Herkku-puhelin
Firman laivaristeily
Veijari

Kevät oli edennyt jo aika pitkälle ja työpaikan naisetkin olivat selvästi vaihtaneet jo kesäisempää vaatetta ylleen tarjoten meille miehille silmänruokaa. Kauniina aurinkoisena päivänä Sari kurotti pöytäni ylitse minun puolelle ja minulle avautui suora näkymä avonaisesta kaula-aukosta hänen suurille rinnoilleen. Sari oli tietääkseni onnellisesti naimissa oleva muodokas 40-kymppinen nainen, joka sai varmasti jokaisen miehen kiihottumaan pelkällä olemassaolollaan. Pari vuotta nuorempana, eronneena miehenä en pistänyt tällaisia näkymiä lainkaan pahakseni, päinvastoin. Taisin jäädä kiinni tuijotuksesta kun Sari köhi kurkkuaan auki ja yritti saada sanomaansa perille. En antanut asian haitata vaan hoidin työasian niin kuin ammattilainen sen hoitaa.

Seuraavana viikonloppuna olimme lähdössä firman järjestämälle risteilylle. Sarikin oli tulossa niin kuin moni muukin firman naisista. Miehiä tosin oli enemmän ja moni oli ottanut jo rohkaisuryyppyjä ja jutut olivat sen mukaisetkin. Iloinen naurunremakka täytti terminaalin kun firman naiset saapuivat paikalle. Joku miehistä intoutui hieman vislailemaankin. Naiset olivat laittaneet parastaan ja näyttivät erittäin seksikkäiltä, houkuttelevilta.

Hytit löydettyämme suuntasimme tietenkin baariin maistelemaan hieman oluita. Sari ja Helena tulivat viereeni istumaan. Loossi oli varsin ahdas ja tunsin Sarin reiden vasten omaani ja Helenan reiden toisella puolella. Helena oli reilu viisikymppinen ihan kivannäköinen nainen, jota olin aina pitänyt hieman tiukkapipoisena, mutta nyt hänestä kuoriutui varsin rohkea nainen ainakin juttujensa perusteella. Molemmat naiset tuntuivat flirttailevan niin minun kuin monen muunkin miehen kanssa. Oluet alkoivat jo selvästi vaikuttaa ja koko seurue alkoi olla pienessä maistissa. Jutut lensivät, välillä navan alapuolellekin ja ilmassa oli jonkinlaista sähköä ihmisten välillä.

Siirryimme yökerhon puolelle ja tarjosin juomat niin Sarille kuin Helenallekin. Vastineeksi sain kehut ystävällisyydestä. Jutut jatkuivat samanlaisina kunnes Sari otti minua kädestä ja sanoi, että nyt lähdetään tanssimaan. Sari kulki edelläni keinuvin askelin enkä voinut mitään sille, että kaluni alkoi heräillä lahkeessa. Sari painautui minua vasten ja tunsin hänen suuret rintansa vasten kehoani. Tämä herätti mielikuvitukseni valloilleen ja kaluni paisui entisestään eikä Sari voinut olla tuntematta kovaa kyrpääni itseään vasten. Pöytään saavuttuamme Sari painautuin lähelleni, laski kätensä reidelleni ja kuiskasi korvaani, että taitaa poikamiehenä olo olla kamalaa kun ei saa edes paineita purettua. Tämän sanottuaan hän otti Helenaa kädestä ja naiset lähtivät kävelemään kohti vessaa. Naisten poissaollessa pöytään saapui Jukka, 25-vuotias varsin harteikas kaveri. Juttelimme niitä näitä kunnes naiset saapuivat takaisin pöytään. Helena tuli aivan minuun kiinni ja Sari meni istumaan Jukan viereen. Samantien tunsin Helenan käden reidelläni hivuttautuen kohti kaluani. Helena jutteli samalla kuinka kiva yhteishenki meillä on työpaikalla. En voinut kuin nyökkäillä kun Helena hieroi kaluani housujen läpi.

Yhteisellä päätöksellä päätimme poistua yökerhosta nelistään kohti Sarin ja Helenan hyttiä. Naiset keinuttivat lanteitaan kulkien edessämme ja mielessä kävi monenlaisia ajatuksia miten ilta voisi päättyäkään. Jukalla ei vielä tässä vaiheessa ollut hajuakaan tilanteesta vaan hän kulki joukon jatkona kohti uusia kokemuksia.

Hytissä Helena laittoi kännykästään musiikin soimaan ja vinkkasi minut tanssimaan. Tilaahan ei tietenkään ollut kuin lähellä nojailuun ja minullehan se sopi oikein mainiosti. Painauduin Helenaa vasten ja tunsin hänen hengityksen kiihtyneen. Laskin käteni hänen pakaroilleen ja hieroin niitä jo varsin rohkeasti. Jukka ja Sari keskustelivat vaalituloksesta kun minä hivutin kättäni jo Helenan hameen alle. Kappale loppui ja Helena kiitti mukavasta tanssista. Seuraavan kappaleen tanssin Sarin kanssa ja hän kuiski korvaani kuinka kiihottavaakaan oli ollut katsoa minun ja Helenan tanssimista. Helena oli tällä välin mennyt istumaan Jukan syliin ja he vaihtoivat jo kuumia suudelmia. Tämän huomattuamme painauduimme Sarin kanssa niin lähelle toisiamme kuin pystyimme ja huulemme kohtasivat. Aloitimme kiihkeän suutelun ja käteni vaelsivat Sarin muodokkaalla vartalolla nostaen hameen helmaa ylemmäs. Nostin alushousujen reunaa ja työnsin käteni paljaille pakaroille kourien niin kovakouraisesti kehuen samalla Sarin muotoja hänen korvaansa. Sängyllä Helena oli jo vähentänyt vaatteitaan ja Jukka oli painanut päänsä hänen rintojensa väliin nuollen ja puristellen hieman roikkuvia rintoja nuoruuden innolla. Sari laskeutui eteeni polvilleen riuhtoen vyötäni ja housujen vetoketjua auki. Alushousut lähtivät farkkujen kanssa kun kiimainen Sari otti kovaa kaluaan huuliensa väliin. Tästä olin unelmoinut monena työpäivänä, mutta nyt se oli totta. Samalla sain katsella kun Jukka riisui Helenan alasti ja antoi vikkelän kielensä liukua pitkin vanhemman rouvan märkää pillua. Helena oli levittänyt reitensä niin avonaisiksi kuin suinkin sai ja huokaili hiljalleen nautinnosta. Sari nousi ylös ja sanoi, että hänkin halusi suuseksiä. Riisuin vaatteet Sarin päältä ja Sari asettui Helenan viereen. Hän levitti jalkojaan ja minä painoin pääni hänen posliiniksi ajellulle pillulle. Sari oli todella märkä ja nuolin häntä välillä pitkin vedoin ja välillä annoin kieleni kierrellä klitoriksen ympärillä aiheuttaen huohotusta. Tästä rohkaistuneena työnsin ensiksi yhden sormen hänen sisälleen ja kohta hänen sisällään oli jo kolme sormeani. Työntelin niitä kovakouraisesti hänen sisälleen samalla kun kieleni leikkien hänen klitoriksellaan. Sari huohotti entistä tiuhemmin ja tunsin pillun supistuvan sormieni ympärille samalla kun hän vinkaisi tiedostamattaan. Annoin sormieni olla hänen sisällään hetken kunnes nousin ylös ja työntämään kovana seisovaa kaluani hänen sisäänsä. Nostin hänen jalkansa harteilleni ja painoin kyrpäni aivan pohjaan saakka. Sari katsoi suoraan silmiini ja hymyili viekkaasti. Aloitin tihenevät työnnöt hänen sisällään. Vieressä Helena ratsasti Jukan kyrvällä nauttien selvästi nuoresta orist allaan. Helenan rinnat heiluivat ratsastuksen tahdissa ja Jukka yritti huohottaen saada niitä huuliensa väliin. Tästä näystä innostuneena nussin Saria täydellä voimalla Sarin uikuttaessa kuinka hyvää kova kyrpä tekikään. Vieressä oleva näkymä nussivasta parista yhdistettynä Sarin kiimaisiin kommentteihin sai aikaan sen, että en voinut pidätellä laukeamistani vaan vedin kaluni ulos ja annoin sperman lentää Sarin rinnoille ja vatsalle. Vieressä Jukka laukesi melkein samaan aikaan Helenan sisälle.

Hetken tasasimme hengitystä sängyllä ja kävimme pesulla . Pesimme yhdessä Jukan kanssa molemmat rouvat ennen kuin kävimme vielä yksillä oluilla. Oluiden jälkeen oli varsin selvää miten ilta jatkuisi...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute