Herkku-puhelin
Yllättävä aamukahvi
15cm

Menin töihin aamuseitsemäksi, kuten joka päivä tapana on. Loput sähkötukun työntekijät valuvat pitkin aamua, mutta yleensä ensimmäisen parituntisen saan olla kaikessa rauhassa ja hommat etenevät. Tällä kertaa hieman ennen kahdeksaa töihin tuli myös Ritva, joka työskenteli hieman eri tehtävissä kuin minä.

Ritva oli kohta viisikymppinen kolmen jo teini-iän saavuttaneen muksun äiti. Isoissa e-kupin rinnoissa vuodet näkyivät, mutta paidan alta kumpuava povi tai joskus hieman avonainen kaulus käänsi kyllä huomion. Muuten Ritva oli semmoinen noin 160-senttinen, ei lihava, mutta hieman pyylevä nainen. Sinänsä Ritva oli hyvin konservatiivinen, perhekeskeinen äiti, minkä huomasi myös pukeutumisesta. Ritvan sähkömiehenä työskennellyt, häntä hieman vanhempi mies oli ollut jo jonkun vuoden kotona sairaseläkkeellä.

Joskus firman kosteissa juhlissa oli tullut tanssitettua Ritvaa ja pari kertaa yhteissaunassa pesty selkiäkin, mutta ei koskaan sen kummempaa.

Sinä aamuna asiat etenivät yllättäen ja nopeasti. Menin aamukahville ja Ritvan perään kahviautomaatille, kun Ritvalta yllättäen putosi kuppi lattialle, hän kumartui ja yllättäen peppu osui etumukseeni, ja kaluni kovettui hieman sillä samalla sekunnilla.

– Mikäs kova se siellä, sehän kovettui kuin tanssiessa, sanoi Ritva kääntyessään ja hymyili.

Punastuin välittömästi, sillä totta, en aikanaan pystynyt estämään munani kovettumista tanssittaessa, mutta ajattelin ettei Ritva sitä huomaa, kun en missään tapauksessa jättikalua omista. Ritva tukeutui askeleen pari taaksepäin, nojasi keittiön tiskiin ja avasi hyvin yllättäen harmaiden farkkujensa napin ja vetoketjun.

– Minun tekisi niin mieli saada hoito, kun oman miehen kanssa on ollut vähäistä nämä touhut jo kohta vuoden ajan, Ritva jatkoi ja sormetti samalla itseään kädellään, joka oli jo housuihin päätynyt.

Jos äsken punastuin, niin nyt menin jo sanattomaksi, mutta jotenkin siinä heittäydyin touhuun mukaan. Avasin housut ja 15-senttinen kullini pullahti esiin. Ritva kyykistyi eteeni ja sanoi ettei ole itse asiassa koskaan ottanut suihin. Ritva nuoli terskaa ja liikutti esinahkaa varovasti ees ja taas. Tätä jatkui hyvän aikaa ja toisella kädellään Ritva hyväili itseään housuissa.

Oli minun vuoroni toimia. Käänsin Ritvan vatsan vasten keittiön tasoa ja pyysin riisumaan farkut sekä sellaiset rouvamalliset pikkarit pois. Asetuin itse Ritvan taakse polvilleni, työnsin kielen Ritvan takamukseen ja aloin nuolla vuoroin peppureikää ja edempänä siintävää pimppaa. Otin mukaan vasemman käteni ja peukalon, jolla aloin hieroa klitorista.

Ritva kostui nopeasti ja ynisi. Hän toisteli moneen kertaan, kuinka hyvältä tuntui ja kuinka hänen miehensä ei koskaan anna suuhoitoa. Ei mennyt kuin jokunen minuutti, kun Ritva värisi ja tuli ensimmäisen kerran.

Orgasmin vielä jatkuessa nousin ylös, riisuin housut ja työnsin kovana seisovan munani takaapäin Ritvan sisälle. Aloitin rauhallisilla työnnöillä siten, että vuoroin työnsin kullini kokonaan sisään ja perään ulos, terkaa pidin aivan häpyhuulilla. Lopulta aloitin raivoisan takaapäin naimisen. Sen verran kokenut neito Ritva oli, ettei tästä seurannut mitään huutomyrskyä, mutta selvästi Ritva nautti kun nain kovaa. Lopulta jouduin keskeyttämään, etten olisi tullut ennenaikojaan.

Käänsin Ritvan toisin päin ja avasin flanellipaidan napit päästäkseni käsiksi Ritvan rintoihin. Suutelimme kiihkeästi ja asetin Ritvan lattialle. Täysin yllättäen pyysin häntä puristamaan rinnat yhteen ja aloitin rintojen väliin naimisen. Tämä kiihotti Ritvaa ja hän voihki, ettei ole koskaan tehnyt mitään tällaista.

Hetken päästä nousin ylös ja autoin Ritvan viereiselle ruokapöydälle. Asetin Ritvan selinmakuulle ja nuolin pillua hetken aikaa, kunnes nostin jalat olkapäilleni ja oli aika työntää kulli jälleen sisään. Isot rinnat heiluivat ja kiihottivat minua. Vaihtelin tahtia useaan kertaan hitaasta rajuun naintiin, lopulta aloitin pysyvän rauhallisen tahdin ja otin sormet mukaan. Jatkoin näin pari minuuttia ja Ritva ulvoi jälleen orgasmin voimasta. Pillu oli todella märkä ja tiukka yhtä aikaa, kun toinen todella voimakkaaksi osoittautunut orgasmi myllersi.

Annoin Ritvan hengähtää hetken, kunnes ilmoitin, että nyt on minun vuoroni tulla. Ritva nousi pöydältä ja pyllisti jälleen minua kohti. Asetin munani sisään ja aloitin rajun nainnin. Ritva huusi nyt ja ilmoitti kuinka munani täyttää hänet ja kuinka kova olen. Palleissani alkoi tuntua ja ei mennyt kuin pari minuuttia oli jo aivan lähellä. Hetkeä ennen tulemistani otin munan pois ja käänsin Ritvan eteeni.

– Nyt saa kotirouva maistaa lastit suussaan, sanoin ja samalla spermaa alkoi purkautua.

Ensimmäiset kaksi tai kolme ryöppyä osuivat suoraan Ritvan aukinaiseen suuhun ja loput tähtäsin rinnoille. Satsi oli tavallista suurempi ja siivo sen mukainen.
Yhtäkkiä Ritvaan iski häveliäisyys ja hän kiirehti siivoamaan jälkiä. Pian vaatteet olivat jo päällä kummallakin.

Tapauksesta ei sen koommin puhuttu. Saas nähdä, mitä seuraavissa firman juhlissa tapahtuu.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute