Herkku-puhelin
Salitreffit
what if

Olimme käyneet Vesan kanssa ulkona jo pari kertaa aiemmin. Alunperin tapasimme salilla ja tapasinkin mittailla häntä salaa treenien lomassa. Hän ei ollut mikään kehonrakentaja vaan jäntevä, kiinteä ja pitkä mies. Mies juuri minun makuuni.. Olimme jo parikertaa heränneet treffien jälken samasta sängystä, minun sängystäni.

Vesa kutsui minut kotiinsa nyt ensimmäistä kertaa. Tapasimme salilla ja hän oli luvannut lämmittää minulle saunan treenien päälle ja tarjota illallisen. Jännitin hieman koska en ollut aiemmin käynyt hänen luonaan. Herrasmiehenä Vesa päästi minut ensin saunaan ja aikoi valmistella illallista sillä aikaa. Saunoin ja ajattelin samalla vesan leveitä hartoita, vahvoja käsivarsia ja suuria kämmeniä.. Ajatukseni alkoivat kuumottaa siinä määrin että päätin poistua suihkun kautta vilvoittelemaan.

Vesa oli puuhastellut keittiössä ja kysyi haluanko juotavaa. Kyllä kiitos, sanoin ja kysyin voinko auttaa. Hän antoi valkoviinilasin käteeni ja sanoi että kaikki on hoidossa ja että hän käy pikaiseen saunassa pesemässä salipölyt pois. Kiitin ja katsoin hänen kiinteitä pakariaan kun hän hävisi pukuhuoneeseen. Tuo jätkä on kyllä ihan hel..... kuuma, ajattelin ja maistoin viiniä. Se pirulainen osasi vielä olla hyvä peittojen välissäkin. Hymähdin ajatuksilleni. Istuin sohvalla ja muutaman siemauksen jälkeen ajatukseni vaelsivat taas saunassa hikoilevaan kreikkalaiseen veistokseen. Tuo kuuma uros soitti minua kuin Paganini viuluaan. Hän tiesi tarkalleen mitä minulle tuli tehdä, välillä jopa paremmin kuin minä itse. En voinut uskoa millaisen räjähdyksen koin kun kerran rakastelun aikana hänen sormensa etsi tiensä pakaroilleni ja hieromaan tiukkaa neitsyt peppuani.. Aloin olla aika kuumissani viinilasini kanssa kun pukuhuoneen ovi kolahtaen herätti minut todellisuuteen.

Vesa kiersi keittiön kautta ja tuli viinilasin kanssa seurakseni. Hänellä oli vain pyyhe lanteillaan ja hänen lihaksikas yläruumiinsa kimmelsi hieman kosteana.. Sori kun jouduit odottelemaan hän sanoi ja istui alas. Juttelimme hetken ja nousimme ylös mennäksemme pukeutumaan. En malttanut mieltäni vaan tartuin Vesaa kädestä ja vedin hänet luokseni. Suutelimme ja jalkojani heikotti. Hän otti minut vahvaan syleilyynsä ja suuteli kiihkeästi. Saat tehdä minulle aivan mitä haluat... Kuiskasin hänen korvaansa. Vesa pujotti kätensä niskani taakse ja painoi huulensa huulilleni. Toisella kädellä hän avasi silkkisen kylpytakkini ja hyväili rintojani. Jalkani meinasivat pettää alta. Vesa hyväili varmoin ottein rintojani ja laski kättään alas kohti kiimasta huutavaa jalkoväliäni. Kylmät väreet ampuivat matkaan kun nuo pehmeät, vahvat sormet liukuivat varmasti vatsaani pitkin. Hän hidasti häpykummullani ja kosketti hellästi häpyhuuliani.. Hän nosti kätensä huulilleen ja nuolaisi sormiaan. Laski sen takaisin ja etsi varovasti klitorikseni.. Mmhhh.... Huokaisin ja jalat tahtoivat antaa periksi. Vesa hieroi hellästi klitoristani ja tuntui että saan samantien. Hän painoi sormensa hiljaa sisälleni ja kosteuteni yllätti minutkin. Ynisin ja kitisin kun tuo iso sormi hieroi kiimaista pilluani. Hän vetäytyi takaisin ulos ja kostutti klitoristani sormellaan. Sormellaan joka oli märkä kiimastani.

Vesa työnsi minua kauemmas ja katsoi silmiini. Hän nosti märän sormen huulilleni, nuolaisin. Otin koko sormen suuhuni ja imaisin sitä muutaman kerran. Vesa työnsi myös toisen sormen suuhuni. Imin ja kehräsin kuin kiimainen lutka joka olin. Vesan tiukka ja varma katse sai minut valtaansa, kiimani kasvoi entisestään. Hän laski kätensä alas ja hyväili kuolastani märillä sormillaan klitoristani. Tärisin jännittyneenä ja tiesin että kohta saisin. Vesa työnsi hiljalleen kahta sormeaan sisälleni. Ynähdin ja kiehnäsin vastaan. Vesa alkoi nussimaan minua sormillaan kiihottaen samalla klitoristani kämmenellään. En kestänyt tuota käsittelyä kauaa vaan sain huutaen vavisuttavan orgasmin.

Vesa katsoi edelleen tyynesti silmiini ja jatkoi hitaasti ja hellästi liikettä. Hän veti sormensa pois klitorikselle saakka ja hyväili sitä hetken. Vielä orgasmista hellänävkiemurtelin hulluuden partaalla. Vesa kuljetti sormiaan hitaasti kuin kiusaten taas syvemmälle, ohittaen kuitenkin häpyni. Jatkaen matkaansa pepulleni liukkaat sormet hieroivat neitsyt pyyllyäni ja se tuntui mahtavalle. Ynisin ja katsoin Vesaa myöntyvästi silmiin. Kiimastani märkä sormi alkoi hitaasti painaa reikääni. Lantioni vastasi kuin itsestään ja Vesa liukui hitaasti sisääni. Hän odotti hetken että rentoudun ja jatkoi hitaasti. Mmmmhh.. Ihanaa sopersin ja kiehnäsin vastaan. Liukkas sormi tuntui uskomattomalle tiukassa pyllyssäni. Varovasti Vesa painoi toisenkin sormen sisälleni, umhhh... Varovasti, sanoin ja jännitin. Vesa luki minua kuin kirjaa ja osasi taas odottaa että rentoudun ja jatkaen taas liikettään varoen. Tuntui uskomattomalle... Vesan liike jatkui ja lisäksi hänek kätensä hinkkasi hellää klitoristani, ynisin ja nautin kun sormet soutivat tiukassa kolossani. Pyllyni alkoi supistelemaan ja Vesan sormet tuntuivat jättimäisille... Aaahhh... Räjähdin odottamatta uuteen orgasmiin joka meinasi viedä tajun mennessään. Vesa veti sormensa ulos hitaasti ja varovasti, katsoen kokoajan tiiviisti silmiini. Olin sulaa vahaa tuon miehen kynsissä...

Vesa suuteli minua ja halasi tiukasti. Tunsin Vesan kovan elimen pyyhkeen läpi käteni alkoivat etsiytyä alas pyyhkeelle ja pian se putosikin lattialle. Työnsin Vesaa kauemmas jotta voin ihailla hänen komeaa vartaloa ja komeaa kaluaan. Polvistuin hänen eteensä ja katsoin pyytävästi silmiin. Vesa tuli lähemmäs jolloin hänen terskansa hipaisi huuliani tunsin kuinka kiimatippa kostutti ylähuuleni. Pidin katseeni tiukasti Vesan silmissä, nuolaisin huuliani kosteiksi ja imaisin kalun pään huulilleni. Vesan ilme värähti nyt ensimmäisen kerran. Hän laski kätensä takaraivolleni ja alkoi hitaasti liikuttaa minua. Kova kalu painui milli milliltä syvemmälle suuhuni. Maistoin Vesan suolaisen kiimatipan maun ja se sai pilluni sykkimään. Hitain lyhysin työnnöin hän nussi suutani katsoen kokoajan silmiini. Joka työnnöllä kalu upposi syvemmälle suuhuni kunnes se joka työnnöllä kosketti nieluuni. Äkkiseltään tuo aiheutti kakomista mutta pääsin hommasta pian taas jyvälle. Jokainen työntö alkoi viipyä pidempään nielulla. Aloin nielemään tuota kovaa elintä syvemmälle ja syvemmälle. Kohta koko kalu olikin suussani ja Vesa nussi naamaani katsoen tyynesti silmiini.

Pilluni sykki ja odotti malttamattomana että saisi osansa tuosta kookkaasta mulkusta. Vesa ohjasi minut divaanin kulmalle selälleni ja nosti jalkani ylös harteilleen kumartuen päälleni. Suutelimme himokkaasti ja Vesa asetteli isoa munaansa huulilleni. Litimärkä pilluni suorastaan imi Vesaa sisäänsä. Hän painoi kalunsa hitaasti kuin kiusaten kerralla juureen saakka. Huohotimme hetken päällekkäin ja hän alkoi nussia kiimaista koloani. Sain samantien huutaen orgasmin joka sai varpaani kipristelemään. Olin ihan lopussa enkä tahtonut jaksaa liikauttaa sormeakaan. Vesa vetäisi kalunsa ulos katsoi silmiini. Samalla hän alkoi asettelemaan suurt munaansa pepulleni. Pelkäsin mutta samalla halusin tuota kovaa kalua pyllyyni. Vesa painoi varovasti terskaansa vasten aukkoani ja hiljalleen se alkoi upota sisääni. Haukoin henkeäni ja Vesa pysähtyi odottamaan. Pian Vesa alkoi työntää nesteistäni liukasta kaluaan syvemmälle. Tuo kova suonikas kulli tuntui hyvälle liukuessaan tiukkaan peppuuni. Vesa ohjasi käteni klitorikselleni ja aloin hyväillä itseäni hänen työntöjensä tahtiin. Vesa kiristi tahtiaan ja tuo mahtava muna tuntui upealta sisässäni. Tunsin uuden orgasmin kasvavan sisälläni ja räjähdin huutaen elämäni ensimmäiseen peppu orkkuun. Supisteleva pyllyni oli liikaa Vesallekkin ja hänen kullinsa kasvoi uusiin mittoihin. Hän purkautui muristen sisääni ja pyllyni lypsi jokaisen pisaran minkä Vesan kivekset luovuttivat. Vesa rojahti päälleni ja huohotti hikisenä. Rakastan sua, sanoin ja halasin häntä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute