Herkku-puhelin
Työmatkalla
Mies

Jenna oli projektipäällikkönä isossa yrityksessä jossa työskentelin konsulttitoimiston kautta. Jenna oli noin 45-vuotias vaaleahiuksinen nainen jonka olin pistänyt merkille jo vuosia sitten, nyt työskennellessäni hänen projektissaan mielenkiintoni häntä kohtaan kasvoi kasvamistaan. Olimme molemmat tahoillamme varattuja, joten suoraa aloitetta en hänelle voinut tehdä, mutta pientä flirttiä oli selvästi ilmassa puolin ja toisin. Katseemme viipyivät pitkään ja yhteisissä palavereissa saatoimme joskus lähetellä viestejä pöydän toiselle puolelle täysin asian vierestä, usein viestejä seurasikin vieno hymy ja katsekontakti.

Jenna ei ollut ehkä konttorin kaunein nainen, mutta jotenkin koin hänet todella kuumaksi, osittain ikäeron ja osittain hänen esimiesasemansa vuoksi. Toki myös Jennan kroppa kesti vertailun omanikäistensä joukossa ja sopivissa housuissa Jennan perä näytti todellakin syötävän hyvältä. Kerran palaverista pois kävellessämme jäin tuijottamaan hänen pakaroitaan jotka heiluivat edessäni hänen kävelleessään käytävää eteenpäin. Jennan äkillinen käännös jäi minulta rekisteröimättä ja jäin suoraan kiinni hänen takamuksensa kyttäämisestä, projektipäällikön ilme oli kysyvän hämmentynyt, mutta hän ei asiasta mitään kommentoinut, joskin tunsin itseni hiukan noloksi, olinhan jäänyt kiinni suoraan esimiehen perseen tuijottamisesta. Satuimme muutaman kerran samaan aikaan rappusiin ja herrasmiehenä toki päästin tuon vaalean kaunottaren edelleni, nauttien itse samalla näkymistä joita nuo portaat minulle jokaisella askelmalla tarjosivat, olin jopa aistivinani pienoista lanteiden ylikorostettua keinumista kun Jenna käveli edelläni. Muistan ajatelleeni että kuvittelenko vain vai voisiko Jenna keinutella tarkoituksella juuri minulle.

Tiimimme toimi aktiivisesti yhdessä ja aina välillä työmatkasimme tiiminä eri paikkakunnille. Kerran työreissulla ollessamme satuimme Jennan kanssa samaan hissiin, molemmilla suunta kohti samalla käytävällä sijaitsevia huoneitamme. Itse olin tulossa alakerran baarista muutaman oluen jälkeen suunnitelmissani mennä kerrankin aikaisin nukkumaan, jotta huominen ei tuntuisi niin kidutukselta. Hikinen Jenna oli tulossa hotellin kuntosalilta ja oli pukeutunut kireisiin trikoisiin ja tiukkaan toppiin. Pomoani en ollut koskaan nähnyt noin vartalon myötäisissä asusteissa joten lievä hämmennykseni paistoi kasvoiltani, Jennallahan oli oikeasti tiukka vatsa ja parempi vartalo mitä hän työkuvioissa oikeastaan paljastikaan. Liekö pomoni arvannut mitä nuoren miehen mielessä pyöri kun hissiin astui, mutta hän kuitenkin aloitti keskustelun siitä kuinka muka on tullut niin vanhaksi ja kuinka ei enää jaksa kuntoilla entiseen malliin. Lyhyen hissimatkan aikana ehdin tokaista että hyvältähän tuo kuitenkin näyttää ja että ikä ei kyllä hänessä näy. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja annoin katseeni vaeltaa hänen vilkaisten häntä arvostelevasti päästä jalkoihin. Jenna selvästi sai katseestani hiukan kiiltoa silmiinsä ja lähtiessämme kävelemään hissistä kohti käytävän toisessa päässä olevia huoneitamme keskustelimme samalla keveästi. Huumorimme on aina osunut hyvin yksiin ja heitinkin hänelle puolittain vitsillä kysymyksen siitä tarvitseeko päällikkö selänpesijää suihkuhetkeensä. Yllätyksekseni Jenna vinkkasi silmää ja kertoi laittavansa asian mietintään. Jatkoimme huoneisiimme ja itsekin suuntasin suihkuun. Suihkun jälkeen heittäydyin sängylle katsomaan televisiota ja miettimään Jennan silmäniskua. Jos yllätyin silmän iskusta niin enemmän yllätyin tekstiviestistä joka puhelimeeni napsahti, "Ostin päivällä pari bissee, haluuks tulla oluelle? -Jenna". Muutaman sekunnin tuumailin asiaa ja tajusin tilaisuuteni koittaneen, vastasin myöntävästi ja heitin vaatteet niskaani.

Tunsin pienen jännityksen aallon vatsani pohjassa kun koputin hetkeä myöhemmin Jennan oveen. Jenna avasi oven ja suihkunraikkaana ja hymyillen hän kutsui minut sisään. Kuin viekotellen hän kertoi kuinka ei jaksanut meikata ja toivottavasti en säikähdä tällaista vanhaa meikitöntä naista. Naurahdin hänelle ja kerroin katselevani häntä oikein mielelläni, Jenna taisi aavistuksen punastua. Istuin sängylle, nojasin käsiini lievästi takaviistoon ja jäin katsomaan häntä, Jenna tuli sanaakaan sanomatta lähemmäs ja istui hajareisin syliini upottaen suunsa suoraan huulilleni. Hämmennykseltäni en ehtinyt kunnolla edes vastaamaan pomon suuteluun, keskityin pitämään itseni pystyssä. Ensimmäisestä suudelmasta toivuttuani pääsin nopeasti kiinni jutun juonesta, tarrasin hänen lanteistaan kiinni ja kaadoin tuon vaaleahiuksinen naisen päälleni sängylle, suutelimme kiihkeästi ja käteni vaelsivat hänen selässään vuoroin paidan alla ja päällä. Avasin kädelläni hänen rintaliivin hakasensa ja Jenna riisui toppinsa ja rintaliivinsä paljastaen upean vartalonsa. Esimieheni otti kiinni kädestäni ja ohjasi sen rinnalleen määrätietoisesti. Aloin hieroa tuon upean naisen rintoja puristelin hänen nänniään etusormen ja peukalon välissä samalla kun nautin näkymästä täysin siemauksin. Jenna näykki huuliani ja suuteli poskeani, taisipa viettelijätär jopa näykkäistä korvanlehteänikin. Kieräytin meidän sängyllä toisin päin ja nousin polvilleni hänen päällään, napitin paitani auki ja katselin samalla kuinka hänen kätensä liukuivat hitaasti vatsan yli kohti haaroja, nousin pois hänen päältään ja tarrasin kiinni hänen verryttelyhousujen vyötäröstä ja vetäisin housut nilkkoihin, nainen oli varautunut tilanteeseen ja löysien lökäpöksyjen alta paljastui paljas ja karvaton pillu. Heitin housut lattialle ja levitin hänen jalkojaan työntäen pääni suoraan hänen jalkoväliinsä. Tunsin kuinka koko hänen vartalonsa nytkähti kun liikutin kieltäni pillussa, pomoni oli jo valmiiksi märkänä. Jennan huohotus kävi nopeasti raskaammaksi ja jo kohtuullisen nopeasti hän vonkasi minua sisäänsä. Nousin ylös ja riisuin omatkin housuni paljastaen samalla täydessä seisokissa olevan kaluni. Kuin käskystä Jenna hyökkäsi istumaan, tarrasi kiinni kaluni varresta ja aloitti runkkausliikkeen. Tunsin olevani äärimmäisen kiihottunut joten Jennan ehdotukseen, "pane mua takaa" oli helppo suostua. Nainen kääntyi nelinkontin sängylle, levitti jalkansa ja käänsi vielä selkänsä notkolle. Tarrasin Jennaa lanteista kiinni ja työnsin kovan kullini naisen sisään samalla kun huone täyttyi huokailuista ja huohotuksesta. Tarrasin tiukasti kiinni ja aloin lykkimään kovaa kulliani kiimaisessa pillussa. Jenna huohotti samalla kun sormetti itseään jalkojen välistä. Minä nautin näkemästäni ja levittelin hänen pakaroitaan käsilläni, leikitellen peukalolla pyllyreijällä. Jennan huohotus kasvoi kasvamistaan samalla kun painelin sormeani kevyesti reijällä, kiihdytin panemisen tahtia ja Jenna alkoi voihkia äänekkäästi, tunsin itsekin kuinka kiveksissä kutinoi ja tiesin etten kestäisi enää kauhaa. Työnsin peukaloani syvemmälle Jennan peppuun ja annoin tuolle naiselle kullia niin kovaa kuin ikinä jaksoin. Jennan orgasmi tuli ensin ja se oli uskomattoman voimakas, koko naisen yläkroppa valahti veltoksi, kädet pettivät ja hän painautui sänkyä vasten. Tämä oli minulle liikaa ja purkauduin huutaen Jennan vielä sykkivään pilluun. Lypsin kaluani vielä hitaan nautinnollisesti muutaman kerran pillussa koko varren mitalta ja huokaisin syvään. Kierähdin juuri parahiksi Jennan viereen näkemään kuinka nainen lysähti voimattomana sängylle...

Tosielämän Jennat, Kaijat tai Marjat, ottakaahan yhteyttä mikäli huolitellusta uranaisesta voisikin kuoriutua jotain ihan muuta... ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute