Herkku-puhelin
Upean kuuman suhteen alku
LadynPalvoja

Hiljainen tiistai-ilta Hotelli Marskin aulabaarissa. Ihmiset kiitävät eteenpäin pitkin Mannerheimin tietä. Ovi käy ja sävähdän. Jumalainen tummatukkainen lady astelee pitkässä mustassa takissa ja korkeissa saappaissa aulan poikki suoraan hissille. Kääntyy, huomaa minut ja luo valloittavimman hymynsä ikinä. Tunnen kuinka kravatti alkaa kiristää, syke nousee ja etumus pullistuu. Hymyilen takaisin ja tunnen suurta pettymystä kun lady astuu hissiin. Harmittelen mielessäni tilannetta, mutta tiedän ladyn asuvan hotellissa. Jospa vielä hän saapuu, aamupalalla yhtä aikaa tai sitten hotellin punttisalilla.

Aika kuluu. Pyörin malttamattomana sohvalla. Toisaalta minulla ei ole kiire mihinkään. Onhan kello vasta 19. Silti mielessäni pyörii vain yksi kuva, joka saa minut värisemään ja värisemään. Nälkäkin kurnii vatsassa, mutta en malta poistua paikaltani. Lähetän pyynnön yläkertaan että hän vielä saapuisi vielä lasilliselle.

Näky iskee suoraan mieleeni. Tumma lady, valkoinen paitapusero, tiukka harmaa hame, sukkahousut, tiukat mustat saappaat. Punaa huulilla. Hän kävelee raukeasti, itsevarmasti kuin tiikeri. Katsoo suoraan silmiini hymyillen ja kävelee baaritiskille läpi tyhjän ravintolan. Tilaa lasillisen samppanjaa ja astelee pöytäni eteeni.

-Jäitkö todella minua odottamaa?, kysyy Lady kujeillen.
- Jäin todellakin, sanon ja nousen ylös koko komealla varrellani.
- Komea nuorimies odottamassa aulabaarissa mukavan rentotumispäiväin jälkeen, ei todellakaan huono alku illalle, vastaa Lady ja istuu rohkeasti pehmeälle sohvalle.
-Pitkä, harteikas, vihreäsilmäinen, herkkupeppu ja ilmeisesti ilmeisesti elämässään hyvin pärjännyt, Lady jatkaa ja siemaisee lasistaan.
- Mukavalle illalle, sanon ja nostan lasiani.
-Mukavalle illalle mitä se sitten tuokaan, Lady sanoo ja kilauttaa lasiani.

Hänen kanssaan oleminen on luonnollista, helppoa. Hymyilemme, nauramme, istumme sohvalla aivan liian lähekkäin kuin kaksi tuntematonta istuu. Sipaisimme välillä toisiamme kuin ohimennen. Hän poistaa hiuksensa rinnuksiltani ja tunnen kuinka kyntensä raapaisevat herkkää nänniäni. Paitapuseron napeista on yksi liikaa auki ja näen valkoisen pitsin vilahtavan. Tyylikkään. Tuoksunsa huumaa. Poisonia, tunnistan sen.

Kommentoin upeaa tuoksua ja ilmekään värähtämättä hän kertoo, että varmasti pitäisin hänen naisen tuoksustaan myös. Kommentti saa silmäni syttymään ja kaluni kovenemaan sekunnissa täyteen mittaansa. Hymyillen hän vetää pitkin etumustani pitkillä punaisilla kynsillä.

- Kuules Pojuni. Tämä lady lähtee nyt hotellihuoneeseen. Ilta on jo sen verran pitkällä.
- Ei kai sentään?, änkytän takaisin.
- Kyllä vain. Aika mennä, hän sanoo itsevarmasti ja kalauttaa lasin pöytään.
- Tavataan taas hän sanoo ja mojauttaa pusun poskelle.

Lady katoaa nurkan taakse. Näen lanteidensa keinunnan ja kuulen korkojen kopseen. Vielä ennen kuin hän katoaa näkyvistä luo hän hurmaavan hymyn ja lähettää lentosuukon, jonka nappaan huulillani kiinni.

Jään yksin miettimään mitä juuri tapahtui. Jumalainen lady pääsi käsistäni. Sätin itseäni kun yllätyn siihen, että lady seisoo jälleen edessäni.

- Anteeksi, mutta unohdin antaa käyntikorttini, sanoo lady ja ojentaa sen minulle.
- Kiitos, sanon hymyillen. Omani on huoneessani, mutta voinko antaa sen sinulle myöhemmin.
- Se ei ole tarpeen, luulisin, Lady jatkaa ja katoaa jälleen kohti hissiä.

Pyörittelen Ladyn käyntikorttia kädessäni. Kostea? Samppanjasta? Nuuhkaisen ja huomaan hajuvettä. Mutta entä tuo toinen tuoksu? Samassa ymmärrän tuoksun ja tunnen kuinka en enää mahdu boksereihin. Nuuhkaisen uudelleen ja huokaan. Kiusoitteleva Lady. Viimein huomaan mustekynän jäljet kortissa. 715 20.00.

Vilkaisen kello, joka on 19.45. Tulee pitkä vartti ajattelen ja tilaan toisen juoman. Siemailen juomaa, vilkuilen hermostuneesti kelloa, koitan olla liian ilmeisesti nuuhkimatta korttia.Viimein kello 20.00 ja nousen hissiin.

Kun saavun seitsemänteen kerrokseen huomaan että yksi ovi aukeaa raolleen. Astun pimeään huoneeseen. Aistin, että huoneessa on joku. Tunnen huumaavan hajuveden tuoksun, mutta en näe mitään. Astelen syvemmälle luolaan ja kuulen kuinka ovi kolahtaa kiinni.

Tunnen kynnet selässäni. Olen astunut siis puuman, ladyn luolaan ja taivas miten kiihottunut olenkaan. Käännyn ja tunnen ladyn kimpussani. Kyntensä raapivat selkää puvuntakin läpi. Huulemme löytävät toisensa, kielet syvällä suussa leikkien. Täydessä pimeydessä hän repii vaatteita päältäni. Tunnen omilla käsilläni hänen sukkanauhojensa reunat, korsetin. Pienien pakaroiden välissä kulkee pitsiä ja rinnat ovat täyteläiset ja herkät.

Kuulen vyöni kilahduksen lattialla. Tyytyväisesti hyräillen lady alkaa hyväillä kovaa kaluani bokserein päältä. Kyykistyy ja repäisee ne jalastani. Tunnen rohkean kielen kiveksillä joka liukuu ylemmäs, ylemmäs. Löytää terskan juureni ja upottaa koko kalun kerralla suuhunsa.

-Täydellinen, juuri upea minun makuun, lady kähisee ja nousee ylös.

Hän tarttuu käteeni ja ohjaa selälleen suurelle sängylle. Tunnen pimeydessä kuinka karhea pitsi sivelee poskeani. Tunnen tuoksun. Naisen tuoksun. Hitaasti kohti nenääni.

-Pidätkös yhä tuoksustani, Lady kysyy kujeillen. Jos vastaat oikein, lupaan sinulle paratiisin pojuni hän jatkaa.
-Pidän, rakastan, oih mikä Ladyn tuoksu onkaan, sanon kiihkesti.

Samassa huoneeseen syttyy hämärä valaistus. Lady istuu hajareisin päälläni. Mustassa korsetissa, stayupeissa, huimissa piikkikoroissa ilman pikkuhousuja. Meikkinsä on tyylikäs, silmänsä suuret ja seksikkäät. Jumalaiset täyteläiset rinnat!

Lady pullauttaa rintansa ulos korsetista. Viimein saan kovan nännin suuhuni. Puren, nuolen, näykin, imen. Se sytyttää Ladyn lopulta täyteen roihuun. Hän ottaa kaluni liukkaalle vaolleen, Pyörittää taitavasti lanteitaan. Kiusaa yhtä aikaa itseään ja minua. Sänky allamme natisee, voihkimme himoa, halua ja kiimaa, kiihkoa. Kiusaan rintoja kiihkeäsi kunnes viimein Lady ojentaa selkänsä suoraksi ja antaa minun liukua sisään asti. Yhdellä pitkällä työnnöllä.

Taivas, kuinka tiukka, liukas ja liikkuvalanteinen hän onkaan! Villi ratsastus kiihtyy kiihtymistään ja upeat rinnat keinuvat hänen liikkeiden tahdissa. Tartun kiinni hänen lanteistaan ja painan ja painan itseäni kiinni häneen vielä tiukemmin.

-Pane mua, pane mua, pane kunnolla Puumaa, lady huutaa.
- Nussi Puumaa, kunnolla sun tuolla ihanalla kyrvällä, Lady huutaa niin että sviiti raikuu.
Teen tytötä käskettyä ja Lady huutaa ja valittaa. Saa orkun toisensa perään. Hiki helmeilee upeiden rintojen välissä ja taas hän tulee huutaen.

- Mikä ihana sonni olet Pojuni,etkö sä lopeta koskaan?, Lady huohottaa

Viimein tunnen kuinka suuri, kuuma orgasmi lähtee liikkeelle. Paksua kuumaa, spermaa..Tuleeh paljon. Ladyn kireä pillu sykkii kaluni ympärillä, imee, lypsää, joka tipan sisäänsä..

Hymyillen katsomme toisiamme. Suutelemme, hyväilemme. Juuri tässä ja nyt ei sanoja tarvita. Otan rinnat käsiin. Olen yhä kovana Ladyn sisällä.

- Olen kaivannut tätä, Lady sanoo hieman surumielisesti.
- Samoin minä, vastaan.
- Mutta nyt kumpikin saimme mitä kaipasimme, Lady sanoo suudelleen.
- Tämä on upean seikkailun alku, vastaan hänen rintojaan sivellen.
- Nouse kasvoilleni, sanon kiihkeästi..
- Siis mitä?, lady kysyy ihmetellen. Etkö ole jo tyytyväinen?
- Nouse kasvoilleni. Kuten sanoin, tämä on vasta suuren seikkailun alku, sanon määrätietoisesti.

Lady käy hajareisin kasvoilleni. Tunnen kuinka spermani maku sekoittuu hänen kiimaansa. Kieli leikkii kilitalla. Käy välillä sisällä syvällä pillussa. Pienen tupsun tummat karvat raapivat kasvojani kun hän painaa pillunsa kiinni kasvoihin. Otan kiinni pienestä pepusta ja painan kieleni niin syvälle kun voin.

Samalla sormeni painuu Ladyn peppuun ja nostaa äänen volyymin taivaisiin. Lady sykkii ja värisee liikkeiden tahdissa ja saa ja saa ja saa. Kaluni odottaa kovana kuin kanki, että jälleen hänen sisäänsä pääsen..

- Nyt Pojuni on pakko huokaista, Lady kuiskaa korvaani ja suutelee todella herkkiä rintojani, jatkaa huulin alemmas ja alemmas. Maistelee tyytyväisensä omaa kiimansa yhä kovana sojottavalta kalultani. Hyväilee kielellä kiveksiä, puristellen niitä samalla hellästi.
- Pojulla on kyllä uskomaton mieskunto, syötkö sä jotain pillereitä?, kysyy Lady samalla kalun vartta lipoen.
- Liikunta riittää minulle ja jos nainen on mukana ja silmien ilo niin en todellakaan heti sammu, vastaan hymyillen.
- Ihanaa!, lady huudahtaa. Mutta nyt mun paikat on niin arat sun upean kalun jäljiltä, että nyt jotain muuta. Mennään kylpyyn!

Katselen jumalaista Ladya. Syön silmillä. Musta korsetti, mustat sukkanauhat, jumalaisen korkeat korot. Tumma pitkä tukka vapaana. Pidän samalla kädessäni Ladyn pieniä pikkareita ja nuuhkin niiden tuoksua.

- Taidat todella pitää tuoksuista?, Lady huutaa kylpyhuoneesta kuin tietäen mitä teen.
- Ne ovat minulle todella tärkeitä, vastaan. Muistan ihmiset, paikat, tapahtumat tuoksuista. Upea hajuvetesi vei heti muuten menneessään.
- Poisonia, Lady vastaa. Toiset pitää sitä liian voimakkaana, mutta minut se sytyttää. Heti kun laitan sitä iholleni tunnen itseni niin vahvaksi, itsevarmaksi, eroottiseksi kuumaksi Puumaksi joka syö miehen kuin miehen, hän jatkaa.

- Toimii todella sulla! Eikä muuten naisen tuoksusikaan huono ole! Tuu katsomaan vaikka, huudan.

Lady astelee takaisin korot kopisten. Näkee entistä kovemman seisokkini ja huokaa nautinnosta..
- Tein todellakin oikean valinnan kanssasi Pojuseni, mutta nyt kylpyyn.

Suutelemme hetken kylpyhuoneessa. Syviä, suuria suudelmia. Riisun hitaasti Ladya peilin edessä. Availen korsetti, rullaan hitaasti sukat alas, riisun kengät jalasta. Täyteläiset rinnat, kovettuneet nännit. Pieni tumma rantu häpykummulla.

Loikoilemme lämpimässä vedessä. Hymyillen puhumme niitä näitä. Juttu kulkee ja kädet myös. Saipipuaiset kädet koskettelevat kaikkialle ja taustalla soi hiljainen musiikki televisiosta. Viini on hyvää ja tunnelma on upean eroottinen.

Lady nousee hieman veden rajan yläpuolelle. Ottaa saippuaa käsiinsä ja alkaa hitaasti hyväillä upeita rintojaan. Pyörittelee käsiään. Nipistelee nännejään. Katsoo minua samalla silmiin ja kuiskii kuinka hyvälle kaikki tuntuu.

- Rintani ovat todella herkät. Rakastan kun niitä palvotaan, nuollaan, näykitään. Muista se Pojuni, Lady ohjeistaa vaikka taitavasti sen jo teitkin. Kuin haluni arvaten.
Liun alemmas ammeessa. Tunnen kuinka Lady avaa reisiään lisää kutsuvasti. Tarttuu kaluuni ja ohjaa sen sisäänsä. En pysty liikkumaan lainkaan, mutta se ei haittaa. Tunnen kuinka Lady tarttuu tiukasti kiinni pillullaan kalustani. Imee, lypsää, puristelee. Nauttii paksusta kalustani sisällään. Sulkee silmänsä ja ottaa rintansa omiin käsiinsä. En voi kun nauttia Ladyn pillun imusta ja siitä mitä silmilläni näen. Ääni nousee jälleen. Kylpyhuone raikuu Ladyn äänestä, ilma on täynnä tuhmia sanoja. Vesi loiskuu ja kumpikin nauttii. Orgasmi jonka saamme on suurin koskaan…

Aamulla nautimme vielä yhteisen aamupalan sängyssä. Alkuun rakastelu on raukeaa, unista, herkkää. Matkan varrella meno muuttuu kuitenkin kiihkeämmäksi, kiihkeämmäksi äänekkääksi intohimoiseksi panoksi. Hikisinä lopetamme, nauttineena. Vielä yhteinen suihku ja sovimme että tapaamme aamupalalla kuin tuntemattomat kello 9.00 samassa pöydässä toki istuen.

- Pojuni. Olen todella iloinen, että tapasimme. Alkuun ajattelin, että tämä on yhden yön juttu, mutta haluaisin sinut todella uudelleen tavata. En muistakaan koska viimeksi olen näin nauttinut, lady sanoo punastuen aamupalalla.

- Samoin tunnen minäkin sanon Ladylle. Mutta emme voi tavata joka viikko, joka päivä.
- Minulle se sopii mainiosti, Lady vastaa. Minulla ei ole kiirettä mihinkään. Ei todellakaan, mutta moista nautintoa, jota kanssasi sain kokea kannattaa odottaa.
- Ihana kuulla, että sanot noin, vastaan. Odotan jo kovin, että sinut jälleen tapaan.
- Milloin lentosi lähtee tänäänn?, Lady kysyy.
- Kello 18.00. Palaverini loppuu kello 14. Kuinka niin?
- Kun olet tuollainen rohkea Poju, esteetikkokin, niin minulla on yksi fantasia jonka kanssasi haluan kokea. Olen haaveillut siitä jo monta vuotta. Nähdään Akateemisess kirjakaupaussa kello 14.30.
- Sopii, sanon ja sipaisen hänen kättään

Palautetta upeilta ladyilta odotellen..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute