Herkku-puhelin
Mikan kutsuntatarkastus
XXXwriterXXX

Mika oli 18-vuotias kutsuntaikään tullut poika, jonka oli ollut aika käydä suorittamassa ensimmäinen isänmaallinen velvollisuutensa terveyskeskuksessa. Mika astui sisään terveyskekuksen aulaan, ja ilmoitti tulleensa kutsuntatarkastukseen. Aulan työntekijä ohjasi hänet vasemalle päin aivan käytävän päähän.

Oli kevätaamu kello yhdeksän ja Mika oli päivän ensimmäinen tarkastettava. Epätietoisuus tarkastuksesta kalvoi Mikan mieltä. Hän oli kuullut tarkastuksessa olleilta kavereiltaan, että tarkastuksessa joutuu ottamaan alushousut pois ja omaa ''varustustaan'' joutuu esittelemään intiimisti usealle henkilölle. Mika toivoi tämän olevan silkkaa pelottelua. Tämän ajatuksenkierron kuitenkin katkaisi oven aukaiseminen ja hänen kutsuminen sisään.

Sisään kutsunut lääkäri kätteli Mikaa ja esitteli itsensä Katariinaksi. Katariina oli noin kolme-nelikymppinen aika hyvän näköinen henkilö. Sisällä oli vielä parikymppinen hoitaja, nimeltään Sanna. Mika heti ajatteli, että on todella noloa jos joutuu olemaan alasti näiden naisten edessä. ''No niin Mika, jos istuisit tuohon tuolille niin suoritetaan tässä tällainen pieni kysely ensiksi pois alta.'' lääkäri käski. Kyselyn aiheet jakautuivat useaanpaan eri alueeseen. Ensiksi käytiin lävitse elämäntapoja, sosiaalisia suhteita, yleistä terveydentilaa ja seksuaalihistoriaa. Elämäntavat, sosiaaliset suhteet ja yleinen tereydentila olivatkin Mikalla kunnossa, mutta kävi ilmi, että poikuutta Mika ei ole vielä päässyt antamaan pois. Sannalla alkoi vähän alapää kostua, kun kuuli että oikein neitsyttä pääsee tarkastamaan.

Lääkäri käski Mikaa katsomaan häntä suoraan silmiin, kun hän valolla ensiksi tarkasti silmät ettei niissä ole mitään vikaa. Sen jälkeen hän katsoi korvat, että ne ovat ainakin näöllisesti kunnossa. Tämän jälkeen lääkäri käski Mikaa laittamaan silmiinsä toisen silmän peittävät lasit ja käski luetella seinältä eri kokoisia kirjaimia. Lääkäri totesi näön hyväksi ja tämän jälkeen testattiin kuulo, joka myös oli hyvä.

''Nyt, jos voisit mennä tuohon seinään nojaamaan, niin katsotaan pituutesi jooko.'' kehoitti lääkäri Mikaa tekemään. ''180cm aika keskiluokkaa.'' oli Sannan mielipide. Seuraavaksi Mikaa käskettiin mennä punnitsimelle ja painoksi saatiinkin 65kg. ''Aika slimmissä kunnossa olet.'' kehui Sanna Mikaa.

''Nyt voisit ottaa kaikki vaatteet alushousuihin saakka pois ja tulla tähän eteeni, Mika, niin jatketaan.'' lääkäri sanoi. Mikaa alkoi nolottaa joutua olemaan alushousuillaan näin hyvännäköisten naisten edessä, mutta Mika kuitenkin totteli vetäen hupparinsa auki ja asettaen sen tuolin selälle. Sitten Mika otti nopella vedolla t-paitansa pois ja laittoi sen myös tuolin selälle ja sukat seurasivat seuraavaksi. Molemmat naiset katsoivat koko prosessia tarkasti ja kiihottuneena varsinkin, kun Mika avasi farkkujensa napit yksi kerrallaan vetäen ne pois. Mikalla oli todella seksikkäät bokserit, joissa penikselle ja kivespussille on oma tasku, minkä vuoksi alushousuisut jättivät todella vähän mielikuvituksen varaan. Molempien naisten alapää alkoi jo olla todella kosteassa kunnossa.

Ensiksi lääkäri käski Mikaa istumaan tuolille taas. ''Tutkitaan ensiksi tuo kilpirauhanen ettei sieltä löydy mitään kummallisuuksia.'' Katariina sanoi kun tunnusteli Mikan kaulan etupuolta. Lääkäri käski Sannaa antamaan stetoskoopin, jolla kuunteli Mikan sydänäänet ja hengitysäänet. Seuraavaksi kumivasaralla lääkäri tutki Mikan raajojen refleksit ja sitten katsoi lampulla Mikan suun alueen ja kurkun. Mika nousi seisomaan taas lääkärin käskettyä ja lääkäri käski Mikan mennä selkä häneen päin ja kumartua ja kosketta varpaita tutkien Mikalta selkäluut -ja lihakset. Seuraavaksi lääkäri pyöräytti Mikan ympäri ja tutki vatsan aluetta. Aluksi lääkäri paineli sormen päillään ja koko kädellään navan yläpuolelta siirtyen navan kohdalle ja vähän alemmas... kunnes oli Mikan alushoususujen kohdalla. Seuraavaksi mitään sanomatta lääkäri otti Mikan alushousuista kiinni ja riisui ne Mikan päältä.

Mika oli todella shokeeraantunut. Lääkäri riisui häneltä viimeisen vaatekappaleen sanomatta mitään ja nyt hänen penis on näiden kahden naisen nähtävillä. ''Seuraavaksi tutkitaan kivekset.'' lääkäri totesi. Mika oli todella jännittyneessä ja kiihottuneessa tilassa. Saahan hänen ''varustus'' tulla kosketuksi. Lääkäri suoristi sormensa ja painoi sen Mikan kivespussin yläosaan ja käski Mikaa yskäisemään. ''Näin tutkitaan, ettei mitään tyriä ole.'' sanoi lääkäri ja Mika yskäisi. Seuraavaksi lääkäri otti Mikan vasemmasta kiveksestä otteen ja aloitti tarkastamaan sitä. Ensiksi lääkäri hieroi sitä sormenpäilään käyden sitä lävitse ja välillä painellen. Sanna katsoi toimitusta kostuneena ja katseli samalla Mikan penistä, joka oli hänen arviotaan pienempi. Kivestarkastus tuntui kiihottavalta Mikalle ja Mikan penis alkoikin kovettua pikku hiljaa samalla kun lääkäri siirtyi käymään lävitse Mikan toista kivestä samalla tavalla. Lääkärin painellessa Mikan oikeaa kivestä, oli jo Mikan penis puolittaisessa erektiossa. Mikan naama oli aivan punaisena noloudesta. Sanna teki huomion, että Mikan ''varustus'' oli muuta ihoa tummempi väriltään. Mika ei ollut ajellut yhtään karvoja pois alapäästään ja Sanna sitten kysyikin Mikalta, että ajeleeko hän koskaan niitä. Mika sanoi ajatelleensa. Sanna sitten vinkaten ja vihjaten että ajaminen saisi Mikan varustuksen näyttämään isommalta. Mika tajusi heti, että hänen varustus taitaakin olla pienempää sorttia ja päätti kotona heti ajella sen.

Lääkärin viimeistellessä kivestarkastuksen Mika oli jo kunnon erektiossa. ''Seuraavaksi tutkin sinulta esinahan liikkuvuuden Mika, varsinkin sen takia että olet vielä neitsyt ja pitää varmistaa ettei sitten tyttöystävän vaginaan työntäseesä ahdas esinahka haittaa.'' sanoi lääkäri perustellen seuraavan toimenpiteen. Lääkäri otti kiinni Mikan kovettuneen peniksen päästä sormenpäillään ja alkoi aluksi venytellä Mikan esinahkaa sivusuuntiin pyörittelevällä liikkeellä, mikä saikin Mikan entistä kiihottuneemmaksi. Yht'äkkiä lääkäri vaihtoi tyyliä ja alkoi vedellä Mikan esinahkaa edestakaisin terskan ylitse paljastaen Mikan helakanpunaisen terskan, joka oli suhteellisen iso. Mikan terska oli oikein kunnon sienipää ajatteli Sanna. Tuota kun pääsisi kokeilemaan... hän haikaili jalkoväli kosteana. Mika otti oikein kaiken irti tästä handjobista. Hetken päästä lääkäri lopetti esinahan liikuttelun jäättäen tesrkan paljaaksi ja sanoi terskan olevan seuraava. Lääkäri paineli Mikan terskaa peukalon, etusormen ja keskisormen päillään tutkien sen oikein perinpohjaisesti. Terska oli aivan liian herkkää aluetta, ja Mika ähkäisikin, mutta Sanna sanoi koskettaen Mikaa kädestä että kyllähän sinä kestät tämän. Hetken päästä lääkäri lopettikin terskan tarkastamisen ja sanoi Sannalle, että mittaisitko tuosta pojasta ''varustuksen'' mitat tilastoja varten. Mika ei innostunut ideasta ollenkaan ja oli erittäin nolona, kun Sanna otti ja painoi viivoittimen Mikan peniksen tyveen ja laski viivoittimen Mikan peniksen päälle. ''13cm. Hiukan pienempi kuin keskiarvo.'' seuraavaksi Sanna otti mittanauhan ja laittoi sen Mikan peniksen ympärille ja sai tulokseksi kymmenen senttiä, mikä oli myöskin keskiarvoa hiukan alempi. Seuraavaksi Sanna otti kiinni Mikan kiveksistä mitaten ne. Ne olivat ihan keskiluokkaa. ''Ihan normaalissa miehen mitoissa olet, Mika, joten ei mitään syytä huoleen.'' lääkäri sanoi. ''Kyllä sinä monelle naiselle tuot vielä tuolla nautintoa.'' sanoi Sanna, mikä kiihotti Mikaa. Sannan pillu oli ihan märkänä kun pääsi vihdoinkin koskettelamaan Mikan penistä, ja ajatellen seuraavaa osaa.

''Nyt Mika voisit mennä nojaamaan tuota tutkimuspöytää vasten ja laittaa haarat levälleen.'' lääkäri totesi. Mika käveli tutkimuspöydän viereen ja nojasi käskettyä siihen. ''Nyt vielä tutkitaan sinun peräsuoli ja eturauhanen ja sitten pääset kotiin.'' lääkäri totesi. ''EI HEMMETTI! Mitä vittua tämä on?'' Mika ajatteli, kun Sanna otti Mikan pakaroista kiinni levittäen ne lääkärille, joka laittoi liukastevoidetta Mikan peppuun ja hansikkaan peittämään käteensä. ''Ensiksi vähän venyttelen auki tätä peppuaukkoasi Mika että pääsen sisääsi paremmin.'' sanoi lääkäri ja Mika tunsikin lääkärin sormenpään pepussaan. Seuraavaksi lääkäri työnsi vähän enemmän etusormestaan Mikan peppuun ja veti välillä vähän poiskin päin sormeaan. Mika oli aivan jännittyneessä ja kiihottuneessa tilassa kun lääkärin sormi meni sisään ja ulos hänestä. Mika tunsi jo niin kuin hän olisi tulossa. ''Tähän? Näiden naisten eteen. Ei hitto.'' Mika ajatteli. Lääkäri sanoi nyt tarkastavansa suolen mikä sai Mikan entistä kovempaan erektioon. ''Nyt jos Sanna voisit hakea tuosta siemennestenäyteastian ja vähän liukastevoidetta ja auttaa Mikaa, kun tutkin eturauhasen.'' Sanna hakikin käskettyä nuo asiat ja laittoi likaustevoidetta Mikan penikseen ja sen jälkeen laittoi keräysastian Mikan peniksen eteen ja aloitti masturboimaan Mikan penistä, kun lääkäri oli keskittynyt Mikan eturauhaseen. Tämä hoito tuntui taivaalliselta Mikalle. Eturauhasen tunnustelu tuntui siltä kuin lääkärin sormi olisi Mikan peniksen sisällä ja siihen vielä päälle Sannan handjob niin tuntui todella hyvältä. Muutaman kymmenen runkkausliikkeen jälkeen Mika tulikin astiaan lääkäri otti sormensa Mikan pepusta ja Sanna laittoi Mikalle bokserit jalkaan vaikka Mikan esinahka olikin vielä takana. Mika pukikin vaatteet päälleen saatuaan siihen luvan ja lääkäri sanoikin Mikan olevan A-luokkaa ja sanoi, että parin vuoden päästä nähdään. Kun Mika lähti pois puoli yhdentoista maissa molemmat Sanna ja Katariina sormettivat kiihottumisensa pois.

Mika oli vieläkin aivan kiihottuneena äsköisestä, ja paljaan liukastevoiteesta märän terskan hankaaminen boksereihin saikin aikaan toisen orgasmin, ja kotona vielä Mika heti runkkasi saaden kolmannen orgasmin miettien mitä päivä on sisältänyt.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute