Herkku-puhelin
Kiihkoa
Kronos

Olimme toisillemme täysin tuntemattomia, mutta toisaalta tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Viaton krjoittelumme muuttui hyvin pian yhtä intiimimmäksi ja myös syvällisemmäksi. Paljastimme itsestämme paljon, mutta paljon jätimme myös asioita arvailujen varaan.

Eräänä iltana ehdotin tapaamista. Sanoit odottaneesi ehdotusta jo jonkin aikaa ja siksi suostuit hetkeekään miettimättä.



Sovimme että tapaamme jossain neutraalissa paikassa ja koska välillämme oli kilometrejä päätimme ottaa hotelli huoneen. Lähdin matkaan hyvissä ajoin, minulle epätyypilliseen tapaan jännitin tapaamista. Matka tuntui ikuisuudelta, vaikka välimatkaa ei ollutkaan kuin noin 150km. Saaviun sovittuuun paikkaan ja siinä sinä seisoit... Olit kuvissa kaunis, mutta todellinen kauneutesi paljastui vasta nyt.

Jäin hölmistyneenä tuijottamaan sinua, enkä edes tajunnut nousta autosta. Huomaist tämän ja hymyillen aloit kävellä kohtia autoa. Viimein sain kasattua itseni ja nousin autosta. Kävelin sinua vastaan ja sanaakaan sanomatta kiedouduimme toisimme. Painoit pääsi vasten rintaani ja minä suljin sinut syliini. Hetken aikaa oli täysin hiljaista, vaikka seisoimme lähes keskellä kaupunkia. vetädyin hieman jotta voisin kertoa sinulle jotain. Ujosti kuitenkin painoit katseesi alas ja ikään kuin odotit hyväksyntää.

Sivelin poskeasi ja nostin katseesi hellästi toisella kädelläni. ja painoin hellän suudelman huulillesi. Sanoin mennääkö, huokaisit ja sanoit ääni väristen mennään...



Avasin sinulle auton oven ja hymyillen menit istumaan. katsoin sinua silmiin kun kierisn kuskin puolelle ja sinä seurasit mnua katsellasi tuo maailman kaunein hymy huulillasi. Huomaisn että yritit sanoa jotain, mutta et vaan saanut sanaa suustasi. Otin kädestäsi kiinni ja sanoin kaikki on hyvin, kanssani olet turvassa. Rentouduit selvästi ja tartuit toisella kädellä käteeni, asetit ne syliisi ja sanoit, tiedän.

Saavuimme hotellille, kirjauduimme sisään ja suuntasimme kohti huonetta. Hississä painauduit seinää vasten ja viekoitteleva katseesi kertoi minulle enemmän kuin tuhat sanaa. Painauduin sinua vasten ja suljin pääsi kämenieni väliin. Suljit silmäsi ja huulesi avautui pienen huokauksen kera. viivyttelin suudelmaa ja kuiskasin hiljaa kuinka paljon sinua haluan. painoin hellän suudelman huulillesi... Aloit suutelemaan intohimoisesti vastaan. Käteni kietoitui hiuksiisi ja pian vedinkiin päätäsi taaksepäin, niin ettet yrityksistä huolimatta kyennyt enää sutelemaan minua. hengityksesi oli kiihtynyt, silmäsi edelleen kiinni ja ynisit malttamattomana, mutta tyydyit kohtaloosi.

Saavuimme hotellihuoneeseen, asetan sinut selin minuun seinää vasten. Riisun vaatteesi hitaasti, määrätietoisesti mutta hellästi, säpsähdät joka kerta kun kosketan ihoasi, kuinka kaunis oletkaan, tavallaan niin hauras mutta kuitenkin vahva. Ihosi on kananlihalla ja se suorastaan janoaa kosketustani. Vedän sinut tiukasti itsenäni vasten. tunnet kuinka kaluni painautuu alaselkääsi vasten. Kätesi alkaa hakeutua kohti kaluani, estän sen ja talutan sinut sängyn viereen kättäsi selkäsi takan pitäen. Hengityklseis on todella kiivasta, tunnen kuinka olet sekoamassa kiimasta. Haluan sinun tietevän että nyt etenemme minun haluamalla tavalla ja tahtiin

Aalaston varatlosi suorastaan värisee ja se janoaa kosketusta entistä enemmän. Asetan sinut sängylle vatsallesi. Tulen viereesi ja alan sivellä kehoasi hiljalleen ja hellästi. Tiputan hierontaöljyä vartalollesi ja jokainen pisara saa sinut säpsähtämään... alan hellän ja kiusoittelevan hieronnan. Kiemurtelet kosketusteni mukaan ja kun saavun pakaroillesi kohotat sitä ja samalla levität jalkojasi toivoen että koskettaisin viimein pilluasi.

Näen kuinka kaunis pillusi valuu kiimasta, pyöritän käsiäni pakaroillasi, mutta en koske pilluasi vielä. Yrität liikkeilläsi ohjata käteni jalkoväliisi, mutta väistän... sivelen sisäreisiäsi ja ohimennen kosketan hellästi pilluasi... säpsähdät kuin olisit saanut sähköiskun...


Jatkan matkaani asetun niin että olen povillani jalkojesi välissä, kuljetan käsiäni pitkin sääriäsi aina niskaasi saakka. Painan pääni lähelle ihoasi... tunnet hengitykseni ja se saa sinut huokailemaan entistä syvempään, suutelen pakaroitasi ja huomaan kuinka toivoisit minun koskettavan taas pilluasia mutta ei, kiusoittelen sinua käsilläni, välillä suutelen hellästi sääriäsi, alaselkääsi ja pakaroitasi. Näen kuinka lakana on jo ihan läpimärkä nesteistäsi. Kännään sinut nyt selällesi. Tiputan taas öljytippoja ympäri kehoasi, nännisi nöpöttävät kovana... Alan hieroa öljyä taas kehollesi, pyöritän käsiäni rintojesi ympärillä ja kun kosken nänneihisi, inahdat, nautinnosta.. käteni vaeltaa alemmaksi, vatsallesi ja siitä aina häpykummullesi. Liutan käsiäni pitkin sisäreisiäsi mutta tällä kertaa kosketan myös jo tuota kuumaa ja märkää pilluasi hellästi. Alat täristä ja suustasi pääsee voihkaisu. Kumarrun yllesi suutelemaan sinua.... vastaat suuteluuni ahnaasti ja nostelet lantiotasi minua vasten, tunnet kuinka jo kovana seisova kaluni hipoo märkää pilluasi.

Siirryn alemmaksi, pyöritän kieltäni rinnoillasi ja nänneilläsi. Hengityksesi muuttuu yhä raskaammaksi ja voihkintasi kuuluu varmasti naapurihuoneisiin asti. Kiemurtelet käsittelyssäni ja pyydät tai suorastaan anelet hiljaa "Anna minulle jo tuota ihanaa kaluasi...." En vastaa mitään, suutelen vatsaasi ja liun vielä alemmaksi.
Pian olen jalkojesi välissä, voi kuinka kaunis pillusi onkaan. Tämä läpimärkä ja kiimasta turvoksissa oleva pillu suorastaan rukoilee kosketusta. Pian tunnet kieleni klitoriksellasi. Haukot hengeäsi, minusta tuntuu että laukeat jo yhdestä kosketuksesta.

Liikutaan kieltäni pitkin kummaa vakoasi. Maistut niin hyvälle ja mahlasi valuu pitkin kasvojani. Pian työnnän kieleni sisääsi, se saa sinut suorastaan huutamaan. Pyöritän kieltäni sisälläsi ja alat täristä siihen malliin että orgasmi on jo ihan ovella, siirryn klitoriksesi kimppuun, imaisen sen huulteni väliin, nuolen pitkin vedoin kunnes alan pyöritellä kieltäni klitoriksesi ympärillä, tartut hiuksiini kiinni ja nostat lantiotasi vasten minua, laukeat huutaen...
Irrotat otteesi hiuksistani ja jäät makaamaan raukeana. Kumarrun yllesi suutelemaan sinua, se saa taas sinut hulluksi. Työnnät minut viereesi ja sanot nyt sinun vuorosi. Otat kiinni kalustani ja alat imemään himokkaasti kovaa kaluani. Mumiset ja imet, sanot että voi kuinka ihana kalusi onkaan.... haluan tämän sisääni nyt heti. Asetut samantien päälleni ja ohjaat kaluni sisääsi.... Märkä pillusi suorastaan imaisee kaluni syvälle sisääsi, henkityksesi tihenee entisestään.. aloitat villin ratsastuksen kunnes tunne pillusi puristuvan kaluni ympärille entistä tiukemmin, täristen ja nytkähdellen laukeat... Valahdat päälleni ja suutelet minua.... Ehei, ei se ole vielä ohi sanon ja käännän sinut selällesi.

Asetan kaluni pillun huulillesi ja hieron sitä pitkin vakoa joka on jo hieman herkkänä tästä kaikesta. Levität jalkasi täysin auki ja sormillasi levität pillusi huulia. Hitaasti mutta varmasti työnnyn pohjaan saakka. Sinä et kuitenkaan malta pysyä paikoillasi vaan aloitat pyörittämään lantiotasi, kaluani vasten. Otan ranteistasi kiinni ja vien ne pääsi yläpuolelle... kiihdytän tahtia ja annan kaluni tunkeutua pohjaan saakka. Pillusi tuntuu puristuvan jokaisella sisään työnnöllä entistä tiukemmin kaluni ympärille. Tämä on minulle liikaa ja pian laukean sisääsi, tunnet kuinka kaluni paisuu paisumistaan kunnes päästää matkaan kuuman lastinsa. Työnnyt entistä kovemmin minua vastaan ja pillusi suorastaan imee jokaisen pisaran kalustani.... Väsyneenä mutta onnellisena pyörähdän viereesi, kehosi värähtelee edelleen. Painaudut minua vasten... tuntuu kuin aika pysähtyisi tai niin toivoisimme. Pian nukahdamme toisimme kietoutuneena....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute