Herkku-puhelin
Yllätys leipomossa
Stevari

Kesän koittaessa leipomo-kahvilan yrittäjä oli palkannut kesätyöntekijöitä voidakseen itse lomailla. Yhtenä päivänä yrittäjä soitteli meille ja pyysi etsiväpalvelua. Asiakkailta oli alkanut tulla valituksia, että leivonnaiset eivät enää maistuneet samalta kuin ennen. Yrittäjä halusi varmistua, että kesätyöntekijät toimivat annettujen ohjeiden mukaan, joten kävimme asentamassa leipomoon kamerat ja ryhdyimme tarkkailemaan kohdetta.

Kun seuraavana päivänä ryhdyin käymään tallenteita läpi, koko kuvio kaikessa kummallisuudessaan alkoi paljastua. Kameroilta näkyi, kuinka leipomoon kesäksi palkattu alan opiskelija saapui töihin ajallaan ja ryhtyi valmistamaan taikinaa. Noin tunnin kuluttua ovi kävi ja tilaan tuli toinen henkilö. Tunnistin hänet kahvilan kesätyöntekijäksi, joka ilmeisesti oli samasta oppilaitoksesta kuin leipurikin.

Seuraavaksi leivottiinkin jotain ihan muuta kuin pullaa. Tyttö riisui vaatteensa ja istui leivontaan käytettävän teräspöydän reunalle. Leipuri alkoi hieroa tytön ihoon öljyä ja kameran kuvassa näkyi, miten tytön iho alkoi kiiltää. Tässä vaiheessa tallenteen katsominen alkoi olla jo vaikeaa, koska omat housut alkoi käydä ahtaiksi. Avasin sepaluksen ja annoin oman penikseni tuijottaa samaa kuvaa. Leipuri vaivasi tytön suuria rintoja pullataikinan sijaan, mutta yhtä ammattimaisin kädenpyöräytyksin. Itse en niinkään ole isojen tissien ystävä, mutta tällä tytöllä ne olivat vielä säilyttäneet ihastuttavan muotonsa.

Parin kieriskellessä toistensa kimpussa leivontapöydällä heidän ihonsa alkoi muistuttaa leivitystä, kun rasvaan sekoittui pöydältä valkeaa jauhoa. Näky oli todella erikoinen. Kun leipuri lopulta työnsi patukkansa tyttöön takaapäin, alkoi minua todella harmittaa, etten ollut asentanut mikrofoneja. Tytön irvistykseen vääntynyt ilme kertoi, että pojan työväline oli käytettävissä olevaan reikään nähden tarpeettoman paksu. Patukan survominen tytön pilluun sai varmasti aikaan mielenkiintoisia ääniä.

Pari päätyi panemaan sattumalta suoraan kameran eteen ja sain katsella kohti tytön huohottavia kasvoja, kun kundi työntyi häneen kiihtyvällä innolla. Leipuri kouri rajusti tytön pehmeitä rintoja ja ne tursuivat pojan sormien välistä taikinan tavalla.

Äkkiä tahti loppui ja tyttö jäi makaamaan pöydälle. Rinnat olivat selvästi liian suuret mahallaan makaamiseen ja tyttö joutui korjaamaan tissejä parempaan asentoon. Kuvasta kävi selväksi, että poika oli lauennut tytön sisään.

Seuraavaksi tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Leipuri haki taikinakulhon, jossa taikina oli jo valmistumassa ja asetti astian tytön haarojen väliin. Kuva oli hieman epätarkka, mutta näytti siltä, kuin hän olisi levittänyt tytön pakaroita niin, että pillun nesteisiin sekoittunut sperma valui taikinan sekaan. Leipuri asetti astian koneeseen, joka alkoi vaivata taikinaa niin että pullat saivat varmasti pikantin makuvivahteen.

Homma oli selvä. Tästä saisi yrittäjälle varsin kelvollista todistusaineistoa. Aloin kuitenkin miettiä nuorten kesätyöläisten kohtaloa. Olisihan se kurjaa, jos nuoret menettäisivät työnsä. Mietin, voisiko tilanteen korjata toisin. Kahvilaa tarkkailemalla olin saanut selville, että kahvilatyöntekijällä oli poikaystävä, joka ei todellakaan ollut tämä leipuri, jota tyttö näytti käyvän säännöllisesti panemassa. Ehkä voisin vaikuttaa tytön käytökseen tämän tiedon avulla.

Päätin mennä kahvilaan sulkemisaikaan, kun tiesin tytön olevan siellä yksin. Esittelin itseni ja kerroin minkälaisella toimeksiannolla olin työskennellyt. Kun kerroin tallenteesta tytön kasvoille alkoi nousta voimakas puna. Otin kasvoilleni ankaran ilmeen ja painoin tytön pöydänreunaa vasten. Tiukkasin häneltä, kuinka hän saattoi tehdä näin katalan teon yrittälle, joka sentään oli palkannut tytön. Tiedustelin myös mitä hänen poikaystävänsä mahtaisi sanoa, jos video päätyisi hänen käsiinsä. Tyttö sopersi lupauksia, ettei tekisi tätä enää ikinä, mutta vakuutin hänelle, että joku rangaistus tästä tulee.

Tartuin tytön hiuksiin kiinni ja vedin niitä niskasta taaksenpäin. ”Se rangaistus tulee nyt”, sanoin ja aloin toisella kädelläni napittaa tytön valkoista tarjoilijanpuseroa auki. Olin lukinnut tytön lantiollani pöydänreunaa vasten ja kun pidin hiuksista napakasti kiinni, ei rimpuiluun jäänyt varaa. Vein vasemman käteni tytön selän taakse ja napsautin rintaliivit auki yhdellä taidokkaalla kädenliikkeellä. Riuhdoin tytön paidan ja rintaliivit nopeasti lattialle ja kaappasin muhkeat tissit käsieni väliin. Ne tuntuivat vielä paremmilta kuin miltä ne videolla näyttivät.

”Deet?”, kysyin.
”Tupladeet”, tyttö vastasi ja hymy häivähti hänen kasvoillaan.
Nappasin nopeasti rintaliivit lattialta käsiini ja tarkistin epäuskoisen näköisenä. Tyttö nauroi heleästi. Suutelin hänen hymyileviä huuliaan.

”Mä oon Mike”, kerroin pusujen välissä.
”Elli”, hän vastasi minun suudellessa hänen kaulaansa. Pidin vasenta kättä hänen niskassaan ja kallistin tytön päätä. Näykin pehmeää korvanlehteä. Ellin hiukset tuoksuivat hyvältä.

Tyttö nojautui käsiensä varaan taaksepäin ja olkapäiden vetäytyessä taakse hänen rintansa työntyivät kohti minua. Katselin niitä ihaillen häpeilemättä. Tytön nännipihat olivat kauniin ruskeat ja mun makuun mukavan pienet säteeltään. Piirsin ympyrän sormellani niiden ympäri, mikä sai nännit nöpöttämään entistä kovempina. Nännit olivat paksut nappulat ja sijaitsivat yllättävän ylhäällä rintojen päällä, mikä korosti tissien terhakkuutta suuresta koosta huolimatta. Maistelin pehmeitä nännejä huulteni välissä kunnes tunsin niiden jäykistyneen riittävästi.

Käänsin tytön ympäri ja jäin seisomaan hänen taakseen. Sujautin käteni tytön hameenkauluksesta sisään ja suoraan pikkuhousujen alle. Tunsin ensin karvoja - yllätyin - niitä ei ollut videolla näkynyt, ja pian sormenpääni kostui osuessaan tytön mehukkaaseen vakoon. Tytön vartalo värähti hieman sormen osuessa klitoriksen juureen.

Nostin hametta ylöspäin ja pudotin tytön pikkuhousut nilkkoihin. Hyväilin Ellin pakaroiden virheetöntä ihoa ja reisiä. Annoin sormieni kosketella kostuvaa häpyä kaikkialta. Levitin häpyhuulia ja hieroin kosteutta pitkin vakoa. Avasin sepalukseni ja annoin penikseni tuijottaa tytön leveää lantiota, joka jätti reisien väliin kiihottavan ilmavan kolon.

”Tiedätkö mitä seuraavaksi tapahtuu?”, utelin tytöltä.
”Me varmaankin naidaan”, tyttö arvaili katsoen vuoronperään minuun ja vehkeeseeni kirkkaansinisillä silmillään.

Mä naurahdin, koska tyttö oli aivan oikeassa. Painoin tytön selkää ja annoin hänen nojata myyntitiskiin, kun ohjasin terskani pillun huulille. Kostutin kaluni nuppia ja samalla tytön pienet sormet tarttuivat varteen kiinni ja hän ohjasi minut sisään. Tämän jälkeen en enää osannut syyttää leipuria hänen tekosistaan. Pillu sykki kuumana ja märkänä penikseni ympärillä ja leveästä lantiosta sai mukavan otteen työnnellessäni itseäni tytön sisään. Paneminen tuntui jälleen ihanalta. Pitelin tytön rintoja käsissäni ja yritin muistella olisinko koskaan aiemmin hyväillyt näin kauniin mallisia utareita.

Penikseni alkoi pian kaivata taukoa, joten käänsin tytön selälleen pöydälle ja aloin nuolemaan tytön märkää pillua. Hento karvoitus kutitteli mun nenää. Klitoris tuijotti mua kovana nipukkana pehmeiden pillun poimujen keskeltä. Livoin sitä kielelläni ja maistelin tuota herkkua huulillani hellästi. Työnsin kaksi sormea sisään ja etsin kohtaa, jonka nylpyttäminen saisi neidon kiemurtelemaan. Klitoriksen nuoleminen tuotti nopeasti toivottua tulosta ja tyttö alkoi kiemurrella ja kihertää orgasmin vallassa. Hän tarrasi käsillään pöydän reuhoihin kiinni ja puristi reisillään mun päätä.

Katselin haarat levällään pöydällä makaavaa tyttöä päästä varpaisiin. Hänen vartalossaan oli jotain hyvin kiihottavaa. Kasvot olivat iloiset ja viattomat, mutta hänen silmissään leiskui himo. Penikseni roikkui raskaana ja enää vain hieman jäykistyneenä. Nostin sen raukean tytön huulille ja työnsin terskan Ellin märkään suuhun. Hän alkoi pyörittää kieltään terskan ympäri, mikä oli varmasti erikoisin tapa ottaa suihin, mitä itse olin kokenut. Puristelin tytön rintoja ja hetken lutkuttamisen jälkeen kalu oli hetkessä jälleen valmiina töihin.

Mutta juuri sillä hetkellä Ellin puhelin soi. Elli nosti sormen huulilleen komentaen minua olemaan vaiti. Puhelimessa selvästi tiedusteltiin, miksi kotiinlähtö kestää ja Elli yritti selitellä myöhästymistään parhain päin. Minua tilanne nauratti ja tökin Ellin poskea kalullani. Sain muutaman rauhoittavan pusun ja lipaisun terskan päähän puhelun kestäessä, mutta Elli näytti selvästi vaivautuneelta.

”Se oli mun sisko. Se oottaa. Pitää olla nopee”, Elli selitti.

Kostutin julkeasti sormeni tytön vaossa ja hieroin mehua terskaani. Painoin kaluni emättimen aukolle ja ohjasin itseni sisään. Nostin tytön jalat olkapäilleni ja kiihdytin nopeasti tahtia. Elli alkoi jälleen huohottaa nautinnosta. Isojen rintojen aaltoliikkeen katselu oli kuin luonnonvoima, joka laittoi nesteet liikkeelle myös mun kropassa.

Aloin tuntea, että loppu oli lähestymässä. Elli taisi huomata sen mun naamasta ja alkoi huohottaa: ”Tuu mun sisään!” Kun muistelin mitä videolla oli tapahtunut, musta alkoi tuntua, että Ellillä oli jonkinlainen fetissi saada miehet laukeamaan hänen sisäänsä. Muistin kuitenkin, että olin luvannut tytölle rangaistuksen. Niinpä vedin vehkeeni ulos ja riuhtaisin tytön hiuksista lattialle. Tyttö huohotti kiimasta eikä ehtinyt tehdä mitään, kun pillunesteistä liukas kaluni jo työntyi syvälle hänen suuhunsa. Huulet alkoivat imeä luonnostaan ja hänen kätensä hakeutui kalun varteen kiinni. Lähes samalla hetkellä sperma alkoi ruiskuta ja tyttö alkoi yskiä ensimmäisen suihkun osuessa hänen nieluunsa. Runkkasin loput lastit tytön kasvoille ja hieroin nesteet pitkin poskia kaluni varrella. Kauniiksi lopuksi läimäytin häntä vielä poskelle vehkeelläni. Spermaa valui suupielistä rinnoille ja niitä pitkin lattialle. Elli hieroi mällejä rinnoilta sormiinsa ja kosketteli häpyään ja reisiään spermaisilla sormilla. Mä vaan mietin, miten käsittämättömän kiimainen tapaus tämä Elli olikaan.

Tyttö puristeli minusta viimeisetkin tipat suuhunsa ja nuoli mun kaluni puhtaaksi ilman eri kehoitusta. Vedin sepaluksen kiinni ja kysyin vielä tytöltä tuliko tämä asia nyt selväksi. Leipomossa ei sit jatkossa nussita.

”Joo. Mut sä voisit kyl nussii mua täällä toistekin”, tyttö liversi.

Naureskelin poistuessani ulos auringonpaisteeseen. Yrittäjälle oli helppo ilmoittaa, ettei leipomossa ollut näkynyt mitään tavanomaisesta poikkeavaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute