Herkku-puhelin
Eräänlaiset juhlat...
Joe P

Eräänlaiset juhlat...

Olin tutustunut reissuillani kolmeen varsin aktiiviseen naiseen. Joku pitäisi heitä jopa nymfomaaneina mutta joka tapauksessa seksistä kaikki pitivät varsin paljon eikä sukupuolellakaan ollut niin väliä. Pääasia että saivat. Erään heistä kanssa olin pidempäänkin suhteessa mutta se loppui jostain syystä joka nyt ei niin tärkeää ole. Satunnaisesti panimme toki sen jälkeenkin kun tapasimme. Kaksi muuta oli lähinnä pelkkää seksiä kun heitä näin. Kaikkia kuitenkin yhdisti se että seksi oli ollut varsin hyvää ja myös aika rietasta. Mielelläni heitä kävin kyllä vuorollaan viihdyttämässä aina kun se aikatauluun sopi...

Joku luonnonoikku heitti meidät kaikki kerran samaan baariin yhtäaikaa vaikka emme kovin lähekkäin asuneetkaan. Yksi kerrallaan he kuitenkin pöytääni uivat ja kuin huonosta leffasta he arvasivat minun ja heidän keskinäiset suhteet joten sainkin kuulla erinäisiä tarinoita ja sattumuksia joita kenenkin kanssa olin lähinnä sängyssä joutunut kokemaan. Vähän oli ekaksi vittuuntunut kun jouduin kuuntelemaan sitä mutta vaikka se pientä piruiluakin oli niin rivien välistä luin että ei tuo meikäläisen kanssa harrastettu seksi mitenkään vastenmielistä ollut kenellekkään heistä. Jutut alkoivat läheä jo käsistä kun he alkoivat suunnitella yhteisiä juhlia jossa pantaisiin porukalla ja joka reikään. Kun tuntuivat vielä olevan innostuneita myös keskenään touhuamaan niin soppa oli valmis. Tiesin kyllä että itseltä loppuu kunto noiden kolmen kanssa mutta miten homma lopulta päättyi ei vielä tullut pieneen mieleenikään...

Sinä iltana ei tapahtunut mitään paitsi känni mutta jossain vaiheessa tytöt olivat vaihtaneet yhteystietojaan ja seuraus oli se että parin kuukauden päästä Riikka(se mun ex) soitti ja pyysi käymään mökillään. Lupauduin kun muuta menoa ei ollut. Matkaa oli vajaa sata kilsaa ja ajellessa mietin jo että taitaa olla saanti ilta. Soitin kuitenkin matkalta että pitääkö tuoda jotain kun ABC oli sopivasti tien vieressä ja silloin kuulin kikatuksen taustalta. Kysyin että ketäs mahtaa olla paikalla kun noin hauskaa on...

"No Sari ja Jonna tuli mun kaveriksi..." Riikka totesi nauraen... "Sulla on pitkä ilta tiedossa..."

Mua kieltämättä vähän vitutti kun selän takana tällaisia suunnitellaan joten meinasin kääntyä ympäri. Ajoin kuitenkin ABC:lle saakka ja ajatelin käydä kahvilla ja miettiä juttu uudestaan. Kuten sanoin en noille kolmelle pärjäisi alkuunkaan...

Käänsin Apsin pihaan ja hain kahvin ja jäätelön ja istuin terassille. Yllättävän hiljaista siellä oli vaikka kesä oli parhaimmillaan ja viikonloppu alkamassa. Vieressä oli kuusi intti-poikaa intti juttuineen ja mua hymyilytti kun ei ne jutut ole miksikään muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Samaa pillun puutosta ne nykyäänkin kärsii näemmä. Seisoo kun näkeen naisten polkupyörän. Joku välähti päässä kun kuuntelin aikani niiden juttuja ja piru iski mieleen. Kysyin pokkana vieressä olevalta että minne matka ja kiinnostaisiko pikku panot matkalla? Sana kiiri äkkiä ja kun kaikki oli enemmän kuin innoissaan niin sanoin että odottakaa sekuntti, soitan yhden puhelun. Kävelin nurkan taakse ja soitin Riikalle...

"Laita kajari päälle ja kuunnelkaa..." Odotin kun kaikki oli kuulolla ja kysyin että mikä juttu ja miksi olitte kutsuneet mut sinne.

"No me ajateltiin pitää sua vähän hyvänä ja antaa niin paljon pillua kun haluat..." Sari sanoi ja kuulin muiden myötäilevän.

"No, säännöt muuttui nyt. Jos haluatte munaa ja että tulen sinne niin teette just kun sanon eikä mitään muuta. Onko selvä?" Vannotin tytöt yksi kerrallaan ja varmistin että kaikki ovat halukkaita ihan kaikkeen.

"Mitä tarkoittaa ihan kaikki?" Jonna kysyi.

"Nuolet vaikka Riikan persettä jos käsken..." Vastasin
"Mutta lupaan että saatte varmasti riittävästi jos lupaudutte"

No, niinhän ne lupasivat. Luuri kiinni ja intti poikien juttusille.

Sanoin että nyt olisi pillua tarjolla koko porukalle jos vaan kiinnostaa. Arvatkaa kiinnostiko? Kolme viikkoa kiinni ja viikko metsässä. Nehän onnettomat meinasi tulla jo siihen parkkipaikalle ekan kerran...

"Seuratkaa..." Sanoin ja hyppäsin omaan autooni. Matkalla mulla oli aikaa punoa suunnitelma loppuun. Soitin taas Riikalle ja sanoin että 10min aikaa käydä suihkussa pesemässä pillut ja perseet ja sitten mökkiin sisälle ja makuuhuoneeseen alasti odottamaan. Tulisin päästämään kun aika on kypsä. Perillä kävin pikaisesti tarkistamassa että hommat oli hoidettu ja annoin intti pojille myös 10min aikaa käydä pesulla. Se ei ollut ongelma. 6min ja kaikki oli saunan terassilla valmiina. Sanoin pojille että suut kiinni ja seuratkaa. Vein porukan mökin olohuoneeseen. Vähän nekin katseli että mikä homma tää on mutta niin se kiima vaan ohjaa...

Sanoin vielä että suut kiinni ja menin tyttöjen makkariin.

"No niin, ollaanko valmiita?" kysyin.

"Ketä sinne tuli?" Riikka sanoi. "Kuulin että sinne tuli joitain".

"Ei tartte siitä huolehtia vielä. Luotatteko muhun?" Kysyin. "Sanoin että saatte varmasti munaa niin että tuntuu. Katson että homma meneen kunnolla mutta teidän pitää olla leikissä mukana..." Sanoin.

"Onko vaihtoehtoja" Jonna kysyi. "Ei..."

"Ja ihan mitä vaan?" varmisti Sari. "Jep..."

"No ok sit... Mua panettaa vitusti" Se vielä totesi ja muutkin alkoi lämmetä...

Ohjasin tytöt olkkariin intti poiken eteen.

Riikka ekana. Ruskeat pitkät hiukset. Isot tissit, hyvä perse, pimppi ihan posliini. Sari, lyhyet vaaleat hiukset. Pienet rinnat mutta isot nännit. Vähän lättänä perse mutta ihan ok. Jonna viimeisenä. Tumma ja hiuksetä melkein perseeseen asti. Sopusuhtainen mutta pitkä. Pojilla meinasi silmät pudota päästä. Tytöt oli kuitenkin jo sen verran vanhempia että olisivat voineet olla osan äitejä. Mutta hyvin säilyneita kyllä...

"Noniin. Nyt suoritetaan arvonta. Pelin nimi on mälliämpäri. Tytöt ottaa kortin pakasta ja pienimmän kortin saava saa kaiken..."

"Minkä kaiken?" Riikka kysyy mutta käskin sen olla hiljaa ja ottaa kortin. Pata8. Jonna saa ruutu jätkän ja viimeisenä Sarin vuoro. Hertta kurko.

"Ja meillä on voittaja" Sanoin ja vedin Riikan porukan keskelle. "Pojat, tämän naisen pilluun laukeatte tänään, ja vain tänne. Ei mihinkään muualle. Onko selvä?" Kuulin jo muilta tytöiltä vastalauseita mutta vaiensin ne. Pojilla alkoi jo vähän seistä kun tajusivat että oikeasti saavat kohta pillua.
"Odottakaa kun puhun loppuun. Sari, otit suurimman kortin, valitse joukosta ensimmäinen parisi." Sari valitsee pitkän ja hoikan nuoren miehen jolla on suurin muna. "Ei saa vielä koskea. Nyt Jonnan vuoro..." Jonna valitsi arvatenkin toiseksi suurimman munan ja niin vuorotellen kumpikin valitsi itselleen kolme kiimasta tärisevää urhoa...

"Homman nimi on nyt seuraavanlainen. Riikka, sinä menet sohvalle ja nostat perseen pystyyn. Tulet saamaan kohta mälliä ja paljon. Sari ja Jonna. Teillä on kisa. Kummallakin on kolme miestä(tai poikia ne oli mutta kiimaisia sellaisia). Tehtävänänne on käyttää pillua, suuta ja persettä niin paljon kun ehditte ja haluatte kunhan huolehditte sen että oman joukkueenne miehet laukeavat aina Riikan pilluun. Aikaa on tunti ja kumpi on saanut oman joukkeen laukeamisia eniten Riikkaan kerättyä on voittaja... Kysyttävää"

"Mikä on palkinto voittajalle?" Jonna kysyy. "Ei mitään" Vastasin... "Mutta hävinnyt nuolee Riikan pillun puhtaaksi."

Aika ympyräisiä silmiä oli tytöillä mutta muistutin että "Ihan mitä vaan"...

"Valmiina? Aika alkaa... NYT"

Sari vain tuijotti minua eikä meinannut saadaa sanaa suusta mutta Jonna heräsi äkkiä. Se aloitti aika vauhdikkaan suihinoton mutta taisi olla aika herkässä kun ekä intti poika laukesi Jonnan rinnoille ennenkuin Jonna ehti edes suuhun sitä ottaa. "Vittu ei mun päälle kun Riikkaan, Saatana" Se vaahtosi...

Menin Riikan viereen katsomaan tuota näytöstä. "Olet aika perverssi" Riikka totesi. "Ette tekään paljoa häviä." sanoin. "Kannattaa nosta perse ylös, Kohta tulee". Ja niinhän siinä kävi. Jonnan eka kilpailu laukeaminen oli tosiasia. Jonna imi munaa lähes loppuun ja juuri ennen laukeamista ohjasi pitkän munan Riikan pillulle jonne poju karjuen lauksesi. Sarikin oli herännyt ja imi kahta munaa yhtä aikaa kun kolmas oli jo osannut pilluun. Eka kierros oli aika nopea. Suht pikaiseen tahtiin Sarin kaikki kolme kävi tyhjentämässä ekat satsit Riikkaan ja Jonnankin kolmas. Tilanne siis 3-2 Sarille kun yksi lasti lensi Jonnan tisseille.

"Voi vittu mun pillu on märkä" sanoi Riikka. "Sitä mälliä vaan valuu koko ajan..." "Enkä minä saa munaa vittu ollenkaan?" se kysyi.

"Saat varmasti... Otetaan nyt näin löysät pois... Mutta mun munaa voisit imea tässä ajan kuluksi..."

Istuin Riikan eteen katsomaan näytelmää. Jonna imi taas kahta munaa jotka jo koittivat uudelleen pystyyn. Kun vähänkin oli verta varressa niin Jonna ohjasi aisan pilluunsa ja aloitti ratsastamisen. Saria pantiin takaa ja tuntui tekevän hyvää. Sen verran vikinää kuului välillä. Jonna ohjasi yhden munan perseeseensä joten käikki reiät oli hyöty käytössä. Taisi tehdä höpöä kun aika pian Jonna laukesi ekaan omaan orkkuunsa. Siitä alkoi ketjureaktio kun Sari lauksesi kanssa ja Jonnan kilpailijat alkoivat yksitellen käydä tyhjentämässä itsensä Riikkaan toista kertaa. Nyt se tisseille lauennutkin ehti Riikkaan asti. Jonna oli 5-3 johdossa. Sari sai konetta taas käyntiin ja kiri rinnalle. Yksi oli ollut Sarin alla kun Sari sai ja Sarin laukeaminen oli aiheuttanut sen ettei hän päässyt alta pois aikanaan ja laukesi siis Sarin pilluun. Nyt molemmilla oli yksi hutilaukaus ja tilanne kutkuttava 5-5. Aikaa oli jäljellä 20min. Yksikin laukeaminen saattaa nyt ratkaista tilanteen...

Sari ja Jonna valitsi eri taktiikan. Jonna istutti pojat riviin ja aloitti hellän ja rauhallisen suihin oton ja runkkaamisen. Sari taas imi kuin viimiestä päivää. Jonna sai yhden munan pystyyn ja aloitti ratsastuksen. Sarilla otti vähän kauemmin. Jonnalla muna pillussa ja suussa alkoi toimia ja toinenkin muna seisoi jo terhakkaasti joten Jonna ohjasi sen peppuunsa. Nyt hän pääsi kaikkien kolmen munan kimppuun täysillä. Sarin taktiikka taas meinasi kääntyä itseään vastaan kun yksi pojista valitti kipua mulkussaan. Sari keskittyi kahteen munaan ja tulosta syntyi siinäkin. Sari käski pojat panemaan pilluun ja perseeseen. Paneminen alkoi jo näkyä molemmissa naisissa ja uudet orkut oli lähellä niin Jonnalla kuin Sarillakin. Aikaa ei enää ollut paljoa kun tytöy saivat jätti orkut melkein yhtaikaa. Mutta riittääkö aika vielä poikien orkuille Riikkaan? Kaikki panee kun viimeistä päivää ja kohta Sarin perseessä ollut kaveri nousee ja tyhjentää kolmannen lastinsa Riikkaan. Jonnan imemä kaveri tekee saman ja tilanne tasan taas. Sari nousee ylös ja käskee pilluaan panneen taakseen ja käskee panna niin kovaa kun pystyy. Perse pystyssä Sari ulvoo kun hullu ja saa taas orkun ja samalla myös hänen pilluaan pannut kaveri nousee ja syöksyy Riikan selkään ja ampuu mällinsä vielä kerran muiden sekaan. Jonnan loppukiri näyttää tepsivän ja kun hänellä on vielä kaksi pojua kimpussaan niin hyvältä näyttää hänen kannaltaan. Kello käy ja Jonna panee parastaan. Kyrvät soutaa pillussa ja pyllyssä ja Jonna vikisee kuin horkassa. Mutta kello on armoton. Juuri kun Jonna saa niin kello käy nollaan. Kisa on päättynyt. Riikan pilluun on lauettu 13 kertaa ja siltä se kyllä näyttääkin. Käsken viimeiset miehet pois Jonnan kimpusta ja sanon että nyt voitte nussia Saria. Jonna tärisee vielä orkuissaan mutta käsken hänet ylös ja ohjaan Riikan luo. Mälliä on valunut polviin asti ja käsken Riika selälleen. Pillu on tosi reittaan näköinen. Spermaa valuu koko ajan joten käsken Jonnan käymään toimeen ennenkuin kaikki on sohvalla. Jonna käy polvilleen ja alkaa nuolla Riikan polvista lähtien valtavaa mällikuormaa...

"Ei kun suoraan pillulle... Ne reidet ehdit sitten myöhemmin..." sanon enkä anna armoa. "Ja muista että Riikka ei ole saanut vielä joten nuole hyvin..."

Jatkuu... Ehkä...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute