Herkku-puhelin
Suhteen Eteen On Kestettävä osa 1
Rosax

Oli viileä kesäinen aamu, mutta minulle se tuntui tulikuumalta. En tiennyt mitä tehdä. Olin edellisiltana baarissa poikaystäväni kanssa ja pidimme siellä vaikka kuinka paljon hauskaa. Jossain vaiheessa iltaa alkoi filmi pätkimään ja kaikkea en muista. Muistan sen, että nukahdin baarin sohville ja seuraavan asia, jonka tajuan on, että olen taksin kyydissä. No kuvittelen poikaystäväni olevan etupenkillä. Vie tyttönsä himaan tämän nukahdettua ja jatkaa itse iltaa. Suljen silmäni uudestaan ja seuraavan kerran herään omakotitalon sohvalta ja huomaan vanhemman miehen riisuvan minua, mutta olen liian humalassa vastustaakseni ja pian mies onkin jo repinyt jalassani olleet sukkahousut ja päälläni olleen topin rikki.

Makaan nyt sohvalla rinnat paljaina ja näen kuinka mies ottaa kuvan minusta ja sitten tulee luokseni ja suutelee minua. Miehen karheat huulet ja viikset eivät tuu suudelmasta yhtään sen mielekkäämpä. Samassa kuulen taas kameran laulavan ja yritän vastustella mutta mies sanoo:

M: Jos et haluut et poikakaveris saa tietää tästä nii sun on parempi totella.

En todellakaan halua et se saa täst tietää. Se kuitenki erois mun kaa ja sitä en haluu.

Seuraavaksi tunnen kuinka mies repii minulta pikkuhousut jalasta ja alkaa sormeilla pilluani.

M: Horolla oikeen ajeltu pillu. Kyllä pappa tykkää. Sähän oot ihan märkä jo saatanan lutka!

Tilanne kihotti minua ihan sikana. Koskaan aiemmin näin ei ole käynnyt. En uskaltanut väittää miehelle vastaan vaan antauduin hänelle. Seuraavaksi tunsin kuinka mies alkoi työntyä sisääni isolla kalullaan. Se oli varmaanki ainakin 22cm pitkä ja vähintään 5cm paksu ja sattui ihan saatanasti kun se työntyi mun sisään.

R: Aaahhhh... ei se mee sisään. Aiiihhh...
M: Kyl se menee. Ota vaa rennosti lutka

Tunsin koko ajan kuinka miehen kalu vain meni ja meni koko ajan enemmän sisääni. Tuntui kuin se ei koskaan loppuisi. Lopulta mies aloitti nussimisen ja kyllähän se aluksi hieman sattui, mutta lopulta kipu muuttui nautinnoksi ja huomasin, jopa nauttivani tilanteesta. Vieraan miehen, itseäni ainakin 3 kertaa vanhemman kalu pillussani salaa poikaystävältäni.

M: Ai jumalauta ku oot tiukka. Pappa tulee kohta. Oo valmis huora!
R: Ei... Ei älä tuu sisällleeeehhhh

Sain sen sanottua samalla kun mies laukaisi spermansa suoraan pilluuni. Ehkäisyä ei ollut ja pillereitä en ole ottanut. Mies vetäytyi ulos minusta, ja otti kuvan pillustani, josta valui miehen spermaa ulos. Mies toi viellä kalunsa minulle puhdistettavaksi ja kiimaisena nuolin ja imin sen puhtaaksi. Sen jälkeen sammahdin uudelleen sohvalle ja heräsin vasta aamulla samassa tilassa kuin illalla. Vaatteet revittyinä ja alasti. Katselin ympärrilleni ja ihmettelin missä olin.

Mies saapui olohuoneeseen luokseni ja kysyin häneltä:

R: Mitä oikee tapahtui...
Sitten muistin kuinka tuo mies nai minua illalla aivan tunteettomasti
R: Sä saatanan pervo raiskasit mu-

En saanut lausetta lopetetuksi kun mies tuli läpsäisi minua poskelle

M: Huora puhuu kun hänelle annetaan lupa, onko selvä.

Nyökkäsin koska en halunnut toista läpsäisyä. Lopulta mies vastasi mulle:

M: Toin sut eilen illalla baarista tänne. Olit sammunut sinne sohvalle ja aattelin auttaa sua. Oot kuitenkin niin himoittavan näköinen et en voinut vastustaa sua. Mut asia on nyt niin, että sä oon mun lutkani nytten.

R: No en tasan oo.

Tällä kertaa mies läpsäisi minua toiselle poskelle.

M: Eikö huora osaa kuunnella! Sä olet mun lutkani tai sun poikakaveris saa hiukan postia.
R: Siis täh

Mies ottaa kameran esille ja esittelee illan aikana ottamiaan kuvia ja katselen niitä hieman kiimassa ja shokissa.

M: Kai sä nyt ymmärrät et sul ei oo vaihtoehtoja. Nyt avaa suus, tää veitikka tarvii suuta

Avasin suuni koska tiedostin tilanteen. Miehen kova kalu oli suussani ja aloin imemään sitä. Miehen kalu kasvoi suussani lisää ja tunsin kuinka mies siirsi kätensä takaraivolleni ja alkoi painamaan kaluaan pohjaan asti. Onneksi olin harjoitellut syväkurkkua dildojen kanssa niin oksentamiselta vältyttiin. Sain kuin sainkin miehen kalun kokonaan suuhuni ja tunsin kuinka mies alkoi naimaan suutani ja lopulta laukesi suoraan suuhuni. Olin juuri sylkäisemässä niitä pois kun mies laittoi kätensä suuni eteen ja sanoi:

M: Lutka nyt pitää hetken aikaa Herran spermoja suussaan ja maistelee. Nielet kun annan luvan

Spermat suussa en voinut vastata, joten päätin totella. Pidin miehen spermoja suussani, kunnen hän antoi luvan niellä kaiken pois. Nieltyäni avasin suuni ja näytin hänelle että kaikki oli nielty.

M: Hyvä tyttö. Tossa on sulle vaatteita ja rahaa, että pääset kotiin. Odotan sua huomenna kuitenkin täällä kello 15:30. Jos et saavu poikakaverisi näkee nää kuvat.

Samassa kun puin päälleni miehen antamia vaatteita tuli hän luokseni ja työnsi pienen plugin peppuuni ja kuiskasi:

M: Tää tulee olee täällä jonkin aikaa..

Poistuin asunnosta ja menin taksiin ja suoraan kotia. Odottelin peloissani huomista ja tulevaa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute