Herkku-puhelin
Teinityttönä naapurin sedän luona
Janika

Teinityttönä Turussa minulle sattui jotain todella jännittävää ja sellaista, mikä vieläkin kiihottaa pilluni äärimmilleen masturboidessani.. Asuin kerrostalon toisessa kerroksessa ja lähdin joka aamu kouluun ehkä hieman keskimääräistä viekoittelevimmissa vaatteissa. Eräänä päivänä kun olin jälleen kävelemässä kotirappujen portaita alaspäin, avasi ensimmäisessä kerroksessa asuva vanhempi hieman pervonnäköinen mies ovensa. Suuret tissini heilahtelivat valkoisen t-paitani alla ja jos tarkkaan katsoi, erottuivat nännini ja tummat isot nännipihani ohuiden valkoisten rintaliivien ja t-paidan alta. Mies tuijotti tissejäni kiihkein silmin.. Minua häkellytti tilanne, mutta samalla se oli todella kiihottavaa, että suuria ryntäitäni katseltiin niin himokkain silmin. Noin 60v mies pyysi minut sisälle ja hieman epäröityäni suostuin. Kävin tuolloin lukiota, eli olin juuri täyttänyt 18v ja mietin, että mies on minua varmasti yli 40 vuotta vanhempi.

Mies veti oven perässäni kiinni ja tarttui saman tien eteisessä tisseihini. Hän hieroi niitä paidan läpi
himokkaasti ja kysyi, tuntuuko se hyvältä. Yritin hieman estellä, mutta hän siirsi aina käteni pois jatkaen ryntäitteni leipomista. Hän pyöritti sormiaan nänneilläni välillä venytellen niitä ja en voinut muuta kuin huokailla, koska niin hyvää se teki. Hetken kuluttua hän pyysi minua kääntymään ja pyllistämään hänelle. Estelin, mutta samassa hän oli jo pyöräyttänyt minut toisin päin ja hieroi pyöreää, kiinteää persettäni lyhyen minihameen alla. Sedän käsi eteni pikkuhousuilleni, joiden sisällä kiihottunut nuoren tytön pikkupilluni jo valutteli nesteitään. Setä riuhtaisi pikkuhousuni sivuun ja huokasi syvään upottaessaan sormensa tiukkaan, läpimärkään pilluuni. Setä kertoi katselleensa minua ikkunasta jo monena päivänä ja ajatuksissaan odottaneensa tätä hetkeä jo pitkään. Sormet runkkasivat pikkuvittuani nopeasti ja välillä setä hieroi pillulimasta märillä sormillaan klitoristani samalla kourien toisella kädellään tissejäni. Tunsin jotain todella kovaa pullottavan hänen housuissaan reittäni vasten. Mies alkoi riisumaan paitaani, mutta en ollut varma, haluanko antaa hänen tehdä sitä. Setä ehdotti, että jos annan hänelle nyt pillua, niin saan häneltä 200€. Hetken mietittyäni en voinut vastustaa kiusausta. Olin niin kovassa kiimassa ja pieni lisätienesti opiskelijan kassaani kuulosti houkuttavalta, joten annoin itseni tuolle pervolle vanhalle äijälle käyttöön.

Mies veti minut perässään olohuoneensa sohvalle ja otti minut hajareisin syliinsä istumaan. Setä riisui
paitani ja avasi rintaliivini saaden valtavat DD rintani valahtamaan melkein napaani saakka. Vaikka olinkin nuori, minulla oli jo tuolloin niin suuret meijerit, että ne roikkuivat kunnolla. Setä otti molemmat tissini käsiinsä ja katseli niitä kiihkoissaan. Hän leipoi ja kouri niitä todella voimakkaasti ja otti sitten toisen nänneistäni suuhunsa. Mies imi, venytteli ja puri nännejäni vuoron perään todella lujaa. Pyysin häntä puremaan hellemmin, mutta setä sanoi, että haluaa saada nännini todella herkiksi, jotta voi sitten pienellä nännien hieronnalla saada minulle valtavat orkut nuollessaan tai nussiessaan samalla pilluani. Ajatus sai minut niin kiimaiseksi, että huomasin haluavani jo tuon vanhan äijän suuta ja kyrpää pilluuni. Mies käänsi
minut sohvalle selälleni ja avasi reiteni niin auki, kuin mahdollista. Hän työnsi kolme sormeaan kiimaiseen
pieneen vittuuni ja nuoli ja imi klitoristani nopeaan tahtiin. Huohotin kiihkoissani heitellen päätäni puolelta toiselle. Kun mies huomasi, että kohta laukean, hän hieroi toisella kädellään nännejäni jatkaen klitoriksen taivaallisen hyvältä tuntuvaa imemistä ja pillun runkkaamista vieläkin nopeammin. Aaah nyt tulee, vaikeroin orgasmin heitellessä kehoani täysin itselleni vieraan naapurin sohvalla.

Setä repäisi farkkunsa auki ja hänen todella iso kyrpänsä ponnahti esiin valtavassa erektiossa nuoren tytön silmieni eteen. Mies käski ottaa kullin suuhun ja lutkuttaa oikein kunnolla. Tein työtä käskettyä ja ihmettelin, miten kulli mahtuisi sisääni. Kyrpä oli suonikas ja todella himottavan suuri. Syljin kyrvälle
kunnolla ja runkkasin sitä kädelläni samalla imien sitä suuhuni. Liu’utin kuumaa kosteaa kieltäni sedän
pervokyrpää pitkin ja runkkasin sitä niin kovaa, että tissini heiluivat edestakaisin. Setä otti pitkistä vaaleista hiuksistani kiinni ja veti tahtia saaden kullinsa uppoamaan yhä syvemmälle suuhuni. Nopeasti setä vetäisi vehkeensä suustani ja käski minua antamaan sedälle oikein kunnolla pillua. Setä työnsi minut selälleni sohvalle ja levitti jalkani työntyen yhdellä rajulla työnnöllä täysin pohjaan saakka todella tiukkaan pikkupilluuni. Aah sattuu, voihkaisin, mutta mies ei välittänyt, vaan sanoi, että hetken kuluttua se tuntuu tosi hyvältä. Setä alkoi raivoisan nussimisen paljaalla kyrvällään. Tissini heiluivat hurjasti ja setä kouri niitä todella kovaa ähkien päälläni. Tuntui, että olin antanut nuoren tytön kehoni täysin tämän vieraan vanhan miehen tyydytyksen välineeksi. Olin oikea panopuu, jonka tissejä sai kouria kovaa ja pientä vittua nussia niin, että varmasti sattui istua vielä parinkin päivän kuluttua. Tunsin kuitenkin suurta tyydytystä siitä, että sain heittäytyä tuon vieraan sedän halujen kohteeksi ja tulla täysin tyydytetyksi. Setä käänsi minut kontilleni ja nussi vielä viimeiset todella nopeat vedot himosta sykkivää, litisevää pilluani, kunnes tunsin ison kuuman spermalastin syöksyvän syvälle vittuuni. Ei, et saa laueta pilluuni, huusin hätääntyneenä. En käytä mitään ehkäisyä ja kaikki spermat menivät nyt sisään pilluuni, vaikeroin. Setää ei asia näyttänyt haittaavan. Hän totesi, että kokee raskaana olevat naiset todella seksikkäiksi ja pantaviksi. Itse olin tyrmistynyt ja mietin, miten jatkossa kävisi. Setä kuitenkin rauhoitteli, että ei hätää, vaikka tulisin raskaaksi ja jotta voimme jatkaa
paljaalla naimista, hän voi itse asentaa pilluuni ehkäisyrenkaan. Niinpä hän hakikin kaapistaan ehkäisyrengaspakkauksen ja repi sen suullaan auki. Levitäpä pillua, niin työnnän ehkäisyrenkaan sisään,
käskytti setä. Rengas sujahti helposti spermasta märkään pilluuni ja näin miehen himokkaan katseen jälleen vartalollani.

Otapa kyrpä suuhusi, niin päästään jatkamaan ja kokeilemaan, miltä ehkäisyrengas tuntuu kullia vasten
vitussasi, sanoi setä. Istuin hajareisin sohvan reunalla ja otin löysän ja spermasta märän kullin suuhuni ja imin sitä nuollen kaikki spermat suuhuni niellen joka ikisen tipan. Kohta kyrpä alkoi kasvaa suussani ja setä tarttui kiinni tisseistäni nostellen niitä ylös ja päästäen voimalla valahtamaan alas. Tisseihini sattui, koska ne ovat niin isot ja niitä oli jo kourittu niin kovaa. Setä pyöritteli samalla myös nännejäni, nostaen koko tissejäni nänneistä ilmaan ja päästäen tippumaan alas. Aah, se teki kipeää, mutta samalla niin hyvää. Menepä selkä tuota seinää vasten, niin pääsen nussimaan rengaspilluasi oikein kunnolla pystyasennossa. Nostin toisen jalkani miehen olalle ja tunsin itseni todelliseksi teinihuoraksi. Aah, tekeepä hyvää nussia, kun rengas hieroo kullin vartta, sanoi setä. Sun teinipillu tekee niin hyvää vanhalle miehelle. Anna setä nussii oikein huolella ja lypsää isoja meijereitäsi. Mies otti kahdella kädellä kiinni toisesta tissistäni ja alkoi
lypsämään. Setää kiihottaisi tosi paljon, jos täältä nännistä alkaisi tulemaan maitoa, hän sanoi ja tuijotti tissiäni. Setä imi ja imi ikään kuin toivoen, että olisin raskaana ja tisseistäni oikeasti tulisi jo maitoa. Setä lypsi ja imi voimakkaasti vuorotellen tissejäni ja se teki tosi hyvää. Mmmm.. Setä nussi litimärkää pilluani yhä nopeampaan tahtiin niin kovaa, että pallit hakkasivat peppuani. Anna huora sitä pillua, hoki setä ja puristi tissejäni tosi kovaa yhteen. Jonain päivänä näistä nänneistä tulee vielä maitoa, sanoi setä ja imeskeli nännejäni vuoron perään. Lopulta setä käänsi minut sohvan taakse selkänojaa vasten ja työnsi kyrpänsä takaa päin hellänä nussimisesta olevaan litimärkään vittuuni. Mies aloitti armottoman nainnin ja läpsi samalla persettäni hokien, kuinka hyvää tiukka rengaspilluni tekeekään. Kun setä oli laukeamaisillaan, hän käski minut eteeni polvilleen suu auki ja ruiskutti todella ison spermalastinsa suoraan suuhuni ja loput isoille turvonneille tisseilleni. Aaah.. Annoitpa parhaat kyydit elämässäni, tokaisi mies ja käski minun tulla uudelleen iltapäivällä, kun olen päässyt koulusta.

Puin päälleni nopeasti, koska tajusin olevani todella myöhässä koulusta. Setä antoi minulle 200€ ja kertoi odottavansa minua kyrpä kovana klo 15.30. Lopuksi hän
huikkasi, että haluaa siementää pilluni joka aamu ennen kouluun menoa, jotta hän tietää, että istun
koulussa sedän spermat pillussani. Ehkäisystä ei ollut tosiaan varmuutta, koska rengas laitettiin vasta
ensimmäisen siementämisen jälkeen…

Janika

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute