Herkku-puhelin
Matka aurinkoiseen Malagaan
reissumies

Matka aurinkoiseen Malagaan

Katselimme avovaimoni Anitan kanssa vuokrahuoneistoja Malagan Costa del solista. Olimme loskaisina talvi-iltoina päättäneet, että kesällä lennämme lemmenlomalle lämpöiseen espanjaan. Ja millainen lemmenloma siitä vielä kehkeytyikään, tässä vaiheessa sitä ei vielä tiennyt kukaan.

Nettiä surffailemalla löysimme miellyttävän, aivan rannan tuntumassa, pienen kaksion jossa oli viihtyisä olohuone, pieni avokeittiö ja suurehko parveke joka antoi merelle. Laitoimme heti viestiä ilmoittajalle. Tarkistimme sopivat päivämäärät heinäkuulta ja vahvistimme huoneiston tilan. Huoneisto oli vielä vapaana ja kahden viikon varaus saatiin vahvistettua.

Anita aloitti ensimmäisenä nettikauppojen koluamisen, pitihän lomalle saada tietysti uudet bikinit ja hellemekko ja korkkarit ja ja ja. Itse tietysti katselin mitä kaikkea sinne ostoskoriin valittiin ja ehdotin itsekin jotain kivaa pikkutuhmaa alusvaatetta ja muuta silmäniloa Espanjan kuumiin öihin. Erityisesti minua sykähdytti leopardikuvioiset stringi -malliset pikkupikku bikinit. Rakkaani totesi, että oli aina halunnut käyttää stringimallisia bikineitä, kuten käytti samanmallisia alusvaatteitakin, mutta koki ne bikineinä vielä suomalaisilla uimarannoilla liian rohkeiksi. Nyt olisi oiva mahdollisuus ajaa ne sisään ja hakea etelän lämmöstä rohkeutta myös kotimaan rannoille.

Kevät ja alkukesä kuluivat hitaasti kalenteria tuijottaen, tulisipa nyt äkkiä tuo matka. Halusin uskoa matkan tuovan piristystä muutenkin meidän viisivuotisen suhteen taantumavaiheeseen – tai – taantuma taisi enemmän johtua minusta kuin rakkaastani. Vaikka naiseni oli upea vartaloinen, ahkerasti jumpissa käyvä brunette, jolle herkkupäivinä syödyt karkit asettuivat täydellisesti vain peppuun ja reisiin, tehden hänen vartalostaan täydellisen tiimalasin, ei seksielämämme ollut enää kovin aktiivista. Seksistä oli tullut puurtamista ja velvollisuudesta tehtävää. Tunsin ettei Anita saanut seksistä enää niin paljoa irti. Joskus kultani yritti viekotella minut seksikkäillä asusteilla, siinä kyllä onnistuen. Rakkaani pukemat seksikkäät asusteet toimivat ehkä liiankin hyvin ja pikkuveikka piippasi vähän liian äkkiä. Tämän pikaisen ja ohikiitävän hetken jälkeen tunsin riittämättömyyttä. Rakkaani riisuessa vaivalla puettuja pitsejään näin silmissä surua ja kaipuuta jotain suurempaa ja ihanampaa lemmen ilotulitusta kohtaan. Sitä en valitettavasti voinut hänelle antaa vaikka olisin halunnut. Oli kurja olo, miehinen varusteluni ei ollut kaksinen ja se kestokin oli huono. Jäljelle jäi vain kiva ulkokuori ja mukava luonne. Alkoholi auttoi toisinaan kestoon, mutta valitettavan usein alkoholin vuoksi, lopputulos oli vieläkin kurjempi, pikkuveijari ei halunnut ollenkaan yhteistyötä.

Viimein heinäkuu koitti ja matka alkoi. Ajelimme Helsinki-Vantaalle ja siellä turvatarkastuksien läpi Aspire loungeen puraisemaan jotain pientä ja nauttimaan pari lasia viiniä, sivistyneesti. Lentomme Helsingistä Malagaan lähti alkuillasta ja perillä Malagassa olimme illasta. Lentokentältä matka jatkui taksilla asunnollemme, matka ei ollut kuin joitain kilometrejä. Vaikkei lentomatka ollut pitkä ja raskas mutta asunnolle päästyämme, nopean suihkun jälkeen, kävimme sänkyyn ja nukuimme heräämättä aamupäivään asti.

Aamupäivä oli kuin espanjanlomalaiset toivovatkin, täydellinen. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraa, mittari näytti jo nyt hellelukemia. Eikai tässä muutakaan voinut, kuin alkaa täyttämään rantakassia ja lähteä viettämään lomapäivää aurinkoon, tuumailin asunnon kattoterassilta merelle katsellessani. Aurinkorasvaa ja öljyä mukaan, itse vetäisin shortsit ja kevyen paidan päälle. Anita pisti nuo ihanat, talvella tilatut leopardibiksut, kiilakorkosandaalit ja päälle heitti kevyesti läpikuultavan rantamekon. Asu kokonaisuus sai minulta hyväksyvän nyökkäyksen. Varreltaan noin 160cm ja hieman reilu 60kg kaunotar oli upea ilmestys. Vartalo oli kiinteä, mutta huomattavan muodokas. Sen olivat monet miehet Tampereen yössä huomanneet.

Astuimme asunnosta ulos ja hissin kautta ykköskerrokseen ja pihalle. Astelimme sisäpihan poikki rantakadulle ja siitä yli. Olimme rantatöyräällä, edessä aukesi välimeri. Kävelimme vanhat kiviportaat rantapenkereeltä alas hiekalle. Oikealle avautui loputtoman pitkältä näyttävä ranta, vasemmalla oli parisataametriä rantaa ja sen jälkeen korkea, puinen, aita jonka takana ranta oletettavasti jatkui. Ranta oli vielä aamupäivästä melko hiljainen. Sanoin Anitalle, että kävelläänpä tuonne aidalle katsomaan mikä se on. Aidan funktioksi selvisi erottaa tavallinen ranta nakurannasta. Ehdotin heti, että eiköhän mennä? Jopa hieman yllätykseksi rakkaani totesi ykskantaan, tietysti! Eikai kukaan rusketusrajoja halua?

Avasimme aidassa olevan oven jossa oli jotain espanjankielistä tekstiä, todennäköisesti siinä kerrottiin jotain rannan ohjesääntöjä tai jotain. Kai sitä osaa ilman sääntöjäkin vaatteet riisua. Pari vanhempaa pariskuntaa istuivat pyyhkeillään siemaillen vettä. Joku yksinäinen nainen luki kirjaa suuren aurinkovarjon alla – upeat rinnat, lieko omat? Ajattelin.

Asetuimme suurehkon, meriveden rapauttaman, kiven juurelle. Levitimme suuren viltin hiekalle, kaivoimme rantakassista esiin aurinkorasvat ja öljyt. Heitin shortsit myttyyn pyyhkeen reunalle ja autoin rakkaani biksujen yläosat pois, raskaat d-kupin rinnat heilahtivat esiin. Tunsin kihelmöintiä alavatsassa, pientä jähmettymistä ehkä havaittavissa haaroissa, työkalut ovat kuitenkin sen verran pientä kokoluokkaa, että pieni jäykistyminen ei haittaa, itse asiassa ihan hyvä vain, tuumin. Rakkaani asettui makuulleen viltille, aloin levittämään aurinkoöljyä selällä, käteni vaeltelivat pitkin selkää seuraavaksi pepulla ja sitten jo kohti takareisiä ja pohkeita. Nousin takaisin ylöspäin ja jäin pyörimään pepulle, stringibiksujen leopardikuvio upposi kauniisti tuon täyteläisenpyöreän pyllyn uumeniin. Jatkoin pyllyn hieromista entistä intensiivisemmin, annoin sormieni vaellella pakaroilla hivuttaen niitä lähemmäs ja lähemmäs pyllynreikää. Juuri kun saavutin kohteen, Anitan käsi puuttui peliin. Kuulin puoliunisen komennon: ”eipäs mennä sinne ollenkaan…”. Itse olisin kovasti kiinnostunut tuosta toisesta reiästä, mutta sinne minulle ei koskaan ollut näiden viiden vuoden aikana suotu lupaa – sääli. Lopetin öljyn levittämisen ja aloin seuraavaksi rasvaamaan itsenäni. Samalla tiirailin ympäröivää rantaa.

Lähelle meitä oli asettunut todennäköisesti paikallinen, ehkä noin 30 vuotias, atleetti. Vaikken itsekään ollut huonossa kunnossa, mutta kyllä tämä herra oli viettänyt selkeästi enemmän aikaa salilla kuin avokonttorissa. Kahvinruskea iho, tummat lyhyet hiukset ja sikspäkki kuin suoraan naistenlehden kannesta. Mies levitteli pyyhettään ja sujautti repaleiset farkkushortsit pois ja aivan kuten arvasin, shortseista paljastui levossakin huomattavan iso kalu. Muuten paljaaksi ajeltu adonis oli jättänyt pienen, ehkä postimerkin kokoisen, tupsun karvoitusta tuon nahkasapelin tyveen. Mietin, olikohan mies ollenkaan naisiin päin. Harvoin näkee, että miehellä on jopa säärikarvat ajeltu pois. Raskaana heiluvat pallit olivat likipitäen pesäpallon kokoiset, kullin vartta pitkin kulkevat suonet pikkurillin vahvuisia. Jopa näin heteromiehestä näky oli sanalla sanoen upea. Rakkaani kääntyi selälleen, nosti aurinkolasit otsalleen ja jäi nojailemaan kyynärpäitään vasten, hän katsahti tuota miestä, sitten minua ja lopuksi vielä minun haarojani jossa ehkä erektiossa maksimissaan 15cm ja tällein levossa maksimissaan 4cm tappi lepäsi. Ennen kuin rakas ehti mitään sanoa, totesin herran omaavan melkoisen varustuksen. Eikä tuota kielletty, miksi kieltämään, tiesin oman kokoni ja tuo espanjalaisherrasmies taisteli aivan toisessa kokoluokassa.

Rakkaani katseli ympärilleen ja mietti puoliääneen voisiko hän ottaa alaosansakin pois vai olisiko se liikaa nudistirannallekin. Sanoin että miksi olisi, rannalle oli jo alkanut kerääntymään enemmän ja enemmän väkeä ja moni nainen tuntui nauttivan auringosta täysin alasti. Anita nousi pystyyn ja alkoi avaamaan biksujen naruja. Olin huomaavinani, että riisumisesta tehtiin jotenkin teatraalinen esitys ja tämän esityksen katsojina toimin sekä minä että tämä iso espanjalaismies. Yleisö piti näytöksestä, espanjalaismies katsoi häpeilemättä naiseni vartaloa, kuin mittailen kuinka se vastaanottaisi hänen valtavaa kyrpää. Rakkaani keikisteli vielä hetken pystyssä ilman alaosia, kuin varmistaen että adonis näkee ajellun pillun ja täyteläisen pyllyn. Eihän tämä ensimmäinen kerta ollut kun naiseni kiusoitteli viattomia – tai vähemmän viattomia – kaksilahkeisia, mutta nyt kun olimme kaikki kolme alasti ja minä selvästi häviävänä osapuolena tässä nonverbaalisessa kamppailussa tunsin ikävän kouristuksen. Sanoinkin, että miksi sinä nyt noin esittelet itseäsi häpeilemättä tuolle ventovieraalle miehelle? Rakkaani totesi tuttuun tapaansa ”no kunhan vähän kiusaan kundia, älä oo mustis!” no enhän minä mustis ole, puuskahdin. Olen salaa välillä fantasioinut kolmannesta pyörästä suhteessamme. Erityisesti viimeaikoina, kun tuntuu etten yksin pysty voi antamaan naiselleni sitä nautintoa, jonka hän ansaitsisi.

Keskipäivän aurinko alkoi lämmittämään jo miltei tukalan kuumasti, sanoin käyväni pulahtamassa meressä. Kävelin espanjalaisen ohi joka edelleen katseli avoimesti naistani. Aikani pulikoitua jäin istumaan rantaveteen ja annoin leppoisten aaltojen käydä selkääni samalla kun katselin aina vain vilkastuvampaa rantahiekkaa. Katsoin Anitaa joka korjasi asentoaan viltillä. Hän nosti toisen jalan koukkuun ja levitti hieman jalkojaan haaralleen, varmistaen espanjalaiselle paremman näkymän. Riettaasti se kaikista pyhin avautui tuolle espanjalaisadonikselle. Tunsin jäykistyväni, katselin kiihottuneena tuota kiusoittelua jota edessäni tehtiin. Anita vain lisäsi vettä myllyyn, hän levitteli öljyä päällensä, kaatoi sitä vatsalleen ja antoi sen valua nivusia ja paljasta pillua pitkin viltille, pyyhki sormellaan valuvaa öljyä sipaisten ehkä hieman liian irvokkaasti paljasta pilluaan, adonis oli noussut istumaan nojaten toiseen polveensa ja samalla kääntäen rintamasuunnan suoraan naiseeni. Näin hänen jo velttonakin huomiota herättävän suuren peniksensä selvästi turvonneen ja tulipunaisen terskan ilmestyneen osittain esiin. Terska oli iso kuin espanjalainen tomaatti, suonikas jättiläinen nytkähteli rytmikkäästi sojottaen puolijäykkänä rakkaani paljasta, öljyistä lovea kohti. Espanjalainen ei tuntenut mitään häpyä hän nai jo katsellaan rakastani. Oma erektioni oli alkanut myös todenteolla vahvistumaan, pistoolini oli jo täydessä iskussa. Nousin merestä ja lähdin kävelemään vilttiämme kohti, olin jo niin kiimassa etten antanut erektioni häiritä, kävelin ylpeänä vilttiämme kohti. Istahdin tyynesti vaimoni viereen, kävin makuulleni ja annoin kyrpäni sojottaa espanjan pilvetöntä taivasta kohti. Anita katsoi minuun päin hymyillen ”mitäs toi nyt on” viitaten erektiooni. En tiedä mikä minuun meni, mutta sanoin aivan suoraan että oli niin helvetin kiihottavaa katsoa kun sinä keikistelet tuolle isomunaiselle adonikselle. Anita katsoi minua ensin hieman hämmästyneenä ja seuraavaksi hän levitti kasvoilleen maailman kauneimman ja leveimmän hymyn ja totesi ”no kutsutaan tuo herra sitten meidän kanssa tähän jutustelemaan”. Niin kai meidän sitten piti kutsua, en kerennyt edes sanomaan mitään kun Anita jo viittoili miehelle, että tule tänne. Adonis katsoi meitä ilmeellä joka jo kertoi, että tämä oli odotettavissa. Hän oli niin itsevarma, että tunsin itseni kääpiöksi tuon miehen rinnalla. Kääpiöhän minä olinkin. Hän nousi pystyyn, nosti pyyhkeensä ja shortsinsa maasta ja lähti kävelemään meitä kohti, jättimäinen kyrpä puoli kovana alaviistoon sojottaen. Nyt näin tuon komeuden vielä paremmin, väittäisin että kokoa oli puoliseisokissakin jo 20cm tai enemmän. Mies istahti Anitan eteen ja toivotti meille hyvät päivät espanjalaisittain korostetulla englannilla. Vastasimme kohteliaasti takaisin. Anitan katse harhaili miehen kyrvällä ja pieni puna oli noussut hänen poskilleen. Kysyin herran nimeä ja heitin jotain muutakin jään rikkojaa, ollaanko sitä lomalla vai vapaa päivää viettämässä? Mies kertoi nimekseen Jose ja sanoi olevansa työttömänä ja viettävänsä päivät täällä rannalla loikoillen. Me kerroimme olevamme avopari suomesta ja että olimme saapuneet tänne eilen illalla ja kaksi viikkoa pitäisi täällä rannalla nautiskella lomasta. Jose nyökkäili vastaukselleni kokoajan kuitenkin katsellen vuoroin Anitan rintoja ja vuoroin öljyistä pillua. Adonis jatkoi puhetta, sinulla on kaunis vaimo – korjaan avovaimo. Rykäisin nyrkkiin ja totesin, että kyllä, kyllähän tuota on mukava katsella. Jose totesi heti ”ai vain katsella, minä tietäisin paljon muutakin kivenpää kuin vain katselu!”, hymähdin ja totesin että toki tietysti paljon muutakin kuin vain katselu. Anita oli koko tämän ajan vain tuijottanut Josen jättimäistä kyrpää sanomatta juuri mitään. Nyt Anita kuitenkin avasi suunsa ja sanoi tälle muukalaiselle ettei meidän seksielämämme mitään kovin viriiliä enää ole. Olin tyrmistynyt. Katsoin Anitaa kysyvästi, hän vastasi minulle pikaisesti suomeksi, ”niin, eikö asia näin vähän tahdo olla?” myönsin asian, jotenkin vain noin yksityisen asian ilmoittaminen tällaiselle adonikselle tuntui minusta kiusalliselta. Jose kysyi Anitalta mitä tarkoitat, Anita jatkoi, että olemme olleet jo viisi vuotta yhdessä ja seksielämä on hiipunut siihen, että rakastelemme korkeintaan kerran viikossa. Jose hymähti ja sanoi, että eihän noin seksikästä naista saisi puutteessa pitää johon Anita kiljahti heti ”Niinpä!”. Olin jotenkin nolostuneena, mutta edelleen kiimaisena tästä kaikesta näytelmästä ja alastomista vartaloista. Heitin kuin ohimennen, että ehkäpä Josen pitäisi näyttää mallia kuinka naista pidetään tyytyväisenä espanjalaisittain. Anita katsahti minuun ilme ensin ilme vakavana, hänen silmissään leimahti jokin ja vieno hymy alkoi leviämään hänen kasvoilleen, hän kysyi ”oletko nyt tosissasi?” sanoin että taidan olla. Jose katsoi meidän kummallisella kielellä käytyä keskustelua. Anita vaihtoi englanniksi ja sanoi Joselle, asumme tässä lähellä, pitäisikö meidän lopettaa tämä pikkutuhma alastomien vartaloidemme esittely, pukeutua ja siirtyä asunnollemme katsomaan mitkä näköalat meidän parvekkeelta aukea? Ainakin molemmat herrat näyttävät olevan valmiita ja samalla Anita katsahti molempien haaroihin, minun pikkuveitikka oli kivikovana 15cm tappina ja Josen verisuonien koristama jättiläinen näytti edelleen pidättäytyvän siinä puolistondiksessa jossa se oli jo vaikuttava näky sinällään. Jose myöntyi ehdotukselle eikä minulle taidettu jättää tässä muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tämä erikoinen ja varsin äkkinäisesti tullut tilanteen muutos.

Keräsimme tavarat rantakassiin ja puistelimme Anitan kanssa pyyhkeen, Jose katseli pyllistelevää Anitaa ja veti repaleisia farkkushortsejaan jalkaan ja sulloi pyyhettään pieneen selkäreppuun. Lähdimme kävelemään kohti nudistirannan porttia. Jose avasi meille portissa olevan oven ja kohteliaasti pyysi Anitaa astumaan toiselle puolelle. Samalla Jose kevyesti työnsi Anitalle pepusta vauhtia ja heti perään katsahti minuun kysyvästi, en osannut muuta kuin hymyillä takaisin. Jatkoimme kävelyä turhia puhelematta kohti rantatöyräällä olevia vanhoja kiviportaita, nousimme portaat rantakadulle. Ylitimme rantakadun ja kävelimme asuin talomme sisäpihan poikki hisseille. Hissi oli valmiina paikalla, astuimme sisään ja hurautimme vitoseen. Kaivoin hetken rantakassia etsien asuntomme avainta, sieltähän se viimein löytyi. Kaikki oli edelleen hiljaa, tilanne oli kaikille ehkä hieman outo, ainakin minulle ja Anitalle. Ilmastoinnin viilentämä huone tuntui mukavalta paahtavaan aurinkoon verrattuna. Kävelin suoraan jääkaapille ja kysyin Joselta ottaisiko hän vettä, olutta ei valitettavasti ollut tarjota kun ei edellisenä iltana jaksettu lähteä enää käymään kaupassa. Jose sanoi, että näin on hyvä. Tässä vaiheessa Anita otti asiasta ohjat, hän sanoi meille, että ottakaapa herrat vaatteet pois, eihän me äsken rannallakaan vaatteet päällä oltu. Samalla hän alkoi viekotellen riisumaan omia bikineitään ja kesämekkoa pois. Anita katse oli kokoajan nauliintuneena Josen vartalossa tai tarkemmin sanoen kyrvässä. Kun olimme riisuneet itsemme alasti, Anita käveli pylly keinuen kohti terassia pyytäen meitä seuraan. Seisoimme kaikki parvekkeella, alasti, katsoen edessä siintävää merta, lokit kirkuivat jossain korkealla. Eikö ole Jose upeat näköalat? Minähän sanoin, Anita visersi. Hän kääntyi selin merta kohti ja katsoi meitä molempia miehiä kun seisoimme siinä vierekkäin ja totesi ”jahas, mitäs täällä on minulle tarjota”. Hän katsoi meitä molempia ensin silmiin, sitten rintakehään ja lopuksi sinne joka Anitaa todennäköisesti eniten kiinnosti. Joselle levisi leveä hymy kasvoilleen, hän otti kyrpänsä käteen ja alkoi vetelemään käteen hitaasti, hieman pitkän mallinen, tulipunainen terska tuli nyt kokonaan esiin. Se näytti valtavalta. Anita huokaisi raskaasti ja kehui Joselle hänen kokoaan. En ole tuollaista jättiläistä nähnyt kuin joskus pornoleffoissa. Anita kääntyi katsomaan minun tomerana seisovaa tappia, otti siitä kiinni ja teki pari edestakaista liikettä. Rakkaani katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi suomeksi ”katso nyt tuota, se on varmasti kaksikertaa isompi kuin sinulla, miltähän se tuntuisi?”. Katsoin hetken Anitaa syvälle silmiin, huokaisin ja totesin, ”rakas, minulle on tärkeintä, että sinä nautit”. Jose katsoi meitä ja veteli hitaasti käteensä ja kysyi ”mitäs seuraavaksi?”. Anita katsoi vielä kerran minua, nyökkäsin rakkaalleni ja Anita siirsi kätensä minun kalultani Josen kalulle. Hän jatkoi Josen aloittamaa hidasta runkkaamista, Anitan sormet eivät edes yltäneet Josen kalun ympäri. Minun tapista ei näkynyt Anitan käden ympäriltä kuin terska, Josen jätistä Anita pystyi ottamaan kaksin käsin kiinni ja vielä jäi vartta näkyviin. Josen kalu kasvoi kasvamistaan ja se alkoi olemaan jo täydessä juhlakunnossa, Anita veti kätensä ihan Josen kyrvän juureen, Anitan kyynärvarsi oli yhtä pitkä kuin Josen komeus täydessä seisokissa. Taitaa 30cm olla lähempänä totuutta, mietin. Mennäänpä sisälle ettei kaikki naapurit näe sanoi Anita. Kävelimme sisälle, Anita kävi keskelle sohvaa istumaan ja me miehet tulimme hänen molemmin puolin. Anita suuteli ensin minua intohimoisesti suulle ja sitten hän kääntyi Joseen päin ja antoi hänellekin himokkaan kielisuudelman. Anita alkoi pusutellen siirtymään alapäin. Ensin Anita suuteli Josen nännejä sitten vatsalihaksia ja lopulta hän oli tuon pienen, postimerkin kokoisen, häpykarvoituksen kohdalla. Toinen käsi runkkasi Josea rytmikkäästi kun Anitan suu alkoi hamuamaan kullin vartta. Katsoin tuota näytelmää samalla itseäni hitaasti runkaten. Anita käänsi peppunsa minuun päin ja sanoi, että nuolisin hänet märäksi. Paikat pitää olla liukkaana tämän jätin kanssa, Anita ähisi. Tein työtä käskettyä. Aloin nuolla Anitan pillua, hänen pillunsa oli jo aivan litimärkä, pillusta maistoi kiiman. Ilmeisesti täällä odotettiin jo. Jose vaihtoi asentoaan entistä lokoisammaksi ja alkoi toisella kädellä hieromaan Anitan rintoja. Anita nousi suudellen kyrvän vartta ylemmäs ja alkoi hamuamaan tuota kiiltävänä heiluvaa terskaa suuhunsa. Anita venytti suunsa äärimmilleen ja sai kuin saikin sen suuhunsa mutta paljo muuta ei sitten saanutkaan. Anita liikutteli päätään saaden juuri ja juuri terskan piiloon. Jose sulki silmänsä ja käänsi päätä taakse. Nousin Anitan pepun takaa katsomaan tuota näytelmää. Tunsin häivähdyksen mustasukkaisuutta ja toisaalta riittämättömyyttä, mutta valtavaa kiihkoa kun katsoin rakkaani imemässä tuota valtavan kokoista terskaa. Tiesin, että Anita rakastaa minua yli kaiken, mutta Jose on mies joka saa tyydyttää naiseni tavalla jonka hän on ansainnut. Kuinka Jose nautiskelikaan tilanteesta, hän hieroi toisella kädellä kultani rintoja, murahteli nautinnosta kun Anita leikitteli kielellään pitkin valtavaa kullin vartta välillä imaisten terskan kokonaan suuhun.

Anita imi ja imi silmät kiinni, voihkien, annoin samalla sormea takaa ja runkkasin itseäni, tunsin että saattaisin kohta alkaa olemaan valmis. Piti lopettaa runkkaus. Sormetin Anitaa kiihtyvällä tahdilla. Jose nosti päänsä ja avasi silmänsä. Hän komensi Anitan irti munastaan ja käski hänen kääntyä toiste päin, Jose halusi päästä upottamaan kalunsa Anitaan. Nousin ylös ja sanoin, että haen makkarista kondomeja. Tulin takaisin, ojensin Anitalle kondomipaketin. Anita avasi paketin ja alkoi ujuttamaan sitä varmoin ottein Josen kyrvän päälle. En voinut kuin ihmetellä kuinka kondomi pingottui suonikkaan nahkasapelin päälle. Minulle kondomista jää puolet käyttämättä Josella kondomi riitti nippanappa puoleen varteen, Anitaa tämä hymyilytti, hänen katseensa oli kiiman sokaisema, katseesta näki mitä hän ajatteli ”tahdon tuota NYT ja HETI sisääni!”. Anita kääntyi sovalla poikittain ja nosti peppunsa Josea kohti kuin kevätkiimainen kissanarttu ja sellainenhan Anita olikin. Siirryin itse Anitan etupuolelle, Anita katsoi minua silmiin, laittoi kätensä niskani taakse, veti minut itseään päin ja suuteli minua kiihkeästi. Maistoin Josen kyrvän suudelmassa, se kiihotti minua entisestään, Anita upotti kieltään syvälle suuhuni, vastasin kutsuun. Rakkaani irrotti minut otteestaan, hän siirtyi alas ja alkoi imemään vuorostaan minua. Anita imaisi ensin pari kertaa, irrotti otteensa, katsoi minua ilkikurisesti ja sanoi jotain. Korvissani humisi, olin seitsemännessä taivaassa. Annoin vain tilanteen edetä omalla, kiimaisella, painollaan. Anitan takana Jose asetteli kyrpäänsä posliinipillulle, reikä löytyi kyllä, mutta sisäänpääsyn kanssa tuntui olevan ongelmia. Anitan ilme kertoi, ettei nyt oikein tahdo mahtua. Jose kysyi onko meillä liukuvoidetta, sanoin ettei ole, ettemme ole oikein tarvinneet samalla vilkaisten omaa tappiani. Anita tiuskaisi ”ei me nyt mietitä sun kulliasi, Josen täytyy päästä sisään, tarttee liukastetta!”. Sitten tapahtui jotain, joka muutti ehkä kenties koko loppuelämäni? Jose sanoi minulle, ethän anna naisesi kärsiä ja iski silmää. Liukasta mut hän jatkoi. Katsoin Josea hämmästyneenä silmiin, seuraavaksi katsoin Anitaa, Anitalla oli kuuluisa koiranpentu ilme kasvoillaan ja hän uikutti ”mä haluan ton sisääni, mut meil ei oo mitään liukkaria, auta mua. Rakas!!”. Olin kiimasta sokea, astelin Josen eteen sohvalla ja kävin polvilleni, käteni vaeltelivat Josen treenatuilla pakaroilla ja siirtyivät etureisiin, tuijotin tuota jättimäistä kyrpää kymmenen sentin etäisyydeltä, suljin silmäni ja avasin suuni. Jose ohjasi jättimäisen kyrpänsä suuhuni, aloin kuin jonkun alkukantaisen taidon ohjastamana imemään tuota jättiläistä. Toisella kädellä hyväilin kullin vartta. Kyrpä maistui Anitan eritteille ja kondomille. Kondomin maku etoi, vedin kondomin pois, halusin päästä käsiksi paljaaseen kyrpään. Anita kääntyi myös munaa kohti, hän katsoi minua ja kuiskutti hiljaa korvaan ”taidan tykätä siitä yhtä paljon kuin minäkin, pikku tuhmeliini, etkai vie minun nautintoani?” irrotin otteen kyrvästä ja sanoin Anitalle, ei kyllä sinä saat tämän, mutta en voi kieltää etteikö tunnu kiihottavalta maistaa sitä. Anita otti ohjat käsiin ja sanoi ”katsos kulta, näin kulli pitää liukastaa”. Anita alkoi imemään kyrpää kiivaasti, välillä hän veti sen suustaan pois ja sylki suonikkaaseen kyrvän varteen ja levitti limaa käsillään. Sitten Anita ojensi kalun minulle ja sanoi ”teehän nyt niin kuin rakas sinulle opetti”. Otin munan suuhun, otin sen niin syvälle että aloin kakoa, suuhuni erittyi limaa, syljin sitä kyrvän varteen ja hieroin sitä kädellä pitkin tuota suonikasta vartta. Katsoin Josea silmiin, halusin alistua tuolle adonikselle. Jose katsoi takaisin, laittoi kätensä takaraivoilleni ja ohjasti minua imemään lisää. Anita katsoi tätä hetken ja hieroi märkänä lätisevää pilluaan ja sanoi että eiköhän kokeilla uudelleen. Hän käänsi taas peppunsa riettaasti Josea päin ja sanoi minulle että auttaisin levittämään paikkoja tummaa rakastajaa varten. Levitin Anitan peppua pakaroista että pillu oli ammollaan, Jose alkoi taas hitaasti työntyä sisään. Hitaasti mutta varmasti tuo jätti alkoi uppoamaan Anitan sisään. Puolessa välissä Anita ähkäisi Joselle, ettei menisi enää syvemmälle. Jose aloitti hitaan pumppauksen, minä katsoin edelleen tuota toimitusta ihan muutaman sentin päästä. Katsoin haltioituneena kun tuo syljen ja pilluliman kastelema kiiltävä ja suonikas kyrpä upposi rakkaan avovaimoni äärimmilleen levitettyyn pilluun. Anita ehkä hieman kivuliaan kuuloinen ähinä alkoi vaihtumaan nautinnolliseen voihkintaan, rakkaani pyysi minua liukastamaan lisää, ”sylje sen ihanuuden varrelle sylje rakas, sylje”. Tein työ käskettyä aina kun kulli oli melkein kokoaan ulkoa Anitan sisältä syljin sen varteen ja levitin sylkeni pitkin vartta. Jose alkoi kiihdyttämään tahtia ja kyrpä upposi aina vain syvemmälle ja syvemmälle. Anita voihki Joselle ettei niin syvälle. Tuntuu hyvältä näin hän jatkoi. Jose sanoi, että hän haluaa kokonaan sisään, hän haluaa että tuo täydellinen peppu lätisee rytmikkäästi kun hän nai kiimaista suominarttua. Anita ei ensin kommentoinut mitään, sitten hän komensi minua, ”nyt, nyt saat tehdä sitä mitä olet aina halunnut, nuole mun pyllyreikää, sormeta mua kakkoseen!” olin häkeltynyt, miksi nyt, miksi minä nyt saan tuon herkkureiän itselleni mistä olen niin kauan haaveillut. Viimeisen tunnin aikana on tapahtunut enemmän seksin saralla kuin koko meidän yhdessä olon aikana. Aloin nuolemaan Anitan pyllyä, Anita voihki Josen naimisesta ja ehkä vähän siitäkin että minä touhusin hänen pyllynreiällään, näin ainakin toivoin. Aloin hitaasti ujuttaa ensimmäistä sormea sisään, ensin pyllynreikä hieman vastusteli vierailuani, mutta lopulta antautui sormeni edellä. Jose takoi Anitaa takaapäin rytmikkäästi. Eikö tämä mies tule koskaan, mietin, olisin itse lauennut jo varmasti kahdesti. Nuole sitä pyllyä rakas, NUOLE! Anita huuti ja voihki naimisen ohella. Lopulta hän painoi Josen irti itsestään ja veti käteni pois hänen pyllynreiältään. Anita katsoi Josea ja sanoi, nyt saat mahdollisuuden naida minua pohjaan asti söpöläinen, naida niin että pakarat lätisevät. Hän otti Josen limaisesta kyrvästä kiinni ja ohjasi sen kohti pyllyä. Katsoin Anitaa loukkaantuneena ja aloin marisemaan, että miksi Jose pääsee muutaman tunnin tuttavuuden jälkeen harrastamaan kanssasi anaaliseksiä ja minä en ole päässyt näiden vuosien aikana edes sormettamaan sinne! Anita katsoi minua ja sanoi, että on pakko harrastaa Josen kanssa anaalia. Jose on niin iso, ettei hän pääse pohjaan asti. Näethän itsekin, jos Jose yrittää tuupata pohjaan se ei tunnu hyvältä – tyydyin kohtalooni. Jose hymähti, ”isomman oikeudella ja iski minulle silmää”.

Nyt Anita keksi, hae rantalaukusta aurinkoöljy, hän huudahti. Hierotaan sitä Joseen ja mun pyllyyn että päästään sisään. Hain aurinkoöljyn rantalaukusta ja aloin valuttamaan sitä Anitan pakaroille ja aloin hyväillen levittämään sitä tuolle täydelliselle pyllylle. Jose komensi minut kullinsa kimppuun. Öljyähän tuokin kunnolla ja heilautti kyrpänsä aivan kasvojeni viereen, annoin tulipunaiselle terskalle pusun, vinkkasin silmää Joselle ja sanoin ”tottakai mr. Espanja”. Valutin öljyä kämmenelle ja hieroin ja runkkasin sitä Josen kyrpään. Laskin öljypullon kädestäni ja aloin toisella kädellä hyväilemään Josen jättimäisen kokoisia kiveksiä, ne olivat sheivattu ja tuntuivat käteen sileältä. Jose katsoi minua alas, nuole niitä hän komensi. Jose katsoi meitä kuin kuninkaallinen jonka ei tarvinnut itse vaivautua liukastamaan paikkoja, teimme hänelle temmellyskentän valmiiksi. Omin Josen kiveksiä ja otin niitä vuorotellen suuhuni, viimein Jose komensi minut pois ja käski Anitaa nostamaan pyllynsä hollilleen. Jose otti kyrvänvarrestaan kiinni ja alkoi ohjata sitä kohti Anitan pyllynreikää. Katsoin tilannetta vierestä, mietin kuinka ihmeessä tuo nyrkin kokoinen, tomaatinpunainen ja -kokoinen, terska ikinä mahtuu Anitan sisään. Rakkaani huohotti sohvalla, rintalasta sohvaa vasten, pylly lähes pystysuoraan ylöspäin. Anita sulki silmänsä, näin ehkä pienen irvistyksen kivusta kun Josen jättiläinen alkoi hitaasti mutta varmasti uppoamaan öljyttyyn pyllynreikään. Pian koko komeus oli rakkaani sisällä. Jose työntyi pohjia myöden Anitaan ja kysyi miltä tuntuu? Anitan suusta pääsi hentoinen voihkaisu, se varmaan tarkoitti OK? Jose kysyi, jatketaanko? johon Anita sai vastattua ”joo, hitaasti!”. Niinpä alkoi Jose tehdä työtä käskettyä, hän veti kyrpäänsä ulos Anitan pyllystä aivan terskan tyveen asti, paikat olivat niin öljyisinä, että terska pullahti pihalle pyllystä määstäen maiskahduksen. Anita vaikersi ”eiiiikäää”. Jose aloitti uudelleen työntymään sisään. Nyt öljyinen kyrpä upposi sulavammin rakkaani sisään. Anitan ilme kertoi paljon, siinä oli kiimaa, siinä oli kipua mutta päällimmäisenä sanoisin, että siinä oli sellaista nautintoa jota hän ei ollut ehkä koskaan saanut kanssani, mutta jota hän oli osannut koko aikuisen elämänsä kaivata. Työntö työnnöltä Jose kiihdytti tahtiaan, Anitan kasvoilta oli alkanut kipua kuvaavat ilmeet katoamaan ja jäljellä oli vain enää eläimellinen kiihko. Pian Jose rummutti Anitaa jo sielunsa kyllyydestä, Anitan pakarat lätisivät rytmikkäästi ja Josen raskaat kivekset hakkasivat Anitan eritteistä kiiltävää pillua. Seurasin tuota eläimellistä näytelmää tappi kovana sohvan laidalla. Anita piti edelleen silmänsä kiinni, mutta huohotus ja raskas hengittäminen olivat jo vaihtuneet vikinään ja aika-ajoin voimakkaina ryöpsähtäviin huudahduksiin. ”Nussi mua! Nussia mua perseeseen! Nussi mua lujaa! Mä haluan sun isoa kyrpä lujaa mun perseeseen!”. En ollut ikinä kuullut Anitan huutavan noin härskejä, ehkä siihen ei ole ollut tarvetta. Katsoin kiihottuneena rakastani ja tuota espanjalaista sonnia, joka survoi jättimäistä kyrpäänsä rakkaani sisään. Aloin runkkaamaan, runkkasin kovempaa ja kovempaa, vain muutamaa minuuttia myöhemmin ähkäisin ja munani päästä syöksähti spermat komeassa kaaressa asuntomme lattialle. Anita raotti silmiään, katsoi minua ja hymyili, sen minkä ähinältään pystyi. Josen loppukin alkoi olemaan lähellä, hikipisarat valuivat edessä suurien rintalihasten yli aina kyrvän varrelle asti ja takana selkärankaa pitkin kadoten treenattujen pakaroiden väliin, tunsin kiihottuneen katsoessani Josen veistoksellista vartaloa, mietin kuinka onnellinen rakkaani oli saadessaan tuota jumalaista miestä. Kiinteät pakarat puristuivat yhteen, Josen suusta pääsi leijonamainen karjahdus kun hän työnsi nahkasapelinsa pohjaan ja ampui lastinsa syvälle rakkaani sisään, silloin tajusin että olimme unohtaneet laittaa kondomin uudelleen! Kuinka helvetin ajattelemattomia ja kiiman sokaisemia olimme olleet! Älähdin Anitalle suomeksi, ettei Josella ole kondomia, Anita katsoi välinpitämättömästi minua ja sanoi raukeana ettei mitään hätää ollut, kyllähän hän syö pillereitä. Sanoin, että en minä sitä, mutta mitä jos Josella on joku tauti? Anita oli edelleen jossain seitsemännessä taivaassa ja totesi vain että ”no niistä selviää antibiooteilla, otetaan seuraavalle kierrokselle kumi taas mukaan…” jostain syystä tyydyin tähän vastaukseen enkä jaksanut asiaa enää murehtia. Jose veti spermasta, öljystä ja syljestä limaisen kalunsa pois Anitan perseestä jättäen Anitan pylly pystyssä, pyllynreikä riettaasti levällään makaamaan sohvalle. Jose katsoi minua ja sanoi että sinulla on aivan upea nainen, ole onnellinen. En voinut muuta kuin myötäillä Josen sanoja. Katsahdin Josen jättimäistä elintä jonka kärjestä roikkui lemmen nesteitä ja totesin, että sinulla se on upea kyrpä, tulipa sellaistakin kokeiltua ensimmäistä kertaa, eikä ollenkaan huonompi kokemus ja iskin silmää. Jose naurahti ja sanoi, osasit hommat kuin vanha tekijä. Anita hengitti raskaasti, pylly pystyssä, sohvalla. Pyllynreikä sykki valuttaen Josen lasteja pihalle kohti ajeltua pillua. Anita kääntyi sohvalle istumaan, levitti jalkansa ja hieroi Josen mällejä nivusiinsa, pilluun ja aina napaan asti. Luoja, kylläpä sitä oli tullut paljon. ”kulta, tulisitko auttamaan rakastasi, siivotaan vähän” Anita visersi. Mietin kaksi sekuntia ”no hitto vie, miksipä ei, kaikkea pitää kokeilla”. Asetuin Anitan eteen polvilleni ja aloin nuolemaan pillun ympäriltä spermajämiä, se maistui suolaiselle. Siirryin pilluun, nuolin sitä antaumuksella, se maistui Josen kyrvälle, se maistui spermalle, se maistui kiimalle – se maistui ihanalle. Pyöritin kieltäni Anitan klitorista ympäri, tunsin, että klitoris oli niin turvoksissa, että se räjähtää kohta. Silloin tajusin, ettei Anita vuoro ollut vielä tullut. Juuri kun hän oli ollut saamaisillaan, siirryimme anaaliin.

Aloitin nuolemaan Anitaa entistä intensiivisemmin, tiesin mistä hän piti. Hetken nuoltuani Anita alkoi täristä ja vavahdella ja hän parkaisi ilmoille pitkän ja valittavan ulinan. Hetken päästä rakkaani hengitys tasaantui, hän avasi silmänsä, katsoi minuun ja sanoi ”nousepa tänne viereeni, rakas, pidä musta kii”.

Jose oli mennyt tällä välin suihkuun, kuulin suihkun lorinaa ja Josen vaimeaa hyräilyn tapaista laulua. Anita hengitti raskaasti ja tuijotti kattoa. Sitten hän kääntyi katsomaan minua. ”Olipahan antoisat hetket meillä, paljon uutta. Opin sinustakin jotain uutta” viitaten tietenkin Josen kyrvän kanssa touhuamiseen. Sanoin, että kaikkea pitää kokeilla ja taisinpa tässä samalla löytää jotain uutta mikä tuntuu myös ihan kivalta ja iskin Anitalle silmää. Anita katsoi minua ja antoi minulle pitkän ja märän suudelman, olet rakas! Jose tuli suihkusta, tallusteli alasti, hiuksiaan kuivatellen viereemme sohvalle. Hänen kyrpänsä oli vieläkin turpeana, huojui alaviistoon. Jose katseli meitä sohvalla ja hymyili. Meillä oli äsken todella upeaa, vai mitä? Nyökkäsimme molemmat Anitan kanssa Joselle. Milloinkos uudelleen Jose kysyi? Hymähdin ja sanoin, että olemme täällä kaksi viikkoa. Anita lisäsi, että pitää muistaa hakea liukkaria jos aiomme jatkaa ilonpitoa ja naurahti iloisesti. Jose läppäisi minua pepulle ja tuumasi, että eiköhän me käydä näiden kahden viikon aikana joka paikassa, katsoi minua ja levitti viettelevän hymyn kasvoilleen. Katsoin hämmästyneenä ensin Josea ja sitten Anitaa. Anita katsoi minua takaisin ja sanoi ”etkös juuri sanonut, että kaikkea pitää kokeilla?”. Puna nousi poskilleni ja sanoin Joselle ”No miksipä ei? Huomenna rannalla sama aika sama paikka?” Jose sanoi, että rannalta löytyy myös rauhallisia poukamia minne pariskunnat – ja miksipä ei kolmistaankin – voi mennä intiimisti nauttimaan toisistaan.

Tämän sanottua Jose pyörähti ympäri, ujutti shortsinsa jalkaan ja sulloi vielä puolijäykkänä keikkuvan kyrpänsä niiden sisään. Heitti pienen rantareppunsa selkään ja huikkasi mennessä ”Huomiseen!”.

Makasimme vielä hetken Anitan kanssa sängyllä, ehdotin että eiköhän siirrytä suihkun kautta kaupungille katselemaan jotain ruokapaikkaa – ja kauppaa josta saataisi liukkaria? Näin me tehdään sanoi Anita ja hymyili minulle silmät kiiltäen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute