olla puristamatta toista pyllystä huoneen ovella. Ruokailun aikana hieroit stay-up-sukkien peittämillä ihanilla säärilläsi minun jalkojani pöydän alla. En voinut olla viemättä toista kättäni säärellesi ja hitaasti, vaivihkaa muilta ruokailijoilta ujutin sormeni niin pitkälle mekkosi alle kuin pystyin. Hohkasit kuumuutta. Jätimme jälkiruoan väliin ja ryntäsimme huoneeseemme.

Suutelimme kiihkeästi ovella, mutta maltoimme vielä sen verran, että kävimme vuorotellen suihkussa. Sinä ensin. Minun ollessani suihkussa olit valmistellut iltaamme levittämällä huoneen pöydälle kaikki lelusi ja kondomipakkauksen tarjolle. Tullessani suihkusta et antanut minun edes kuivata itseäni vaan tönäisit minut suoraan sängylle ja aloit ottamaan suihin. Tavoitteenasi oli ilmeisesti saada minut laukeamaan mahdollisimman nopeasti, että jaksaisin sitten kauemmin kun aloitamme yhdynnän myöhemmin. Autoin sinua ja aloin hieromaan aivan kosteaa alapäätäsi. En saa helposti naisen suuhoidosta, mutta jos samalla saan naisen näkyvästi kiihottumaan omista puuhailuistani kiihotun ja tulen melko nopeassa tahdissa. Ja kuinka ollakaan aikani hierottuani klitoristasi sait ensimmäisenä. Kroppasi värähteli hieromiseni tahdissa ja huudit estoitta. Olet upean näköinen kun tulet rajusti, ja se kiihotti minut äärimmilleen. Pystyit orkkusi aikana runkkaamaan minua ja hyvin pian jälkeesi minäkin sain. Vatsalihakseni jännittyivät niin että nousin makuuasennosta lähes istumaan ja tulin lujaa. Pyyhimme jäljet paperilla ja heitimme sen roskikseen. Odotellessamme seisokkini toipumista oli aika kokeilla jotain uutta.

Menit seisomaan lelupöydän eteen ja tulin taaksesi, sulkien sinut syliini. Suutelin kaulaasi kun esittelit kokoelmaasi. Dildoja oli kaksi, iso ja pieni. Niitä ja pöydällä olevan tapin kaltaisia juttuja olen jo usein käyttänyt naisiin ja tunsin ne entuudestaan, mutta olit myös ostanut jotain uutta. Kahdet eri helmet. Toisessa oli samankokoisia helmiä ketjussa neljä kappaletta, toisessa viisi eri kokoista joista viimeiset olivat jo melko isoja. Kerroin haluavani kokeilla sinuun noita helmiä, kunhan ensin avaan paikkasi jollain muulla. Saisit itse valita, millä. Kätesi vaelteli tapilla ja dildoilla, kunnes lopulta päädyit pienempään dildoon. Ojensit sen minulle oikeaan käteeni. Vasemman käden kiedoin ympärillesi niin että kätesi jäivät nalkkiin syliini. Olit ihan kiinni minussa, selkäsi painautui rintakehääni vasten. Hierot peppuasi munaani vasten ja sait sen jo puolikovaksi nousemaan peppuvaossasi. Vein dildon säärellesi ja sivelin sillä hellästi ihoasi. Nousin hitaasti pitkin kroppaasi, sivellen sillä navan, kylkesi, rintasi, kaulasi. Pysähdyin suusi kohdalle ja annoin sinun maistaa tekokyrpää. "Tätäkö halusit?" kysyin. Sain vastaukseksi tyytyväistä yninää. Työnsin dildoa vähän syvemmälle ja levitin suutasi sivusuunnassa edes takaisin. "Kosteutetaan kunnolla, sillä aion korkata perseesi tällä." Hymyilit.

Vedin dildon suustasi ja otin kiinni ranteistasi. Työnsin sinut eteisen ja makkarin välisen oven suuhun ja nostin kätesi sen ylänurkkiin. "Pidä tuosta kiinni ja levitä jalkasi", ohjeistin. Teit työtä käskettyä ja työnsit pyllyäsi tarjolle. Korkkasin pöydältä hakemani öljypullon ja levitin sitä kunnolla alapäähäsi. Keskityin hieromaan sormillani peppureikääsi ja työntelin vähän sisäänkin liukastetta samalla kun taas toin dildon imettäväksesi. Ynisit mielihyvästä ja odotit malttamattomana mutta kiltisti lisää.

Kuljetin syljestä kostean ja viileän dildon kuumaa selkärankaasi pitkin pepullesi ja aloin hennoin työnnöin mahduttamaan sitä sisään. Alkuun hätkähtelit, mutta pian aloit jo työntää vastaan ja vaatimaan lisää, syvemmälle. Hetken nautinnollisen, rauhallisen availun jälkeen laitoin dildon syrjään ja hain helmet. Aloitin eri kokoisia helmiä sisältävällä ketjulla. Ensimmäinen, pienin helmi meni sulkijalihaksen läpi sisään helposti plupsahtaen. Toinenkin meni sujuvasti. Vedin kummatkin ulos ja aloitin alusta. "Tämähän tuntuu kivalta", naureskelit. Työnsin hitaasti loputkin sisään, viimeinen vaati vähän työntämistä mutta meni helposti sekin sisään jo avattuun perseeseen. Aloin hieromaan sormella klitoristasi ja vetelin palloja edestakaisin ulos ja sisään, kuitenkin niin, että aina vähintään yksi oli sisälläsi. Aloit huohottamaan raskaasti ja erityisesti isoin helmi sai aikaan voihkimisia. "Miltä tuntuu?" kysyin. "Aah, upeeta, älä vain lopeta." Hetken leikittyäni alkoivat polvesi pettää, kun pidättelit orgasmia. Huomattuani sen hieroin klittaasi nopeammin ja vetelin helmiä nopeammin edestakaisin, pakottaen sinut saamaan jo toisen orkkusi. Toinen kätesi heilahti alas ovelta ja melkein kaaduit, huutaen kiimasta.

Annoin sinun toipua rauhassa ja nostaa kätesi takaisin oven karmille. Laitoin sillä välin kortsun kivikovaksi nousseelle kalulleni ja valmistauduin työntymään pilluusi. Vedin helmet ulos suolestasi ja hain sen toisen, samankokoisia helmiä omaavan ketjun. Työnsin taas vuorotellen helmet perseeseesi ja aloin sen jälkeen mahduttamaan kyrpääni vakoosi. Et malttanut antaa minun hidastella vaan työnsit vastaan huudahtaen ja sait peniksen syvälle sisääsi nopeasti. Aloitit työntelemään omassa tahdissasi kaluani vasten joten pystyin keskittymään helmillä leikkimiseen. Vetelin ne ulos nopeasti ja työnsin sisään hitaasti, saaden sinut valittamaan niin suureen ääneen että naapurit varmasti kuulivat. Kostuit todella märäksi ja pisaroita tippui kokolattiamatolle allasi. Huudatin sinua täysillä kun vaivoin sain vielä hierottua vasemmalla kädellä klittaasi. Hengästyit niin lujaa, ettet pystynyt enää työntelemään vastaan, joten otin kiinni lanteistasi ja aloin panna sinua täysillä. Jäykistyit otteessani ja hengityksesi katkesi. Kroppasi nyki taas lujaa ja jalkasi notkahtelivat kun sait kolmannen orgasmisi. Korkeimman huippusi hetkellä otin helminauhasta kiinni ja vedin sen nopeasti ulos perseestäsi. Se sai sinut kiljahtamaan lujempaa kuin olin koskaan ennen kuullut. En kestänyt enää itsekään pitkittynyttä orgasmiasi vaan tulin karjahtaen myös. Notkahtelimme kumpikin orkkujen jälkiväristyksissä, joten otin kiinni lanteistasi ja vedin sinut sängylle. Rojahdimme kumpikin selällemme patjalle, minä ensin ja sinä perässäni. Riisuin kondomin ja nakkasin sen rennosti vessaa kohti. Nappasin sen jälkeen sinut syliini ja vedin sinut kiinni minuun. Hellin sinua ja suukottelin. Nautimme olostamme. Päätimme levähtää hetkisen, juoda vähän vettä ja jatkaa seksimaratonia myöhemmin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute