Herkku-puhelin
Annin kanssa
Mitsu

Tämä juttu kertoo tositapahtuman joka tapahtui n. vuosi sitten ja jota muistelen vieläkin lämmöllä…

Olen nelikymppinen mies ja katselin eräänä talvisena päivänä työpaikan toimistossani iskurin ilmoituksia, kun minulla ei ollut muutakaan tekemistä. Bongasin sieltä ilmoituksen, jossa isohkossa suomalaisessa kaupungissa asuva nuori (hieman yli 20v) tyttö (olkoon tässä kirjoituksessa vaikka Anni) etsi seuraa. Nimimerkki joka kehotti ”hoiteleen hänet” herätti kiinnostukseni, kuten myös muukin ilmoitus, joten vastasin tytölle ja jäin kiinnostuneena odottamaan vastausta, vaikka olin aika epäileväinen koska olen huomannut että sivustolla on paljon myös feikki-ilmoituksia. Kuitenkin parin päivän sisällä löysin mailistani vastauksen tuolta tytöltä. Olin yllättynyt, mutta myös iloinen ja vastasin mailiin ja niin asiat lähtivät rullaamaan. Muutaman viestin jälkeen oltiinkin siinä tilanteessa, että alettiin sopimaan tapaamista, mikä sinänsä ei ollut ihan helppoa, koska olimme molemmat tahoillamme varattuja ja asuimme eri paikkakunnilla. Parin viikon päästä kävi kuitenkin niin, että olin yksin lähdössä reissuun ja koska hänen kaupunkinsa osui matkan varrelle, sovimme tapaamisen sille päivälle kun olisin hänen kaupungissaan.

Olimme vaihdelleet jo aiemmin kuvia ja hän näytti kauniilta, joten olin erittäin innoissani tapaamisesta. Anni oli antanut minulle osoitteensa ja olimme sopineet, että koska Annikin asui poikakaverinsa kanssa avoliitossa, hän tulee vähän matkan päähän asunnostaan mistä otan hänet kyytiin. Niinpä siinä sitten odottelin kadunkulmassa Annia ja pian puhelimeni textarin merkiksi ja hän kirjoitti, että on ulkona ja lähtee tulemaan kohti sovittua kadunristeystä. Pienen hetken päästä puhelimeni soi ja Anni kyseli missä kohtaa olen ja millainen auto minulla on ja saman tien näin tuntomerkkeihin sopivan nuoren tytön kävelevän pyörätiellä kadunvarressa kohti autoani joten päätin ajaa vastaan. Kun pääsin hänen kohdalleen, sydämeni tuntui jättävän pari lyöntiä väliin, kun näin tämän ihanan tytön livenä. Anni oli vielä kauniimpi, mitä kuvissa (mitkä nekin olivat upeita) mutta luonnossa WAU. Suoraan sanottuna minua alkoi lähes heikottaa kun katselin häntä. Hän oli pieni, siro ja näytti vieläkin nuoremmalta mikä hänen ikänsä oli ja niin kaunis, että minun oli pakko hillitä itseäni. Pysäytin auton Annin kohdalle ja moikkasin häntä, jolloin Annikin moikkasi hymyillen takaisin ja muitta mutkitta kiersi autoni editse apukuljettajan puolelle ja hyppäsi sisään.

Tässä kohtaa palaan hieman taaksepäin ja kerron jotain asioista mitä olimme viestitelleet aiemmin. Eli Anni kertoi, että oli aina ollut kiinnostuneempi vanhemmista miehistä ja halusi tavata minut juuri siksi, että olin vaikuttanut kivalta ja olin niin paljon häntä vanhempi. Vielä sekin seikka, että olin kertonut omistavani paksun ”pelivälineen” oli kuulemma lisännyt kiinnostavuuttani. Itse taas olin kertonut Annille, että minä rakastin nuorempia naisia ja hän on tehnyt viesteissään minuun suuren vaikutuksen. Samoin hänen ulkonäkönsä oli lumonnut minut. Olimme myös jutelleet seksistä ja siitä mitä tekisimme ja yhteisymmärrys oli todellakin löytynyt… ;) Ainoa ongelma oli, että vaikka molemmat pidimme enemmän seksistä ilman kumia, niin Annilla ei ollut ehkäisyä, joten siitä joutuisimme tinkimään ja kumia olisi käytettävä. Eikä Anni oikein innostunut ajatuksestani, että saisin käydä hetken hänen sisällään paljaana koska siinäkin riski on olemassa. Vaikka molemmat olimmekin varmasti puhtaita, raskausriski on silti olemassa vaikka ei loppuun asti oltaisikaan paljaaltaan, joten tulimme siihen tulokseen, että siitä luovutaan.

Ja palataan taas tapaamishetkeen… Siinä hän sitten istui autossa vieressäni ja hymyili. En juurikaan edes muista mitä juttelimme, mutta hyvin kuitenkin tulimme juttuun siinä heti alussa ja lähdimme ajelemaan. Annikin oli hieman hermostunut ja hänellä oli siideri mukanaan jota hän maisteli ja välillä minä silittelin kädelläni Annin reittä, eikä hän tuntunut pitävän sitä ollenkaan pahana asiana. Hetken päästä ajeltuamme kysyin tiesikö hän minne voisimme ajaa, että saisimme olla rauhassa? Annilla ei ollut tietoa sen paremmin kuin minullakaan, mutta koska olimme kaupungin laitamilla ajattelin, että jos ajan vaan syrjemmäs, niin joku paikka löytyy. Pian olimmekin hiekkatiellä jonkinlaisella teollisuusalueen tapaisella ja päätieltä lähti vielä pienempi metsätie jolle käännyin. Pian huomasin metsätien varressa pienen levikkeen jolle pysäköin autoni. Katselin Annia vieressäni ja kysyin saisinko suudella häntä? Anni tuli lähemmäksi ja sain maistaa noita ihanan pehmeitä huulia ensimmäisen kerran. Siinä hetken suudeltuamme kysyin Annilta voisimmeko siirtyä takapenkille, hän hymyili ja hyppäsi hetkessä etupenkkien välistä taakse. Itse kiersin sinne ulkokautta, kun ensin olin siirtänyt etupenkkejä lisää eteenpäin jotta meillä olisi tilavampaa. Päästyäni taakse jatkoimme suutelua ja tilanne alkoi mennä todellakin kiihkeämpään suuntaan ja pian Anni olikin sylissäni. Suutelimme ja en voinut olla huomaamatta miten Anninkin lantio alkoi pyöriä sylissäni ja takuulla hän ei voinut olla huomaamatta miten kaluni pullotti farkuissa hänen häpykumpuaan vasten. En voinut sille mitään, että halusin tuota pientä prinsessaa aivan mielettömästi ja lopulta minun oli myös sanottava se hänelle ja Anni vastasi, että niin hänkin haluaa minua. Anni nousi hetkeksi sylistäni ja otti omat housunsa pois samalla kun minäkin pyristelin eroon omistani, eikä aikaakaan kun Anni oli taas sylissäni. Suudelmamme jatkui siitä mihin se oli jäänyt ja nyt tunsin Annin sileän posliinisen pimpin märkänä kaluni varrella kun hän istuin sylissäni. Halusin niin hänen sisäänsä joten otin kumin käteeni auton ovilokerosta ja sanoin Annille, että ota minut sisääsi. Tällöin Anni kohotti hieman itseään, otti hellästi kiinni kalustani, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: Olen miettinyt sitä mitä sanoit aikaisemmin paljaana sisällä käymisestä ja olen valmis siihen jos haluat kokeilla aluksi niin? Lopetetaan vaan sitten ajoissa ja laitetaan kumi lopussa… En voinut uskoa sitä todeksi ja kuiskasin hänelle: Todellakin haluan!!!

Nuo sanat sanottuani Anni hymyili minulle ja suuteli suulle. Seuraavaksi tunsin miten Anni liikutteli terskani päätä pimppiään vasten rauhallisesti ja sitten tapahtui jotain mitä muistelen varmaan vielä kiikkutuolissakin, sillä Anni asetti kaluni kohdalleen ja alkoi hitaasti laskeutua kaluni vartta alaspäin. Tunsin miten tuo ihana lämmin ja märkä nuoren tytön pillu ympäröi minun paksun kaluni tiukasti ja pian Anni istui kokonaan sylissäni katsoen minua silmiin. Otin Annia hellästi kiinni pepusta ja pyysin Annia olemaan hetken vaan paikallaan. Irrotin toisen käteni pepulta ja vedin hänen päänsä minua kohti ja suutelin häntä pitkään. Halusin olla siinä ikuisesti. Tuntien miten terskani painautui vasten Annin kohdunsuuta miten tiukka, kuuma ja märkä hän oli ympärilläni ja Annistakin tuntui kuulemma hyvältä. Hetken tuosta tunteesta nautittuamme, alkoi Anni rauhallisesti nostaa itseään ylös ja painautui taas alas ja ei aikaakaan kun nuoren tytön voihke sekoittui omaan nautinnon muminaan, sillä niin hyvältä tuo tuntui. En voinut pitää näppejäni erossa Annista ja silittelin ja hivelin ja suutelin häntä joka puolelta siinä samalla kun tuo jumalainen olento ratsasti koko ajan kiihkeämmin päälläni. Välillä jouduimme hiljentämään tahtia jotta en olisi lauennut, sillä halusin Anninkin pääsevän mukaan. Tuntui täysin uskomattomalta välillä nojautua taaksepäin ja nähdä miten minun paksu noin tuplasti Annia vanhemman miehen kalu upposi kerta toisensa jälkeen paljaana ja meidän limoistamme kiiltävänä hänen upeaan posliinipilluunsa. Vedin Annin tiukasti itseäni vasten sylissäni ja aloin panna alhaalta kunnolla takaisin Annin edelleen laukatessa sylissäni ja pian Anni alkoikin toistella: Ei,Ei,Ei,Ei,Ei…Herranjumala Ei,Ei ja alkoi täristä sylissäni. Annin pillu sykki tikasti ja vaativasti ympärilläni ja tajusin että tuo pieni olento sylissäni ja orgasmissaan en pystyisi enää pidättämään ja sanoin sen hänelle jolloin Anni puristi mua entistä tiukemmin itseään vasten jolloin myös minä tiukensin otettani Annista ja annoin periksi. Oikeammin työnnyin niin syvälle Annin sisään kun pääsin ja laukesin syvälle tuon ihanuuden sisään. Siinä minä istuin nuori upea neito sylissäni ja puristimme itseämme tiukasti toisiamme vasten niin kuin olisimme yhtä. Annin kuuma nuori pimppi supisteli edelleen kaluni ympärillä ja minun kaluni sykki laukoen suihkauksen toisensa jälkeen kuumaa spermaani suoraan tuon nuoren tytön sisään ja takuulla kohtuun saakka. En halunnut päästää ikinä irti, enkä halunnut koskaan pois tuon ihanuuden sisältä. Istuimme siinä niin vielä pitkän tovin ja rauhoittelimme pulssejamme vielä hellästi suudellen. Lopulta väistämätöntä ei voinut välttää. Annoin Annille palan paperia ja hän alkoi hiljalleen nousta irti minusta. Viimein kaluni oli kokonaan ulkona ja näin miten vahva valkoinen noro spermaani valui ulos Annin posliinipimpistä ja naurahdin, ettei mennyt ehkä ihan niin kuin suunniteltiin… Anni hymyili takaisin ja sanoi viekkaasti, että ehkä menikin juuri niin… No, lopputulemana totesimme, että ei ole mitään hätää ja hän hankkii jälkiehkäisypillerin joten ei tarvitse olla huolissaan. Anni sanoi, että se oli tuntunut niin hyvältä, ettei halunnut minua pois sisältään kun hän sai ja että halusi ja oli valmis siihen että minä siementäisin hänet koska häntäkin kiihotti ajatus vanhemman miehen spermasta syvällä hänen sisällään.

Juttelimme vielä tovin takapenkillä kaikesta mahdollisesta pukemisemme lomassa. Hän kertoi minulle itsestään ja minä hänelle itsestäni ja sovimme ettei tämä jää meidän viimeiseksi tapaamiseksi.

Viimein illan ollessa jo aika pitkällä lähdimme takaisin kohti Annin kotia ja päästessämme taas lähelle sitä pysäytin auton turvallisen matkan päähän. Silitin Annin poskea ja suutelimme. Sovimme että olemme yhteydessä ja sen jälkeen Anni nousi ulos autosta ja lähti kävelemään kohti kotia.

Tämä oli siis ensimmäinen tapaaminen Annin kanssa mutta ei jäänyt viimeiseksi, niistä lisää myöhemmin jos haluatte kuulla…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute